"EU:ta on uudistettava siten, ettei virallisesti unionista voisi enää erota. Euroopan maat ovat menettäneet suvereniteettinsa pitkä aika sitten. Eurooppa on alkanut kehittämään suverenitettiaan."
- Guy Verhofstadt, MEP, eu-elitisti, ent. Belgian pm., kansallisvaltioiden vastustaja
Olen tästä eu-aktivismiin liittyvästä suurvaltavimmasta toistanut eu-uskovaisille väsymättä ja aina sama vastaus "EU-vihaajan valeita - EU on demokraattisten blah blah blah..." Vain täysi kusipää kieltää nykyisen eu:n luonteen ja päämäärät ja kannattaa sitä.
Guy Verhofstadt kertoo totuuden eu:sta.
6
<50
Vastaukset
Yksilöille se on varmasti hyvä asia sekä taloudelle ja rahalle ja yrityksille.
Kenelle se on huono asia.. OK se on huono asia suomelle ja suomalaiselle.
Ei taloudellisesti mutta aatteellisesti.
Mutta se on hyvä asia suomessa olevalle ihmiselle ja yksilölle. Yksilö saa
rahaa ja taous saa mahdollisuuksia... Niin kuin yksi sanoi, että mennäänkö
me aatteen mukaan ja aate määrää meille mikä on hyvää ja ei vai ?
Kenen ehdoilla EU:ta kehitetään ... Ihmisten vai suomalaisen vai suomen
vai kenen ? ( Ne ei ole samoja asioita ).
Ok Kerron esim. Yksilö kävelee päin punaista ja karkaa poliiseilta.
Oliko se huono ja hyvä asia kenelle ...
Mies ostaa auton viron rekisteriin ja ajaa suomessa ... Onko se hyvä asia
kenelle ja kenelle se on huono asia ?
Koettakaa myös ymmärtää, että valtio ei ole mikään stabiili. Sitä hallistee
välistä SDP/Kokoomus/Keskusta/Vihreät/ ja kommunistit. Se ei ole mikään
liisa ihmemaa ja taivaallinen paratiisi, kuin aina osalle. Euroopan unioni
on vastaavanlainen, mutta suurempi ja Teillä on sama äänioikeus ja
Teillä on samat oikeudet, kuin muillakin Euroopan unionissa. Mutta siinä ei
olisi enään niin montaa turhaa välihallintoa ja kuntahallintoa.
Mikä siinä on se ongelma ja kenelle ja miksi sitä olisi joku vastaan ?
Onko USA:n tyylinen hallinto sitten ongelma ja kenelle ja mitä ihmiset
USA:ssa siihen sanoo?
Miksi Persu huutaa suu vaahdossa, mutta ei kerro mitä sitten ?
Minulle sopii, että Persut ostaa meidät pois ... Raha kelpaa minulle ja minä
äänestän rahan mukaan. Minä en lähde aatteisiin mukaan ja minua
kiinnostaa vain raha ja talous ja kuinka paljon minä saan. Minun mielestä
jokainen saa olemalla olla mitä haluaa eikö ja eikö tässä ollut kyse tästä eikö
vai mistä sitten ? Siis, sinä haluat olemalla olla tai intuutiolla olla astronautti,
suomalaineen tai punamusta tai Tarzan tai lepakko tai Napoleon eikö
se ollut se persun vastaus tähän eikö???? kerro ihmeessä mikä se sitten on ..?- Anonyymi
Puhut taas yksisilmäisen eu-fanaatikon suulla, kuten tavallista. Mistään aatteellisesta tai muusta yhtä turhakkeesta ei ole kyse, vaan nimenomaan taloudellisista asioista, sekä itsenäisyydestä, vapaudesta ja demokratiasta, jotka on puntarissa. Ja tietenkin kyse on Suomesta, koska asumme Suomessa ja puhumme eu:n vaikutuksista Suomessa. Mutta hyvä että vihdoin myönsit, että eu on ollut meille haitallinen. Rehellisyys on ensimmäinen askel kohti moraalin tervehtymistä, sekä silmien avautumista.
PS: kansa koostuu yksilöistä, ihmisistä. Ei yrityksistä, bisneksestä ja taloudesta. - Anonyymi
Esikuvansa (ussr) tapaan ei järkälettä saada pysymään pystyssä ilman pakkoa.
Itsenäisyyden voi saada takaisin, eroamalla.
Typerykset hallitsevat eu:ta nyt, eikä ole kuin ajan kysymys milloin sille tulee totalitaarinen johtaja. Nyt kun minä kysyn sinulta niitä asioita yksityiskohtaisesti sinun
näkökulmasta ja yritysten näkökulmasta. Niin sinun pitäisi pystyä
vastaamaan toimialan mukaan ja sinulle aiheutuvista kuluista tai miten
sinä et saa rahaa ja miten se on mahdollista.
Mutta luonnolliseti, koska olet ääliö ja joku luulo sairas, niin et pysty
edes vastaamaan mitä räkä on tuonut suuhun vain siltä osalta eikö ole näin ?Oi sorry... Sinulla on joku muu talousoppi, kuin kaupallinen marxilainen
vai kommunismi/kolhoositalous... En ole opiskellut sitä alaa ... kerro toki.
" PS: kansa koostuu yksilöistä, ihmisistä. Ei yrityksistä, bisneksestä ja taloudesta."Teillä on joku yhteisö mihin keräätte käpyjä ja rahaa sitten kuka niitä
jakaa ? Onko siihen säännöt, kuka saa sitten mitäkin ? Muuttuuko ne
säännöt vai onko ne aina samat ?
Mutta miten rikkaat Formula kuskit, onko ne perussuomalaisia ja esim,
ne jotka muuttaa ulkomaille ja vie rahansa sinne ... Esim. teidän johtajat ?
Kerro näistäkin jotakin ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591114Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11820Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83573Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36504Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36476