Naapurikunnassamme kiertää oma "katupartio", joka pesäpallomailoilla ja aseilla käy pelottelemassa ja hakkaamassa muita asukkaita ja "katupartiolla" on käytössään pari vihaista koiraa. Katupartion johto päivystää siten, "katupartion johtajan" auto on 24/7 lähtövalmiudessa aivan asunnon edustalla. En suosittele ko. käyttäytymismuotoa, koska siinä syyllistytään laittomuuksiin ja rikotaan perustuslakia. Asiat pitäisi hoitua rauhan omaisesti kynttilän avulla.
Varkaita liikkeellä. Mistä löytyy apuja?
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pesäpallomaila on hyvin vaarallinen esine. Sellaista käytettiin kun taloyhtiöden yleisavaimet ryöstettiin. Kynttilä on huomattavasti hellempi esine.
Olisi nyt kirjoittaneet suoraan mitä meitä hieman pohjoisemmassa naapurikunnassa touhutaan. Siellä eräät tahot käyvät pelottelemassa aseilla, pesäpallomailoilla ja vihaisilla koirilla muita paikkakunnalla asuvia. Paikkakunnalla ei tietojen mukaan (Ylä-Satakunnan kirjoituksia) kovin paljon näy poliiseja ja eräät tahot leikkivät siellä olevansa ns. "kodinturvajoukkoja". Kyseiset "kodinturvajoukkojen johto" syyllistyy erinäisiin laittomuuksiin uhkailuillaan ja levittäessään pelon ilmapiiriä muissa paikkakunnan asukkaissa -muista laittomuuksista mainitsematta. Onneksi en enää asua siellä, koska katsoin että Ikaalisissa on paljon turvallisempaa asua kuin kyseisessä naapurikunnassamme, jossa puolen vuoden asumisen aikana selvisi paljon ikäviä asioita, joita ko. paikkakunnalla tehdään (laittomuuksia). Minä en pelkää pesäpallomailoja. Olen saanut sellaisesta päähäni niin että taju karkasi. Heräsin kuitenkin turvallisesti kaapista.
Kunnon unet maistuu aina! Pesismailan humautus ja kolahdus on mahtava tunne.
Miksi viattomia varkaita hak kataan? Täytyyhän heidänkin tienata elantonsa. Viime yöksi jätin naapurin perämoottorin ikään kuin tyrkylle oven pieleen ja oli kelvannut.
Vieläkö siellä lyödään jatkuvalla syötöllä
Vihervasemmison ulinaa. Perustusoikeus ei kiellä pesäpallo- eikä koiraharrastusta. Autokin saa olla valmiudessa 24/7, mikäli auton omistaja niin haluaa. Mistään uhkailusta ei ole mitään todisteita, esimerkiksi rikosilmoitusta (vaikka itse rikosilmoitus ei vielä mitään todistakaan), saati tuomiota.
Sen sijaan vihervasemmiston (viittaan tässä puoluepamppu Misha Dellingeriin ja Li Andersoniin) väkivaltafantasiat ja ulostulot netissä salanimen avulla on vihapuhetta ja uhkailua.
naapurikunnan ongelma ei Kippolan
KAIKKI UUNIIN! Liittykää Ikaalisten militiaan. Kokoontuminen Jyllin pesäpallokentällä. Ekat maastoharjoitukset het perään. Omat eväät.