Olen sairastanut masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä yli 10 vuotta. Käynyt terapiassa ja syön lääkkeitä. Teen osapäiväistä työtä. Läheiset tutut ihmiset vähättelevät työtäni myös viranomaiset painostavat. Aikaisemmat kokemukseni täysiaikaisesta työstä ovat päättyneet siten että olen tullut huonompaan kuntoon. Koen olevani kuin rotkossa jossa koitan roikkua.
Ei riitä mikään
Anonyymi
758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ensinnäkään masennusta ei voi sairastaa. Se on ihmistunne tai -kokemus riippuen mistä näkökulmasta katsotaan. Sellaista kuin ahdistuneisuushäiriö ei ole lääketieteessä olemassakaan. Ahdistus, siinä missä masentuneisuuskin, on ihmistunne tai kokemus. Suosittelen ymmärtämään tämän asian ennen kuin etenet pidemmälle.
Toisekseen, toivon, että et ole syönyt kymmentä vuotta psykiatrian tarjoamia aineita. Jos näin on, eikö kannattaisi harkita vähentämistä tai kokonaan lopettamista? Huumaavat aineet, kuten SSRI:t ja vastaavat, neuroleptit ja bentsodiatsepiinit, ainoastaan turruttavat henkilön tunteet, alentavat tajuntaa ja itsetietoisuuden tasoa. Sellainen voi tuntua mukavalta, ainakin alkuun, mutta pidemmässä juoksussa seuraamukset ovat varsin ikävät. Lisäksi, ja ehkä tärkeimpänä seikkana, aineet eivät korjaa ongelmia elämässä. Yksinäisyys, ihmissuhderiidat ja niin edespäin eivät aineilla muutu miksikään. Jotta elämästä voi ylipäänsä saada onnellisen, vaatii se oikeita tekoja. Mikään ei onnea takaa, mutta yrittäminen on ainoa tie, jolla voi onnistua.
En ihan ymmärtänyt, että mitä asiaa koskien läheisesi tarkemmin ottaen sinua painostavat, entä viranomaiset? Mielestäni on aika kunnioitettava saavutus, että on ylipäänsä lainkaan työkykyinen, jos psykiatrian suosittamia aineita käyttää tai on paljon aikaisemmin käyttänyt. Mistä syystä luulet, että tuhansittain ja kasvavissa määrin nuoria ja nuorehkoja aikuisia on työkyvyttömyyseläkkeellä.
Suosittelen sinua lukemaan kirjan Your Drug May Be Your Problem sekä vaikkapa Toxic Psychiatry yhdysvaltalaiselta psykiatri Peter Bregginiltä. Sitä kautta voit saada hieman parempaa ymmärrystä siitä mistä vastaavissa tilanteissa kuin sinulla saattaa olla oikein kysymys. Kolmas erinomainen kirja luettavaksi on Robert Whitakerin Anatomy of an Epidemic. Tärkeintä on oppia ulos psykiatrian propagandasta. Vain siten on mahdollisuus saada asiansa kuntoon. Jos uskoo psykiatrian hölönpölyä mielisairauksien olemassaolosta ja noudattaa psykiatrian antamia ohjeita, on tie elämänlaadussa ja työkyvyssä vain alaspäin.
Kyllä masennus on oikea sairaus. Esim. bipolaari joka aiheuttaa voimakkaita tunteiden vaihteluita ja kokemista. Aloittaja on käyttänyt lääkkeitä joita hänelle on määrätty. Tuttavasi ei nyt oikein ymmärrä tilaasi tai sitten kiusaavat sinua.
Ei ole oikea sairaus. Lääketiede ei tunne sellaisia sairauksia kuin masennus tai bipolaarihäiriö. Ne ovat psykiatrisia konsepteja.
Kyllä on. Masentuneita, omistavat diagnoosin:
tarja halonen, tellervo koivisto,
hector, toni ja jannika virtanen,
aku hirvi, vihreiden johtajat.
Yleensä kaikki julkisuuden henkilöt, politiikot, näyttelijät, muusikot. Masis tuo julkisuuden henkilölle paljon tahaa. Tavikselta menee kaikki rahat.
Remu on ainoa joka selväpäinen.
No jopas nyt on. Ilmeisesti suurin osa ihmisistä on niin sekapäisiä, että vähiten selvää päivää nähneet vaikuttavat siten selväpäisiltä.
Diagnoosi on eri asia kuin sairaus. Monet sekoittavat diagnoosin ja sairauden käsitteet keskenään. Sairaus on kemiallinen tai fyysinen poikkeavuus ihmiskehossa. Diagnoosi on jonkun henkilö mielipide siitä, mikä sairaus tutkitulla henkilöllä on. Diagnoosi voi olla vaikka kevätkuume. Se ei tee kevätkuumeesta oikeaa sairautta. Tästä seuraa, että vaikka jollain on jokin diagnoosi ei tarkoita, että hän on todellisuudessa sairas. Ja samaten, se, että on virallisesti olemassa jokin diagnoosi ei todista, että sellainen sairaus on olemassa.
Suurin osa ihmisistä vaikuttaa olevan varsin yksinkertaisia.
No nyt sanoin väärin! Mielenterveysiagnooseihinsa ripustautuvat ihmiset vaikuttavat olevan varsin yksinkertaisia.
Aikuisia ihmisiä, jotka yrittää ulkoistaa vastuun omasta elämästään ja toimeentulostaan joko läheisilleen (jos joku hyväksikäytettävä vielå on jäljellä) tai yhteiskunnalle.