Uskotut miehet/kaksi todistajaa perunkirjoituksessa

Onko kuolinpesän osakkailla oikeus itse ehdottaa uskottua miestä/todistajaa?

Jos asianajotoimisto on tekemässä perunkirjoitusta, niin toimivatko asianajotoimiston henkilöt/henkilökunnan edustajat automaattisesti uskottuina miehinä?
Vai voiko kuolinpesän toinen osakas pyytää ja saada oman ehdottamansa uskotun miehen perunkirjoitustilaisuuteen?

Tuntuuhan se mukavammalta kun on oma uskottu mies mukana, kuin että vain toisen osakkaan edustajat.
14523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ainahan sitä saa ehdottaa.

Perukirjoituksen uskottujen miesten tehtävä on edustaa kaikkia muita kuin osakkaita, siitä että perukirjaan on kirjattu oikein mitä heille esitetyissa asiakirjoissa on lukenut. Erityisesti he edustavat valtiota (verottajaa) perukirjaan merkittyjen omaisuuserien arvojen oikeellisuudesta perintöverotuksen suorittamista varten. Uskottut miehet eivät ole yksittäisen osakkaan edustajia, vaikka yksi heistä olisikin antanut tehtävän heille toimeksi.

Kaikilla osakkailla on sitten oikeus ottaa mukaan oma avustaja, jos katsovat sen tarpeelliseksi.

Äänestä
  • Selvä, saa siis ottaa mukaan oman avustajan.

    Onko se asianajaja jonka toinen osapuoli on palkannut puolueeton, eli että hän ei vain aja palkkaajansa osapuolen etuja, - vaan myös ottaa huomioon toisen osapuolen?

    Haluaisin jutella kahden kesken ennen perunkirjoitusta parista sekavasta asiasta perunkirjoittajan kanssa.
    Mielestäni asia kävisi näppärämmin niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selvä, saa siis ottaa mukaan oman avustajan.

    Onko se asianajaja jonka toinen osapuoli on palkannut puolueeton, eli että hän ei vain aja palkkaajansa osapuolen etuja, - vaan myös ottaa huomioon toisen osapuolen?

    Haluaisin jutella kahden kesken ennen perunkirjoitusta parista sekavasta asiasta perunkirjoittajan kanssa.
    Mielestäni asia kävisi näppärämmin niin.

    Ymmärräthän, että perunkirjoitus on eri asia, kuin perinnönjako?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärräthän, että perunkirjoitus on eri asia, kuin perinnönjako?

    Taitaa olla.
    Pitääkö siihen ottaa silloin toinen asianajaja jakamaan perintöä?

    Kun eräs sukulainen kuoli, niin tehtiin perunkirjoitus ja sen mukaan jaettiin sitten perintö.
    Ei ollut toista perinnönjakajaa.

    Menikö se siis väärin?

    Kysymys on silti, että onko se perunkirjoituksentekijäasianajaja puolueeton?
    Ja että kai voi puhua hänen kanssaan kahden ennen perunkirjoituksen tekemistä?

    "onko se perunkirjoituksentekijäasianajaja puolueeton?"

    Siihen et saa vastausta täältä. Vain tämän toimet lopulta kertovat toimiiko tuo asianajaja puolueettamasti. Se, että yksi osakkaista on hänelle antanut toimeksiannon perukirjan laatimiseksi ei vielä itsessään tee häntä puolueelliseksi.

    "Ja että kai voi puhua hänen kanssaan kahden ennen perunkirjoituksen tekemistä?"

    En usko, että hän juoksee karkuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa olla.
    Pitääkö siihen ottaa silloin toinen asianajaja jakamaan perintöä?

    Kun eräs sukulainen kuoli, niin tehtiin perunkirjoitus ja sen mukaan jaettiin sitten perintö.
    Ei ollut toista perinnönjakajaa.

    Menikö se siis väärin?

    Kysymys on silti, että onko se perunkirjoituksentekijäasianajaja puolueeton?
    Ja että kai voi puhua hänen kanssaan kahden ennen perunkirjoituksen tekemistä?

    Perukirja on vainajan viimeinen veroilmoitus, johon on kirjattu muutakin oleellista, kuten vainajalta jääneen omaisuuden suhteen, oikeudenomistajat, mahd lesken omaisuus ja halintaoikeus, ym juttuja.
    Perinnönjakokirja on ihan eri asia, joskus tietysti simppeli perinnönjako voidaan toimittaa samassa tilaisuudessa. Vain pesänilmoittaja yleensä allekirjoittaa perukirjan, mutta voi siihen kaikki osakkaatkin nimensä laittaa: tilannetta se ei muuta miksikään, mitään perintöä ei perukirja kuittaa jaettavaksi.
    Että sinänsä sama, onko siellä pk paikalla kuin pesänilmoittaja, jonka kuuluu ilmoittaa oikein pesän varat. Jos myöhemmin löytyy lisää varoja/velkoja, siinä tehdään perukirjan täydennys.

    Äänestä

Perukirjoitus tilaisuudessa tulee kaikkien osapuolien osallistua tai valtuuttaa
itselleen edustamaan itseään,tilaisuudeta voi jäädä poiskin.
Perukirja on verotuksen kannalta tärkeä asiakirja perijöille.
Uskotut miehet /Leskien kanssa osaavat kyllä junailla asiakirjaa,jos perillinen on jäänyt
tulematta tilaisuuteen.Tällä on seurauksensa riitaisissa pesissä jossa pesänselvittäjä ja
jakaja tulkitsee perukirjaan merkittyjä tietoja ja etenee väärien tietojen perusteella.
Lesken kuoltua saattaa,perillinen jatkaa samoilla linjoilla tekemällä perukirjan.
Omaa perintöä kasvattaen.Näin saataa käydä esim. Eroon päätyneiden avioliitojen kautta,
joista ei löydy perukirjassa mainintaa eikä ositusta. Leski /perijä peittelee selvitystä jossa hyötyjänä saataa olla uusioperhe.
Esitä oma näkemyksesi A-4 paperilla uskotullemiehelle ja pyydä allekirjoitus tietoon
saatamallasi tiedolle.

Äänestä
  • "Näin saataa käydä esim. Eroon päätyneiden avioliitojen kautta,
    joista ei löydy perukirjassa mainintaa eikä ositusta." Aikas vaillinainen on tuossa tapauksessa vainajan virkatodistus...jossa kyllä näkyy aikaisempi/aikaisemmat avioliitot. Ositus on voitu tehdä suullisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Näin saataa käydä esim. Eroon päätyneiden avioliitojen kautta,
    joista ei löydy perukirjassa mainintaa eikä ositusta." Aikas vaillinainen on tuossa tapauksessa vainajan virkatodistus...jossa kyllä näkyy aikaisempi/aikaisemmat avioliitot. Ositus on voitu tehdä suullisesti.

    Ositusta ei voida tehdä suullisesti.Verotuksen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ositusta ei voida tehdä suullisesti.Verotuksen takia.

    Kyllä vaan voi, jos pariskunnalla ei ole ollut muuta omaisuutta, kuin päällä olleet vaatteet;).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä vaan voi, jos pariskunnalla ei ole ollut muuta omaisuutta, kuin päällä olleet vaatteet;).

    Pariskunnasta en tiedä.enkä heidän vaateistaan.Vainajalla on yleensä jotain valkoista
    päällään siellä loodassa,en tiedä onko nekään omia.Jos eivät ole niin kaippa ne sieltä sitten kulkeituu takaisin,seuraavalle vainajalle.Kyllä vain voi näinkin käydä!:d)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä vaan voi, jos pariskunnalla ei ole ollut muuta omaisuutta, kuin päällä olleet vaatteet;).

    Näin on, perukirjaan vain merkintä, että ositus on aikoinaan tehty suullisesti, näin meillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pariskunnasta en tiedä.enkä heidän vaateistaan.Vainajalla on yleensä jotain valkoista
    päällään siellä loodassa,en tiedä onko nekään omia.Jos eivät ole niin kaippa ne sieltä sitten kulkeituu takaisin,seuraavalle vainajalle.Kyllä vain voi näinkin käydä!:d)

    Ja tuolla kommentilla on jotain tekemistä osituksen kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tuolla kommentilla on jotain tekemistä osituksen kanssa?

    Avioliton eroon päätyväositus./Avioliitossa Lesken ositus.
    Avoliittolaiset jakavat omaisutensa omistuspapereden mukaan.
    Pariskuntia on monenlaisia (Homoja /Lespoja jotka eivät ole avioliitossas keskenään.
    Aika iso joukko kuolee valkoiset päällään ilman ositusta! :d)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko kuolinpesän osakkailla oikeus itse ehdottaa uskottua miestä/todistajaa?

Jos asianajotoimisto on tekemässä perunkirjoitusta, niin toimivatko asianajotoimiston henkilöt/henkilökunnan edustajat automaattisesti uskottuina miehinä?
Vai voiko kuolinpesän toinen osakas pyytää ja saada oman ehdottamansa uskotun miehen perunkirjoitustilaisuuteen?

Tuntuuhan se mukavammalta kun on oma uskottu mies mukana, kuin että vain toisen osakkaan edustajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu