Pallokartoista on syytä luopua!!!! HOX YLE!

Anonyymi

On se kumma, kun ihmisten on pakko maksaa propagandalaitoksen, nimeltä YLEN toimintaa! Olen monta kertaa lähestynyt Yleä, voisivatko he jättää maapallo-propagandan pois, mutta tuntuu, että he laittavat vain lisää pökköä pesään.
Aina säätiedotuksen jälkeen näytetään maailman sää pallokartalta. Oletteko huomanneet, että se yksi uusista naismeteorologeista ihan tahallaan vielä korostaa lopussa, että sitten maapallo!!! Hän oikein korostaa sanaa pallo, jotta tämä valheellinen uskomus ihmisten mielissä saisi säilyä aina.

Me monet vähän enemmän asioista tietävät tiedämme, ettei maa todellakaan ole pallo. Siitä on lukuisia tutkimuksia tehty ja netistä löytää tutkimusaineistoa vaikka ja millä mitalla. Myöskään kuussa ei olla koskaan käyty. Se on lavastusta kaikki tyynni!
Toivottavasti Yleltä poistettaisiin verotusoikeus mahdollisimman nopeasti, tai sitten tulis toinen ”yleisradio”, joka olisi konservatiivinen ja puhuis oikeaa asiaa. jokainen saisi päättää, kummalle yleisradiolle haluaa veronsa kantaa!!!!

Meidän maassa olisi kysyntää konservatiiviselle maakeskiselle yleisradiolle, jossa perinteisiä arvoja kunnioitetaan ja jossa maailman karttana käytettäisiin laadukasta tasokarttaa!

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hauskaa on että palloa ruvettiin hokemaan kun ihmiset alkoivat epäilemään maan muotoa. Hauskaa on myös että jos työläinen "orja" kuolee niin ei vitunkaan merkitystä mutta maan muodon epäileminen niin hui kauhistus mikä ihmisiä vaivaa?

    • Anonyymi

      Sääennuste on kuitenkin laadittu tieteellisin perustein eli et voi uskoa sitä. Loogisesti ajatellen sinun pitää sulkea TV ja soittaa jollekin sammakkoprofessorille. Ehkäpä taitava astrologikin osaa auttaa.

      • Anonyymi

        Toki on laadittu tieteellisin perustein mutta pitääkö paikkansa? Vähän kuin syöpähoito helvetin kallista ja 50% ajasta toimii joka kerta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useammin pitää paikkansa kuin etanoista ennustajilla.

        Kiitos aloittajalle mieleisestäni kirjoituksesta.

        Ääliöglobalistit liittävät teoreettisen pallokuvansa joka helvetin paikkaan mihin se vain on mahdollista ympätä sanoo nazi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useammin pitää paikkansa kuin etanoista ennustajilla.

        Se tiede perustuu siihen että Norjassa tietemies tai jopa nainen katsoo ikkunasta ja näkee kun sadepilvi menee suomeen päin ja ilmoittaa suomen tietemiehelle että kohta teillä sataa.

    • Anonyymi

      No olipas typerä idea. Eihän litteä maa kartoilla voi navigoida mitenkään kun mittasuhteet toimii ainoastaan pallokartalla.

      Voit pyöritellä niitä litteä maa karttoja youtubevideoilla ja mielikuvituksissa, mutta todellisen elämän jutut joudutaan tekemään edelleenkin toimivalla kartalla, josta sattumalta kaikkein tarkin on pallon muotoinen...

      • Anonyymi

        Sehän on juuri päinvastoin eivät laivatkaan navigoi pallon mukaisesti koska se on epäluotettavaa ja liian hankalaa.

      • Anonyymi

        Höpönlöpön! Mihin perustat väitteesi?
        Voit ihan rauhassa pyöritellä niitä pallouskovaisten karttapalloja ehtimiseen, mutta totuus ei muutu siinä mihinkään.

        Ai ei ole mahdollista navigoida maassa? Miksi helvetissä sitten navigaattorit toimivat?
        Kyllä se on täysin mahdollista, kun on asetettu tukiasemia pitkin maata, joita nämä navigaatorit hyödyntävät. Satelliitit taas ovat puhdasta satua ja hömppää. Ne pysyvät omilla propelleillaan hetken aikaa ilmassa, mutta gps-paikantimet perustuvat maahan pystytettyihin tehokkaisiin tukiasemiin!

        Miten saadaan järjestelmässäsi korkeustieto?

        Kaikki navigointiohjelmat perustuvat maapalloon. Myös kaikki paperiset lentonavigointikartat perustuvat maapalloon.

        Ei ole mitään litteä maa karttaa, varsinkaan tällä gleasonin kartalla ei pääse yhtään mihinkään, kun mittasuhteet menee ihan pieleen siinä mitä etelämmäs mennään. Esimerkiksi ajamalla Australia halki ensin pystysuunnassa ja sitten sivusuunnassa, pitäisi hölmömmänkin tajuta, että koko litteä maa on pelkkää roskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on juuri päinvastoin eivät laivatkaan navigoi pallon mukaisesti koska se on epäluotettavaa ja liian hankalaa.

        Miten se olikaan niiden eteläisen pallonpuoliskon mantereiden välisten lentojen kanssa, litteän maan kartalla lentäen ei riittäisi matkustajakoneissa nopeus eikä ilman välitankkausta polttoainekaan niiden aikataulujen toteutumiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpönlöpön! Mihin perustat väitteesi?
        Voit ihan rauhassa pyöritellä niitä pallouskovaisten karttapalloja ehtimiseen, mutta totuus ei muutu siinä mihinkään.

        Ai ei ole mahdollista navigoida maassa? Miksi helvetissä sitten navigaattorit toimivat?
        Kyllä se on täysin mahdollista, kun on asetettu tukiasemia pitkin maata, joita nämä navigaatorit hyödyntävät. Satelliitit taas ovat puhdasta satua ja hömppää. Ne pysyvät omilla propelleillaan hetken aikaa ilmassa, mutta gps-paikantimet perustuvat maahan pystytettyihin tehokkaisiin tukiasemiin!

        Siis laivojahan navigoi siihenkin aikaan kun tiedettiin uskottiin maan olevan litteä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis laivojahan navigoi siihenkin aikaan kun tiedettiin uskottiin maan olevan litteä.

        Keskiajalla tiedettiin maan olevan pyöreä. Kolumbus tiesi seilaavansa pyöreän maapallon pinnalla.

        Maapallon tiedettiin olevan pyöreä paljon aiemminkin, mutta tietoa ei osattu käyttää hyväksi samalla tavalla kun nykyään. Samoin laivatekniikka oli alkeelista. Laivoilla kulkeminen oli vaarallista ja kukaan ei ihmetellyt jos 10 laivasta muutama ei koskaan saapunut perille.

        Pronssiaikaan, kun litteää maata viimeksi tosissaan jotkut miettivät, esimerkiksi babylonialaisessa kulttuurissa, niin tosiaan ei laivasto ollut mikään kaikkein turvallisin väline.

        Lisätäänpä tähän vielä, että kun tekniikka ja tietämys on souriveneen tasolla, niin voit kuvitella maapallon minkälaiseksi tahansa ja voit silti seilailla sillä soutuveneelläsi millä järvellä tahansa. Nykyaikainen navigointi missä on tarkat aikataulut ja etukäteen suunnitellut reitit, missä tiedetään satelliittien avullassijainti ja säätila merellä ja maalla hyvin tarkasti ja voidaan seurata omaa sijaintia ja tietää millon ollaan perillä tarkasti, on ihan eri juttu kun joku foinikialaisten uppoilevat kaleerit kilpineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki navigointiohjelmat perustuvat maapalloon. Myös kaikki paperiset lentonavigointikartat perustuvat maapalloon.

        Ei ole mitään litteä maa karttaa, varsinkaan tällä gleasonin kartalla ei pääse yhtään mihinkään, kun mittasuhteet menee ihan pieleen siinä mitä etelämmäs mennään. Esimerkiksi ajamalla Australia halki ensin pystysuunnassa ja sitten sivusuunnassa, pitäisi hölmömmänkin tajuta, että koko litteä maa on pelkkää roskaa.

        Te ootte hyvin nielleet pallopropagandistien opit! Navigointiohjelmat toimii minkä muotoisessa maa-alustassa tahansa, koska ne käyttää paikannukseen etäisyysmittausta tukiasemista käsin. Oli tukiasemat sitten kuvitteellisissä ilmasatelliiteissä taivaalla, tai litteän maan kamaralle pystytettyjen tukiasemien nupissa, niin navigaattorit toimii.
        Mutta maa ei silti ole pallo, eikä ilmassa leiju sateliittejä. Ihan täydellistä propagandaa, joka on hienosti uponnut kansaan!
        Pitäisi hölmömmänkin tajuta, että koko pallomaa on pelkkää roskaa ja humppuukia!
        Iha älytön ajatus joku painovoimaton tila avaruuden ikkunassa, jossa leijuis muka satelliitti! Kaikkea minä en niele!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskiajalla tiedettiin maan olevan pyöreä. Kolumbus tiesi seilaavansa pyöreän maapallon pinnalla.

        Maapallon tiedettiin olevan pyöreä paljon aiemminkin, mutta tietoa ei osattu käyttää hyväksi samalla tavalla kun nykyään. Samoin laivatekniikka oli alkeelista. Laivoilla kulkeminen oli vaarallista ja kukaan ei ihmetellyt jos 10 laivasta muutama ei koskaan saapunut perille.

        Pronssiaikaan, kun litteää maata viimeksi tosissaan jotkut miettivät, esimerkiksi babylonialaisessa kulttuurissa, niin tosiaan ei laivasto ollut mikään kaikkein turvallisin väline.

        Tieto ja usko eivät ole samat asiat. Kolumbus luuli maata palloksi vaan ei se palloksi muutu, vaikka ketkä luulevat niin.
        Maan pallous on ihan humpuukia ja paksua falskia valetta ja suurin osa nielee sen totuutena. Anna mun kestää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te ootte hyvin nielleet pallopropagandistien opit! Navigointiohjelmat toimii minkä muotoisessa maa-alustassa tahansa, koska ne käyttää paikannukseen etäisyysmittausta tukiasemista käsin. Oli tukiasemat sitten kuvitteellisissä ilmasatelliiteissä taivaalla, tai litteän maan kamaralle pystytettyjen tukiasemien nupissa, niin navigaattorit toimii.
        Mutta maa ei silti ole pallo, eikä ilmassa leiju sateliittejä. Ihan täydellistä propagandaa, joka on hienosti uponnut kansaan!
        Pitäisi hölmömmänkin tajuta, että koko pallomaa on pelkkää roskaa ja humppuukia!
        Iha älytön ajatus joku painovoimaton tila avaruuden ikkunassa, jossa leijuis muka satelliitti! Kaikkea minä en niele!

        Taidan jättää palstan. Joskus kuvittelin, että jos vaikka gps paikannusjärjestelmän toiminnan selittää näille tyypeille järkevästi ja näyttää muutaman niistä miljoonista valokuvista mitä vaikka satelliitteista (näitä tulee kuvattua vahingossakin jos yöllä vaan kuvailee yhtään) ja maapallosta on otettu, näyttäisi helppotajuisesti maapallon kaareutuminen ja kuinka yksi toisensa jälkeen kaikki litteä maa "todisteet" on alusta asti olleet harhautusta, niin he läimäyttäisivät otsaansa ja myöntäisivät että uskoivat vahingossa valheeseen ja viisastuisivat tämän asian suhteen. Olen todellakin pettynyt tähän litteä maa porukkaan.

        Mutta sen sijaan että ottaisit oppia virheistäsi, köperrytkin kokoajan kovemmin kiinni harhakuvitelmiisi. Kokoajan tulee uusia entistä sekavampia litteä maa selityksiä, joihin ei kyllä enää viitsi edes vastailla, kun ei noissa jutuissa ole enää alkeellisintakaan logiikkaa tai järkeä. Vaikka se on surullista, niin on varmaankin parempi jättää nämä selittämään noita litteä maa juttujaan ihan yksiksensä.
        Turha tällaiseen on liikaa käyttää aikaa.

        Jääkää siis hyvästi ainakin joksikin aikaa ja toivon että voitte hyvin ja löydätte oikeaa sisältöä.

        Sananlaskut 12:23

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te ootte hyvin nielleet pallopropagandistien opit! Navigointiohjelmat toimii minkä muotoisessa maa-alustassa tahansa, koska ne käyttää paikannukseen etäisyysmittausta tukiasemista käsin. Oli tukiasemat sitten kuvitteellisissä ilmasatelliiteissä taivaalla, tai litteän maan kamaralle pystytettyjen tukiasemien nupissa, niin navigaattorit toimii.
        Mutta maa ei silti ole pallo, eikä ilmassa leiju sateliittejä. Ihan täydellistä propagandaa, joka on hienosti uponnut kansaan!
        Pitäisi hölmömmänkin tajuta, että koko pallomaa on pelkkää roskaa ja humppuukia!
        Iha älytön ajatus joku painovoimaton tila avaruuden ikkunassa, jossa leijuis muka satelliitti! Kaikkea minä en niele!

        No miten se korkeustieto sitten saadaan?

    • Anonyymi

      Pallo uskoa ei ole olemassa, se on vain faktaa! Litteä maa taas on puhdasta hömppää!

      • Anonyymi

        perustele! pelkät puskista huutelut eivät ole faktaa tarvitaan perustelut.
        ja ei kiitos yleä, hesaria tms tietolähteenä...... perustele omin sanoin väittämäsi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        perustele! pelkät puskista huutelut eivät ole faktaa tarvitaan perustelut.
        ja ei kiitos yleä, hesaria tms tietolähteenä...... perustele omin sanoin väittämäsi!

        Asia on todistettu jo vuosisatoja sitten ja samalla todistettiin litteä maa vääräksi.

    • Anonyymi

      Aika turhaa tämä väittely. Yhtään ainoata todistetta litteän maan puolesta ei ole esitetty. Esim. valokuvaa reunasta tai sitä vartioivista armeijasta!!

      • Anonyymi

        armeijoista.

      • Anonyymi

        Ei myöskään ole valokuvia kokonaisesta maapallosta. Jees its photoshopped but its its haas to bii.

      • Anonyymi

        Kun äärelle ei pääse. Siksi ei ole!
        Taivaan vahvuus ja korkeat jäävallit estävät. Jos joku on kuitenkin niin pöpelö päästä, että pakko päästä maailman reunalle, ni joko kylmyyden kuolo korjaa, tai armeijat tulevat estää tämän hirmupaleltuman! Maan ääreen ei yksinkertaisesti pääse. Siksi ei ole kuvia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei myöskään ole valokuvia kokonaisesta maapallosta. Jees its photoshopped but its its haas to bii.

        No, kolmiulotteisesta kappaleesta nyt väistämättä näkyy vain yksi puoli kerrallaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun äärelle ei pääse. Siksi ei ole!
        Taivaan vahvuus ja korkeat jäävallit estävät. Jos joku on kuitenkin niin pöpelö päästä, että pakko päästä maailman reunalle, ni joko kylmyyden kuolo korjaa, tai armeijat tulevat estää tämän hirmupaleltuman! Maan ääreen ei yksinkertaisesti pääse. Siksi ei ole kuvia!

        Edelleen, missä kuvat sitten jäävalleista? Ja kukaan armeijasta eronnut ei ole kertonut reunasta. Näitä eronneita täytyy olla todella paljon. Luulisi että joku kertoisi edes kuolinvuoteella "isosta" valheesta!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei myöskään ole valokuvia kokonaisesta maapallosta. Jees its photoshopped but its its haas to bii.

        Jos otat Eduskuntatalosta kolme osakuvaa, ja photoshoppaat niistä kokonaisen Eduskuntatalon kuvan, onko sulla silloin kuva Eduskuntatalosta, vai jostain muusta?

        Kerrotko ihan omin sanoin.

      • Anonyymi

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei tuollaisia tarvita, lättäpäät tekevät sen itse.

      • Anonyymi

        Tiesitkö, että salaliittoteoriikkojakin on monenlaisia. Kaikki salaliittoteoreetikot eivät ota kantaa maan muotoon, kun taas kaikkia ei kiinnosta esimerkiksi kansakuntien vaiheet. Salaliittoteorioita on useita. Osa on oletettavastikin väärässä ja osa osuu täysin oikeaan. Se, mistä tiedät, mikä salaliittoteoria on totta, vaatii paneutumista. Emme ole samasta puusta veistettyjä. Eihän kaikki muusikotkaan laula pelkkää tangoa!!!

        Ja itse kannatan litteän maan mallia. En jaksa uskoa pallon muotoiseen maahan! Meitä on sumutettu maailman sivun, tiedän sen!

        Niin, sinä vain tiedät mutta et vaivaudu ottamaan asioista oikeasti selvää. Oikeiden salaliittojen osalliset naureskelevat kun idiootit väittelevät siitä onko maa litteä kiekko vai neliskulmainen kiekko, eikä heillä riitä energiaa todellisten salaliittojen tutkimiseen. Esimerkiksi siihen, että miksi RKP pääsee vajaalla 5 % ääniosuudella joka hallitukseen ja saa tahtonsa läpi mutta 4-5 kertaa suositumpi PS ei saa.

    • Anonyymi

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä että maa on LITTEÄ .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      156
      3949
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      59
      1513
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      273
      1278
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      44
      1064
    5. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      305
      1046
    6. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      53
      982
    7. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      68
      953
    8. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      54
      929
    9. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      52
      914
    10. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      65
      904
    Aihe