Koronalla ei vaikutusta

Pidän vähän yllättävänä sitä, että kirkostaeroamisluvut ovat säilyneet vakaina. Kun media toistaa jotain muuta aihetta -- oli se sitten hyvä, paha tai oikeastaan yhdentekevä -- se on yleensä peittänyt eroamisesta keskustelun alleen ja vähentänyt erolukuja.

26

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Virusta merkittävämpi tekijä on nyt alkanut maailmanlaajuinen taantuma. Työttömyys tulee kasvamaan tulevina kuukausina selvästi, josta seuraa kirkosta eroamisen kasvu.

      Kirkon verotulot tulevat romahtamaan myös palkansaajien tulojen laskun myötä.

      Kirkon vuonna 2017 tilaaman ennuteen mukaan kirkon talous on ongelmissa viimeistään vuonnna 2025: https://yle.fi/uutiset/3-9706960

      Taantuman seurauksena kirkon talous kriisiytyy jo nyt. Vanhat ennusteet olivat liian optimistisia.

      • Anonyymi

        kirkko saa lisätuloja hautajaisista


      • Anonyymi kirjoitti:

        kirkko saa lisätuloja hautajaisista

        Vanhukset yleensä ovat kirkon jäseniä, joten jos koronakuolemat Suomessa toteutuvat, menettää erityisesti kirkko maksavia jäseniään paljon myös muuta kautta kuin eroamisilla.


      • Onneksi kukin voi erota krkosta ja parantaa omaa talouttaan.


    • Anonyymi

      Jokaiselle uskovalle koronan pitäisi olla merkki ettei ainakaan hyväntahtoista jumalaa ole olemassa, joten kirkkoon kuuluminenkin menettää merkityksensä. Eli kannattaa erota kirkosta joka myy pilaantunutta tuotetta.

      • Anonyymi

        loitsut ja rukoukset eivät auta, maallisella toiminnalla tauteja kuriin


      • Anonyymi

        Kovasti kirkossa messutaan jumalan rakkaudesta sitä sun tätä, mutta ei suostuta messuamaan miksi jumala koronalla ihmiskuntaa kurittaa. Kaikkea positiivista aina pyritään liitämään kristinuskoon ja negatiiviset viittaukset ohitetaan. Jos kirkko itsekään uskoisi omaan aatteeseensa kristinuskosta, niin THL:n tiedotustilaisuuden jälkeen pitäisi olla evlut kirkon tiedotustilaisuus, jossa kirkon arkkipiispa valottaisi mitä jumala nyt tarkoittaa ja mitenkä kaikkivaltias tilanneta jatkossa vie eteenpäin. Myöskään rukouksen voimaan ei kirkossa tunnuta luottavan, kun ei sitä vaadita. Johtopäätöksenä tuntuu, että kirkossa tiedetään, että heidän Tuote on suurta huijausta.


      • Anonyymi

    • Anonyymi
    • Korona ei taida kiinnostaa kirkkoa siinä määrin kuin homot ja maahanmuuttajat.

      • No voihan sitä piispa sanoa että peskää kätenne, mutta ei se oikeastaan erityisen kirkollinen viesti ole.

        Jehovan todistajat toki odottavat taas maailmanloppua ja miettivät mitä Ilmestyskirjan lukua tämä epidemia vastaa.


      • jori.mantysalo kirjoitti:

        No voihan sitä piispa sanoa että peskää kätenne, mutta ei se oikeastaan erityisen kirkollinen viesti ole.

        Jehovan todistajat toki odottavat taas maailmanloppua ja miettivät mitä Ilmestyskirjan lukua tämä epidemia vastaa.

        Piispat taitavat pestä kätensä kuvainnollisesti :-)


      • Anonyymi
        Pappi_Heljas kirjoitti:

        Piispat taitavat pestä kätensä kuvainnollisesti :-)

        Jos olette olleet kosketuksissa uskontoon ja/tai kirkkoon ja sen edustajiin, niin peskää käsiänne vähintään minuutin ajan saippualla, koronalle riittää 30 sekuntia.

        Piispoille suosittelen että pesevät suunsa saippualla, se estää sammakoita hyppimistä ulos suusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olette olleet kosketuksissa uskontoon ja/tai kirkkoon ja sen edustajiin, niin peskää käsiänne vähintään minuutin ajan saippualla, koronalle riittää 30 sekuntia.

        Piispoille suosittelen että pesevät suunsa saippualla, se estää sammakoita hyppimistä ulos suusta.

        Ihmisistä kannattaa nyt pysyä 1-2 metrin päässä. Kirkoista kannattaa pysyä aina vähintään sadan metrin päässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisistä kannattaa nyt pysyä 1-2 metrin päässä. Kirkoista kannattaa pysyä aina vähintään sadan metrin päässä.

        Ajattelen niin, että kyllä kirkkoihin voi mennä.
        Kunhan pysyy visusti papeista erossa kaikin tavoin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisistä kannattaa nyt pysyä 1-2 metrin päässä. Kirkoista kannattaa pysyä aina vähintään sadan metrin päässä.

        "Kirkoista kannattaa pysyä aina vähintään sadan metrin päässä."

        Tämä onkin aika haastava tehtävä toteuttaa.
        Tieytyillä kaupungin alueilla kun on joku jumaluuspönöttimiä yhtä tiuhassa kuin apteekkeja ja parturikampaamoja yhteensä.


    • Anonyymi

      Kirkolla ei ole sanomaa Raamatusta.

      luterilainen oppi ei pelasta ketään mistään.

      • Anonyymi

        Hyshys, et voi sanoa noin.

        Luterilainen opin pelastaa palkkapapit , lahjoittaen heille elitistisen aseman ja korkean
        ansiotason.


      • "luterilainen oppi ei pelasta ketään mistään."


        Ei varsinkaan juutalaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyshys, et voi sanoa noin.

        Luterilainen opin pelastaa palkkapapit , lahjoittaen heille elitistisen aseman ja korkean
        ansiotason.

        Palkkapapit? Katsopa pappien palkat ja vrt. sitä siihen että ovat työajattomia. Tunteja saattaa tulla viikossa 60-70. Ja ovat "töissä" myös vapaallaan, kun ihmiset tukeutuvat heihin kaupan kassajonossakin.

        Terv, kirkon kassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palkkapapit? Katsopa pappien palkat ja vrt. sitä siihen että ovat työajattomia. Tunteja saattaa tulla viikossa 60-70. Ja ovat "töissä" myös vapaallaan, kun ihmiset tukeutuvat heihin kaupan kassajonossakin.

        Terv, kirkon kassa

        Pappien "työajasta" suurin osa kuluu tarpeettomaan näpertelyyn ja
        kampaviinerien mussuttamiseen kovalla palkalla.
        Ai niin, erilaisia irstailuseminaareja unohtamatta.

        Tälläkin hetkellä ahne ja paha palkkapapisto on vetäytynyt koronan pelossa
        kammoihinsa vapisemaan pelosta, kun heidän tulisi olla ihmisten tukena.

        Palkkapaimen jättää laumansa vaaran uhatessa.
        Vaan väliäkös sillä, kunhan rahaa puskee ovista ja ikkunoista.


    • Anonyymi

      En ymmärtänyt. Miten korona vaukuttaa kirkosta eroamiseen? Jos jotain, niin luulisi ahdinko saavan aikaan ryntäyksen kirkkoon.

      Kirkko on se viimeinen apu pienelle ihmiselle. Seuraa vaikka miten hyvää työtä tekevät surupapit, diakonia, lapsi- ja nuorisotyö.

      Katson itse tätä kirkon nuorisotyöntekijän puolisona, enkä voi kuin ihailla näiden ihmisten sitoutumista pyyteettömään työhön.

      Uskolla ei ole enää niin suuri vaikutus kuin sillä työllä mitä kirkon palveluksessa olevat tekevät.

      • Tukeutuminen uskontoon kriisin sattuessa ei ole ehkä aiemminkaan ollut niinkään tukeutumista yliluonnolliseen kuin tukeutumista "tuttuun ja turvalliseen". Karrikoiden lapsena oli turvallinen olo ja veisattiin virsiä, kokeilen auttaako veisaaminen nyt. Nykyään ei enää ole edes muistikuvia kirkkokäynneistä, joten sen puolesta kirkon puoleen ei niinkään käännytä.

        Ajattelen siis että ihmiset osin toimivat vaistomaisesti kuten on opetettu avantoon pudonneita: pyri takaisinpäin, siellähän tiedät jään kestävän.

        Kyse on osin paradoksaalisesti siitä, miten hyvin kirkko osaa häivyttää uskonnon toiminnastaan.

        Kirkosta eroamiseen puolestaan vaikuttaa siitä uutisointi. Ja kun korona peittää muut uutiset, ei esimerkiksi viimeisin hovioikeuden (pieni sakko-)tuomio nykyiselle piispalle tuottanut paljon julkisuutta eikä siis paljon erojakaan.


      • Anonyymi

        Kirkosta eroamiset ovat jonkin verran lisääntyneet koronan myötä, tai ehkä enemmänkin koronasta johtuvan taloudellisen epävarmuuden vuoksi.

        Jos ihminen ei usko, niin ei kirkosta ole hänelle mitään turvaa, eikä ihminen tunne sinne mitään vetoa.


      • Anonyymi

        Pyyteettömään työhön, mutta toki kaikkia mahdollisia ja mahdottomia korvauksia vastaan.

        Siinä sitä on pyyteettömyyttä kerrakseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4557
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      130
      2985
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1563
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1461
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1093
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe