Aika päästää irti ja lopettaa rimpuilu

Anonyymi

Olen lopulta hyväksynyt sen, etten voi kirjoittamalla tunteistani muuttaa tai suuremmin vaikuttaa asioihin, enkä siihen miten minut koetaan. Luulin saavani viestini perille, mutta en voi vaikuttaa siihen miten ne koetaan.
Ajan kuluessa kuvittelin jo paljon enemmän kuin totuus oli. Lopulta käsitin tekeväni vain hallaa ihmissuhteilleni ja pilaavani toimivat välini niihin, joihin yritin avautumisellani ehkä jotenkin sivuseuraksena vaikuttaa. Nyt päästän irti ja annan asioiden tapahtua, jos ovat tapahtuakseen.

Tämä olkoon viestinä muillekin palstakirjailijoille. Ette voi muuttaa tai vaikuttaa toisten ajatuksiin vaikka he ehkä lukisivatkin kirjoituksesi. Vaikka tuntisit heidät todellisessa maailmassa, vaikka he tunnistaisivat sinut kirjoitustesi takaa. Se on täyttää harhaa ja itsepetosta. Se ei johda mihinkään, vain suurempaan itseensä pettymiseen. Ja pahimmillaan menetät heidän kunnioituksensa kokonaan. Toivon ettei niin ole jo käynyt minulle. Jos onkin, oma moka, kestän sen ja rakennan uudestaan.

Oikea tapa puhua tunteista ja ajatuksista on saada kohteesi vastatusten ja avata rauhassa se ajatusten arkku. Vaikka pikkuhiljaa useammalla kertaa yhdessä selvää ottaen. Näin tulen minäkin tekemään. Hiljaa ja rauhassa, yhdessä mikäli mahdollista.

⛄, ☢ ja mikähän muu 🤔?

15

63

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näen itse täällä kirjoittelun jo lähtökohtaisesti erilaisena. Ei minulla koskaan ollut mitään varmuutta, että hän lukisi tai edes tunnistaisi, vaikka olen hetkittäin tehnyt tunnistamisen helpoksi (vain hänelle, kaksin sanottuja/tehtyjä asioita). Vaikka hän lukisi, muttei ajattelisi minua vaan jotain toista, ei ne asiat välttämättä saa merkitystä lukijassa. Sen sijaan olen kirjoittanut prosessoidakseni tunteitani. Kun voimalla rakastuu ja rakastaa, eikä voi asiaa kenenkään kanssa asiaa jakaa, on palstalla tehtävänsä.

      Jos haluaa suhteen saavan edes jonkun mahdollisuuden, on tunteet kerrottava irl. Siitä olen samaa mieltä. Itse niin teinkin viime kesänä. Ja vielä marraskuussa palasin asiaan, kun en vaan tullut tunteen kanssa enää toimeen. Se rönsyily yli äyräiden. Itselle ei tule rauhallista kahdenkeskistä hetkeä ilman ylimääräisiä korvia. Oli siis pakko keskustella viestillä. Jos tilanne olisi johtanut suhteen alkuun, olisi keskustelu tottakai jatkunut naamakkain. Kirjoitetun tekstin voi rauhassa muotoilla ja kiteyttää, ja myös olla kertomatta ekassa yhteydenotossa liikaa (tunteita voi olla vaikea vastaanottaa, jos ei pysty vastatunteisiin). Vastaaja saa myös rauhassa miettiä mitä vastaa. Varsinkin jos vastaus on ei, on kivempi miettiä kaunis ei. Harva osaa yllättävässä tilanteessa valita parhaita sanoja.

      Itse olen aina ollut jälkeenpäin tyytyväinen kun olen tunteistani kertonut. Eipähän tarvitse vanhana itkeä elämätöntä elämää ja rakkautta, jonka antoi mennä vaan ohi kun häpesi tunteitaan tai ei uskaltanut.

      Rohkeutta valitsemallesi tielle! ♥️

      • Anonyymi

        En minäkään kadu kertomisiani, mutta joskus on tullut ylianalysoitua ja luultua liikaa. Ne jättäisin pois, en muuta. Kun aidosti tänne tunteistaan kirjoittaa, ei niitä tarvitse hävetä. Se on anonyymipalstan hyvä puoli, että 99,999% lukijoista ei tunnista kirjoittajaa. Eikä myöhemmin tarvitse katua, miksi en edes yrittänyt kertoa, edes alustaksi oikealle kohtaamiselle, jos sinne asti vielä pääsen.

        Tiedän vyöryttäneeni ajatuksiani jo liikaa, ehkä alitajuisesti luullen määrän lisäävän osumaprosenttia. Taisi lähinnä kääntyä itseäni vastaan, mutta toivon että se kertoo enemmän tunteideni kestosta kuin oman hulluuteni tasosta.
        Taistelinko kynälläni vain tuulimyllyjä vastaan? Sen aika näyttää, jos näyttää.

        -ap

      • Anonyymi

        Ankkurit irti hehe

      • Anonyymi

        Juttua riittää hyvä niin heh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juttua riittää hyvä niin heh

        Sitten kysytään missä hyvät miehet on?
        Osa jäänyt huomioimatta tai olleet hameen alla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten kysytään missä hyvät miehet on?
        Osa jäänyt huomioimatta tai olleet hameen alla.

        Tiedä sitten olenko "hyvä mies", mutta tunnepuolelta rehellinen koetan olla. En jaksa näytellä hurmuria, enkä yritä olla jotain mitä en ole. Olen mitä olen ja kerron mitä tunnen. Samaa toivon naisiltakin, aitous ja avoimuus kunniaan. Kukaan ei ole täydellinen, turha siis pelätä omia virheitään tai heikkouksiaan.

    • Anonyymi

      Ehkä kannattaisi kirjoittaa jonkn alaotsikon sisällä. Nämä ylätason viestit jää ainakin multa lukematta. Nyt vahingossa klikkasin ylemmäs.

      • Anonyymi

        Tätä oli vaikea määrittää jonkin alaotsikon alle. Ehkä Järki ja tunteet, mutta sekin tuntui jotenkin väärältä. Ehkä syynä on jokin allergia ko. palstaa kohtaan...?
        Hyvä jos näitä joku lukee, vaikka koetan jo hiljakseen himmailla tämän tuottamisen kanssa. Vielä parempi jos näistä saadaan jotain live- keskustelua aikaan joskus.

        Lupaatko, lupaatko pysäyttää minut, kun näemme seuraavan kerran. Vaikka vain kysyäksesi, onko kaikki hyvin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lupaatko, lupaatko pysäyttää minut, kun näemme seuraavan kerran. Vaikka vain kysyäksesi, onko kaikki hyvin?

        Ehkä voin luvatakin, kunhan tiedän kuka olet. Ota minua hihasta, jos tunnet tai sitten sinun pitää kertoa joku tuntomerkki, esim. etunimen ensimmäinen kirjain ja syntymävuoden kaksi viimeistä numeroa. Minut tunnistat joko teksteistä tai aloituksessa mainituista nickeistä/ allekirjoituksista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä esimerkki anonyymiteetin huonoista puolista: Kumpikaan ei tiedä kuka toinen on, ja keneksi toista luulee. Kuka kirjoitti kenelle mitä? Oliko hän vai sivusta huutelija jollekin ihan muulle?
        Siksi päätin rekkautua, ja vältän kirjoittamasta enää anoyyminä mihinkään. Suosittelen muillekin, jos tarkoitusperät kestää päivänvalon ja ylläpidon helpomman seurannan. Rekkautuneena säästyy turhalta anonyymisählingiltä, kokemusta on siitäkin jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lupaatko, lupaatko pysäyttää minut, kun näemme seuraavan kerran. Vaikka vain kysyäksesi, onko kaikki hyvin?

        Voisin toivoa tämän olevan eräältä, mutta luultavasti menisi väärin. Koska anonyymistä voi luulla mitä vain... Jos olet hän, kysyn kun seuraavan kerran kohtaamme. Jos menee väärälle, ei siitä ole haittakaan.

      • Mr.Snowman kirjoitti:

        Tässä esimerkki anonyymiteetin huonoista puolista: Kumpikaan ei tiedä kuka toinen on, ja keneksi toista luulee. Kuka kirjoitti kenelle mitä? Oliko hän vai sivusta huutelija jollekin ihan muulle?
        Siksi päätin rekkautua, ja vältän kirjoittamasta enää anoyyminä mihinkään. Suosittelen muillekin, jos tarkoitusperät kestää päivänvalon ja ylläpidon helpomman seurannan. Rekkautuneena säästyy turhalta anonyymisählingiltä, kokemusta on siitäkin jo.

        Kiva kun rekisteröidyit. Pari vinkkiä... kohta saattaa alkaa höykytys.. älä lähde siihen mukaan. Rekattuja joskus kiusataan.
        Henkilökohtaisesti koen, että olen iloinen ettet jättänyt palstaa.
        Ja ne vinkit. Voit valita näkyykö kirjoittamasi viestit muille käyttäjille täpillä ja voit kirjoitella edelleen anonyyminä täppäämällä viestin alla anonyymi täpin.
        Nämä siksi että höykytys voi olla joskus aika karvasta...

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Tämä ketju oli aiempi päätökseni lopettaa nämä kirjoittelut. Kuten huomaa ei se kauan kestänyt. Kirjoittelun tarve ei kadonnut hetkessä, mutta pysyttelin anona ihan vain suojatakseni itseäni. Tämän käyttäjänimen tunnistaa ainakin yksi henkilö, joka täällä palstalla välillä käy. Ja olen joskus kirjoittanut rekkautuneena myös anona, mutta joskus täppä on jäänyt klikkaamattakin.

        Antaa tulla lunta tupaan, jos jotkut sitä haluaa heittää. Mulla on riittävän iso kola, jolla puskea se pois...

        Ihan paras. Mä tykkään sun tyylistä....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      989
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      163
      964
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      750
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      709
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      704
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      50
      687
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      39
      610
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      587
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      582
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      499
      567
    12. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    13. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      515
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      503
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      481
    19. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    20. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      465
    Aihe