Akvaariosisustuskilpailu 2005!

ville-j

Jälleen kerran pitkästä aikaa ollaan järjestämässä suomalaista Akvaariosisustuskilpailua - 2005!

Tätä ollaan suunniteltu jo tovi ja mietitty joka vuotisena tapahtumana säännöllisesti.

Kilpailu järjestettänee syys-lokakuussa, jotta osallistujilla on riittävästi aikaa valmistella akvaarioitansa tai mahdollisesti tulevaa akvaariota kilpailua varten.

Mahdolliset palkinnot tullaan ilmoittamaan myöhemmin.

Tässä vaiheessa kilpailusta kiinnostuneita pyydetään ottamaan ottamaan yhteyttä Akvaariopalstan ylläpitoon (http://www.akvaariopalsta.net - anteeksi mainostuksesta!), jos on hyviä ehdotuksia tai eritystoivomuksia. Näitä toivotaan esittävän pikaisesti, jotta lopulliset säännöt kilpailusta voidaan antaa mahdollisimman pian (kuukausi-pari).

Tuomareita ei olla vielä päätetty ja tuomariehdokkaiksi saa ilmoittautua - tuomareilta toivotaan luonnollisesti jonkin verran tietoa itse akvaarioista, erityisesti erikoissarjoihin osallistuvilta (biotoopit jne...). Mitä ilmeisemminkin yleisölle annetaan myös äänestysoikeus ja pisteet jakautuvat tuomareiden pisteiden ja yleisön suosikkien mukaan. Ts. yksinomaan ei tuomariäänet ratkaise voittajaa vaan kokonaispistetilanne. Yleisölläkin on siis mahdollisuus vaikuttaa!

Korostetaan vielä sitäkin, että kilpailuun voi osallistua ihan kuka tahansa eikä aina suosikkeja ole ne ns. "paratiisialtaat". Yksinkertaisen kauniitkin altaat voivat pärjätä hyvin!

Ei kannata vähätellä sitä omaa akvaariotansa ja verrata sitä AGA:n kasvikilpailussa voittaneisiin. Täysin kivikkoisillakin ja "karuilla" akvaarioilla on oma viehätyksensä - tuskin monikaan Malawi/Tanganjika-akvaarion omistaja nyt kasviparatiisia omistaa.

Sivutila kilpailua varten tullaan luonnollisesti järjestämään. Osallistujien ei tarvitse itse käsitellä kuvia erityisemmin. Kuvat voi lähettää vaikka suoraan kamerasta ylläpidolle (Akvaariopalsta) ja kuvat käsitellään sopivaan kokoon ylläpidon toimesta (kilpailijalta luonnollisesti tiedustellaan mielipidettä esille laitettavasta kuvasta kuvankäsittelyn jälkeen). Ei tartte jäädä kilpailusta senkään takia pois, ettei itse osaisi käsitellä kuvia sopivan kokoiseksi.

Lopulliset säännöt ja ilmoittautumisohjeet ilmoitetetaan myöhemmin.

Kaikki vain joukolla mukaan, jotta tästä kehkeytyisi joka vuotinen - ennen kaikkea suomalaisten - harrastajien tapahtuma!

http://www.akvaariopalsta.net
http://www.akvaariopalsta.net/keskustelu/viewtopic.php?t=418

0

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        179
        1702
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        109
        903
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        745
      4. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        97
        666
      5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        207
        644
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        133
        618
      7. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        566
      8. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        548
      9. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        546
      10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        16
        522
      Aihe