Koronavirus on levinnyt jo pandemiaksi asti ja tartuntojen määrä Suomessa on kasvamassa suorastaan ennennäkemättömällä tavalla.
Nyt on tanssikansankin syytä harkita sitä, kannattaako lähteä joko tartuttamaan
tai saamaan virus tanssitilaisuuksista..
Tanssiyleisö on vuosi vuodelta yhä iäkkäämpää ja juuri ikääntyneille tämä virus on kaikista vaarallisin.
Jos nyt malttaa hillitä tanssijalkojen kutinaa, voi taas iloisena jatkaa harrastustaan kun pahin epidemia on takana.
Älkää riskeeratko omaa ja muiden terveyttä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ei tartte harkita..
https://fi-fi.facebook.com/Ruusulinna/
"Ruusulinna
1 t ·
Ruusulinna peruuttaa tanssit perjantaista 13.3.2020 alkaen toistaiseksi!
Olemme suljettuna valtiovallan antamien ohjeiden mukaisesti 31.5.2020 asti.
Mikäli valtiovallalta tulee uusia ohjeita yleisötapahtumien järjestämiseen liittyen olemme kuulolla!
-Marika Plaketti, Ruusulinnan tanssinjärjestäjä-"
Alle 500 hengen tilaisuuksia olisi saanut toistaiseksi järjestää ;))
Tosin olisi voinut olla niinkin että yleisöä ei olisi tullut tarpeeksi paikalle ja tanssit olisivat olleet tappiollisia.
Toki riskejä tartuntoihin oli varmaankin ollut.
Rauhallista lomaa henkilökunnalle!
Tämä on erittäin harmillista tanssilavojen talouden kannalta, mutta jos tanssijat voivat levittää toisilleen mahdollisesti tappavaa virusta, on päätös väliaikaisesta sulkemisesta perusteltu.
Nyt pitäisi tanssilavan pystyä peruuttamaan orkesterin esiintymisen lyhyemmällä varoitusajalla kuin normaalisti. Puuttuisi vielä, että lava suljetaan mutta esiintyjä saa normaalin palkkionsa.
Ahneet jatkaa vaan tansseja. Ei välitetä tanssijoiden hengestä oma pussi tärkeempi.