Oletteko kertoneet työpaikallanne epilepsiasta? Itse kerroin edellisessä työpaikassa ja asiaa ei hirveän hyvin otettu, työt väheni jotenkin kummasti vaikka enennen töitä oli aina riittänyt jne.
Nyt olen aloittanut eräässä pikaruokapaikassa, jossa teen hommia koulun ohella ja mietityttää pitäisikö asiasta kertoa työnantajalle, olen kuitenkin vaarallisten laitteiden kanssa tekemisissä (keittiö puoli). Toisaalta huonolla mäihällä joutuisin heti epilepsiarasismin uhriksi ja ulossavustetuksi.
Sairastan helppoa epilepsiaa. Kaksi tajuuttomuuskohtausta oli reilu vuosi sitten, joiden aiheuttajana oli nähtävämmin valot. Molemmat kohtaukset tapahtuivat yöllä nukkumaan menon yhteydessä ja niitä ennen oli kestänyt tuntikausia pienempiä varoittavia oireita. Diagnoosi oli tosiaankin epilepsia ja olen noista kohtauksista lähtien syönyt lääkkeitä ja hyvin menee. Olen kuta kuinkin oireeton ollut siitä lähtien kun lääkkeet saatiin käyntiin. Epäilyttää että onko mulla edes epilepsiaa, mut kun löydös on löydetty, niin kaipa se sitten on... Itse en usko että kohtausta töissä saisin, mahdoton ajatus.. Toisaalta täysin mahdollinen..
Miten olette itse toimineen työrintamalla epilepsian suhteen? Neuvoja ja vinkkejä, kiitos!:)
Nyt olen aloittanut eräässä pikaruokapaikassa, jossa teen hommia koulun ohella ja mietityttää pitäisikö asiasta kertoa työnantajalle, olen kuitenkin vaarallisten laitteiden kanssa tekemisissä (keittiö puoli). Toisaalta huonolla mäihällä joutuisin heti epilepsiarasismin uhriksi ja ulossavustetuksi.
Sairastan helppoa epilepsiaa. Kaksi tajuuttomuuskohtausta oli reilu vuosi sitten, joiden aiheuttajana oli nähtävämmin valot. Molemmat kohtaukset tapahtuivat yöllä nukkumaan menon yhteydessä ja niitä ennen oli kestänyt tuntikausia pienempiä varoittavia oireita. Diagnoosi oli tosiaankin epilepsia ja olen noista kohtauksista lähtien syönyt lääkkeitä ja hyvin menee. Olen kuta kuinkin oireeton ollut siitä lähtien kun lääkkeet saatiin käyntiin. Epäilyttää että onko mulla edes epilepsiaa, mut kun löydös on löydetty, niin kaipa se sitten on... Itse en usko että kohtausta töissä saisin, mahdoton ajatus.. Toisaalta täysin mahdollinen..
Miten olette itse toimineen työrintamalla epilepsian suhteen? Neuvoja ja vinkkejä, kiitos!:)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Itselläni on lievä epilepsia. Olen kertonut työpaikoissani hyvin avoimesti sairaudestani. Suhtautuminen on ollut hyvin erilaista eri ihmisten taholta. Muutama ihminen on säikähtänyt kovasti, mutta kun kerroin kuinka pieni todennäköisyys minulla on saada kohtauksia sekä kerroin sen mitä muiden pitää tehdä kohtauksen sattuessa niin ovat rauhoittuneet. Sen jälkeen olen vienyt esitteitä sosiaalitiloihin luettavaksi ja niin ovat useat kyselleet sairaudesta. Kaikkien pelot hävisivät muutamassa viikossa, kun näin olen toiminut!!!
Avoimmuutta tarvitaan tämän sairauden kanssa!
Jos työnantajasi on yksityisyrittäjä ja saat kohtauksia ja tulee sairaspoissaoloja, heidän ymmärrys alkaa loppumaan. Tulee nimittäin taloudellisetkin seikat vastaan. Hyvä, että viihdyt työssäsi ja jaksat valistaa epilepsiasta. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että liika avoimuus on jotensakin turhaa.
Olen sairastanut epilepsiaa 12 vuotta.
Tässä hieman työhistoriaa epilepsian kanssa;
Valmistuin lähihoitajaksi keväällä 2001.
Hain siitä lähtien töitä monta kuukautta.Kävin päiväkodeissa työhaastatteluissa, ja aina kas kummaa löysivät jostakin "paremman." Tottakai kerroin epilepsiastani, koska terveydentilaa kysyttiin,korostin myös sitä, etten ole saanut 10 vuoteen yhtään isoa kohtausta, eli lääkityksellä sairaus pysyy kurissa.
Jälleen kerran olin työhaastattelussa, terveydentilastani ei mitään kyselty, joten päätin olla kertomatta sairaudestani. Sain paikan heti samana päivänä :)
Työkavereilleni kerroin epistä ja ottivat asian hyvin, jokaisella meillähän on omat juttumme.Työnanataja ei tiennyt asiasta mitään...
Eräänä kauniina keväisenä työpäivänä sain ison kohtauksen...Tottakai asiasta piti kertoa pomolle. Oli hieman pettynyt kun en ollut kertonut aikaisemmin, mutta ymmärsi kyllä kantani ja kerroinkin työnhakuhistoriasta sairauteni kanssa.
Nyt ovat asiat järjestyneet hyvin. Tällä hetkellä en tee sellaisia vuoroja joissa joutuisin olemaan yksin vastuussa lapsista. Ensin podin siitä huonoa omaatuntoa, koska muut joutuivat tekemään enemmän näitä "paskavuoroja", enkä tuntenut itseäni kokonaiseksi työntekijäksi.
Mutta nyt ihanat työkaverini ovat opettaneet ymmärtämään, että aina on jokaisella joitakin rajoitteita, toivottavasti tämä on vain väliaikaista. Kohta vaihtuu taas lääkitys, enkä tiedä mitä tulevan pitää, mutta aika näyttää...
Kiva, jos joku jaksoi lukea tarinaani, kerro sinäkin rohkeasti työyhteisöllesi sairaudestasi!
Linja: Ei kannata työhaastatelussa välttämättä mainostaa, koska "terveitäkin" on. Sulle on käynyt hyvin. Ilahduttavaa luettavaa.
epilepsiaan kaatui aina minun työnhakuni,eli en saanutkaan töitä koska se tuli ilmi, aina jossain vaiheessa,työtä hakiessani.
Minulla oli -70 luvulla migreeni. Jouduin sitten tarkempiin tutkimuksiin sairaalaan. En enää muista, mitä kokeita otettiin, mutta tuloksesksi saivat, että minulla on epilepsia. Ikinä en ollut minkäänlaista kohtausta saanut, enkä vieläkään tähän päivään mennessä. Minä hölmö menin kertomaan työnantajalle. Ja kas kummaa muutaman päivän kuluttua sain lopputilin. Työnantaja kyllä joutui sitten maksamaan minulle muistaakseni 6 kuukauden palkan korvauksena laittomasta irtisanomisesta, mutta työpaikkaa ei enää ollut.
Luin sitten muutama vuosi jostain lehdestä, että migreeni antaa usein samat tulokset kuin epilepsia.
kyllä se vastuu molemmilla niin itsellä kuin pomolla.
Eli monilla muillakin eri sairauksia ja pääsevät töihin .. sanasta epilepsia pelätään aina sitä pahinta ja mietitään mielessä ylikierroksella mahdollinen kohtaus.
Rehellisyys on oikea tie kuitenkin, minusta.
Ja tuleehan se ilmi jo terveyslääkärillä ?
Yleensä jotka saavat paljon kohtauksia ja niiden määrää ei ole osattu vielä pienentämään ovat eläkkeellä, eli tiedonpuutetta myös pomoilla!
Olen ollut sairaanhoitajaksi opiskelemassa, siellä tiedettiin "sairauteni".
Lääkäriltä oli lausunto, joka ei katsonut mitään esteitä kyseiselle ammatille.
Vaikka pidin vuoden tauon opiskeluista ja sinne jäinkin..eli ei hoitsua tullut:))
Nythan tilanteeni toinen, ei minulla "olekkaan epilepsiaan sopivaa löydöstä/käyrää" jne....vaan "terve olen"....
Olen Viivin kokemusten kanssa samoilla linjoilla. Kerro ainakin joillekin työkavereista, jotta he tietäisivät mikä tuli, jos saat kohtauksen.
Saat ainakin tilaisuuden näyttää että olet yhtä hyvä työntekijä kuin muutkin, sairaudestasi huolimatta. Jos kohatus tulee ja paljastut, et ainakaan ole menettänyt mitään. Työnantaja joka hyväksyy epilepsian, varmaan ymmärtää syyn salailuun. Se joka ei ymmärrä, ei myöskään palkkaisi sinua.
Ehkä työsi on sellainen, että pärjäät ja työnantajasi ei tarvitse tietää. Jos työpaikalla ystävystyt luottamuksellisesti jonkun kanssa, niin oman turvallisuuden kannalta ehkä hyvä kertoa... voihan nyt ihmiset saada kohtauksia muutenkin. Tärkeintä, että saat palkkaa ja osaat kontrolloida itse riskit. Epilepsiarasismia kyllä esiintyy.
Eli tuon epilepsiarasismin työnhakutilanteessa. Ikäväkseni olen joutunut huomaamaan miten paljon työnantajilla on vielä ennakkoluuloja. En uskonut sitä mahdolliseksi enää, mutta pakko kai se on uskoa, kun itse näkee haastattelijan ilmeen muuttuvan ystävällisestä täysin ilmeettömäksi ellei jopa vihamieliseksi. Ja tämä ihan täysin konttorityössä.
että kannattaa kertoa. Kertoessa kannattaa kuitenkin painottaa sitä, että epilepsia on lievä eikä vaikuta työkykyysi. Tuosta työkyvystä minun esimieheni olivat huolissaan, mutta sain heidät vakuutettua siitä, että epilepsia ei alenna työkykyäni. Ainoat poissaolot epin takia ovat olleet poli-käynnit.
Mielestäni epilepsiasta kannattaa kertoa, koska sairaus on arvaamaton. Jotain voi, vaikkakin pienellä todennäköisyydellä, kuitenkin sattua.
Sairastuin epilepsiaan noin seitsemän vuotta sitten. Ensimmäisenä kolmena vuotena en saanut kohtauksia lainkaan, mutta sen jälkeen niitä alkoi ilmetä. Olen huomannut, että työtilanne vaikuttaa sairauteeni. Lähes kaikki kohtaukseni olen saanut työpaikallani. Työskentelen ravintola-alalla ja elämäni on epäsäännöllistä. Jokaisessa työpaikassa epilepsiaani on suhtauduttu hyvin. Tosin yleensä olen kertonut asiasta vasta kun asemani on vakiintunut työpaikalla. Yritä pitää elämäsi niin tasaisena kuin voit ja vältä turhaa stressiä jos suinkin pystyt. Oma avoin suhtautuminen sairauteesi helpottaa muidenkin asennetta.
Moi!
Itse kerroin työpaikallani ja he ottivat sen hyvin vastaan. Pomo sanoi, ettei se mitään muuta. Mullei ollut edes tullut mieleen, että muuttaisi. Nyt kyllä mietin itsekin samaa, kun haen uusia töitä, entäs miten nämä suhtautuvat.Toisaalta olisi hyvä työkavereista edes jonkun tiedettävä asia, koska jos jotain sattuu, niin tietäisi sitten auttaa oikealla tavalla. Epilepsiahan ei saisi olla mikään este töihin. Varsinkin jos pysyy hyvin kurissa lääkkeillä.
Luulen, että meillä on samantyyppinen epilepsia. Mullekin välkkyvät ja kirkkaat valot olisivat aiheuttajia. Sain yhden ja ainoan kohtauksen tammikuussa 2003, jolloin tarkoitus oli mennä linja-autolla töihin, mutten koskaan noussut siihen vaan ambulanssiin. Puolisen vuotta siitä eteenpäin sain tietää sairastavani ja sain lääkkeen. Ensin trileptal, joka ei sopinut ja sitten lamictal, jolla ei ole ollut haittavaikutuksia. Olen monesti ajatellut, että tartteeko lääkkeitä lainkaan ja onko tautia ollenkaan. Olisiko muuten vain arat silmät. Täytyy kyllä sanoa, että pimeällä ajo tuottaa hankaluuksia, varsinkin kun vastaan tulee autoja letkassa. Toinen joka minua on askartanut, on se´, että minulle on tullut sen jälkeen kaikenlaisia bakteeri-,virtsaputkitulehduksia, mahavaivoja´, joita ei ollut ennen. Syyt näille on löytynyt, mutta siitä huolimatta. Taitaa olla vain jännityksen aiheuttamia ja iän tuomaa iloa.
Toivottavasti kirjoittelet takaisin, niin voidaan keskustella sairaudestamme lisää. Ei muuta kuin hauskaa ja menestyksellistä kevättä!!!
Jos todellakin pimeällä ajaminen tuottaa hankaluuksia, niin eiköhän ole aika jo pohtia, että mistä se johtuu ja olisiko peräti kyseessä epilepsiaoire, jonka takia kannattaisia kortti viedä pois. Kerro lääkärillesi, hän ilmoittaa asiasta poliisille ja tarpeen mukaan harkitsevat, että oletko enää turvallinen ajaja.
asiaan on toinenkin ratkaisu. Ei aja pimeällä. Lääkäri ei ole kieltänyt ajamasta ja haluan ajatella niin, ettei ole mitään hätää. Minulla ei ole omaa autoa, mutta tykkään autolla ajamisesta. Sain ekan ja toistaiseksi viimeisen kohtauksen lähes 2,5 vuotta sitten. Voihan olla, että hämäräsokeus on epilepsia oire, mutta aika monella naisella on muutenkin samanlaisia ongelmia, vaikkei olekaan epilepsiaa. Asiaa täytyy kysellä. Pystytkö itse ajamaan autoa?