Kyllä merkeistä voi tunnistaa

ihmiset on luotu tunnistamaan merkkejä toisen toiminnasta ja niiden tarkoituksia. Se on eri asia haluaako niitä tuoda julki, mutta viesti menee perille. Samalla on kuitenkin hyvä myös sisäistää, että pelkkien merkkien pohjalta ei tule mitään tapahtumaan. Puheyhteys pitää avata ensin. Sanattomat viestijät siis tiedoksi, teidän toiminnalla on vaikutus, mutta ei kauaskantoinen. Se voi myös unohtua nopeasti, kun taas puhutut asiat jäävät mieleen. Sanalla on kuitenkin se tietty painoarvo. Tietyissä kasvatuskulttuureissa vihjaaminen voi toisaalta olla jopa eräänlainen oletusarvo. Asioita ei saisi sanoa suoraan. Toisissa kulttuureissa taas toimitaan toisin. Pohjoisessa esimerkiksi on tapana olla rehtejä ja suoria. Jopa "hölmöjä", mutta reilusti. Idässä käännetään kaikki nurin kurin. Kummanlaisesta taustasta olet kotoisin?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Äitini puolelta olen perinyt venäläistä geenistöä, isäni puolelta suomalaista niinistöä ;)
Sen voin sanoa että minulla on aika herkkä vainu, olen jo lapsesta asti oppinut tarkkailemaan aikuisten, vähäpuheisten ihmisten mielenliikkeitä.
Se oli tavallaan taakka jo silloin saati nyt .
Tosin, hyötyäkin ollut melko usein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ihmiset on luotu tunnistamaan merkkejä toisen toiminnasta ja niiden tarkoituksia. Se on eri asia haluaako niitä tuoda julki, mutta viesti menee perille. Samalla on kuitenkin hyvä myös sisäistää, että pelkkien merkkien pohjalta ei tule mitään tapahtumaan. Puheyhteys pitää avata ensin. Sanattomat viestijät siis tiedoksi, teidän toiminnalla on vaikutus, mutta ei kauaskantoinen. Se voi myös unohtua nopeasti, kun taas puhutut asiat jäävät mieleen. Sanalla on kuitenkin se tietty painoarvo. Tietyissä kasvatuskulttuureissa vihjaaminen voi toisaalta olla jopa eräänlainen oletusarvo. Asioita ei saisi sanoa suoraan. Toisissa kulttuureissa taas toimitaan toisin. Pohjoisessa esimerkiksi on tapana olla rehtejä ja suoria. Jopa "hölmöjä", mutta reilusti. Idässä käännetään kaikki nurin kurin. Kummanlaisesta taustasta olet kotoisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu