Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.)
Laitan harvaan etteä tulee asia paremmin esille joka koskee meitä kaikkia.
Koronaviruksen vaikutukset talouteen selviävät vähitellen. Hallitus varautuu tässä vaiheessa helpottamaan täsmäkeinoilla yritysten tilannetta ja huolehtimaan, että esimerkiksi terveydenhoidossa raha riittää.
Valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) lupasi, että lisäbudjetti saadaan tarvittaessa päätettyä nopeasti. Sillä voidaan taata esimerkiksi juuri terveydenhuollon rahat.
Valtio varautuu myös siihen, että osassa yrityksiä tuotanto kärsii.
– Eniten työtä tehdään siihen, että yritysten rahoitus turvataan, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo.
Hallitus on koonnut ryhmän, jossa rahoitustarpeita pohtivat esimerkiksi Finvera, elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö Teollisuussijoitus ja pankit.
– Se voi olla pankkien puolella maksuaikojen muutoksia tai lainoja.
Ministeri lupaa, että nyt toimitaan tilanteen mukaan.
Myös EU-komissio tulee vastaan ja joustaa esimerkiksi valtiontukisäännöissä. Lintilän mukaan komissio on lähestynyt asiassa myös Suomea ja kysellyt tuen tarpeesta.
– EU on liputtanut aika reilusti sitä, että poikkeuksellisessa tilanteessa käytetään poikkeuksellisia keinoja. Se on sama meillä kansallisesti, Lintilä sanoo.
Valtio omistaa enemmistön Finnairista, joka muiden lentoyhtiöiden tavoin kärsii mittavat menetykset peruttujen lentojen takia.
Menetykset olivat yhteensä lentoyhtiöissä Lintilän tietojen mukaan kymmeniä miljardeja jo pari viikkoa sitten, vaikka silloin epidemia oli vasta alussa.
Lintilä luonnehtii Finnairin tilannetta haastavaksi. Hänen mielestään Finnairia suojelee kuitenkin muihin lentoyhtiöihin nähden suhteellisen vahva tase.
Pörssiyhtiöitä valtio ei toisaalta voi tukea samoin kuin muita yrityksiä.
– Sitä sitoo pörssiyhtiön lainsäädäntö. Kyllä valtio omalta osaltaan tulee tukemaan, niiltä osin kuin se on mahdollista tämän lainsäädännön puitteissa, Lintilä sanoo.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tolkku ministeri-
Lintilä se on harvinaisen pösilö.
Kun laittaa asioita järjestykseen, niinhän se teille komukoille on.
Muiden ihmisten rosvoukseen ei majuri paljon osaamista tarvitse.
Onko Lintilä majuri ?
Jos se on kun Pankkolängvitsi niin väittää ?
Hallituksessa kaksi luotettavaa Kulmuni ja Lintilä.
Riippuva utare valehtelee yhtä paljon kuin sinä rättimikko Ossi.
Pandemia asettaakin sanomiset erikoiseen valoon.
Keskustan upseerit ovat vähintään majureita. Demarit yleensä sivareita tai aliupseereja.