Kadoksissa on elokuvan nimi, pystyisiköhän joku auttamaan sen löytämisessä?
Muistan satunnaisia pätkiä sieltä täältä, mutta juonta en selkeästi.
Kyseessä on ehkä 1980-1990 tehty elokuva, jossa nuoret miehet taistelevat omissa rotujengeissään toisiaan vastaan. Elokuva on puhuttu englanniksi ja espanjaksi. Osa elokuvasta sijoittuu vankilamaailmaan, jossa jengien välillä tapahtuu yhteistyötä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Joku valkoihoinen nuorimies on latinoiden jengissä, koska on pienestä asti ollut heidän "veli" jollain tapaa. Jollakin espanjankielisellä jengillä oli jengitatuointi, ehkä "Otra 'jotain'". Elokuvaan liittyy väkivaltaa ja huumeiden käyttöä, ja yksi tyypeistä oli taidemaalari, joka käytti suonensisäisiä huumeita. Pieni sukulaispoika kuoli kokeiltuaan pöydälle jäänyttä neulaa.
Saisikohan joku tästä kuvauksesta kiinni? Haluaisin kovasti nähdä elokuvan parinkymmenen vuoden jälkeen uudelleen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Paljon elokuvia tuohon kuvaukseen sopivia. Menettikö valkoihoinen pääosa jossain vaiheessa jalkansa polvesta alaspäin?
Täysin outo leffa edelleenkin ainakin minulle, vaikka olisi tuommoinenkin selkeä vinkki.
📼
Luulisin nähneeni, mutten muista nimeä. Voisiko se olla:
Samaa verta / Bound by Honor / Blood In, Blood Out ?
Siinä on ainakin jengisotaa, vankilaa, vaaleampi latino, pikkupojan yliannostus ym ym.
Tosiaan, Bound by Honor (1993) on se elokuva, jossa vaalea pääosa menettää jalkansa jossain vaiheessa, mutta en tiedä, että haetaanko tätä elokuvaa:
https://www.imdb.com/title/tt0106469/
Kyllä, tämä se on! Muistikuvani elokuvasta olivat vähän hatarat, mutta juuri tätä leffaa tarkoitin. Muistan sen olleen hyvin vaikuttava elokuva silloin joskus muinoin, kun olen sen nähnyt, vaikkei se niin vanha elokuva ollutkaan.
Kiitos paljon!
Mahtavaa,+kun+muutkin+osaavat+auttaa!+En+ole+tosiaan+tuota+leffaa+nähnyt,+nimeltä+tiedän.
📼
p.s.+olin+79,6+%:sti+varma+siitä,+että+aloitus+on+kompakysymys+:D+
"Kadoksissa+on+elokuvan+nimi..."+ja+lopputeksti+on+sitten+harhautusta...+S24:ssä+kun+ei+koskaan+tiedä,+ollanko+aina+tosissaan...
www.imdb.com/title/tt0338188/
(tämän+olen+nähnyt+ja+varsin+väkivaltaisen+brutaaliksi+yltyväksi+länkkäriksi+todennut)
Yhteistyöllä löytyi :) Käyttäjä 'tattiaivo' antoi vaihtoehtoja, joista tunnistin hakemasi elokuvan. Suomennettu nimi "Samaa verta" kun on monen elokuvan suomennettu nimi.
Tottakai autan, jos osaan. Monesti kysymykset vain olleet liian vaikeita meikälle. Tärkeää on tietää esim. vuosiluku suurinpiirtein, kun nykyään on niin paljon samannimisiäkin elokuvia paljon.