Lapset lisää stressiä

Anonyymi

En voi ymmärtää ihmisiä jotka hankkivat lapsia ja sitten ovat stressaantuneita ja kiukkuisia lapsille. Pitäis tietää jo ennen lasten hankkimista että lapset vaativat paljon ja aiheuttavat stressiä.

4

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Syyllistyt jälkiviisauteen. Ihminen yleensä ei pysty ajattelemaan omalla kohdallaan erilaisten asioiden seurauksia. Jos pystyisi, niin erilaisiin ongelmatilanteisiin ei ajauduttaisi. Eli syyllistäminen ei auta. Ensinnäkään moni ei päätä hankkia lapsia, vaan pikemminkin lapset päättävät tulla (tosin yleensä ehkäisyä on laiminlyöty). Ihmiset voivat itse olla tuulella käyviä, ja uskoa rakkauspsykoosissaan, että jatko on pelkkää auringonpaistetta ja ruusuilla tanssimista. Lapset kruunaavat onnen ja autuuden jne. Mutta puutarhassa lymyää käärme ja omenat ovat mätiä.

      Osa hankkii lapsia siksi, että olettavat niin kuuluvan tehdä. Toiset suostuvat suvun ja puolison painostukseen, vaikkeivat ole koskaan lapsia halunneet. Jotkut onnistuvat, toiset eivät.

      Omasta mielestäni lisääntymisen pitäisi olla luvanvaraista. Kuten koiranpitokin. Sillä säästettäisiin iso kuluerä myöhemmin (oikeudenkäyntikulut, sosiaalikulut, sijoitukset, laitoshoito jne).

      Yksi varoitusmerkki on mielestäni se, että on itse perheestä, jossa omilla vanhemmillaan on ollut huonot välit vanhempiinsa, ja nämä vanhemmat eivät ole koskaan osanneet itse olla vanhempia. Kyvyttömyys periytyy. Itse olen tällaisesta perheestä, ja onnekseni lapseton ja lisääntymisiän ohittanut. Olen kuunnellut koko ikäni äitini traumaattista lapsuutta. Äidilläni ei ollut mitään lapsi - vanhempi -suhdetta vanhempiinsa, eikä suhde äitipuoliin (niitä oli siis kaksi) ollut yhtään sen parempi. Eli ei voi kauhalla ammentaa, jos on itse pipetillä saanut vastaan. Perusturvallisuus jne luodaan ensimmäisten elinvuosien aikana. Suosittelen kaikkia pysymään kaukana parteriehdokkaista, joilla itsellään on hyvin heikko lähtökohta. Lähtökohta perheen perustamiselle ja lasten kasvatukselle on huono.

      • Anonyymi

        Kuinka ne sitten tuolla afrikoissa lisääntyy hurjaa vauhtia, ei mitään esteitä.
        Äitiyspakkauksia meiltä viedään, mutta niistä pitää kodomit poistaa.


      • Anonyymi

        Kuullostaa julmalta mutta olen miettinyt tuota "lapset luvanvaraisia" asiaa myös ja maailma olisi parempi paikka todellakin.

        Itse olen perheestä jossa isä vihasi minua, (kuin se ei olisi riittänyt, lähenteli ja lääppi minua vanhempana) äiti oli hyvin rikkinäinen ja turvaton. Itselleni en hanki ikinä lapsia, tosin siksikin, että en ole hetero. Siskoni hankki lapsen ja samankaltainen kurja rääkki sillekin tuli - miten sisko saattoi toistaa saman kaavan? Yritin korjata jotakin ja olin tämän pojan kanssa paljon, leikittiin ja kannustin häntä parhaani mukaan. Ei millään olisi halunnut lähteä kotiinsa ja itki, kun pitää mennä. Kyllähän elämä voi olla toisilla karseaa.

        Nyt aikuisena ja asioita pohtineena olen päättänyt kerrata mitä on tapahtunut, havaita ja painaa mieleeni, oppia kokemuksistaan ja olla toistamatta toisten virheitä.

        Tee oikein ja älä toista vääryyttä jota olet itse kokenut. Nyt olen onnellinen ja turvassa.


    • Anonyymi

      Minullakaan ei ole lapsia mutta ei myöskään tule mieleeni arvostella ketään omista valinnoistaan.
      On jokaisen oma asia tekeekö lapsia vai ei.
      Olen käsittänyt että jos lapsen saaminen on suunniteltu niin eiköhän silloin olla mietitty jokseenkin tarkkaan mitä kaikkea se vaatii.

      Ihmiset voivat stressaantua ihan ilman lapsiakin.
      Veikkaan myös että loppujen lopuksi lapsista on varmaan paljon enemmän iloa kuin jotain muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      176
      5027
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1670
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      122
      1470
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1353
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1080
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe