Uutta virtaa politiikkaan. Eduskuntavaaleihin asti työtä!

Anonyymi

Me olemme uuden alla ja kehitys ei tapahdu tosta vain. Tiedämme sen.
Siksi puolueemme on aktiivinen ja tekee työtä muutamista vastustajista huolimatta.
Puolueemme on kuten tiedätte, viime aikoina mennyt kohusta kohuun ja jatkuvia oikeustaisteluja käyty siitäkin huolimatta, että on ihan julkilausumaakin annettu siitä, että Riikka Salmi on juridisesti Suomen Kansa Ensin puolueen laillinen puheenjohtaja.

Marco de Wit on eroitettu puolueestamme, eikä hänen tekemänsä myyräntyö enää pysty hidastaa tai vaikeuttamaan puolueemme toimintaa. Korkeintaan tahraamaan meidän puolueen mainetta niiden keskuudessa, jotka eivät vielä tiedä puolueemme oikeaa tilannetta!

Elikkäs. Suomen Kansa Ensin puolue on laillinen puolue, joka ei seiso Marco de Witin ikävän käytöksen ja tempausten takana. SKE on keskittynyt politiikan kehittämiseen ja työn edistämiseen ihan ruohonjuuritasolta asti. Nyt on työn aika. Seuraaviin edukuntavaaleihin on aikaa ja se aika kannattee käyttää hyödyksi näkyvyyden ja luotettavuuden takaamisen edistämiseksi! Siksi teemme nyt erittäin paljon ruohonjuuritason työtä, jotta tietoisuus leviäisi järjestötasolta aina ihan kaikkialle, missä päätöksistä päätetään!

Olemme turvallinen vaihtoehto ja todella erinomainen vaihtoehto Perusuomalaisille. Iteasiassa perusuomalaiset ovat nykyisellään halapa kopio meistä. He ottavat meidän argumentteja käytäntöön, jotta me jäisimme poisvalituiksi.
Kokoomus taas ottaa argumentteja käytäntöön perusuomalaisilta. Eli siirtymää yritetään kuroa umpeen tällä!

Kuitenkin me olemme se oikea isämaallinen puolue, joka asioita tekee ja perusuomalaiset vain plagioi meiltä hyvät ideat ja kokoomus taas plagioi perusuomalaislta, koska oppositiosta on kova hinku hallitukseen.

Me SKE-puolueessa tulemme vielä mustana, tai oikeammin valkoisena heppana kovaa suoraan eduskunnan eturiveille... jos emme nopeasti, niin sitten hitaammin ja varmemmin, mutta meillä on odottamassa se jytkyjen jytky, eikä sitä pysty edes Marco de Wit, jota monet Manoksikki kutsuu, pysty estämään!

4

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mano on johtaja. Ja manottaa nynnyt vähemmistöön.

      • Anonyymi

        Mano on oman ryhmänsä johtaja, eikä mitään muuta. Puolueeseen hän ei kuulu! Hänet on potkaistettu jo aika päivää sitten näyttävästi ulos puolueestamme. Kyseisistä kuuluisista potkuista kirjoitti niin hesari, iltasanomat kuin mv-lehtikin.... kaikki tietää sen: Mano on potkaistettu ulos!


    • Anonyymi

      Mantuu maisemii vähä ku töpseli töpsis, sano kataleerikaveri keskellä kojoo nojoo sojoo. SKEpsis rupsis tepsis!

      • Anonyymi

        Me lupasimme tulla juridisesti vahvaksi, perääntymättä hiljaisuuteen. Kuin hiljailen kaleerilaivasto livuimme rantaan ja paljastamme tykistömme turvallinen vaihtoehto ovat nykyisellään ottavat meidän käytäntöön perusuomalaiset taas plagioi hallitukseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      47
      4741
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      20
      4494
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      78
      3583
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3543
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      3487
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      94
      3371
    7. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      168
      2896
    8. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      2820
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2529
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      31
      2134
    Aihe