Olen aina se ylimääräinen. Kaikille muille löytyy aina pari, mutta minä jään aina yksin. On toki muutama ystävä ja muutenkin asiat aika hyvin... Olen vain miettinyt, että miksi olen täällä. Ihmisä on muutenkin jo liikaa, olen yksi niistä ylimääräisistä. Teen aina kaiken väärin. Muut saivat opiskellessaan aina 3, kun minä juuri ja juuri pääsin läpi.
Pienenä tyttönä rakastin hevosia äärimmäisen paljon. Aloitinkin ratsastuksen. Harrastin sitä n. 6 vuotta, kunnes putosin pahasti ja jouduin sairaalaan. Tuon jälkeen kaikki musteni. En tunne enää mitään..... (25v)
Pienenä tyttönä rakastin hevosia äärimmäisen paljon. Aloitinkin ratsastuksen. Harrastin sitä n. 6 vuotta, kunnes putosin pahasti ja jouduin sairaalaan. Tuon jälkeen kaikki musteni. En tunne enää mitään..... (25v)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Menetyksiä.
Et ehkä ole voinut surra kokemiasi menetyksiä. Silloin millään ei ole mitään merkitystä.
Ehkä kukaan ei ole koskaan kuunnellut sinua tosissaan, silloin kun sinulla oli surua, ja muulloinkin? Oletkohan niitä, jotka ovat aina kuunnelleet muita ja jääneet omissa tarpeissaan syrjään? Sillä tavalla ei opi tuntemaan itseään eikä omia tarpeitaan. Kun ei tunne itseään ei voi olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Itselle syntyy kuva, ettei ole tärkeä.
Tarvitsisit ihmisen, jolla olisi aikaa sinulle, ja joka "peilaisi" sinua ja tunteitasi oikealla tavalla. Jonkun hyvän terapeutin?
Minäkin olen aina yksin. Vaikka olisin seurassa, tunnen olevani yksin. Helpotusta tuo joku kirjan tai lehden luku. Hyvä rauhoittava musiikki, jokin luova tekeminen, askartelu. Korttien tekeminen, kirjastossa käynti jne... Et ole siis yksin. Minä olen täällä.