Aika musertava tulos, 8400 vastaan, 1000 puolesta. Turha marista, että kaikki eivät vastanneet, tilastollisesti erittäin luotettava tulos. Valtakunnallisia kyselyjä tehdään 2000 henkilön otannalla, jolloin virhemarginaali on luokkaa /- 2%. Saas nähdä miten Sarit tämän kääntävät voitokseen.
P-torin kyselytutkimuksen tulos julkistettu
Anonyymi
45<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Kysely oli vain neuvoa antava, ja vaalikarja ei tiedä kaikkia faktoja. Sari tietää.
Sarilla oli hieno polkupyörä kuvissa. Hienompi kuin papiksi ryhtyneellä Kauniston rouvalla. Olivat valinneet vähän huonon kuvauspaikan Vainikaisen mäen alakulmaan , kun Sari ei osaa kovin hyvin jarruttaa. Kuvan myötä selvisi sekin miksi kuin puskista tuli kova tarve keskustaan uusille pyöräteille ja ehkä myöhemmin myös suurelle pyöräparkille vaikkapa torin alle.
Tämä ei ollut otokseen eli Hämeenlinnan väestön rakenteeseen suhteutettu kysely. Ne vastasivat, joilla oli halua osallistua tutkimukseen. Niin tai näin, tulos on selvä oli vastaajajoukko valikoitunut miten tahansa.
Selvä tulos kun oikein tulkitsee. Pieni vähemmistö vastustaa ja faktat hukassa ja mandaatti näin jatkaa suunnittelua. Väite kansa vastustaa täydellinen valhe.
Suunnilleen+odotettu+tulos.+Uuden+asian+pelko+aiheuttaa+ihmisille+luonnollisen+vastustamisreaktion+ja+vastustajista+yleensä+noin+70+%+kääntää+kelkkansa+kun+näkevät+ja+kokevat+lopputuloksen.+Näin+kävi+myös+Goodmannin+kohdalla.+Tuloksia+pitää+voida+tulkita+nämä+seikatkin+huomioiden.+Puoltajien+määrä+on+kuitenkin+melko+huomattava,+kun+otetaan+huomioon+ettei+kansalaisella+ole+asioista+aina+kattavaa+tietoa+olemassa.
Äläs nyt sari viitsi olla typerä. Hämeenlinnan asukkaat ovat nähneet teidän SCC,ratasairaala ja siirin asfalttiaseman siirtonne. Kaikki ,siis kaikki päätökset on tehty tässä homekoulujen kaupungissa päin peetä ja tästä johtuu nyt suuri epäluottamus sari sinua kohtaan, vai meinaatko että toriparkki olisi ensimmäinen onnistunut hanke.
Täytyy sanoa, että kommenttisi on varsinainen mestariteos - retoorisesti. Olet kauan harjoitellut. Näin saadaan paha näyttämään hyvältä tai hyvä näyttämään pahalta.
Pahoitin ja muutan tänäänkin Poriin.
Autohallin vaatijat jumiutuneet johonkin 1950-luvun autoideaaliin. Elävät menneessä. Onneksi meitä tervejärkisiä on enemmän.
Suhtautuminen Goodmanniin, tohon hel*etin sisämaan konttisatamaan? Mitä siitä?
Olen käynyt Goodmannissa sen 5 vuoden tönötyksen aikana n. 2-3 kertaa, edelleen ajattelen että huonosti suunniteltu, ei kiinnosta sekä että yhtä tylsän ruma kuin valmistuessaan.
Älä tule enää uudelleen. Edellisen käyntisi aiheuttamia sotkuja siivotaan edelleen. Onko kenelläkään ylimääräistä sappisaippuaa? Kaikki eritteet ei lähde tavallisella pesuaineella.
Kyselyn tuloksella ei ole mitään merkitystä. Päätös toriparkista on nuijittu jo kauan aikaa sitten. Toriparkki tehdään ja sillä sipuli.
Jos menee persiilleen, niin otetaan opiksi.
Totta tuokin. Ääritilanteessa antaisin päätäntävallan hätilän kokoomukselle, mikäli valtuutetuilla alkaa puntit vipattaan.
Kyllä tässä tulis nyt ylikävellä kuntalaisten mielipiteen yli. Ei diletantit tai amatöörit äänestäjät mitään ymmärrä toriparkista, josta tulee hieno . Eli nyt vaan valtuusto myöntämään ensimmäiset 20 miljoonaa määrärahaa toriparkin rakentamiseen, voidaanhan sitä lainata, onhan korot alhaiset.
Tuo 20 miljoonaa tarkoittaa 300 euroa per jokaikinen hämeenlinnalainen. Viimeisin kustannusarvio taisi olla 35 miljoonaa. Lopputulos saattaa olla se, että ollaan lähes tuhannessa eurossa per asukas. Onko tässä järkeä?
Äänestyksen mukaan tukea riittää. Vaan pieni tietämätön vähemmistö vastustaa vaikka muuta persut väitti ennen.
Järkeähän siinä ei ole, mutta me olemme Hätilän Kokoomuksessa ja torin ympäristön kiinteistönomistajien kesken sovittu, että toriparkki rakennetaan, piste. Nyt on vaalikarjan ihan turha önnöttää selvää asiaa, sovittu mikä sovittu.
Juurikin näin. Sovittu mikä sovittu ja kun kerran on Sepoille kavereineen joskus monttu luvattu ja maasutuksetkin on osittain jo nautittu niin nyt kuokka maahan vaan. Reilusti tappiollinenhan se tulee olemaan koko historiansa ajan mutta kaupunkilaiset veronmaksajathan sen laskun maksavat. Nyt vaan hihat heilumaan.
Hätilän Kokoomus paheksuu aiheutunutta tilannetta.
Kyllä pitäisi olla ÄO ylitse 100 ennenkuin saa kyselyihin vastata. Katselin kastellissa millaista jengiä kävi silmät kiiluen täyttämässä eieieieieiei paperisiin kaavakkeihin. Eivät sähköisesti ilmeisesti olis osanneetkaan. Voi viddu mitä porukkaa ja mitä mielipiteitä huudeltiin ääneenkin.
Ja sinuako ei edes päästetty äänestämään, vaikka oli Hätilän Kokoomuksen vaalinappi rintapielessä? Olisit yrittänyt vähemmän pöllyssä!
Köyhiltä ja eläkeläisiltä tuli ottaa äänioikeus pois, mieluummin mahdollisimman pikaisesti
Näinpä. Jos on köyhä suomessa ei tajua miten asiat tulisi hoitaa.
Sari Raution radiopläjäys oli hieno esimerkki etukäteen suunnitellusta puolustuspuheenvuorosta, jolla pyritään nollaamaan kansalaismielipide.
7000 äänesti toriparkkia vastaan. 3000 halusi oikein kuntalaisäänestyksen.
Mielenkiintoista on, ettei Sari saanut äänestämään toriparkkia PUOLTAVIA tahoja. Niitä ei taida olla muualla kuin muutamassa torin varren kiinteistössä? Niiden kiinteistöjen omistajat/puuhamiehet istuvat valtuustossa Kokoomuksen paikoilla. Pieni porukka siis puoltaa toriparkkia omien taloudellisten intressiensä vuoksi.
Kaupunkilaiset eivät ole niin tyhmiä kuin Sari luulee.
Samaa mieltä äänestyksen kannalta pieni porukka vastustaa ja nyt vaan rakentamaan.
Palataan 30 vuoden päästä uudestaan astialle? tässä kylässä on paljon muitakin hankkeitta ollut esityslistalla 30 vuotta ennen toriparkkia Piste
Pormestari Sari on niin pettynyt meihin ja koko demokratiaan.
Suorastaan tyrmäävä tulos mutta niiden, jotka ovat torinalusparkkiasiaa pontevasti ajaneet on syytä olla edelleen aktiivisia talutusnuorissaan. Siitä junasta ei niin vain hypätäkään pois jos jotain on torinalusparkkia tarvitseville luvattu ja osa maasutuksistakin on jo nautittu.
Pieni vähemmistö vastustaa kun suolessa on jaettu valhetta koko kaupunki vastustaa.
nyt saritsa sait sen vastauksen. joka oli kielteinen. joten muuta pois ouluun. missä voit vaikka pellaa. tämä pölhölä kansa on puhunut, joten pulinat pois.
Sareja varmasti itkettää, kun ei äänestystulos ollutkaan mieluinen. Ja siksi piti televisioonkin lavastaa sellainen naurettava "työmatkapyöräily." Eipä taida olla pyöräily Sarilla tapana, mutta nyt piti näytellä hetki ekoloogista ja hyvää ihmistä. Rouva on ihan naurettava pelle. Pitäisikö Sareille ostaa jo keväällä lahjaksi pienet parkkitalo-lelusarjat, siten voivat pruum pruum-leikkejään leikkiä rauhassa. Ja dildot siihen oheen, niin ovat ainakin varmasti tyytyväisiä.
Tulos todella hyvä kun vastaan pieni vähemmistö. Heti rakentamaan.
mutta pyörällä voi ajaa känässäkin jos vaikka joskus sattuisi suu oikein napsumaan rankan kokouspäivän jälkeen
Sari+kertoo:+Jos+vain+90%+vastusti+toriparkkia,+on+tulos+odotettu+ja+hyvä.+Ei+muuta+kuin+aloitetaan+toriparkin+mahdollistava+kaavoitus!+Täytyy+kysellä+niiltä+yksityisiltä+siitä+rahoituksestakin,+jos+lupailevat+rahaa,+voidaan+rakentamispäätös+tehdä+avoimen+vastuullisesti.
Nythän+on+niin,+että+90%+vastusti+yksityisen+rahan+käyttöä+toriparkin+rakentamiseen.+Ei+haluta+antaa+tätä+tulolähdettä+yksityisille,+vaan+kaikki+tulevat+voitot+kotiutetaan+kaupungin+asukkaiden+hyväksi.
Tuollaiset gallupit ovat yhtä tyhjän kanssa. Kun tehdään nettikysely johon vastaaminen on vapaaehtoista, niin on täysin selvää että siihen vastaa lähinnä ne keillä on voimakkain mielipide - eli käytännössä toriparkin vastustajat.
Itse en vastannut, koska itselläni ei ole vahvaa mielipidettä kumpaankaan suuntaan.
Itse asun kaupungin laitamilla noin 3 km päässä keskustasta ja asun alueella jossa asuntohen hinnat ovat viimeisten vuosien aikana lähinnä laskeneet. Kysynkin itseltäni: Miksi minun pitäisi rahoittaa toimia joilla pönkitetään keskikaupungin asuntojen arvonnousua?
Toisaalta myönnän että kaupungin vetovoimatekijät ovat tärkeitä ja siksi Keskustaa pitäisi kehittää. Kannatan sitä, että Keskustaa kehitetään pyöräilyä ja jalankulkijoita suosivaan suuntaan, mutta silti Keskustan pitäisi olla elävä. Toriparkki olisi teoriassa parasvaihtoehto joka mahdollistaisi tämän ristiriidan, mutta kovin kallis.
Tällä logiikalla voi perustella myös sitä, että äänestäminen on vapaaehtoista, ja äänestämään menevät vain ne, joilla on voimakas mielipide ehdokkaista. Näin tulevat valituksi voimakkaiden mielipiteiden kannatuksen saaneet, jotka sitten päättävät kaikkien puolesta.
Valtuusto päättää parkista ja niin sen tuleekin mennä. Vastustusta vähän mutta äänekästä.
SARI RAUTIO - Usko jo, TURPAAN TULI. Kanna vastuusi ja eroa.
Onko merkonomi/valeopettaja/valemalli Sari Rautio oikea ihminen jatkamaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana?? (Kansalaiskysely tms. mahdollinen??
Pääset heti persuhönöraukka tilalle kun uskallat esiintyä nimellä. Ei voi valita nimetöntä vaikka olet Persuälykkö.
Missäs ylläkirjoittaneen oma nimi sitten on kun et itsekkään uskalla/kehtaa omalla nimellä esiintyä.
Ei sinuakaan voi ottaa todesta kun esiinnyt KokDem--Tyhjäpäänä ihan luonnostasi!
Samaa ajattelin, huutelee nimee esiin mutta oma nimikin unohtui.
Älä leiki älykköä. Perzuikki haluaa kaupunkijohtajaksi ja siksi nimi on pakko tulla. Nimetöntä ei voi valita.