Jumala katsoo ampumahiihtokisaa ja puuttuu tilanteeseen

Niin Jumala sitten katsoi ampumahiihtoa, aivan kuten oli Hänen hyvä tahtonsa. Tällä kertaa kuitenkin oli poikkeuksellisen ikävä tilanne, koska kyse oli Hänen suosikkinsa suorituksesta. Jumala tiesi, että jotta Hänen suosikkinsa pääsee jatkoon karsintalohkosta, pitää tapahtua jotain radikaalia. Niinpä hän puuttui tilanteeseen.

Jumalan suosikki oli Nebukadressar niminen suomalaishiihtäjä. Hän oli kuudentena. Enää oli yksi ampumapaikka jäljellä. Miehet tulivat ampumapaikalle. Jumala lähetti voimakkaan itsetuhon hiihtoa johtavalle venäläiselle. Niinpä tämä ampumapaikalla ampui itsensä. Toisena olevalle norjalaiselle Jumala huurrutti tähtäimen niin, että pyssyllä ei voinut ampua. MIes tähtäsi silmämääräisesti tähtäimen yläpuolelta. Kaikki paukut menivät huti ja tämäkin hiihtäjä oli pelattu pois. Jäljellä oli enää kolme "kirottua", kuten Jumala näitä henkilöitä hengellisessä mielessä kuvasi. Kun ampumapaikalta lähdettiin, niin kisaa johtava italialainen hiihtäjä katkaisi molemmat sauvansa, sekin Jumalan vaikutuksesta. Uusia sauvoja ei löytynyt mistään. Kisan johtoon siirtynyt ranskalainen sai sydänhalvauksen ja hänet kannettiin baareilla pois. Kiitos Luojan.

Enää oli jäjella ruotsalainen Svensson ja suomalainen Nebukadressar. Villiintynyt yleisökin huomasi, miten kilpailu oli muuttunut suomalaisen kannalta suotuisaan suuntaan. Ruotsalainen johti kuitenkin edelleen noin sata metriä. Kisaa oli jäljellä vain kilometri. Jumala pohti, että miten hän saisi mahdollisimman sivistyneellä tavalla suosikkinsa voittoon. Hän lähetti voimakkaat puhurit. Tuulen vaikutuksesta Nebukadressar eteni kuin tuulispää ja ruotsalainen hiihti hampaat irvessä vastatuuleen. Stadionille tullessa suomalainen ja ruotsalainen olivat tasoissa. Ruotsalaisen sukset vetivät viimeisiään. Kiitos Jumalalle. Niinpä loppusuoralle tultaessa suomalainen hiihti nautiskelen kohti varmaa voittoa, koska tuulen suunta oli niin voimakas ettei hänen tarvinnut käyttää suksia , eikä sauvoja. Myötätuuli johdatti Nebukadressarin ylivoimaiseen voittoon. Paikalle ilmestynyt trombi nosti ruotsalaishiihtäjän ilmaan ja tiputti hänet katsomoon.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu