Anette myöntää vihdoin..

Anonyymi

14

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pääasia, että hän ei enää laula Naightwishissa.

      Eikä Cabuli...

    • Anonyymi

      Anetessa oli paljon hyvää ja hänen urheutensa pestin alussa teki vaikutuksen. Toinen levy hänen osaltaan meni jo hyvin, koska Tuomas huomasi hänen rajoitteensa ja teki biisit enemmän Anetelle sopiviksi. Rankat turneet olivat hänelle liikaa (kenelle tahansa) hän ei koko aikana toipunut burnoutista, joka jatkui viellä 2012 jälkeen. Viimeisen turneen kiukuttelun osa syy oli henkisen ja fyysisen kunnon pettäminen, jota varmaan raskaus vielä pahensi. Bändin kannalta se oli kurjaa aikaa ja osin heitti ikävän muiston Anneten kanssa keikkailusta. Esimerkiksi aina postiviinen Troy oli "posket" sylissä, suomalaiset ei tyypilliseen tapaansa näyttäneet tuntojaan. Missään koskaan ei bändin poikajoukko ole julkisesti arvostellut Anettea, he tajusivat eron syyn ja Anetten ongelmat toisin kun monet kiihkofanit - Nightwishilla ja Anetella oli myös hetkensä, ilman skoonelaisladya ei Nightwish olisi nykyisensä.
      Ykä

    • Anonyymi

      Saadaanko koskaan tietää kuka oli valittu Nightwishin laulajaksi ennen kuin Anette tuli puskista?

      • Anonyymi

        Ei ketään , toki ehdolla oli muitakin. Anetten valinta oli bändin päätös, ei yksin Tuomaksen. Huhuja netissä kiersi norjalaista Vibeke Steneä pidettin ihan varmana, mutta lady itse katkaisi huilta siivet. Toinen norjalainen sulotar Kari Rueslåtten, oli joidenkin mielestä se oikea ja fanit kaatoivat rouva Rueslåttenin sivut. Myös amerikkalainen Lori Lewis pyöri fanien mielessä ehdokkaana samoin meksikolaistaustainen Marcela Bovio.
        Ilmeisesti valinta venyi koska se ei ollut helppo, Tuomas mainitsi, että emme ole etsimässä uutta Tarjaa. Nettan tuli viimemetreillä mukaan ja rouvan ääni miellytti raatia. Lopullinenvalinta tuli Kiteellä eräretkellä saareen, jossa elettiin ilman mukavuuksia ja metsän ehdoilla, Anetten reippaus teki miehistöön vakutuksen - se oli siinä. Nightwishillä oli tai on 20 vuotta remmissä ollut sisärinki joka ei vuoda, ei solistin valinnassakaan. - Ykä
        Norjan Johanna Kurkela, https://www.youtube.com/watch?v=wA8l8QM0gow


    • Anonyymi

      Vasta Floorin myötä Nightwishiin heränneenä, jälkijunassa Anette-kiekotkin kuunnelleena, Anette-soundista tuli mieleen Blackmore's Night. Pidän vain Candice Nightista enemmän.
      Kun Nightwishissa on vihdoin metallimimmi, bändi suuntaa entistä enemmän kansanmusaan ainakin uusimmalla sinkullaan Harvest. EFMB on hieno lätty, Decades livekin on upea, mutta tulevan levyn sinkkunäytteet eivät iske. Toivottavasti ne sopivat kokonaisuuteen, että voin kuunnella levyn läpi perinteisellä tyylilläni ilman loikkia.:)

    • Anonyymi

      Muistan Holopaisen haastattelun. Hän sanoi, että bändi ei ensin ollut valmis palkkaamaan Anettea, mutta Anette ei antanut periksi ja sitkeys palkittiin. Maestro totesi myös, että Tarjan kauden biisit vaativat vain sovittamista sopiakseen Anettelle.:)

    • Anonyymi

      Historia voisi olla toinen. Kanadalainen laulaja haki liian myöhään.

      "Kun laulajahakua oli tammikuussa 2007 enää viikko jäljellä, oli Anette jo käytännössä valittu Nightwishin uudeksi laulajaksi. Tilanne meni mutkikkaaksi, kun tuossa vaiheessa, kun bändi sai yllättäen lähes täydelliseltä kuulostavan nauhan ulkomaiselta laulajalta."

      • Anonyymi

        Ja kukahan se oli. Ei ainakaan Alissa, joka oli ihan pentu silloin...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kukahan se oli. Ei ainakaan Alissa, joka oli ihan pentu silloin...

        No eipä kyseisen laulajan ole välttämätöntä olla pompsahtanut sittemmin julkisuuteen, voihan olla, että hän oli tuntematon suuruus.

        Niinhän Anettekin oli.


    • Anonyymi

      Sinä Ykä joka kirjoittelet tänne; oletko täällä vuosia kirjoitellut "Ykä"? Sinähän olit henkeen ja vereen Anette-fani ja kirjoittelit hänestä vain ylistäviä kommentteja tänne kun hänet valittiin.

      • Anonyymi

        Kyllä, kyllä, mutta tuo "ylistäviä" ei pidä paikkaansa. "Dark Passion Play" vetäisy Anetten taidoilla ja siinä aikataulussa on edelleen hatun nostoinen suoritus. Sen sijaan monet live-esiintymiset olisivat voineet mennä paremminkin. Vastustin sitä, että rouvaa jotkut fanit yrittivät väkisin painaa Tarja-muottiin. Se oli sikäli hullua, että Aneten valinta oli näpäytys (Tuomas) Tarja-fanaatikoille, eli ei joka biisissä tarvita klassista sopraanoa eikä mustalaisvibraa. Tämä tuntuu olevan edelleen monen wanhan Nightwish fanin päänsärky, vaikka bändin keulilla on tuon genren paras laulajatar.

        Anette on/oli selvästi lyhytjänteinen ihminen, jonka paukut eivät riittäneet äänen kehittämiaseen, mutta kaikki hepeneet ja muu krääsä kiinnosti. Tämä sama kuvio on toistunut naisella myös Nightwishin jälkeen. Kuten kirjoitin Anetella oli myös hetkensä ja ilman tätä ladya Nightwish ei olisi nykyisensä.
        Ykä


    • Anonyymi

      Olen miettinyt pitkään oliko silloin tuo kanadalainen laulaja Alissa White-Gluz (Arch Enemy). Hänhän osaa laulaa myös puhtaasti.

      • Anonyymi

        Hauska ajatus. Elize Ryd oli kai ainakin hakenut. Sittemmin sekä Elize että Alissa pääsivät yhdeksi illaksi Nightwishin laulajiksi. Ihan Youtuben perusteellakin ikimuistoinen ilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauska ajatus. Elize Ryd oli kai ainakin hakenut. Sittemmin sekä Elize että Alissa pääsivät yhdeksi illaksi Nightwishin laulajiksi. Ihan Youtuben perusteellakin ikimuistoinen ilta.

        Lisään vielä, että kyseinen ilta oli varmasti muutenkin viimeinen naula Anetten Nightwishuran seinään lopettamisen arkkuun, mutta veikkaan, että kummankin naisen näkeminen kontrastina Anetteen varmaan vahvisti ajatusta, että tästä todellakin selvitään.

        Anette ei ollut minun korviini täyttä paskaa, vaan paikoin ihan onnistunut valinta, mutta mitä enemmän naisen henkilökohtainen sykkyrä pääsi esille, sitä enemmän löytyi selitystä jatkuville ääniongelmille ja sittemmin myös vakaville asenneongelmille.

        Tämä nykyinen vuodatustulva on toisaalta uuden levyn markkinointia, mutta ilmeisesti myös edelleen osa ylipääsemisprosessia. Ihan Anetten lastenkin takia toivoisin, että hän pääsisi komplekseistaan yli ja näkisi maailman oikeasti sellaisena kuin se on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      140
      7805
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      100
      7300
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7192
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6728
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6361
    6. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      5983
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      5712
    8. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5478
    9. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      5466
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      83
      5368
    Aihe