Uusi valtuustoryhmä Parkanon puolesta hyvä asia !

(Hienoa että löytyi kaksi miestä jotka ajattelevat asiat Parkanolaisten puolesta eikä tavoittele omia etuja)! Varmasti ovat Parkanon ääni veturit jatkossakin.
351828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Hieno homma asiat saadaan kuntoon tulevaisuudessa paremmin.

Äänestä

Kovan luokan kavereita nuo kaksi miestä toinen laittoi vanhan tehtaan uudestaan pystyyn nollasta ja taitaa tänä päivänä työllistää kohta jo satahenkilöä.

Äänestä
  • Toinen vaikutti kaupungin isännöitsijänä ja olisi halunnut kehittää kaupunkia kaupungintalon suunnalta. Muut virkamiehet alkoivat kadehtia häntä ja hänet erotettiin.

    Äänestä

  • Kovesjärvi ei ole enää vanhalla tehtaalla vaan on Kopar Oy palveluksessa ollut siellä noin vuoden ajan

    Äänestä

Parkanon valtuustoa ja hallitusta kohta johtavat ovat saaneet ihmisille töitä ja Parkano on näin olleen pysynyt elinvoimaisena.

Äänestä

Parkanoa on pitänyt pystyssä vuosikymmenet pakoputkitehdas ja Kopar sekä pienemmät yritykset erikoisosaamisellaan. Nämä Kovesjärven ja Turusen firmat ovat vasta viimevuosien tuotetta. Ilman näitä vuosikymmeniä puurtaneita yrityksiä Parkano olisi jo konkurssissa.

Turusen ja Kovesjärven lähtö Keskustan ryhmäkurista oli vaaleja varten tehty repäisy. Eivät ole aiemmin julkisesti uskaltaneet keskustalaista jyräävää valtaa vastustaa.
Keskustan linja esimerkiksi kaupungin virantäytössä on ollut suorastaan tyrmistyttävä. On suosittu keskustataustaisia virkaan otettaessa. Siinä on myös ollut mukana Turunen ja Kovesjärvi. En ole havainnut heidän missään julkisuudessa lehtien palstoilla kirjoittavan yhtään ylärissä näitä virkasuhmurointeja vastaan.
Muissakin juntta asioissa on oltu hiljaa.

Todellisuudessa vain SDP ja Perussuomalaiset on kritisoineet tätä suosikkijärjestelmää vastaan.
Viimeeksi nyt kaupunginhallituksessa vastustivat tätä kepulaisten uutta suosikkiviran täyttöä.
Demareilla ja perussuomalaisilla on pidempiaikaista näyttöä tätä suhmurointia vastustaa.
Erikoinen ilmiö on miten sinisten Ojennus ja kumppanit kulkee nöyristelemässä Keskustan linjaa ja myös osa kokoomuslaisista kumartaa Keskustan ylivallalle.
Kaukana on ne ajat milloin Ojennuskin toteutti Veikko Vennamon aatelinjaa todellisilla teoilla. Nyt vain puhelee kapitalistisia puheita ja hyväksyys sullemulle jaot. Ei ole enää olemassa suoraselkäistä Ojennusta vastustamassa Keskustan ylivaltalinjaa.
Tulee väistämättä mieleen ne entisajan SKYPpiläiset ja nämä hajoittivat silloin SMP:n.

Tulevissa kunnallisvaaleissa nämä asiat on hyvä muistaa ja ei anneta mielikuvien hämätä vaaleissa. Todellisia uudistajia on vain Perussuomalaiset ja SDP ja muut ovat myöhäisherännäisiä.

Tämän kirjoitti Kauko Kallioniemi, eläkkeellä oleva vanha poliitikko. Itse olen ollut jo vuoden 1984 vaaleista lähtien politiikassa mukana ja nähnyt monenlaiset suhmuroinnit. Tiedän mistä puhun ja nähnyt monet asiat käytännön elävässä elämässä.

Äänestä
  • Onpa vanhanaikaista ajatella työntekijöiden pätevyyttä puoluetaustan perusteella. Lienee perustustuslain vastaistakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpa vanhanaikaista ajatella työntekijöiden pätevyyttä puoluetaustan perusteella. Lienee perustustuslain vastaistakin.

    Samaa mieltä. Onko siihen jo joku valittu? En tunne tuota kirjoittajaa. Mitä hän on saanut aikaiseksi kaupungin hyväksi? Varmaan jotain eritystä.

    Äänestä

  • Pitkään matkaan päteviä ja hyvää työtä tekeviä valtuustossa, ei aina tarvi julkisesti kirjoitella, vaikka se on hyvä sekin joskus pöläyttää.

    Äänestä

  • Hyvä Kauko. Olet asian ytimessä, on aika muutoksen. Unohtakaa nuo yllämainitut, suhmuroijat ja vatuloijat.
    Äänestäkää tulevaisuutta, elikkä aitoja Perussuomalaisia.
    Tälläiset siniset tutkalla löydetyt kannattaa unohtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä Kauko. Olet asian ytimessä, on aika muutoksen. Unohtakaa nuo yllämainitut, suhmuroijat ja vatuloijat.
    Äänestäkää tulevaisuutta, elikkä aitoja Perussuomalaisia.
    Tälläiset siniset tutkalla löydetyt kannattaa unohtaa.

    Aidot "Perussuomalaiset"... Keitä he ovat? Ainakin valtakunnan mediaa seuratessa ja hieman kyseisten ääntä pitävien PS "miesten" taustoja selvittäessä tulee esiin monta ristiriitaista mielipidettä. Ennen oli koti, uskonto ja isänmaa. Tämä on nykyisellä PS mallilla: homo, kirkosta eronnut ja sivari. Eipä tässä muuta. Jatkakaa.

    Äänestä

  • Ei Kauko katkeruudella pitkälle mennä!
    Riittääkö Kaukolle vielä puolueita

    Äänestä

Eikös siellä rumalankankaalla ole nyt nuori ekonomipoikanen joka ei tiedä metallista mitään pitää miehiä kotona ja ihmettelee kun miehet hakeutuu muualle töihin ei huomaa että kauppaa pitäisi saada aikaiseksi eikä vaan tavoitella leijona johtavuus paikkaa!

Äänestä

Eiköhän kaupungillakin ole tarkoitus löytää pätevät ja aikaansaavat työntekijät?! Eikö parasta olisi saada nuoria töihin, jotka jäävät kaupunkiin ja mahdollisesti perustavat perheen. Jotenkin en ymmärrä, että jokaiseen työpaikkaankin sotketaan politiikka.

Äänestä
  • Varmaan ajattelevatkin parkanolaisten etua. Kyllä aivan varmaan edelle menee oma etu ja uskonveljien etu.

    Äänestä

  • Politiikkaa ei välttämättä ole mutta tietenkin mielenkiintoista nähdä täyttääkö kaupungin puhelinluettelossa suunnittelija nimikkeellä oleva uuden suunnittelijan paikan? Mikä onkaan monetran hyöty jos heti pitää taloushallintoa tukea.. Politikointi ja räätälöinti, siinäpä pohtimista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Politiikkaa ei välttämättä ole mutta tietenkin mielenkiintoista nähdä täyttääkö kaupungin puhelinluettelossa suunnittelija nimikkeellä oleva uuden suunnittelijan paikan? Mikä onkaan monetran hyöty jos heti pitää taloushallintoa tukea.. Politikointi ja räätälöinti, siinäpä pohtimista.

    Kepu on täynnä uusia nousukkaita mutta kukaan ei saa Lampparin kähmintää kuriin. Missä vika??
    Ei taida nousukkaillakaan olla mielessä kaupungin etu.

    Tässähän yhdistetään parin työntekijän virkaa(kaupunginhallituksen kokous 9.3.20), joten ei ole työntekijät suoranaisesti lisääntymässä. Jos se ko. henkilö on pätevä niin, so what?! Mistä kukaan tietää satavarmasti mitä puoluetta kukin edustaa/kannattaa, jos ei ole mukana politiikassa??!

    Tilastoikaa montako uutta virkaa on tullut ja näille tuuraajille on keksitty uudet nimikkeet ja moneen virkaan valittu suoraan keskustan päätöksellä ilman hakua? Miten tämä virka meni haun suhteen, esim. Harri Hiitin jäädessä eläkkeelle?

    😂 Taitaa olla kokoomuslainen tämä seuraaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tilastoikaa montako uutta virkaa on tullut ja näille tuuraajille on keksitty uudet nimikkeet ja moneen virkaan valittu suoraan keskustan päätöksellä ilman hakua? Miten tämä virka meni haun suhteen, esim. Harri Hiitin jäädessä eläkkeelle?

    Kerro mitkä kaikki virat, kun en tiedä. Eikös Hiitin jatkaja ollut jo valmiiksi talossa?! Hakuprosessista en tiedä, mutta kai se lakien mukaan on mennyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerro mitkä kaikki virat, kun en tiedä. Eikös Hiitin jatkaja ollut jo valmiiksi talossa?! Hakuprosessista en tiedä, mutta kai se lakien mukaan on mennyt.

    Minkä takii sun pitäs tietää? Kyllä varmaan oli talossa, ja onhan sielä niitä monta tuuraajaa, sukulaisia jollekka on keksitty sitte tuurauksen jälkeen virka, ihan niinku tosta vaan. Kysyt jotain, sanotaan että täytyy kysyä iskältä? Oops se iskä onki kans kunnan virkamies. Oliskohan niin ettei ollu mitää hakuprosessia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu on täynnä uusia nousukkaita mutta kukaan ei saa Lampparin kähmintää kuriin. Missä vika??
    Ei taida nousukkaillakaan olla mielessä kaupungin etu.

    Paskahousuja, ku eivät uskalla vastaa laittaa. KAIKIN

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tilastoikaa montako uutta virkaa on tullut ja näille tuuraajille on keksitty uudet nimikkeet ja moneen virkaan valittu suoraan keskustan päätöksellä ilman hakua? Miten tämä virka meni haun suhteen, esim. Harri Hiitin jäädessä eläkkeelle?

    Sosiaalisiipeeki saa ruveta laajentaa, nii monta uutta tointa/virkaa tehty. Puhelinluetteloo selaa nii kyllä on poijaat nimiä. Kannattaa tutkia. Mitähä näillä kaikilla virkaa. No on siä useampi valtuutetun sukulainenki näköjään.

    Äänestä

Huijausta, jätetään kertomatta/se että kyllä ne KD. Tä edustaa, se on rekisteröity puolue... Kristilliset ei oo koskaan olleet niitä tosi äänien kerääjiä... Helluntailaisia ne on. Jätetään se kertomatta ja ollaan niin kekkevää papua

Äänestä

Kristillisiä ne on... Se on rekisteröity puolue. Jätetään pimentoon

Äänestä

ei pidä unohtaa sitä seksuaalisuutta hyvin heilutettu peppu auttaa kummasti ja vähempi pesää saava luottamusmies katsoo pienen homman mussukallensa saakeli soikoon.

Äänestä

Kyllä voisin äänestää Papua minäkin jos olisin Parkanossa kirjoilla. No kerkeehän nuo kirjat vielä siirtää jos haluaa.

Äänestä

Pajapuoti papu

Äänestä
  • Paja ei ole uskonnollinen paikka, ettäs tiedät!
    Viinaa, tupakkia ja naisia, älä sekota Pajaa Papuun!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paja ei ole uskonnollinen paikka, ettäs tiedät!
    Viinaa, tupakkia ja naisia, älä sekota Pajaa Papuun!!!

    Minkäslaista tavaraa sieltä saa? ja mihin hintaan?

    Äänestä

juu kaksi henkilöö mutta aivan eri planeetalta Kovesjärvi parkanon puolesta tuskimpa mies joka torppasi Kovesjärven vesien suojelupäätösen että olisi päässy nostaan vedenpintaa vaivaiset 20cm 10v työ hukkaan ja isoimpana esteenä rantamökin suojaaminen ja joka ilmoitettiin luvalla tehdyksi vaan eipä ollutkkaan vaan luvattomasti tehty niin että rehdistä miehestä ei kyllä tietookaan vaan isoja korvauksia vaan haluttiin ja laittomin perustein huh huh että sellasia miehiä !

Äänestä

Vääryyteen on tehtävä loppu joten kauko kallioniemi on nostettava esiin muuten
meidän perii hukka.

Äänestä
  • Paakari kerää vanhana Politiikkona äänet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

(Hienoa että löytyi kaksi miestä jotka ajattelevat asiat Parkanolaisten puolesta eikä tavoittele omia etuja)! Varmasti ovat Parkanon ääni veturit jatkossakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu