Hän on kaksoisliekkini, vaikka kohtaamisesta on

Jo kulunut puoli vuotta, on hän aamulla ensimmäinen ajatukseni ja illalla viimeinen.
Samanlainen ja niin erilainen. Rakas.
854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vasta aiheeseen tutustuneena voin todeta että aika hämmentävää. Yllätin itseni että taidan uskoa tuohon kaksoisliekki teoriaan! Niin hullulta kun kuulostaakin.

Äänestä

Minulla on samat tuntemukset. Olen nähnyt kaksoisliekkini viimeksi heinäkuussa, mutta ei kulu päivääkään etten ajattelisi häntä. Olen onnellinen, kun olen löytänyt hänet viimein.

Äänestä

Onko naiselle vai miehelle?

Äänestä
  • Miehelle ja syyskuu taisi olla kun viimeeksi nähtiin.

    Äänestä

Jollain tavoin lupaan olla sulle läheinen tai rakas,jompi kumpi mutta lupaan olla läsnä/lähellä jos niin haluat.

Äänestä
  • Niin.

    Äänestä

Meil on kulunut 12 vuotta ekasta kohtaamisesta. Nyt vasta ajankohtaista kohtaamiseen.
, johtuen musta. Mulla oli ongelmia muutamaan kertaan, mikä vaikutti häneenkin, mutta nyt on kaikki hyvin. Onko teilläkin telepatiaa, vai jotain muuta ainutlaatuista vai mistä tiedät, että on kaksoisliekki?

Äänestä

Kohtasimme 9 vuotta sitten. Kaiken kaikkiaan ollaan tavattu toisemme tuona aikana 3 kertaa. Viestitellään muutaman kerran vuodessa. Voimakas selittämätön tunne että toinen on jossain,... tavatessa yllätyksenä tuli täysin uusi ulottuvuus kohtaamisessa. Olen pitkään miettinyt mikä juttu tämä on. Nyt seuraan mielenkiinnolla mitä tulee tapahtumaan. Miten teillä muilla on mennyt? Kuinka paljon olette tekemisissä? Milloin olette tavanneet? Millaista yhdessäolo on? Jotkut kertoo vaan ihanuuksista... itse olen tavannut todella mykistävän ja hämmentävän haasteen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jo kulunut puoli vuotta, on hän aamulla ensimmäinen ajatukseni ja illalla viimeinen.
Samanlainen ja niin erilainen. Rakas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu