Ja siinä on Moskovan piialla selittämistä.
Kohta alkaa Kulmunilla selittelyt, painutaan miinukselle
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Nyt ei isot tissit enää auta.
Koronalla se selittää. Yrittää hämätä. Ja Marinadi lupaa elvytystä. V1ttu ku elvytyksellä tässä on menty jo kohta viimeiset 12 vuotta. Tarkottaakohan se elvytys, että otetaan kymmeniä miljardeja velkaa vuodessa. En yhtään ihmettelisi sitä noilta pösilöämmiltä.
Eikö viimeiset 12 vuotta ole pikemminkin leikattu?
Ei se 'elvytys' normaalia ihmistä koske. Kärnän kotiseutu saa esimerkiksi 'elvytystä', vaikka mulkun heiluttelija kerskui joskus Lapin olevan Suomen talouden veturi.
Peruspalveluista, alue- ja kuntatuista on leikattu, mutta EU-jäsenmaksuun, kehitysapuun ja maahanmuuttoon on sijoitettu yhä enemmän Suomen aluekulttuurin ja identiteetin hävittämiseksi. Tämä on kokoomuslaisten rahaministerien aikaansaannosta, ei Kulmunin kaudella.
Työministeriön pitäisi kehittää TES:n mukaisia työsuhteita nykyisten pakkotöiden (9 €/pv) sijaan, niin valtiontalous kääntyisi nousuun verokertymien ansiosta.
Tilanne on vakava, mutta ei Kulmuni siitä mitään ymmärrä.
Tilanne on vakava, mutta ei Kulmuni siitä mitään ymmärrä.
Ymmärtäähän se. Töyryn 'ei siementäkään jätetä siitä suvusta maata kiusaamaan tyylillä'. Välttämättömät työläiset toki pitää Mellolan tyyllillä elossa, mutta lopulta leikkaa niiltäkin tarpeen vaatiessa. Selluköpisköistä ja satamajätkistä toki tehdään ankaralla pakkotyöllä esimerkki tuleville työväenluokan pettureille.
Se on kato Kulmunilla vähän niin kuin Töyryn ukolla, että 'Oletkos koreesti, vai joko ma sanani sanon. Maantielle mars!'. Minä ehdottaisin pientä kokeilua etenkin Lapissa ja Urjalassa. Takavarikoideen Lapin huvilat ja muut veronmaksajien rahoilla rakennetut kartanot alueen lomittajille ja muille köyhille, pistetään poromiehet ja muut matkailukeisarit sinne yhdessä kepun keskijalan vilauttelijan kanssa köyhien orjiksi ja katsotaan sitten. Väyrynen suljetaan tietenkin yhteen koulukotiinsa, koska on sinne myös syyttömiä ihmisiäkin sulkenut. Urjalassa Honkolan kartano takavarikoideen ja annetaan alueen lomittajille, isännät ja vapaaherra pääomasijoitta määrätään sinne köyhien orjaksi.
Kulmuni onkin sanonut, ettei keskusta enää nouse... oikeassa on...
Tämän sukupolven aikana eivät duunarit eivätkä opiskelijat keskustaa enää äänestä.
Juha-Lesta Sipilä teki tuon suhteen erittäin hyvän työn, kiitos siintä.