Meillä on edessä aika pian muutto Suomeen. Mulla alkaa työt Suomessa kesäkuun alussa ja silloin on jo oltava siellä jonkinlainen asunto. Ei olla vielä kokonaan mietitty tätä kuviota, mutta todennäköisesti mies ja kaksi teiniä muuttaa samaan aikaan Suomeen tai sitten vähän myöhemmin kesäkuun aikana. Täytyy kysyä, saavatko lapset koulusta esimerkiksi viimeisen viikon "muuttolomaa" tai en tiiä miten asia pitäisi ratkaista. Kumpikin ollaan juuri irtisanouduttu Ruotsin työpaikoista. Mies ei ole vielä löytänyt työtä Suomesta, mutta uskon hänelle töitä löytyvän, vaikka ei suomea osaakaan. Eniten mietityttää, miten toi mies ja teinit sopeutuu Suomeen. Varsinkin teineille pitkä kesä ilman kavereita uudessa kotimaassa voi olla vaikea. Me tehtiin muuttopäätös vasta alkuvuonna, joten ei olla selvitetty asioita juurta jaksain eikä mietitty, mitä kaikkea on edessä. Kaikki neuvot kelpaa!
Ruotsalaisen puolison ja teinien sopeutuminen Suomeen???
49
187
Vastaukset
- Anonyymi
Et kauheasti kertonut teidän tilanteesta, joten on aika hankala neuvoa tai edes heitellä ideoita. Osaako teinit suomea? Muutatteko alueelle, missä asuu suomenkielisten lisäksi ruotsinkielisiä? Minkälaiseen kouluun teinit on menossa? Peruskouluun? Amikseen? Lukioon? Suomenkieliseen? Ruotsinkieliseen? Muuttaako teinit Suomeen innokkaasti, väkipakolla vai millä mielellä?
- Anonyymi
Sorry! Meillä myllertää nyt mielet niin paljon, etten tehnyt kovin perusteellista aloitusviestiä ketjuun. Me ollaan muuttamassa Turkuun tai Turun lähelle. Siellä asuu ruotsinkielisiä ihmisiä aika paljon, mutta onhan Suomen kieli tärkein kieli. Mun mies ja lapset puhuu kaikki Ruotsia äidinkielenä, englantia sujuvasti ja varsinkin lapset ymmärtää suomea paljon. Teinien suusta ei oikein saa Suomen kieltä ulos muuten kuin yksittäisinä sanoina: kiitos, anteeksi, varo, ei, kyllä, joo, moi, heippa, aha ja lisäksi niitä sanoja, joita en kehtaa tänne kirjoittaa. Saa nähdä alkavatko teinit Suomessa puhua enemmän suomea, koska osaavat kyllä. Joskus Suomessa kahvilassa ovat osanneet vaikka miten monimutkaiset ostokset tehdä suomenkieliseltä myyjältä. Tosin saattoivat käyttää vähän englantia apuna. Asuminen on vielä epäselvää. Vasta sain työpaikan, joten nyt täytyy tutkia työmatkaa ja muita arkiasioita. Lasten koulut vaikuttaa paljon ja miehen työllistyminen. Nuorempi lapsi menee yläasteelle ja todennäköisesti ruotsinkieliseen kouluun. Vanhempi on jo Ruotsissa käynyt vuoden lukiota, mutta Suomen lukiosysteemi on niin erilainen, että täytyy miettiä kokonaan uusiksi se juttu. Teini itsekin haluaisi ns. vaihtaa linjaa. Mies suhtautuu Suomeen muuttoon tosi innokkaasti. Hänellä on puolalaisia ja tanskalaisia sukujuuria, eikä hän rakasta Ruotsia. Teinit on mun mielestä muuttamassa Suomeen ihan mielellään, mutta väittävät tietenkin muuta. He yrittää nyt saada kaikenlaisia vaatimuksia läpi, koska "joutuvat muuttamaan Suomeen". Teinit ovat kuitenkin jo parin vuoden ajan ehdottaneet ulkomaille muuttoa silloin tällöin, mutta tietenkin heitä nyt jännittää kovasti. Mulla on sukulaisia Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa, joten sukulaisia asuu aika lähellä Turun seutua. Mies ja teinit on käyneet Suomessa yli 20 kertaa eli tietävät Suomesta aika paljon.
- Anonyymi
En kyllä noin hataralta pohjalta lähtisi kanssasi, jos olisin puolisosi tai lapsesi, mihinkään toiseen valtioon tai edes naapurikuntaan. Nyt on maaliskuu ja sinulla alkaa "työt" kesäkuun alussa eikä olla hankittu asuntoa, koulua lapsille eikä yhtään mitään muutakaan, eikä mistään muustakaan asiasta ole jaksettu ottaa selvää. Siis aloitus on taas jonkun robotin tai joutilaan keksimä.
Ja miten joltakin ruotsinsuomalaisen palstalta luulet löytävän vastaajia kysymyksiisi?- Anonyymi
Suomessa monet asiat menee kuule ihan eri tavalla kuin Ruotsissa!!! Pääasiassa on niin, että Suomessa asiat sujuvat tosi helposti. Totta kai me ollaan jotain selvittelyä tehty, mutta ei tarkasti. Meillä on useita tuttuja muuttanut Suomeen parin viime vuoden aikana. Heiltä ollaan saatu tietoja. Myös mun sukulaiset Suomessa auttaa paljon. Alla on muutamia faktoja Suomeen muuttoon liittyen.
Suomesta on todella helppo löytää asunto verrattuna Ruotsiin. Suomessa on myös paljon työtä tarjolla. Etenkin Turun seudulla, mihin me muutetaan, on kauheasti avoimia työpaikkoja. Suomen koulut on ihan erilaisia kuin Ruotsissa. Meidän nuorempi menee vielä peruskouluun. Peruskoulun opiskelupaikka saadaan omasta kotikunnasta eli ensin etsitään asunto ja vasta sitten koulu. Koska meidän lapsi menee melko varmasti ruotsinkieliselle yläasteelle, ei niitä ole Turun seudulla kuin muutamia vaihtoehtoja. Ollaan selvitetty, että kaikkiin niihin kouluihin mahtuu uusia oppilaita. Koska ruotsinkielisiä oppilaita ja kouluja on vähemmän, osa oppilaista kulkee naapurikuntaan kouluun. Esimerkiksi jos muutettaisiin Raisioon, lapsi menisi yläasteelle todennäköisesti Turun puolelle. Vanhemman lapsen tapaus on mutkikkaampi, mutta me mietitään juuri nyt hänen tilannetta. Mulla on sukulaisia Suomessa opettajina, joten hekin neuvoo meitä. Itse asiassa oli upeaa, että sain työpaikan just nyt, koska parhaillaan on Suomessa Yhteishaku. Se tarkoittaa, että ensi syksynä alkavia lukion ja ammattikoulun opiskelupaikkoja haetaan juuri tällä hetkellä. Hakuaika on 18.2.- 10.3.2020 eli meillä on vähän aikaa miettiä asiaa ja pyytää lisätietoja. Meidän vanhempi lapsi menee ehkä Suomessa lukion ekalle luokalle, vaikka on jo Ruotsissa käynyt vuoden lukiota. Se voisi olla hänelle mukavaa, että kouluun tulee muitakin uusia oppilaita samaan aikaan. Turussa on paljon töitä tarjolla. Nyt on yli 1500 avointa työpaikkaa vain Turussa. Lisäksi muilla paikkakunnilla on lisää töitä. Siellä asuu myös maahanmuuttajia ja heillekin on töitä, vaikka eivät osaisi Suomea. Kyllä mun fiksu ja taitava mies sieltä saa töitä. Turun seudulla on myös sellainen palvelu, että puolisoita autetaan löytämään työpaikka. Se tarkoittaa, että kun minä jo sain työn ja meidän perhe muuttaa sinne, niin mun miestä autetaan työpaikan löytämisessä, jos hän haluaa apua. Auttajana on esimerkiksi liikkuvuuskoordinaattori. Asunnon löytämisessäkin autetaan, jos tarvitsee apua. Me varmaan selvitään tuttavien avulla. Muutto ulkomaille ei välttämättä ole niin vaikeaa. On muuttofirmoja, joilta voi ostaa tavaroiden kuljetuksen. Me asutaan nyt Huddingessa. Matka Turkuun on yllättävän helppo, kun vaan ajaa muuttokuorman laivaan :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa monet asiat menee kuule ihan eri tavalla kuin Ruotsissa!!! Pääasiassa on niin, että Suomessa asiat sujuvat tosi helposti. Totta kai me ollaan jotain selvittelyä tehty, mutta ei tarkasti. Meillä on useita tuttuja muuttanut Suomeen parin viime vuoden aikana. Heiltä ollaan saatu tietoja. Myös mun sukulaiset Suomessa auttaa paljon. Alla on muutamia faktoja Suomeen muuttoon liittyen.
Suomesta on todella helppo löytää asunto verrattuna Ruotsiin. Suomessa on myös paljon työtä tarjolla. Etenkin Turun seudulla, mihin me muutetaan, on kauheasti avoimia työpaikkoja. Suomen koulut on ihan erilaisia kuin Ruotsissa. Meidän nuorempi menee vielä peruskouluun. Peruskoulun opiskelupaikka saadaan omasta kotikunnasta eli ensin etsitään asunto ja vasta sitten koulu. Koska meidän lapsi menee melko varmasti ruotsinkieliselle yläasteelle, ei niitä ole Turun seudulla kuin muutamia vaihtoehtoja. Ollaan selvitetty, että kaikkiin niihin kouluihin mahtuu uusia oppilaita. Koska ruotsinkielisiä oppilaita ja kouluja on vähemmän, osa oppilaista kulkee naapurikuntaan kouluun. Esimerkiksi jos muutettaisiin Raisioon, lapsi menisi yläasteelle todennäköisesti Turun puolelle. Vanhemman lapsen tapaus on mutkikkaampi, mutta me mietitään juuri nyt hänen tilannetta. Mulla on sukulaisia Suomessa opettajina, joten hekin neuvoo meitä. Itse asiassa oli upeaa, että sain työpaikan just nyt, koska parhaillaan on Suomessa Yhteishaku. Se tarkoittaa, että ensi syksynä alkavia lukion ja ammattikoulun opiskelupaikkoja haetaan juuri tällä hetkellä. Hakuaika on 18.2.- 10.3.2020 eli meillä on vähän aikaa miettiä asiaa ja pyytää lisätietoja. Meidän vanhempi lapsi menee ehkä Suomessa lukion ekalle luokalle, vaikka on jo Ruotsissa käynyt vuoden lukiota. Se voisi olla hänelle mukavaa, että kouluun tulee muitakin uusia oppilaita samaan aikaan. Turussa on paljon töitä tarjolla. Nyt on yli 1500 avointa työpaikkaa vain Turussa. Lisäksi muilla paikkakunnilla on lisää töitä. Siellä asuu myös maahanmuuttajia ja heillekin on töitä, vaikka eivät osaisi Suomea. Kyllä mun fiksu ja taitava mies sieltä saa töitä. Turun seudulla on myös sellainen palvelu, että puolisoita autetaan löytämään työpaikka. Se tarkoittaa, että kun minä jo sain työn ja meidän perhe muuttaa sinne, niin mun miestä autetaan työpaikan löytämisessä, jos hän haluaa apua. Auttajana on esimerkiksi liikkuvuuskoordinaattori. Asunnon löytämisessäkin autetaan, jos tarvitsee apua. Me varmaan selvitään tuttavien avulla. Muutto ulkomaille ei välttämättä ole niin vaikeaa. On muuttofirmoja, joilta voi ostaa tavaroiden kuljetuksen. Me asutaan nyt Huddingessa. Matka Turkuun on yllättävän helppo, kun vaan ajaa muuttokuorman laivaan :DNo niin, pitihän se arvata että aloitus oli taas sitä mitä se näyttää ruotsinsuomalaiset palstalla olleen jo pidemmän aikaa.
Suomessa ei mene asiat yhtään sen kummemmin kuin Ruotsissakaan. Kyllä siellä on otettava huomioon asunnon, työpaikan ja koulun saaminen jo puolivuotta ennen muuttoa.
Älä kuule yhtään yritäkään purputtaa jotain muuta ja luuletko tosiaan että suomalaisen naisen älykkyys osamäärä olisi niin vähäinen ettei olisi ottanut asioista selvää ja keskustellut perheensä kanssa jo aikoja sitten ennenkuin tulisi muka ruotsinsuomalaisen palstalle "kyselemään" ja "keskustelemaan"Jos muka turvaudut tuttaviesi apuun niin niistä tulee kahden viikon sisällä entisiä tuttavia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, pitihän se arvata että aloitus oli taas sitä mitä se näyttää ruotsinsuomalaiset palstalla olleen jo pidemmän aikaa.
Suomessa ei mene asiat yhtään sen kummemmin kuin Ruotsissakaan. Kyllä siellä on otettava huomioon asunnon, työpaikan ja koulun saaminen jo puolivuotta ennen muuttoa.
Älä kuule yhtään yritäkään purputtaa jotain muuta ja luuletko tosiaan että suomalaisen naisen älykkyys osamäärä olisi niin vähäinen ettei olisi ottanut asioista selvää ja keskustellut perheensä kanssa jo aikoja sitten ennenkuin tulisi muka ruotsinsuomalaisen palstalle "kyselemään" ja "keskustelemaan"Jos muka turvaudut tuttaviesi apuun niin niistä tulee kahden viikon sisällä entisiä tuttavia.En ole Huddingen nainen, mutta huutelen ketjuun sivusta...
Kun laitoin Googleen hakusanat "vuokra-asunnot Turku" osuin mm. Vuokraovi.com -firman sivuille. Heidän nettisivuilla on tällä hetkellä tarjolla 661 vuokra-asuntoa Turussa. Niistä moni lienee Huddingen perheelle liian pieniä, mutta varmaan sieltä löytyisi jokunen sopivakin.
Oikotie.fi -palvelussa on puolestaan juuri nyt 817 vuokra-asuntoa tarjolla Turusta. LUMO-firman nettisivuilla on nyt tarjolla ainakin 34 vuokra-asuntoa Turusta.
Vuokrafirmoja on vielä enemmänkin ja lisäksi on Turun ja lähiseudun kuntien vuokra-asunnot, asumisoikeusasuntoja, omistusasunnot, yksityisten vuokranantajien vuokra-asunnot jne.
Asunnon löytäminen Suomesta on tällä hetkellä täysin eri juttu kuin Ruotsissa. Myös kaikista Suomen kaupungeista ja kasvukeskuksista löytää asuntoja tällä hetkellä varsin helposti. Saattaa tietenkin olla, ettei löydä asuntoa juuri sieltä, mihin mieluiten haluaisi tai joutuu ainakin löysentämään kriteereitään (hinta, koko, parveke, sauna, kunto, kerros, hissi, näköalat, puutarha, autopaikka...). Mutta jos on ensisijaisesti etsimässä kotia itselleen tai perheelleen, niin varmasti joku paikka löytyy vaikka ihan viime tipassa.
Moni ulkomailta Suomeen muuttava tekee niin, että muuttaa ensin jonnekin vuokra-asuntoon ja alkaa vasta maahanmuuton jälkeen kaikessa rauhassa etsimään pysyvää kotia (esim. omistusasuntoa). Tässä Huddingen perheessä sekin onnistuisi erityisen hyvin, koska lapset ovat jo noin isoja. Yläkoululaiset ja lukiota/amista käyvät joutuvat joka tapauksessa usein kulkemaan oppilaitoksiin busseilla tai junilla, joten asuinpaikka ei vaikuta kouluvalintaan niin paljon kuin alakoululaisten kohdalla. Suomessa koulut ovat kyllä tosi hyviä melkein missä vain, mutta tietenkin monet vanhemmat yrittävät välttää lasten kouluvaihdoksia, ettei kaveripiiri vaihdu suotta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, pitihän se arvata että aloitus oli taas sitä mitä se näyttää ruotsinsuomalaiset palstalla olleen jo pidemmän aikaa.
Suomessa ei mene asiat yhtään sen kummemmin kuin Ruotsissakaan. Kyllä siellä on otettava huomioon asunnon, työpaikan ja koulun saaminen jo puolivuotta ennen muuttoa.
Älä kuule yhtään yritäkään purputtaa jotain muuta ja luuletko tosiaan että suomalaisen naisen älykkyys osamäärä olisi niin vähäinen ettei olisi ottanut asioista selvää ja keskustellut perheensä kanssa jo aikoja sitten ennenkuin tulisi muka ruotsinsuomalaisen palstalle "kyselemään" ja "keskustelemaan"Jos muka turvaudut tuttaviesi apuun niin niistä tulee kahden viikon sisällä entisiä tuttavia.Miten niin asunnon ja koulupaikan saaminen "on otettava huomioon jo puoli vuotta aikaisemmin"???? Ihmisten elämässä tapahtuu nopeitakin muutoksia kuten työpaikan löytäminen, työpaikan menettäminen, konkurssi, avioero, naimisiin meneminen pika-aikataululla, perheenjäsenen kuolema, ulkomaille muutto, ulkomailta muutto jne.
Suomessa vuokra-asuntojen irtisanomisajan on yleensä 1kk. Jos tämä Huddingen perhe etsii kesäkuun alussa vapautuvaa vuokra-asuntoa, eihän asunnon omistava vuokranantajakaan vielä välttämättä tiedä nykyisten asukkaiden suunnitelmista muuttaa asunnosta pois. Kesäkuun alkuun on kolme kuukautta aikaa. Se on täysin riittävä aika selvittää asiat Suomessa ja hoitaa muuttoon liittyvät asiat. Käsitin Huddingen perheen lasten käyvän kevätlukukauden loppuun asti koulua Ruotsissa. Kesäkuussa alkaa koulujen kesäloma niin Ruotsissa kuin Suomessa. Suomen syyslukukausi alkaa vasta elokuussa ja sinne on vielä se vaatimasi puoli vuotta aikaa, vaikka lyhyempikin aika riittäisi koulupaikan saamiseen.
Ei Ruotsin sisällä muuttaessakaan tarvitse kaikkia yksityiskohtia tietää "puoli vuotta aikaisemmin".
- Anonyymi
Olen alkuperäinen kirjoittaja eli Huddingen nainen :D Vaikka meillä ei vielä ole asuntoa eikä lasten tulevia kouluja tiedossa, uskomme niiden asioiden järjestyvän. En tullut tänne keakustelupaikkaan kysymään niihin apua. Uskon myös miehen löytävän Suomesta töitä ennemmin tai myöhemmin.
Mietin etukäteen ensi kesää ja siihen kaipaan vinkkejä. Minulla on tiukka kesä töiden parissa, koska aloitan uuden työn kesäkuun alussa. Kesän aikana mulla ei ole lomaa kuin yksittäisten vapaapäivien verran. Syksyllä voin onneksi pitää 1-2 viikkoa lomaa, mutta se on vasta syksyllä. Nyt mietin, mitä Turkuun tai Turun lähelle muuttava mies ja kaksi teiniä voisivat siellä tehdä kesällä joko yhdessä tai erikseen. Turun seudulla ei ole kuin muutamia tuttuja ja hekin ovat kertoneet olevansa loman aikana paljon poissa Turusta. Meidän teineillä ja miehellä on myös kieliongelma, kun he eivät puhu suomea. Miehen täytyy etsiä töitä kesän aikana ellei työtä löydy aiemmin. Toisaalta jos mies menee jo kesällä töihin, on vielä isompi ongelma, mitä teinit tekee yksinään tai keskenään ollessaan...!!! - Anonyymi
Teidän muuttosuunnitelma kuulostaa ihan realistiselta ja järkevältä. Onnittelut muuttopäätöksestä ja työpaikasta! Kävipä onni, että just nyt on yhteishaun aika!
Me muutettiin joulukuun lopussa Södermanlandista Helsingin seudulle. Ollaan oltu koko perhe todella tyytyväisiä Suomeen tuloon, vaikka vielä on vähän totuttelemista ja asutaan väliaikaisesti kerrostalossa vuokralla. Omaa taloa etsitään Uudeltamaalta. Vaimo on Ruotsissa syntynyt ja kasvanut, mutta osasi jo aika hyvin suomen kieltä tänne tullessa. Nyt kielitaito on todella nopeasti kehittynyt niin vaimolla kuin Ruotsissa syntyneillä pojilla, joka meni tammikuun alussa suomenkieliseen kouluun (2. & 5. luokat). Nuorempi pärjää ihan normaalisti muiden mukana ja hänelle suomen kieli tuntuu tarttuvan ihan uskomattoman helposti. Vanhemmalla on ollut vähän raskaampaa, koska kielen lisäksi hän on monissa aineissa täkäläisiä lapsia jäljessä. Vanhempi saa erityisopettajalta tukiopetusta kaksi tuntia viikossa ja vielä yhden tunnin omalta luokanopettajalta tai kouluavustajalta läksyapua. Kouluavustajalta hän esimerkiksi lukee ääneen suomenkielisiä tekstejä. Kotona ollaan myös yhdessä tehty läksyjä. Poika on ollut vähän väsynyt, mutta koko ajan helpottaa kielen ja muunkin suhteen. Vaikein paikka tuntui pojille olevan hernekeitto syöminen koulussa. Muutenkin kouluruoat ovat kuulemma vähän erilaisia, mutta osin parempia kuin Ruotsissa. Koulussa viihtyvät täällä hyvin ja kavereita riittää. On kuulemma rauhallisempi koulu kuin Ruotsissa ja "hyvä kuri". Vaimon kanssa saatiin molemmat töitä jo ennen muuttoa. Vaimo tosin on määräaikaisessa työsuhteessa.
Olisi paljon kirjoitettava, mutta olen kirjoittanut niitä toisiin ketjuihin. Laitan tähän linkin. Olen kirjoittanut sinne meidän muutostaainakin 9.9.2019, 20.11.2019, 23.11.2019, 8.12.2019 ja 4.1.2020.
Valitettavasti en muista ihan prikulleen, mutta meidän muutto Ruotsista Suomeen meni suurin piirtein näin. Laitettiin talo myyntiin ja irtisanouduttiin Ruotsin työpaikoista noin 3-4kk ennen muuttoa. Talo meni onneksi nopeasti kaupaksi ja vapautuminen sovittiin joulukuun loppuun 2019. Minä sain vakituisen työpaikan Suomesta noin 2kk ennen muuttoa. Vuokra-asunto saatiin varattua heti työpaikan varmistumisen jälkeen, kun uskallettiin valita sijainti. Saatiin valita useammasta asunnosta mieleisin. Noin 6 viikkoa ennen muuttoa varmistui lapsille koulu ja luokat. Joitakin viikkoja ennen muuttoa vaimo sai työtarjouksen keikkatyöstä, mutta muuton jälkeen hän pääsi sinne kokoaikaiseen työhön, joka on kylläkin määräaikainen sijaisuus (ei vakituinen).
Oltiin noin 6kk ajan vähennetty tavaraa, eikä tuotu Suomeen kuin murto-osa meidän irtaimistosta. Kaikkea rojua sitä olikin kertynyt nurkkiin. Tuotiin 2 pientä muuttokuormaa syksyn aikana farmariautolla sukulaisten varastoon. Joulua tultiin viettämään samoin farmarilla sukulaisten luokse Suomeen. Joulun jälkeen lapset jäivät sukulaisille hoitoon ja vaimo farmaria käyttäen sukulaisnaisen kanssa siivoavat uutta asuntoa sekä varustivat sitä välttämättömillä tarvikkeilla (ruokaa, vessapaperia, talouspaperia, pesuaineita yms). Minä lähdin parin kaverin kanssa vuokrapakulla hakemaan viimeistä muuttokuormaa Ruotsista. Oltiin sillä porukalla Ruotsissa yksi yö plus laivalla yövyttiin mennen tullen. Ei tehty liian tiukkaa aikataulua, niin ehdittiin rauhassa ajaa välimatkat, pakata ja pitää asialliset ruokailut ja muut tauot. Ruotsin asuntoa oltiin vaimon kanssa siivottu etukäteen mikä pystyttiin ja loppusiivouksen suoritti tuttavan pyörittämä siivousfirma, joka myös palautti avaimet kiinteistöfirmalle. Suomessa oltiin saatu asunto käyttöön jo 23.12.2019, koska avaimet haki valtakirjan avulla Suomessa asuva sukulainen. (Huom! Valtakirjalla avainten luovutusta on kiristetty!) Sähkö- ja nettisopimukset sekä kotivakuutus oltiin tehty jo etukäteen.
Hyvin se menee! Tsemppiä muuttoprojektiin. Oli se meilläkin melkoinen puristus, mutta nyt jo pelkkä muisto.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16032154/kotipaikka-suomesta-duunariperheelle - Anonyymi
Kiinnostaako teidän nuoria tai vanhempaa teiniä Suomen kielen ja kulttuurin kesälukiokurssi? Se on tarkoitettu 15-19 -vuotiaille ulkosuomalaisille ja Suomeen hiljattain muuttaneille tai muuttoa suunnitteleville.
Kurssi järjestetään tänä vuonna Nuorisokeskus Anjalassa Kouvolassa ajalla 27.7.-2.8.2020. Kurssi maksaa 400€, mutta siihen sisältyy opetuksen lisäksi majoitus, ruoat ja vapaa-ajan ohjelma. Tätä kurssia on kehuttu kovasti. Osa kurssilaisista osaa jo etukäteen suomea kohtuullisesti, mutta monet ovat ihan vasta-alkajia. Ei siis kannata ainakaan kielitaidon puutteiden vuoksi jättää kurssia väliin. Opettajat opettavat ja ohjaavat toimintaa myös muita kieliä (esim. englanti ja ruotsi) apuna käyttäen.
https://kesalukio.fi/project/suomen-kieli-kulttuuri/- Anonyymi
Kouvolassa järjestettävän kurssin saa varmasti hyväksiluettua lukio-opintoihin, koska tämä on Kesälukioseuran kurssi.
Minusta kuulostaa hyvältä, että teini on menossa Suomessa lukion ensimmäiselle luokalle, vaikka onkin jo Ruotsissa käynyt vuoden lukiota. Meidän tuttavaperheen nuori teki juuri tällä tavalla, kun perhe muutti Ruotsista Suomeen ja se oli ehdottoman hyvä ratkaisu, vaikka nuori sitä ensin vähän vastusti. Kuulemma kavereihin oli helppo tutustua lukion alussa, kun ekaluokkalaisille järjestettiin yhteisiä tilaisuuksia.
Ratkaisu oli hyvä myös siksi, että monesti Ruotsissa peruskoulun suorittaneet ovat yhdessä tai useammassa oppiaineessa jäljessä Suomessa peruskoulun suorittaneita. Tuttavaperheen nuori oli ollut Ruotsissa hyvä oppilas peruskoulussa, mutta silti suomalaisen lukion vaatimukset vaikuttivat aluksi kovilta. Joissain aineissa hän oli oikein hyvin muiden tasolla (esim. pitkä englanti ja biologia), mutta useammassa aineessa kuten matematiikassa, kemiassa, ranskan kielessä ja äidinkielessä (ruotsi) hänen tarvitsi ottaa muita kiinni. Koska hän aloitti lukion ihan alusta Suomessa, hänen Ruotsissa suorittamat lukiotasoiset kurssit tarkastettiin ja hän sai niiden perusteella hyväksiluettua joitakin kursseja (mm. biologiaa, englantia, liikuntaa, kuvaamataitoa, musiikkia ja olikohan filosofia myös). Osan kursseista hän halusi suorittaa uudestaan muun muassa edessä olevien ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Hyväksiluetut kurssit kuitenkin kevensivät hänen lukiourakkaa, joka tosin venyi lopulta 3,5 vuoden mittaiseksi. Hän olisi voinut puristaa lukion kolmeen vuoteen, mutta halusi suorittaa opintoja riittävästi ja korottaa joitain yo-arvosanoja. Lukion aikana häntä työllistivät mm. suomen kielen kurssit, Suomen historian ja yhteiskuntaopin kurssit (joutui opiskelemaan myös peruskoulun asiat), matematiikka, kemia, ranskan kieli ja nuoren omasta halustaan valitsemat lisäkurssit taideaineiden ja luonnontieteiden alalta.
Kaikkiaan nuoren lukio kesti 4,5 vuotta, jos Ruotsissa käyty ensimmäinen vuosikin lasketaan, mutta ei se kesto tätä nuorta loppujen lopuksi harmittanut. Sinä aikana hän joutui nimittäin sopeutumaan uuteen kotimaahan, aloittamaan ystävyyssuhteiden luomisen nollasta, aloittamaan suomen kielen opinnot lähes nollasta jne. Lukioaikana hän teki myös vähän töitä kesäisin ja viikonloppuisin, joten työkokemustakin karttui siltä ajalta. Oli hänellä myös harrastuksia tietysti ja muuta normaalia nuoren elämää.
Joku toinen varmasti tekee asiat toisin, mutta halusin kertoa tämän tarinan. Uuteen maahan muutto voi viedä nuorelta voimia ja aikaa. Eikä esimerkiksi suomen kielen oppiminen käy välttämättä ihan käden käänteessä. Toisaalta lukio on hyvää aikaa yleissivistyksen kartuttamiseen ja peruskouluopintojen mahdollisten puutteiden paikkaamiseen. Niitä tietoja ja taitoja tarvitaan nimittäin korkeakoulussa, jos sinne tähtää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kouvolassa järjestettävän kurssin saa varmasti hyväksiluettua lukio-opintoihin, koska tämä on Kesälukioseuran kurssi.
Minusta kuulostaa hyvältä, että teini on menossa Suomessa lukion ensimmäiselle luokalle, vaikka onkin jo Ruotsissa käynyt vuoden lukiota. Meidän tuttavaperheen nuori teki juuri tällä tavalla, kun perhe muutti Ruotsista Suomeen ja se oli ehdottoman hyvä ratkaisu, vaikka nuori sitä ensin vähän vastusti. Kuulemma kavereihin oli helppo tutustua lukion alussa, kun ekaluokkalaisille järjestettiin yhteisiä tilaisuuksia.
Ratkaisu oli hyvä myös siksi, että monesti Ruotsissa peruskoulun suorittaneet ovat yhdessä tai useammassa oppiaineessa jäljessä Suomessa peruskoulun suorittaneita. Tuttavaperheen nuori oli ollut Ruotsissa hyvä oppilas peruskoulussa, mutta silti suomalaisen lukion vaatimukset vaikuttivat aluksi kovilta. Joissain aineissa hän oli oikein hyvin muiden tasolla (esim. pitkä englanti ja biologia), mutta useammassa aineessa kuten matematiikassa, kemiassa, ranskan kielessä ja äidinkielessä (ruotsi) hänen tarvitsi ottaa muita kiinni. Koska hän aloitti lukion ihan alusta Suomessa, hänen Ruotsissa suorittamat lukiotasoiset kurssit tarkastettiin ja hän sai niiden perusteella hyväksiluettua joitakin kursseja (mm. biologiaa, englantia, liikuntaa, kuvaamataitoa, musiikkia ja olikohan filosofia myös). Osan kursseista hän halusi suorittaa uudestaan muun muassa edessä olevien ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Hyväksiluetut kurssit kuitenkin kevensivät hänen lukiourakkaa, joka tosin venyi lopulta 3,5 vuoden mittaiseksi. Hän olisi voinut puristaa lukion kolmeen vuoteen, mutta halusi suorittaa opintoja riittävästi ja korottaa joitain yo-arvosanoja. Lukion aikana häntä työllistivät mm. suomen kielen kurssit, Suomen historian ja yhteiskuntaopin kurssit (joutui opiskelemaan myös peruskoulun asiat), matematiikka, kemia, ranskan kieli ja nuoren omasta halustaan valitsemat lisäkurssit taideaineiden ja luonnontieteiden alalta.
Kaikkiaan nuoren lukio kesti 4,5 vuotta, jos Ruotsissa käyty ensimmäinen vuosikin lasketaan, mutta ei se kesto tätä nuorta loppujen lopuksi harmittanut. Sinä aikana hän joutui nimittäin sopeutumaan uuteen kotimaahan, aloittamaan ystävyyssuhteiden luomisen nollasta, aloittamaan suomen kielen opinnot lähes nollasta jne. Lukioaikana hän teki myös vähän töitä kesäisin ja viikonloppuisin, joten työkokemustakin karttui siltä ajalta. Oli hänellä myös harrastuksia tietysti ja muuta normaalia nuoren elämää.
Joku toinen varmasti tekee asiat toisin, mutta halusin kertoa tämän tarinan. Uuteen maahan muutto voi viedä nuorelta voimia ja aikaa. Eikä esimerkiksi suomen kielen oppiminen käy välttämättä ihan käden käänteessä. Toisaalta lukio on hyvää aikaa yleissivistyksen kartuttamiseen ja peruskouluopintojen mahdollisten puutteiden paikkaamiseen. Niitä tietoja ja taitoja tarvitaan nimittäin korkeakoulussa, jos sinne tähtää.Me ollaan saatu lukion suhteen samoja neuvoja useammalta henkilöltä, että kannattaa tässä tilanteessa aloittaa ykköseltä. Kurssien hyväksilukemista voi hakea ja kursseja voi tenttiä, jos tuntuu että osaa asiat. Toisaalta on mahdollista myös kerrata kursseja, jos siihen tuntuu olevan tarvetta.
Moni Ruotsista Suomeen muuttava oppilas vaikuttaa olevan opinnoissa sen verran jäljessä, että kertaaminen ja tukiopetus on ollut tarpeen. Peruskoululaisillekin on joskus suositeltu yhden luokan kertaamista. Valitettavasti meno ruotsalaiskouluissa on nykyään niin hullua, ettei siellä välttämättä ole mahdollisuuksia oppimiseen, vaikka lapsella olisi halu oppia. Se on lapsia kohtaan todella epäreilua!
Kouvolan kesäkurssi vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Se olisi meidän esikoiselle just passeli. Täytyy mietiskellä, miten ottaisin asian puheeksi hänen kanssaan. Vaikka meidän lapset on iloisia Suomeen muutosta, asia jännittää heitä kovasti. Vähän aikaa sitten esikoinen tosin kertoi, että eräs hänen kaverinsa on lähdössä Englantiin kielikurssille ensi kesänä. Sehän voisi toimia aasinsiltana Suomen kurssista puhumiseen.
- Anonyymi
On ongelmat. Teinien soputumine. Voi pyhä Sylyvi ja Paavin ajoneuvo. Pitäs olla selevä jotta pennut soppeuttu siinä ku vanahemmatki.
Mutta ku pullamössöööö........hampurilaisiii...en mää.... - Anonyymi
Avioero ?Lasten huostaanotto tai itsarit? Ei se ruottalainen Suomeen ossaa soppeutua :D
- Anonyymi
Jos se mies on käynyt Suomessa jo yli 20 kertaa, niin hänellä on varmasti käsitys Suomesta. Tunnen useamman Suomeen sopeutuneen riikinruotsalaiset, eikä heillä vaikuta mitään hätää Suomessa olevan. Yksi tuttu ruotsalaismies on asunut yli 20 vuotta Virossa, eikä ole vieläkään tehnyt itsaria......!?!? Oliskohan sulla itselläsi mahdollisesti jotain virheellisiä kuvitelmia tai ennakkoluuloja, jotka saattavat vääristää sun ajattelua?

Mullakin entinen työkaveri riikinruottalainen suomalaisen siideri-valaan ka naimisiss, ja tossun alla :D Voi poikia poloisia :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mullakin entinen työkaveri riikinruottalainen suomalaisen siideri-valaan ka naimisiss, ja tossun alla :D Voi poikia poloisia :D
Joo, voin kuvitella millaisia kavereita sulla on 😂
Mun mielestä tämän ketjun aloittaja vaikuttaa fiksulta äidiltä ja vaimolta, joka yrittää tukea lapsiaan ja puolisoaan Suomeen muutossa. Jos luet hänen kirjoituksia esimerkiksi lasten opiskeluun liittyen, saatat huomata, että hän vaikuttaa huolehtivaiselta muttei mitenkään ylihuolehtivalta äidiltä. Täällä Pohjanlahden itäpuolella puolella nimittäin on täysin normaalia, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä ja oppimisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, voin kuvitella millaisia kavereita sulla on 😂
Mun mielestä tämän ketjun aloittaja vaikuttaa fiksulta äidiltä ja vaimolta, joka yrittää tukea lapsiaan ja puolisoaan Suomeen muutossa. Jos luet hänen kirjoituksia esimerkiksi lasten opiskeluun liittyen, saatat huomata, että hän vaikuttaa huolehtivaiselta muttei mitenkään ylihuolehtivalta äidiltä. Täällä Pohjanlahden itäpuolella puolella nimittäin on täysin normaalia, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä ja oppimisesta.Harvinaista taitaa kuitenkin olla että ruottalaismiehet muuttavat suomeen sen perään :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harvinaista taitaa kuitenkin olla että ruottalaismiehet muuttavat suomeen sen perään :D
Onhan noita muutamia nähty. Sellaisten ei kannata Suomeen muuttaakaan, jotka tietävät etteivät viihtyisi.
https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000006366314.html
Enemmän vaikuttaisi kuitenkin olevan niin, että jos suomalaisia naisia Ruotsista muuttaa Suomeen, niin he muuttavat yksinhuoltajina lapsineen, eronneina/leskinä ilman miestä tai sitten mukana muuttava mies on joko ruotsinsuomalainen tai jollain muulla tavalla ei-ruotsalaista syntyperää. Sveriges Radion haastattelussa Kaisa K. kertoo perheensä muutosta Suomeen. Muuttivat vissiin tämän vuoden tammikuussa. Kaisan mies oli Ruotsissa ikänsä elänyt ruotsinsuomalainen ja perheessä on myös parivuotias lapsi.
https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=7383726
- Anonyymi
No niin, hieman kuulumisia tänne. Coronan takia jouduttiin etätöihin ja opintoihin, mutta se on oikeastaan vain hyvä meidän muuttovalmisteluiden kannalta. Meillä on pahin muuttopaniikki laantunut, mutta ollaan innokkaasti Suomeen muuttamassa. Intoa tässä tarvitaankin, koska tavaraa ja tekemistä on aivan kauheasti.
Tärkein edistysaskel on esikoisen yhteishaku. Se on nyt tehty ja saimme vastauksen, että esikoisemme pääsee "aivan varmasti" lukioon Suomessa. Tuntuu helpottavalta, kun minulla on työpaikka, esikoisella lukiosuunnitelmat ja kuopukselle on tulevan kotikunnan pakko järjestää koulupaikka. Enää siis puuttuu vain mieheltä työpaikka ja perheeltä koti.
Ollaan Ruotsissa oltu puheissa kiinteistövälitys firmojen kanssa. Nyt täytyisi valita firma ja laittaa koti virallisesti myyntiin. Arvion mukaan kämppä menee helposti kaupaksi ja eri firmat antoivat hyvin samanlaisia hinta-arvioita.
Suomesta ollaan mietitty asuinalueita. Ollaan päätetty muuttaa vuokralle. Omaa asuntoa ei haluta heti ostaa, koska se olisi turhan vaikeaa. Ei tunneta Turun seutua juurikaan, eikä tiedetä missä ja miten haluttaisiin asua. Eikä miehellä ole vielä työpaikkaa ja muutenkin on epäselvää, missä tullaan liikkumaan. Kaiken kukkuraksi esikoinen haaveilee tietenkin jo omaan kotiin muuttamisesta, kunhan lukio on ohi. Ollaan päätetty, että muutetaan ensin joksikin ajaksi johonkin, tutustutaan paikkaan ja mietitään sitten vasta elämää pidemmälle. Kaikenlaisia haaveita pulppuaa suista: kesämökki, kylpypalju, koiranpentu... Hurjalta tuntuu!
Suursiivous on käynnistetty. Vein hiljattain neljä isoa Ikea-kassia vaatteita kirpparille. Eikä siinä ollut kuin pieni murto-osa. Suorastaan järkytyttiin, miten paljon meillä on tavaraa.
Suomen kielen kursseja on kesäaikaan tarjolla tosi vähän. Onneksi netissä on digikursseja ympäri vuoden. Kerroin esikoiselle Kouvolan kurssista, mutta hän ei vielä luvannut lähteä. Saa nähdä mahtuuko sinne, jos liian kauan miettii...?- Anonyymi
Onnea muuttopäätöksestä! Pidän peukkuja teidän perheelle.
Minäkin asun Tukholman seudulla ja Huddinge on tuttu paikka. Suomeen muutto kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän. Muutto olisi siinä mielessä helppo, että asun yksin. Kumpikin lapsi on jo omillaan. Nuorempi asuu Ranskassa ja nyt vanhempikin miettii muuttavansa Ruotsista. Hän tosin miettii Norjaa, mutta vaihtoehtoina ovat myös Pohjois-Ruotsi ja Suomen Lappi. Minulla on Suomeen muuton suhteen oikeastaan ihan tyhjä paperi edessä. Ei ole yhtään ajatusta, minne Suomessa muuttaisin. Olen kotoisin Vantaalta, mutta mieli tekisi pienemmälle paikkakunnalle, jos vaan töitä löytyisi. Sukulaisia asuu mm. Savossa ja Keski-Suomessa. Aion käyttää korona-aikaa asioiden selvittämiseen ja kaappien siivoamiseen. Kuntosali on suljettu ja muutenkin tekee mieli pysyä poissa ihmisten ilmoilta.
- Anonyymi
Voi itku!!!
Meidän muuttovalmistelut oli lähteneet jo tosi hyvin käyntiin, mutta nyt sitten tästä coronasta tuli ihan helvetti. Aluksi meillä oli muuttopaniikki, kun mun työpaikka varmistui ja samalla koko perheen muutto varmistui. Meni muutama päivä ja meidän muuttopaniikki vaihtui muuttoinnostukseksi ja tehtiin listoja hoidettavista asioista, haettiin esikoiselle lukiopaikkaa Suomesta jne.
Nyt corona-tilanteen pahentuessa paniikki on iskenyt meihin uudestaan. Saanko sittenkään sitä Suomen työpaikkaa? Kannattaako nyt muuttaa? Meneekö meidän Ruotsin koti kaupaksi ja jos menee, millä hinnalla? Lapset kyselee, muutetaanko me Suomeen. Yhtäkkiä kaikki meni ihan sekaisin.- Anonyymi
Voimia teille! Me muutettiin Ruotsista Suomeen reilu kaksi vuotta sitten, eikä olla hetkeäkään kaduttu. Aina joskus käyn täällä katsomassa, jos joku on laittanut kysymyksiä paluumuutosta tai muista asioista, mihin osaisin jotain vastata. Aina kun jollain toisella on muuttovalmistelut tai -prosessi käynnissä, palaan hetkellisesti meidän perheen muuttomuistoihin. Vielä näin parin vuoden jälkeenkin on pakko todeta, että olihan se hirveän jännää aikaa. Jännitti todella paljon muuttaa Suomeen Ruotsissa aina eläneiden lasten ja ruotsalaisen miehen kanssa. Pelotti onko päätös oikea, sopeutuuko perhe Suomeen, pärjäänkö Suomen työelämässä, saako mies töitä, löytävätkö lapset ystäviä jne. Meillä kaikki on järjestänyt tosi hyvin ja tiedän muitakin Suomeen hyvin sopeutuneita Ruotsista muuttaneita. Samalla on pakko todeta, että en ole ikinä voinut edes kuvitella, että tällainen odottamaton korona-virus saattaa iskeä joidenkin perheiden muuttoprosesseja sekoittamaan. Olen todella pahoillani, että tämä osui juuri teidän perheen kohdalle. En oikein osaa nyt muuta sanoa kuin että kauheasti tsemppiä teille tähän tilanteeseen. Teillä on miehesi kanssa nyt ehkä tavallista enemmän aikaa jutella tilanteesta. Toivottavasti keksitte ratkaisuja erinäisten ongelmien voittamiseksi. Voi istua kovasti ja viisautta & hyviä ideoita!
- Anonyymi
Mulla on sama tilanne. Oon nyt suoraan sanottuna itkenyt pari iltaa tätä juttua, mutta ei voi mitään. Lisäksi sain lomautuksen täällä Ruotsissa. Oon kahden lapsen yksinhuoltaja ja tavoitteena on jo pitkään ollut muuttaa Suomeen vuoden 2020 aikana. Nyt parin itku illan jälkeen tuntuu siltä, että muutetaan Suomeen silti. Oon viime syksystä asti tehnyt valmisteluja. Nyt en enää aio tätä perua. Asiat varmaan onnistuu jotenkin. Onneksi oon säästänyt jo monta kuukautta muuttoa varten. Mulla ja lapsilla on Suomen kansalaisuudet. Siksi rajan sulkeminen ei ole maailmanloppu meille. Valitettavasti corona vaikeuttaa monia asioita. Olin ehtinyt todella paljon selvittää asioita ja nyt tuntuu, että kaikki ne asiat pitäisi selvittää uudestaan.

Samassa veneessä ollaan siis!
Meidän sukulaiset ovat kannustaneet tosi kovasti ja rohkaisseet muuttojutuissa. Paljon on silti epäselvyyttä asioissa.
Me ollaan nyt selvitetty, voisivatko meidän teinit muuttaa Suomeen jo etukäteen ilman meitä vanhempia. He asuisivat aluksi sukulaisten luona Pohjanmaalla, tarkalleen ottaen serkkujensa perheessä. Siellä on samanikäisiä lapsia nyt kotiopetuksessa koronan vuoksi ja heidän opettajaäiti on saanut kotiopetuksen ja arjen siellä hyvin pyörimään. Ehdotus meidän lasten menosta sinne tuli heidän suunnasta. Ajattelivat kuulemma, että se voisi helpottaa meidän tilannetta ja meidän lapset saisivat syväsukelluksen Suomen kieleen ja kulttuuriin siinä samalla. Meidän täytyy miettiä asiaa. Jos lapset menisivät sinne esimerkiksi huhtikuun loppupuolella tai toukokuun alkupuolella, niin olisihan siitä ehkä apua. Jostain pitäisi saada lapsille koulutodistukset tältä vuodelta. Aika sekavaa. Meidän esikoinen on täällä Ruotsissa lukiossa ja hän etäopiskelee nyt kotona. Nuorempi on vielä yläkoulussa ja hänen koulussa on vielä tunnit normaalisti. Esikoinen haluaisi lähteä Suomeen vaikka heti. Hän voisi Ruotsin lukion vaikka nyt keskeyttää ja pyytää erotodistuksen, koska hänen on tarkoitus mennä syksyllä Suomen lukion ekalle luokalle. Toisaalta meidän nuorempi teini on lapsellisempi ja esikoisen läsnäolo auttaa meitä, kun vanhempi teini pystyy auttamaan nuorempaa. Ei siis haluttaisi erottaa heitä nyt. Nuoremman on vaikeampi häipyä koulustaan, koska se on pakollista peruskoulua. Häntä myös pelottaa mennä sukulaisten luokse Suomeen niin pitkäksi ajaksi ilman vanhempia.
On tämä mutkikasta! Kaikki näytti niin selvältä ja nyt on yhtäkkiä raja kiinni maiden välillä. Minun miehellä ei ole Suomen kansalaisuutta. Minulla ja lapsilla on Suomen ja Ruotsin kansalaisuudet. On jo sitäkin pelätty, jos isukki ei pääsekään muuttamaan Suomeen meidän muiden kanssa. Hitsi tämä meni vaikeaksi. Tuttavapiirissä on yksi puolalaisperhe, jonka piti kesällä muuttaa Puolaan. Heillä on nyt samanlaisia ongelmia kuin meillä. Mutta he kertoivat, että he yrittävät järjestää jonkinlaista "muuttajien laivaa". Kyseessä olisi jonkinlainen laiva, joka tulisi hakemaan Ruotsista isomman porukan puolalaisia muuttokuormineen Puolaan. En tiedä siitä tarkemmin, mutta kuulostaa erikoiselta. Meidän piti muuttaa ihan vain reittiliikenteen laivalla Tukholmasta Turkuun. Nyt meillä on varalla myös Haaparanta-Tornion reitti. Kunhan vaan jotenkin päästäisiin Suomeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samassa veneessä ollaan siis!
Meidän sukulaiset ovat kannustaneet tosi kovasti ja rohkaisseet muuttojutuissa. Paljon on silti epäselvyyttä asioissa.
Me ollaan nyt selvitetty, voisivatko meidän teinit muuttaa Suomeen jo etukäteen ilman meitä vanhempia. He asuisivat aluksi sukulaisten luona Pohjanmaalla, tarkalleen ottaen serkkujensa perheessä. Siellä on samanikäisiä lapsia nyt kotiopetuksessa koronan vuoksi ja heidän opettajaäiti on saanut kotiopetuksen ja arjen siellä hyvin pyörimään. Ehdotus meidän lasten menosta sinne tuli heidän suunnasta. Ajattelivat kuulemma, että se voisi helpottaa meidän tilannetta ja meidän lapset saisivat syväsukelluksen Suomen kieleen ja kulttuuriin siinä samalla. Meidän täytyy miettiä asiaa. Jos lapset menisivät sinne esimerkiksi huhtikuun loppupuolella tai toukokuun alkupuolella, niin olisihan siitä ehkä apua. Jostain pitäisi saada lapsille koulutodistukset tältä vuodelta. Aika sekavaa. Meidän esikoinen on täällä Ruotsissa lukiossa ja hän etäopiskelee nyt kotona. Nuorempi on vielä yläkoulussa ja hänen koulussa on vielä tunnit normaalisti. Esikoinen haluaisi lähteä Suomeen vaikka heti. Hän voisi Ruotsin lukion vaikka nyt keskeyttää ja pyytää erotodistuksen, koska hänen on tarkoitus mennä syksyllä Suomen lukion ekalle luokalle. Toisaalta meidän nuorempi teini on lapsellisempi ja esikoisen läsnäolo auttaa meitä, kun vanhempi teini pystyy auttamaan nuorempaa. Ei siis haluttaisi erottaa heitä nyt. Nuoremman on vaikeampi häipyä koulustaan, koska se on pakollista peruskoulua. Häntä myös pelottaa mennä sukulaisten luokse Suomeen niin pitkäksi ajaksi ilman vanhempia.
On tämä mutkikasta! Kaikki näytti niin selvältä ja nyt on yhtäkkiä raja kiinni maiden välillä. Minun miehellä ei ole Suomen kansalaisuutta. Minulla ja lapsilla on Suomen ja Ruotsin kansalaisuudet. On jo sitäkin pelätty, jos isukki ei pääsekään muuttamaan Suomeen meidän muiden kanssa. Hitsi tämä meni vaikeaksi. Tuttavapiirissä on yksi puolalaisperhe, jonka piti kesällä muuttaa Puolaan. Heillä on nyt samanlaisia ongelmia kuin meillä. Mutta he kertoivat, että he yrittävät järjestää jonkinlaista "muuttajien laivaa". Kyseessä olisi jonkinlainen laiva, joka tulisi hakemaan Ruotsista isomman porukan puolalaisia muuttokuormineen Puolaan. En tiedä siitä tarkemmin, mutta kuulostaa erikoiselta. Meidän piti muuttaa ihan vain reittiliikenteen laivalla Tukholmasta Turkuun. Nyt meillä on varalla myös Haaparanta-Tornion reitti. Kunhan vaan jotenkin päästäisiin Suomeen.Hyvä että jatkatte muuttosuunnitelmia! Minäkin olen päättänyt, että tämä corona ei todellakaan estä mun ja lasten muuttoa Suomeen. Valitettavasti se tekee asioita hankalammaksi. Mun täti on tsempannut paljon. Hän ehdotti, että muutettaisiin Suomeen nopeutetulla aikataululla. Koulun lukuvuosi on ongelma. Voisi olla parempi, että lapsi saa täältä kevättodistuksen ennen kuin muutetaan. Ollaan mietitty, että ostaisin kyydin meidän tavaroille Haaparannan rajalle, mistä mun suomalaiset sukulaiset tulisivat ne tavarat hakemaan. Tavarat siirrettäisiin Haaparannassa / Torniossa pakettiautosta toiseen. Meillä ei ole hirveästi tavaraa. Minä ja lapset mentäisiin ehkä junalla ja bussilla Haaparantaan. Käveltäisiin rajan yli ja päästäisiin sukulaisten kyydissä Etelä-Suomeen. Menee monimutkaiseksi, mutta he eivät vissiin tällä hetkellä voi tulla hakemaan meidän muuttokuormaa täältä keskisestä Ruotsista. Huolestuttaa saanko Suomesta töitä, mutta muutan sinne vaikka työttömäksi ja aloitan opinnot, jos mitään töitä ei löydy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että jatkatte muuttosuunnitelmia! Minäkin olen päättänyt, että tämä corona ei todellakaan estä mun ja lasten muuttoa Suomeen. Valitettavasti se tekee asioita hankalammaksi. Mun täti on tsempannut paljon. Hän ehdotti, että muutettaisiin Suomeen nopeutetulla aikataululla. Koulun lukuvuosi on ongelma. Voisi olla parempi, että lapsi saa täältä kevättodistuksen ennen kuin muutetaan. Ollaan mietitty, että ostaisin kyydin meidän tavaroille Haaparannan rajalle, mistä mun suomalaiset sukulaiset tulisivat ne tavarat hakemaan. Tavarat siirrettäisiin Haaparannassa / Torniossa pakettiautosta toiseen. Meillä ei ole hirveästi tavaraa. Minä ja lapset mentäisiin ehkä junalla ja bussilla Haaparantaan. Käveltäisiin rajan yli ja päästäisiin sukulaisten kyydissä Etelä-Suomeen. Menee monimutkaiseksi, mutta he eivät vissiin tällä hetkellä voi tulla hakemaan meidän muuttokuormaa täältä keskisestä Ruotsista. Huolestuttaa saanko Suomesta töitä, mutta muutan sinne vaikka työttömäksi ja aloitan opinnot, jos mitään töitä ei löydy.
Ruotsi ei ole sulkenut rajojaan. Ruotsin ympäriltä Norja, Tanska ja Suomi ovat sulkeneet rajansa. Suomesta voi matkustaa edelleen Ruotsiin, mutta Suomen valtio on kehoittanut ettei ulkomaille nyt matkustettaisi kuin ainoastaan välttämättömistä syistä.
Tavaroiden kuljettaminen Haaparannan kautta voi olla jopa järkevää. Silloin säästää laivalipun hinnan, joka tosin saattaa olla nyt edullinen. Toisaalta bensan hintakin on laskenut. Tällä hetkellä kun niin moni on lomautettu, saattaisi saada tavaroilleen kyydin Haaparantaan halvalla. Haaparannan kautta kuljettaessa ei tarvitse miettiä laivamatka aikatauluja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että jatkatte muuttosuunnitelmia! Minäkin olen päättänyt, että tämä corona ei todellakaan estä mun ja lasten muuttoa Suomeen. Valitettavasti se tekee asioita hankalammaksi. Mun täti on tsempannut paljon. Hän ehdotti, että muutettaisiin Suomeen nopeutetulla aikataululla. Koulun lukuvuosi on ongelma. Voisi olla parempi, että lapsi saa täältä kevättodistuksen ennen kuin muutetaan. Ollaan mietitty, että ostaisin kyydin meidän tavaroille Haaparannan rajalle, mistä mun suomalaiset sukulaiset tulisivat ne tavarat hakemaan. Tavarat siirrettäisiin Haaparannassa / Torniossa pakettiautosta toiseen. Meillä ei ole hirveästi tavaraa. Minä ja lapset mentäisiin ehkä junalla ja bussilla Haaparantaan. Käveltäisiin rajan yli ja päästäisiin sukulaisten kyydissä Etelä-Suomeen. Menee monimutkaiseksi, mutta he eivät vissiin tällä hetkellä voi tulla hakemaan meidän muuttokuormaa täältä keskisestä Ruotsista. Huolestuttaa saanko Suomesta töitä, mutta muutan sinne vaikka työttömäksi ja aloitan opinnot, jos mitään töitä ei löydy.
Jos oikeasti haluat lasten kanssa Suomeen, ei yhtään haittaa muuttaa Suomeen työttömänä. Kun sait lomautuksen Ruotsissa, se voi olla onnenpotku! Nyt voit muuttaa Suomeen aijemmin. Muutin Ruotsista Suomeen noin kuusi vuotta sitten. Oon ollut tosi tyytyväinen. Täällä on kyllä töitä ellei ihan nirsoksi ala. Todella harmi asia tämä pandemia. Se varmasti vaikeuttaa ainakin niid n elämää, joilla on aikeissa muuttaa lähiaikoina Suomesta Ruotsiin tai Ruotsista Suomeen.

Me ollaan Suomessa!!! Tultiin eilen rajan yli Torniossa. Nyt asutaan kaksi viikkoa väliaikaisessa karanteeni asunnossa Etelä-Suomessa. Uskomatonta! ihanaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me ollaan Suomessa!!! Tultiin eilen rajan yli Torniossa. Nyt asutaan kaksi viikkoa väliaikaisessa karanteeni asunnossa Etelä-Suomessa. Uskomatonta! ihanaa!
Terveisiä karanteenista. Tämä paikka on sukulaisten tuttujen kesäasunto järven rannalla. Todella raskas viikko on takana!
Me tultiin Suomeen viikko sitten. Oltiin yksi yö pohjoisessa. Ei oltaisi muuten jaksettu matkaa. Meihin suhtauduttiin korona-ihmisinä koska tultiin Ruotsista. Tuntui kauhealta, mutta ymmärrän ihmisiä. Ajettiin suoraan pohjoisesta karanteenimökille Etelä-Suomeen. Mökki sijatsee samassa isossa kunnassa, johon me jäädään ainakin kesän ajaksi asumaan. Meillä ei ollut viikko sitten eikä ole vieläkään mitään oireita. Toivottavasti säästytään koko taudilta.
Karanteenimökillä oli aluksi kauheaa. Lapset vissiin säikähti äkkilähtöä Ruotsista. He on nukkunut huonosti, nirsoilleet ruoasta, riidelleet ja kiukkuilleet. Minä en oo nukkunut hyvin varmaan kahteen viikkoon. Aluksi me kaikki pelättiin täällä mökillä, kun on niin pimeää ja hiljaista. Ei uskallettu olla pihalla ja sisälläkin oltiin kaikki samalla sohvalla. Sitten pojat innostui ulkoilusta. Löydettiin muutama valkovuokkoja. Niitä oli Ruotsissa ihan tosi paljon kun lähdettiin. Onneksi on kauniita ilmoja Suomessa. Lapset viihtyy pihassa jopa monta tuntia. Oon saanut vähän levätä. Vasta viime yönä nukuin hyvin. Päätä särkee ihan hirveästi usein. Se johtuu univelkaantumisesta ja jännittämisestä.
Asiat on nyt hyvin, koska ollaan Suomessa. Moni asia on myös sekaisin. Isomman lapsen pitäisi käydä etäkoulua. Meillä ei ole mitään koulukirjoja Suomesta enkä minä ole käynyt koulua Suomessa. Meillä on Ruotsin koulukirjat, joten sovittiin rehtorin kanssa että me opiskellaan niitä. Koulutilanne on tosi epäselvä mutta en ajattele sitä nyt. Nyt on alkanut jännittää löytyykö mulle työpaikkaa. Meidän vanhassa kodissa Ruotsissa on kuulemma jo uudet asukkaat. Mun täti etsii meille Suomesta uutta kotia ja on jo käynyt katsomassa paria. Täällä pääsee valitsemaan asunnoista, koska niitä on vapaana useita. Työn vuoksi saatetaan joutua vaihtamaan paikkakuntaa syksyllä tai myöhemmin. Kaikki on aika epäselvää, mutta yritän stressata vähemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terveisiä karanteenista. Tämä paikka on sukulaisten tuttujen kesäasunto järven rannalla. Todella raskas viikko on takana!
Me tultiin Suomeen viikko sitten. Oltiin yksi yö pohjoisessa. Ei oltaisi muuten jaksettu matkaa. Meihin suhtauduttiin korona-ihmisinä koska tultiin Ruotsista. Tuntui kauhealta, mutta ymmärrän ihmisiä. Ajettiin suoraan pohjoisesta karanteenimökille Etelä-Suomeen. Mökki sijatsee samassa isossa kunnassa, johon me jäädään ainakin kesän ajaksi asumaan. Meillä ei ollut viikko sitten eikä ole vieläkään mitään oireita. Toivottavasti säästytään koko taudilta.
Karanteenimökillä oli aluksi kauheaa. Lapset vissiin säikähti äkkilähtöä Ruotsista. He on nukkunut huonosti, nirsoilleet ruoasta, riidelleet ja kiukkuilleet. Minä en oo nukkunut hyvin varmaan kahteen viikkoon. Aluksi me kaikki pelättiin täällä mökillä, kun on niin pimeää ja hiljaista. Ei uskallettu olla pihalla ja sisälläkin oltiin kaikki samalla sohvalla. Sitten pojat innostui ulkoilusta. Löydettiin muutama valkovuokkoja. Niitä oli Ruotsissa ihan tosi paljon kun lähdettiin. Onneksi on kauniita ilmoja Suomessa. Lapset viihtyy pihassa jopa monta tuntia. Oon saanut vähän levätä. Vasta viime yönä nukuin hyvin. Päätä särkee ihan hirveästi usein. Se johtuu univelkaantumisesta ja jännittämisestä.
Asiat on nyt hyvin, koska ollaan Suomessa. Moni asia on myös sekaisin. Isomman lapsen pitäisi käydä etäkoulua. Meillä ei ole mitään koulukirjoja Suomesta enkä minä ole käynyt koulua Suomessa. Meillä on Ruotsin koulukirjat, joten sovittiin rehtorin kanssa että me opiskellaan niitä. Koulutilanne on tosi epäselvä mutta en ajattele sitä nyt. Nyt on alkanut jännittää löytyykö mulle työpaikkaa. Meidän vanhassa kodissa Ruotsissa on kuulemma jo uudet asukkaat. Mun täti etsii meille Suomesta uutta kotia ja on jo käynyt katsomassa paria. Täällä pääsee valitsemaan asunnoista, koska niitä on vapaana useita. Työn vuoksi saatetaan joutua vaihtamaan paikkakuntaa syksyllä tai myöhemmin. Kaikki on aika epäselvää, mutta yritän stressata vähemmän.Onnea muuton onnistumisesta teille 💖!!!
Olet todella rohkea, kun muutit lasten kanssa kotimaata ja vieläpä pandemian aikana. Onneksi saitte apua sukulaisilta. Teillä ei enää ole kovin monta päivää karanteenia jäljellä. Toivottavasti pääsette pian pysyvään kotiin.
- Anonyymi
Tämä corona mutkistaa meidänkin perheen muuttoa. Meillä kolme lasta, joista kenelläkään ei ole Suomen kansalaisuutta. Ovat vain Ruotsin kansalaisia. Minä olen Suomen ja Ruotsin kansalainen. Mies on Kreikan ja Ruotsin kansalainen. Me mietittiin asiaa nyt sillä tavalla, että laitetaan Suomeen muutto jäihin toistaiseksi. Ei jakseta coronan rinnalla mitään ylimääräistä, eikä varsinkaan jakseta alkaa selvittämään poikkeusajan erikoissääntöjä.
Oletteko te muut ottaneet huomioon, että Suomessa on valmiuslaki voimassa? Se vaikuttaa muuhunkin kuin pelkkään rajavalvontaan. Toimiiko suurlähetystö normaalisti? Entä Maahanmuuttovirasto? Meillä on ollut aikomuksena anoa lapsille Suomen kansalaisuudet, mutta en tiedä onnistuuko se tällä hetkellä. Kertokaa jos tiedätte, voiko ulkomaalaiset nyt muuttaa Suomeen, jos aviopuoliso on Suomen kansalainen. Kauankohan tämä tilanne kestää? Mun äiti Suomessa arveli, että kestää pidempään kuin kuukauden. Me oli ajateltu muuttaa Suomeen koulujen kesäloman aikana kuten varmaan moni muukin.
Olen kuullut parin puolalaisen perheen valmistelevan muuttoa. Moni on saanut Ruotsissa lomautuslapun tai irtisanomisen kouraan. He olivat jo aiemmin pohtineet muuttoa. Ei taida olla ihan helppo muuttaa maasta toiseen pandemian aikana.- Anonyymi
Minkä ikäisiä teidän lapset on? Ootko varma ettei heillä oo Suomen kansalaisuus? Mun lapset sai automaattisesti Suomen kansalaisuuden syntyessään, koska mulla (=lasten äiti) on Suomen kansalaisuus. Syntyivät Ruotsissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä ikäisiä teidän lapset on? Ootko varma ettei heillä oo Suomen kansalaisuus? Mun lapset sai automaattisesti Suomen kansalaisuuden syntyessään, koska mulla (=lasten äiti) on Suomen kansalaisuus. Syntyivät Ruotsissa.
Tässä ohjelmassa kerrotaan Suomen kansalaisuudesta hyvin. Asia koskee monia ruotsinsuomalaisia.
https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6984321
- Anonyymi
Totta kai puolalaisia lähtee nyt Puolaan. Maan talous on kasvanut vuosikymmenten ajan ja kasvaa edelleen mainiosti. Puolassa on tulijoille niin töitä kuin asuntoja tarjolla ja maan johto toivoo ulkomailla asuvien maanmiestensä palaavan kotiin.
https://yle.fi/uutiset/3-11191908
https://yle.fi/uutiset/3-10946624
https://www.kansalainen.fi/puolan-talous-kasvaa-tana-vuonna-koronapandemiasta-huolimatta/
http://suomi-puola.fi/puolan-talous-ryysyista-rikkauksiin/- Anonyymi
Puola pitäisi saada eroamaan vapaaehtoisesti Unionista kuten Unkari myös.
- Anonyymi
Puolaa on rakennettu EU: rahoilla , tuskin haluavat lähteä EU :sta .-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolaa on rakennettu EU: rahoilla , tuskin haluavat lähteä EU :sta .-
Eiköhän puolalaiset siirtotyöläiset ole työpanoksellaan rakentaneet EU:n päsmärivaltioita ihan tarpeeksi tekemällä pienipalkkaiset ja väheksytyt työt. Puola ei ole mitään velkaa esim. UK:lle, Saksalle tai Ruotsille.
- Anonyymi
Mitä kuuluu Huddingen naisen ja muiden muuttosuunnitelmille? Toivon teille kaikille pitkää pinnaa ja tsemppiä. Olisi kiva kuulla jotain kuulumisia.
- Anonyymi
Katso ylempää mun viesti. Me tultiin pikapäätöksen jälkeen Suomeen viikko sitten. Nyt ollaan karanteenissa. Täällä ollaan ainakin vielä viikko. Kun on saatu oikea asunto ja sukulaiset löytäneet sinne vähän huonekaluja (esim. lapsille sängyt) me muutetaan sinne.
Me ei otettu paljon tavaroita mukaan Ruotsista. Eiköhän me saada Suomesta mitä tarvitaan. Mun ihana täti auttaa ja hänen ystävät <3 On tämä silti hirveän jännää. Välillä pelottaa, välillä olen helpottunut. Ruotsin uutiset on ikäviä. En halua enää Ruotsiin. Meidän Ruotsin koti on vielä mun nimillä ja saadaan Ruotsista rahaa. Lapsilisä saan Ruotsista ja oon hakenut a-kassasta rahaa, mutta se kai myöhästyy koska on ruuhkaa. Kolme kuukautta olen Suomessa työn etsijänä. Jos töitä ei löydy siinä ajassa, tulen Suomen työttömäksi. Onneksi mulla on säästöjä ja täti auttaa. Toivottavasti saan töitä tai edes opiskelupaikan. Lapset menee syksyllä Suomessa kouluun ja esikouluun. Jos työtä löytyy toisesta kunnasta, me muutetaan sinne. Toivon lapsille ruotsinkielistä koulua, mutta ei sekään ole niin tärkeää enää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katso ylempää mun viesti. Me tultiin pikapäätöksen jälkeen Suomeen viikko sitten. Nyt ollaan karanteenissa. Täällä ollaan ainakin vielä viikko. Kun on saatu oikea asunto ja sukulaiset löytäneet sinne vähän huonekaluja (esim. lapsille sängyt) me muutetaan sinne.
Me ei otettu paljon tavaroita mukaan Ruotsista. Eiköhän me saada Suomesta mitä tarvitaan. Mun ihana täti auttaa ja hänen ystävät <3 On tämä silti hirveän jännää. Välillä pelottaa, välillä olen helpottunut. Ruotsin uutiset on ikäviä. En halua enää Ruotsiin. Meidän Ruotsin koti on vielä mun nimillä ja saadaan Ruotsista rahaa. Lapsilisä saan Ruotsista ja oon hakenut a-kassasta rahaa, mutta se kai myöhästyy koska on ruuhkaa. Kolme kuukautta olen Suomessa työn etsijänä. Jos töitä ei löydy siinä ajassa, tulen Suomen työttömäksi. Onneksi mulla on säästöjä ja täti auttaa. Toivottavasti saan töitä tai edes opiskelupaikan. Lapset menee syksyllä Suomessa kouluun ja esikouluun. Jos työtä löytyy toisesta kunnasta, me muutetaan sinne. Toivon lapsille ruotsinkielistä koulua, mutta ei sekään ole niin tärkeää enää.Jee, me saatiin uusi koti!!!
Kökkitään vielä vähintään viikonlopun yli täällä karanteenimökillä, mutta nyt meillä on jo uusi koti ja osoite tiedossa. Voi tätä onnea!!!!!!!! Lapsille en ole puhunut, mutta omaa mieltä kyllä rasittaa, ettei tältä paikkakunnalta eikä sopivan matkan päästä välttämättä löydy mulle työpaikkaa. Olen jo hakenut töitä sähköisesti montaa työpaikkaa, eikä yksikään niistä ole tällä alueella. Olen kuitenkin todella iloinen että meillä on nyt tiedossa paikka, mihin muutetaan ainakin loppukevääksi ja kesäksi. Onhan sekin ihanaa. Jos muutto tulee esimerkiksi elo-syyskuussa, ei tarvitse enää muuttaa maasta toiseen, vaan muuttomatka on todennäköisesti noin 50-300km. Lapsille muutto olisi tietenkin raskas. Siksi en haluakaan heitä liikaa rasittaa. En esimerkiksi aio kertoa, mihin kouluun ja päiväkotiin (eskari) he syksyllä menisivät tällä paikkakunnalla, vaan kerron sen varmistuvan vasta syksyllä. Se on tottakin, koska jos tänne paikkakunnalle jäädään, joudun valitsemaan parin koulun välillä.
Nyt me kuitenkin vähitellen aletaan suomalaisiksi. Yllätti että Suomessa on kaikki paikat kiinni koronan takia. Kirjastotkin!?! Ruotsissa kaikki paikat oli auki kuten aina. Olen miettinyt tekemistä päivien ajaksi. Alkaa olla tekemisen puutetta. Ainakin ulkoillaan ja leivotaan.
Mun täti on saanut meille lahjoituksina tai edullisesti jo vaikka mitä. Nyt hän etsii kerrossänkyä lapsille. Se olisi tärkein. Ollaan saatu keittiön pöytä ja tuolit, leluhylly, leluja, lastenkirjoja ja matala kaappi olohuoneeseen/eteiseen. Kaksi uutta nojatuolia me tuotiin mukana sekä pesukone. Isompi tarvitsisi uuden polkupyörän. Minulla on oma pyörä ja pienempi peri isommalta pieneksi jääneen. Pyöräily olisi kivaa tekemistä meille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jee, me saatiin uusi koti!!!
Kökkitään vielä vähintään viikonlopun yli täällä karanteenimökillä, mutta nyt meillä on jo uusi koti ja osoite tiedossa. Voi tätä onnea!!!!!!!! Lapsille en ole puhunut, mutta omaa mieltä kyllä rasittaa, ettei tältä paikkakunnalta eikä sopivan matkan päästä välttämättä löydy mulle työpaikkaa. Olen jo hakenut töitä sähköisesti montaa työpaikkaa, eikä yksikään niistä ole tällä alueella. Olen kuitenkin todella iloinen että meillä on nyt tiedossa paikka, mihin muutetaan ainakin loppukevääksi ja kesäksi. Onhan sekin ihanaa. Jos muutto tulee esimerkiksi elo-syyskuussa, ei tarvitse enää muuttaa maasta toiseen, vaan muuttomatka on todennäköisesti noin 50-300km. Lapsille muutto olisi tietenkin raskas. Siksi en haluakaan heitä liikaa rasittaa. En esimerkiksi aio kertoa, mihin kouluun ja päiväkotiin (eskari) he syksyllä menisivät tällä paikkakunnalla, vaan kerron sen varmistuvan vasta syksyllä. Se on tottakin, koska jos tänne paikkakunnalle jäädään, joudun valitsemaan parin koulun välillä.
Nyt me kuitenkin vähitellen aletaan suomalaisiksi. Yllätti että Suomessa on kaikki paikat kiinni koronan takia. Kirjastotkin!?! Ruotsissa kaikki paikat oli auki kuten aina. Olen miettinyt tekemistä päivien ajaksi. Alkaa olla tekemisen puutetta. Ainakin ulkoillaan ja leivotaan.
Mun täti on saanut meille lahjoituksina tai edullisesti jo vaikka mitä. Nyt hän etsii kerrossänkyä lapsille. Se olisi tärkein. Ollaan saatu keittiön pöytä ja tuolit, leluhylly, leluja, lastenkirjoja ja matala kaappi olohuoneeseen/eteiseen. Kaksi uutta nojatuolia me tuotiin mukana sekä pesukone. Isompi tarvitsisi uuden polkupyörän. Minulla on oma pyörä ja pienempi peri isommalta pieneksi jääneen. Pyöräily olisi kivaa tekemistä meille.Mitä kuuluu ketjun aloittajalle "Huddingen naiselle"? Olisi mukava kuulla teistä lisää!
Me päästiin karanteenimökiltä omaan asuntoon. Ihana paikka oli se mökki, vaikka meitä alussa pelotti se hiljaisuus, pimeys ja keskellä metsää oleskelu. Pojat on sopeutunut kaikkeen tosi nopeasti, vaikka ekat päivät karanteenimökillä oli vaikeaa. Nyt he on kauhean uteliaita kaikesta. Valitettavasti kavereita ei ole eikä niitä vissiin ole helppo löytää ilman koulua ja päiväkotia. Pojat alkaa olla jo kyllästyneitä toisiinsa. Tämä uusi koti ja ympäristö onneksi vähän taas on helpompi, kun se on uutta. Meille on ihan jännittävää ruokakaupat Suomessa tai lähinnä ne tarvikkeet. Mun piti ensin ostaa vain tuttuja ruokia, että pojilla olisi helpompi sopeutua Suomeen mutta nyt he haluaa koko ajan vain uusia asioita. Esimerkiksi ensimmäiset päivät kumpikin itki kun ei muistettu ostaa lempikarkkeja Ruotsista mukaan. Nyt molempien haluaa vain "suomikarkkia". Ihanaa kun on koti Suomessa. Me ollaan jo saatu kirjeitä omaan osoitteeseen, laskuja ja virkamieskirjeitä. Mun olo on vielä hämmentynyt. En meinaa tajuta että me asutaan Suomessa oikeasti.
- Anonyymi
Ruotsista pois muuttoa harkitseville nuoremmille sanon, että miettikää tarkkaan kannattaako Ruotsiin jäädä enää kovin pitkäksi ajaksi. Jos olisin vielä työelämässä, pyrkisin kiireesti johonkin toiseen maahan töihin, jotta saisin kerrytettyä eläkettä toisestakin maasta. Minä saan nyt eläkettä Ruotsin lisäksi Suomesta ja euromääräiset eläkkeet ovat nyt hyvä juttu kruunun ollessa heikko. Toisaalta kruunuissa maksavat eläkkeet vaikeuttavat todella monien elämää. Norja ja Tanska saattaisivat olla hyviä maita tai joku euromaa kuten Suomi, Saksa tms.
Ruotsi on sählännyt asiansa todella pahasti. Koronan laukaiseman talousromahduksen korjaaminen saattaa viedä vuosikymmeniä. Romahdus ei johdu koronasta, mutta koska Ruotsissa ei haluta myöntää tosiasioita, niin asiasta syytetään koronaa ja "hysteerisesti koronaa pelkääviä" kansalaisia. Talousongelmien taustalla on Ruotsin surkeasti hoidettu talous ja holtiton kouluttamattomien maahanmuuttajien maahanmuutto. Yli neljännes Ruotsin kunnista on käytännössä konkurssissa. Muutenkin Ruotsilla menee huonommin kuin annetaan ymmärtää. Eliitti on pettänyt Ruotsin kansan monella eri tavalla. Heidän rikokset tulevat maksamaan ruotsalaisille järkyttävän kovan hinnan.- Anonyymi
Ruotsin oma valuutta on todellakin asia jota kannattaa miettiä. Ruotsalaiset ovat vuosia puhuneet miten hyvä asia oma valuutta on. Samalla he on nauranut esimerkiksi suomalaisille euro-valuutasta. En muista paljon kuulleeni tai lukeneeni ajatuksia kruunun uhkista. Täytyyhän niitäkin olla. Ei elämä ole ikuista nousukautta. Nyt Ruotsissa on jo jonkin aikaa eletty heikon kruunun kanssa. Ihmiset kehuu miten heikko kruunu auttaa vientiä, mutta samalla kauhistellaan miten kallista kaikki on ulkomailla.
Yllä mainitut asiat on kuitenkin pieniä juttuja, jos ajatellaan isoja asioita kuten tulevaa eläkettä ja vastaavia. Kuka tietää millainen tulevaisuus Ruotsilla on edessä? Pysyykö Ruotsi vauraana länsimaana vai onko edessä pysyvä muutos nykyistä alempaan elintasoon? Pärjääkö ruotsalaisilla eläkkeillä, jos haluaa aikanaan muuttaa ulkomaille asumaan?
Minusta oma valuutta on hirveän iso riski Ruotsille - ja ruotsalaisille. - Anonyymi

Minusta oma valuutta on hirveän iso riski Ruotsille - ja ruotsalaisille.Ruotsi pelaa upporikas-rutiköyhä -peliä. Tai kuten Hitler sanoi: "Voitto tai perikato."
En tarkoita vain korona-tilanteen hoitamista vaan Ruotsin politiikkaa muutenkin. Päivä päivältä käy selvemmäksi, mikä on Ruotsin tulevaisuus.
- Anonyymi
Tässä kuulumisia Huddingen naiselta ;D
En tiedä, mistä aloittaisin kertomisen, mutta aloitetaan nyt jostain. Tällä hetkellä meillä on melkoinen hulabaloo kotona. Emme suinkaan ole luopuneet Suomeen muutosta, vaan täältä ollaan edelleen tulossa Turkuun. Mutta koko tämä muuttorumba on varsin hirveää sekamelskaa. Corona-hämminki on tehnyt valmisteluista todella tuskallista. Kaiken kukkuraksi töissä on kiirettä enkä suinkaan ollut etukäteen tottunut etätöiden tekemiseen, vaan tässä on täytynyt opetella nykyisen työn viime metreillä sitä ja tätä uutta. Onneksi niistä taidoista on varmasti jatkossakin hyötyä.
Työpaikka Turussa on tallella edelleen. Vanhemmalle lapselle on anottu lukiopaikkaa, nuoremmalle kuulemma löytyy koulupaikka yläasteelta, kunhan kotikunta ja osoite on selvillä. Mies on jo hakenut töitä Suomesta ja käynyt kiinnostavia keskusteluitakin, mutta hänelle ei ole vielä työtä varmistunut. Corona-aika ei ole parasta työnhaun aikaa. Toisaalta mies voi myös täydentää osaamistaan opinnoilla ja on hänellä myös pienimuotoista yritystoimintaa, jota hän voi ehkä jatkaa Suomessa.
Kotia meillä ei vielä ole, mutta asuntoja on tarjolla näköjään niin paljon, ettei se vaikuta olevan ongelma. Me muutetaan varmasti 1-3 vuodeksi ensin vuokra-asuntoon. Pidempiaikainen koti saattaa löytyä jostain Turun lähikunnasta.
Selviteltiin mahdollisuutta, että meidän lapset olisivat muuttaneet Suomeen jo kevään aikana ennen meitä. Siitä taisinkin jo mainita ylempänä. Se vaikutti kuitenkin liian mutkikkaalta ja olisi vaatinut parin viikon karanteenia ja muuta mahdotonta.
Nyt vaikuttaa, että minä lähden Suomeen yksin toukokuun lopussa ja muutan noin kuukauden ajaksi jonkinlaiseen väliaikaiseen asuntoon (Airbnb), joka toimii perheellekin aluksi Suomen tukikohtana. On mahdollista, että vanhempi lapsi tulee mukaani jo silloin tai hieman myöhemmin. Perheasunnon yritämme saada käyttöön heinäkuun alusta tai niillä main. Se tarkoittaa, että kesä- ja heinäkuussa miehen työnä on hoidella muuttoa joko lasten avustamana tai ilman lapsia. Meiltä menee Suomeen yksi isompi muuttokuorma, mutta ehkä myös 1-2 lastia pikkuautolla. Tietenkin valmistellaan muuttoa yhdessä koko porukalla. Esimerkiksi tarpeetonta tavaraa ollaan jo nyt etsitty nurkista ihan kauheasti ja myös toimitettu sitä pois. (Se homma muuten kannattaa aloittaa ajoissa, jos aikoo vaihtaa kotimaata!)
Suomen ja Ruotsin välillä liikennöivät alukset ovat toistaiseksi suuri mysteeri. Meillehän Turku-Tukholma -yhteys olisi hirveän tärkeä. Rahti kulkee siellä edelleen, mutta yksityishenkilöiden muuttokuormia ei kuulemma lasketa rahdiksi. Myöskään Umeå-Vaasa -laiva ei nyt kuljeta matkustajia eikä yksityisiä kuormia. Saimme neuvon, että täytyisi ajaa Haaparannan kautta!!! :o!!! Kesäkuussa tilanne voi olla jo erilainen. Suunnittelu on tosi vaikeaa nyt! Mies tosin suhtautui leppoisasti ja lapset oli innoissaan mahdollisuudesta kiertää pohjoisen kautta. Me ei olla itse asiassa koskaan matkustettu siellä. Jonkun tiedon mukaan voisimme lähettää muuttokuorman rahtina tiettyjen isojen logistiikkafirmojen rahtikuljetuksissa, mutta se kuulemma maksaisi järjettömän paljon. Haaparannan reitti taitaa olla järkevin.
Minulla ja lapsilla on Suomen kansalaisuus, joten pääsemme rajoituksista huolimatta Suomeen kuten ennenkin. Tosin maahan saamisen jälkeen tulee viettää kaksi viikkoa karanteenissa, mikä muuten on tosi vaikeaa juttu!!! Mies ei ole Suomen kansalainen, mutta kuulemma hänkin saa muuttaa kanssamme Suomeen (huh!).
Auton tuontia ja rekisteröintiä Suomeen ollaan selvitetty. Samoin erilaisten sijoitusten ja vastaavien siirtoa kannattaa selvittää tarkasti. Kaikkea ei ole pakko siirtää heti tai ollenkaan. Muun muassa kruunun kurssi voi vaikuttaa asiaan ja verotukselliset seikat yms. Pankit auttavat ja osa pankeistahan on kansainvälisiä kuten rahastot yms. Ollaan selvitetty myös nykyisen kodin myyntiä. Mies on ottanut suuremman vastuun käytännön asioista (esim. muuttokuorma, pakkaus, talon siivous&stailaus&myynti) sekä kaikesta, mikä hoidetaan Ruotsin päässä. Minä olen ottanut enemmän työn alle byrokratiaa ja lasten asioita sekä kaikkea, mikä hoidetaan Suomessa tai suomalaisten viranomaisten kanssa.
Ainoa hyöty, mitä Corona on aiheuttanut, on tämä "sosiaalinen välttely". Olen suorastaan helpottunut ja mieskin on tyytyväinen, ettei nyt ole tarvinnut entiseen malliin tavata tuttavia ja istua iltaa naapureiden kanssa. He ovat kovin uteliaita meidän muuton suhteen, mutta nyt kuulumiset vain huudellaan lyhyesti pihalla ja kadulla. Siinä säästyy paljon aikaa, jota me tarvitaan tavaroiden setvimiseen, asioiden selvittämiseen sekä byrokratian hoitamiseen. Tavallaan on harmillista, että läksiäisjuhlia on nyt vähemmän, mutta olemme jo järjestäneet yhden pihakirpparin ja tuttavia on käynyt hakemassa haluamiaan tavaroita muutenkin. Toinen pihakirppari tulee vielä ja lopuksi ehkä puutarha-läksiäiset. Tai sitten juhlatkin täytyy jättää välistä Coronan vuoksi. - Anonyymi
Att flytta = att dö lide grann.- Itte muutettiin vaimon ka Uudeltamaalta Skooneen 1980 .- Tänne ollaan juurtuneet eikä enään muuteta ku vanhainkottiin jos pahasti käypi.
Aika touhua se on jos lasten kanssa , meillä lapsi syntyi vasta muuton jälkeen .
Me oltiin 3 kymppisii , kyllähän sitä nuorena vaikka mihin :)- Anonyymi
Minäkin oon miettinyt, miten muutto onnistuisi, jos on lapsia perheessä tai jopa ei-suomalainen puoliso.
Tiedän kaksi lapsiperhettä, jotka ovat muuttaneet Suomeen parin vuoden sisällä. Mutta niissä perheissä lapset ovat olleet vielä pieniä. Vain yksi lapsista oli aloittanut Ruotsissa koulun ja hänkin oli vasta 8v muuton aikaan. Lisäksi perheiden vanhemmat oli ruotsinsuomalaisia, vaikka kaikki eivät puhuneetkaan suomea. Toinen perhe muutti Vaasaan, missä ruotsalainen mies työskentelee insinöörinä joko ruotsiksi tai englanniksi eikä kuulemma osaa vieläkään suomen kielestä kuin alkeet. Toinen perhe muutti Espooseen. Siinä perheessä vanhemmat osasi suomea aika paljon jo ennen muuttoa ja ovat nyt oppineet lisää. Vaasassa ja Espoossa on paljon ruotsinkielisiä palveluita.
Minuakin muutto Suomeen kiinnostaisi, mutta meidän lapset on jo 11v & 13v. Taitaa olla aika vaikea ikä heille alkaa puhua kotimaan vaihdosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin oon miettinyt, miten muutto onnistuisi, jos on lapsia perheessä tai jopa ei-suomalainen puoliso.
Tiedän kaksi lapsiperhettä, jotka ovat muuttaneet Suomeen parin vuoden sisällä. Mutta niissä perheissä lapset ovat olleet vielä pieniä. Vain yksi lapsista oli aloittanut Ruotsissa koulun ja hänkin oli vasta 8v muuton aikaan. Lisäksi perheiden vanhemmat oli ruotsinsuomalaisia, vaikka kaikki eivät puhuneetkaan suomea. Toinen perhe muutti Vaasaan, missä ruotsalainen mies työskentelee insinöörinä joko ruotsiksi tai englanniksi eikä kuulemma osaa vieläkään suomen kielestä kuin alkeet. Toinen perhe muutti Espooseen. Siinä perheessä vanhemmat osasi suomea aika paljon jo ennen muuttoa ja ovat nyt oppineet lisää. Vaasassa ja Espoossa on paljon ruotsinkielisiä palveluita.
Minuakin muutto Suomeen kiinnostaisi, mutta meidän lapset on jo 11v & 13v. Taitaa olla aika vaikea ikä heille alkaa puhua kotimaan vaihdosta.Meidän Ruotsissa syntyneet pojat olivat 8- ja 10-vuotiaita, kun muutimme Suomeen. Kumpikin sopeutui uuteen kotimaahan ihan ihmeellisen helposti ja nopeasti. Lapset tosin olivat suhtautuneet Suomeen muuttoon innostuneesti jo etukäteen.
Sopeutumisessa varmaan auttoi, että lapset osasivat etukäteen jonkin verran suomea. Me oltiin käyty Suomessa vähintään kerran vuodessa ja usein kaksikin kertaa. Meillä oli tiiviit välit moniin sukulaisiin Suomessa ja osa heistä vieraili meidän luona Ruotsissa. Me puhuttiin Suomesta ja Suomen sukulaisista myönteiseen sävyyn lapsille ihan pienestä pitäen. Me myös tavattiin Ruotsissa ruotsinsuomalaisia perheitä ja osallistuttiin joskus ruotsinsuomalaisten tapahtumiin. Välillä me syötiin kotona suomalaisia ruokia. Enemmän niitä kyllä mummot ja muut sukulaiset tekivät. Suomen reissut pyrittiin järjestämään lapsille mukaviksi. Ei pelkästään istuttu vanhusten olohuoneissa kahvittelemassa, vaan tavattiin lapsiperheitä, käytiin kivoissa kohteissa, syötiin suomalaisia herkkuja yms. Ruotsissa katseltiin valokuvia Suomesta, eikä nekään olleet pelkkiä sukulaisten kuvia, vaan sellaisia kivoja hetkiä leikkipuistoista, souturetkeltä, Suomenlinnasta, HopLopista yms. Ruotsissa valitettavasti törmää aika paljon sellaisiin ajatuksiin, että Suomi on kamala paikka ja suomalaiset ovat jotenkin alempiarvoisia ihmisiä. Sitä mielikuvaa me tahdottiin alunperin lasten mielissä muuttaa positiivisemmaksi, jotta heille kasvaisi hyvä itsetunto. Ajan myötä kuitenkin alettiin pohtia, eikö kannattaisi muuttaa Suomeen, eikä olla hetkeäkään kaduttu että lähdettiin Ruotsista.
Tulevaisuudesta ei tiedetä. Vaikka meidän koko perhe puhuu 100% hyvää ruotsia, ollaan mietitty että jos ulkomaille vielä muutettaisiin, suuntana olisi joku muu maa kuin Ruotsi. Ei me ulkomaille muuttoa suunnitella, vaan oman talon ostoa Suomesta. Ruotsi on kuitenkin alkanut olla vain haalea muisto meidän mielissä. Lapsetkaan eivät kaipaa sinne edes lomamatkalle. Mieluummin nuo taitaisivat haluta muuttaa jonnekin Amerikkaan tai Espanjaan, jos saisivat valita ja jonnekin olisi pakko muuttaa. Lomakohteenakin lapsia kiinnostaisi mieluummin Tanska, Viro, Britannia ja Espanja. (Meitä vanhempia puolestaan mm. Latvia, Liettua, Puola, Unkari, Slovakia, Venäjä, Kreikka, Pohjois-Norja yms.)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103