HYVÄ UUTINEN KESKUSTALLE, PERSUKUPLA PUHKESI !

Anonyymi

On ollut jo pitkään nähtävissä että Perussuomalaisten kannatus laskee ja SDP:n nousee. Valistuneet suomalaiset arvostavat vastuunkantajia. Vastuunkanto on sekä SDP:n että Keskustan dna:ssa.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onneksi meillä on presidentti Niinistö, ettei enää Halosen kautta. Niinistö on asialinjoilla, vakauttamassa tuota kommari haikua, jota näkyy vähän vielä olevan.


      Sisä- ja ulkoministeri ovat maan merkittävimpiä turvallisuusriskejä.
      Ristiriita on olemassa, ja ulkopoliittinen linja hukassa. Koko Sisäministeriön edustus ajaa Suomen turvallisuustilanteen heikentämistä, joka on täysin käsittämätöntä.
      Jokaisella, jolla on mitään järkeä, on ehdottomasti erilainen mielipide kuin Ohisalolla.

      Sisäministeri ei tunnu osaavan pysyä oman ministeriönsä hallinnonalaan kuuluvien tehtävien hoitamisessa. Muissa ministeriöissä on jo käyty "vierailulla" ja nyt on vuorossa presidentille kuuluvien tehtävien "hoitaminen"!
      Niinistöllä sentään jokin verran tolkkua noissa lausunnoissaan, mutta Ohisalolla ei sitäkään.

      Joka erimieltä, antakoon opetusministeri hälle vastineen;
      Li Andersson suorassa Tv lähetyksessä sanomaan: " paskapuhetta"

      ps tässä olin rannalla perkaamassa joitain sinttejä, ja ajattelin kuinka hyvä on puhtaanapitolaitoksen lentävät, siinä hyvä että ehti sanoa " huugo " kun jo oli puhdasta tehneet. Heillekkin tarpeen kalan antamat aineet, kuin meille ihmisellekkin.

    • Anonyymi

      Olkoon noitten kannatus mikä tahansa ei se tätä kansaa mitenkään pelasta. On alkanut ottaa kupoliin tosi paljon tämä kansalaisten kuppaaminen ja ryöstäminen tämän hallituksen toimesta. Ei hallituspuolueitten kannatus voi mitenkään nousta kun meinaavat laittaa polttoainenn litrahinnaksi yli 4 euroa, sen vaikutuksesta kaikkeen muuhun kansan ostovoimasta katoaa yli 30%. Ainakin meikäläisen ansiotaso eläkkeellä putoaa juuri noin paljon. Olisiko aika alkaa hallituksessa tekemään kansan eteen ja sen pärjäämiseksi oikeitakin tekoja. Todella törkeää on hallituksen toiminta kansalaisia ajatellen...

    • Anonyymi

      kepu pettäääää

    • Anonyymi

      Hyvä juttu. Persut voisi karkottaa maasta ja ottaa kansalaisuus pois. Emme tarvitse fasisteja emmekä natseja. Emmekä niin tyhmää porukkaa kuin persut.

      • Anonyymi

        Taisi maalaisliitto olla niitä hankkimassa kolmekymmenluvulla (1930 ja sen jälkeen kaikkein eniten natseja ja fasisteja suomalaisten avuksi!


    • Anonyymi

      Keskustan kannatuksen ollessa nousussa hallituksen radikaaleinta ilmastopolitiikkaa edustavien vihreiden (-0,8) ja vasemmistoliiton (-0,9) kannatus on puolestaan laskenut. ..

      • Anonyymi

        Myös persujen fasismi alkaa näkyä......................


    • Anonyymi

      persut kompastui fasisteihin......................

    • Anonyymi

      HYVÄ KESKUSTALLE PAHA PERSUILLE

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      65
      11692
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      97
      8888
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      30
      4526
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      23
      4014
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      97
      3873
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3871
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3656
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      18
      3469
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      41
      3276
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      44
      2629
    Aihe