Muistakaa ystävällinen

luonne kirjoitti:

Mielestäni olisi hyvä joskus seuroissakin muistuttaa siitä, että kuinka kristityn tulisi kohdella lähimmäistään ja mitä ei saisi tehdä ystävälle, naapurille, tutulle. Monesti näyttää unohtuvan tietyt seikat eli älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, älä hylkää uskossaan heikkoa, älä puhu pahaa..eihän nämä säännöt näillä sanoilla löydy, mutta jokainen tietää, mitä on lähimmäisen rakkaus.

Yksi jännä piirre, minkä olen tavannut joissakin..(ehkä loppujen lopuksi ei ole kovinkaan yleinen ominaisuus)eli, että teeskennellään ystävää ja koitetaan pitää yhteyttä, koska tulee huono omatunto siitä, jos jätetään oman onnensa nojaan. Hyvähän se on, että yhteyttä pidetään, mutta kyllä se paistaa läpi, onko ystävyys aitoa.
Joskus jotkut eivät halua enää oikein tulla kylään sellaisen luokse, jolla on tv ja jos tv:n omistaja ei ole luopunut siitä tv:stä siksi, kun pari uskonsisarta tai -veljeä on kehoittanut myymään tv:n tai sanoneet, että piilota se kaappiin, jos vieraita tulee.
Piilottaminen olisi juuri sitä piilottelua ja kuka pyytää kyläänsä ihmisiä, joilta pitää piilotella esineitä?

Ennakkoluuloisuuttakin esiintyy, leimataan huonommiksi uskoviksi ne, jotka ovat esim. joskus ottaneet avioeron, tehneet parannuksen ja menneet sittemmin uudestaan naimisiin. Eikö se ole jokaisen oma asia, miten tekee? Ei se pitäisi kuulua muille ihmisille ja miksi leimata kartettavaksi seuraksi sellaiset ihmiset?

Tällaista vahtaamista, pahan puhumista ja ihmisten jaottelua kunnon kristityiksi ja huonommiksi kristityiksi esiintyy jonkin verran ja omia syntejä ei ikään kuin muisteta ollenkaan.
Sellaisten ihmisten kanssa on vaikea olla tekemissä, jotka ovat ikään kuin koko ajan vahtaamassa, tekeekö toinen jotain synniksi ehkä luokiteltavaa eli katsooko joskus tv:tä, eikö kuuntelekaan joka kerta iltahartautta. Heidän kanssaan ei yksinkertaisesti voi olla tekemisissä kovinkaan paljoa.

Yksi hämmästyttävä juttu on se, että vahditaan koska ja kuinkahan paljon joku käy seuroissa, ikään kuin se olisi joku työ ja ikinä et saa olla yhtään kertaa poissa.

Minä en halua mustamaalta vanhoillisia, mutta nämä ja varmaan monet muutkin tässä mainitsematta jätetyt asiat eivät ole mukavia juttuja yhteisössä, missä periatteessa kaikki
uskovaiset ovat samanarvoisia.

Ei se usko ole sitä, että vahditaan mitä veljeni tai sisareni tekee, vaan pitää muistaa olla myös se että ei ne tekojen rikkomatta jättämiset ole se pääasia vaan tärkeää on myös tarkkailla omaa käytöstään ja suhdettaan lähimmäsiinsä ja muistaa myös, että on oltava aito ihmisuhteisssa, ei kannata teeskennellä.
Kyllä sellaistakin on, että ei oikein osaa eikä uskalla soittaa joillekin uskonystäville, kun tuntuu joskus, että soitto häiritsee ja ei haluta jutella.
Jos on joku syy, miksi ei oikein tykätä jos soittaa, niin parempi olisi sanoa se, kuin esittää ystävällistä ja samalla kärsiä niistä soitoista.
Hyvin usein kehoitetaan sanomaan suoraan sille, kuka on loukannut ja tätä kehoittavat varsinkin ne, jotka eivät itse uskalla sanoa, jos jonkun seura ei miellytä.

Uskovaisilla on samanlaista petollisuutta ja kiusantekoa ihmisuhteissa, kuin uskottomillakin.
Pitää valvoa myös omaa käytöstään eikä vain niitä tekoja tarkkailla eli esim tv:katselua ja urheilun seuraamista. Sellaiseen henkiseen kasvuun kannattaa panostaa ja kannattaa muistaa, että aina ne iltakylät eivät ole kehittävää seuraa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä