Kapitalistit lähtivät ahnehtimaan kuuta taivaalta. Alun perin yritysten tarkoitus oli viedä suomalaisia tuotteita muihin maihin.
Se ei kapitalistille riittänyt. Kun kapitalisti sai mahdollisuuden viedä yrityksensä Kiinaan, niin sehän tehtiin.
Siellä oli halpaa työvoimaa - eikä mitään työnlainsäädäntöä, eikä ympäristölakeja. Kapitalisti halusi maksimoida voittonsa. Siellä ne nyt ovat olleet saastuttamassa muuta maailmaa.. Kiinaa ei kannata syyttää, Se savupiippu, mistä kaikki saaste tulee ilmaan on myös meidän saastettamme, koska meidän tuoteemme valmistetaan Kiinassa.
Ei ole haitannut ketään täälläkään kuljetuslentojen saastutusvaikutus. Ainoastaan ihmisten kulkemiseen on puututtu. On kornia puuhaa!. Pankaa nyt jumalauta stoppi suuryritysten voittojen maksmoinnille. Kaikki lennot seis.
Suomeen saadaan taas uutta kotitarviketeollisuutta, joka työllistää Suomen pienyrityksiä ja työntekijöitä. Helvetti, että ottaa päähän, että on aikoinaan menty kannattamaan puolueita, jotka ovat vieneet Suomen tielle kohti vapaakauppaa ja Suomen yritysten myyntiä ulkomaille.
Älä äänestä Kokoomusta. Ne ovat rikkaikaita veronkiertäjiä!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä pahaa siinä on, jos antaa kommunisteille töitä?
Turha syyttää kapitalistia siitä, kun kommunistit saastuttavat. Ne voisi tehdä asiat puhtaammin.
Mitä vitun tekemistä yllä olevan tekstin kanssa on kommunismin kanssa. Onko niin, että asia kuin asia ei pääkoppaasi sovi, niin on kommunismia.
Selvitä itsellesi, mitä kommunismi on! Miksi pääkopassasi kommunismi on maailmojen paha.
Kuka sen ideoiden päähäni on syöttänyt? Milton Friedman, vai Hayekin teos "Tie orjuuteen".
Kapitalismi on ahneuksissaan tuhonnut Maapapallon. Kaiken täällä olevan. Eikä saatana myönnä mitään. On vain vienyt rahat joihinkin veroparatiisiin, antamatta yhteiskunnalle muuta kuin on kupannut sitä kaikin tavoin.
Mitä pahaa siinä on, jos antaa kommunisteille töitä?
Turha syyttää kapitalistia siitä, kun kommunistit saastuttavat. Ne voisi tehdä asiat puhtaammin.
Kekkone oli kyllä kova jätkä. Hän piti Kokoomuksen oppositiossa, ettei se aiheuta Suomelle lisää harmeja Neuvostoliiton kanssa.
Ajautuminen fasistien leiriin oli paha virhe Kokoomusministereiltä. Suomen ei olisi tarvinnut lähteä Jatkosotaan Saksan kanssa hyökkäämään Neuvostoliittoon. Suomelle tarjottiin vaihtoehtoa maa-alueiden vaihtamisesta toisiin. Kovapäiset kokoomuslaiset päättivät uhrata 75.000 nuorta miestä.
Kokoomus oli piikki Kekkosen lihassa, kuten se oli ja on myös nykyisin piikki Suomen kansan lihassa.
Niin kauan, kun Kekkonen eli ja piti Kokoomuksen ulkona Suomen politiikasta, Suomessa tapahtui kehitystä monella taholla. Maahan perustettiin monia valtion yhtiöitä, joissa on Kekkosen kädenjälki. Hän ei parustanut näitä yhtiöitä kapitalistisessa mielessä tuottamaan voittoa jollekin pörssihtiöiden osakkaille, vaan työllistämistarkoituksessa. Nykyiset kapitalistit toteavat: olipa Kekkonen sosialisti. Nykyinen ahneuden kulttuuri ei palkansaajaa ja työntekijää suosi. Kaikki menee eliitin taskuun. Yritykset ovat rahantekokoneita, joiden tulosta katsotaan 3 kk:n välein, kuinka paljon ne ovat sylkeneet rahaa omistajilleen.
Ovat ajat muuttuneet Kekkosen ajoista - ikävä kyllä. Ilmapiiri on sairas.