Trump eristää USAn - tuleeko Big Bang ?

Onkohan se pitkään odottettu suuri maanjäristys tulossa, jossa suuria osia rannikkoalueita vajoaa mereen,,hollywoodin synninpesän on ennustettu joutuvan tuhottavaksi.

Ilmestyskirjassa on suuren Baabelin tuhosta ennustus kun mereltä katsovat laivoista savuaavaa Baabelia jonka rikkauksista kaikki kansat nauttivat - yhdessä hetkessä Baabelille tulee tuho.

Venäjän ja Kiinan ydinsukellusveneet ovat kytiksessä pitkin rannikkoa olleet jo pitkän aikaa valmiina toimimaan odottaen sopivaa tilaisuutta.

Estetäänkö eurooppalaisten meno tuhojen keskelle lentokiellon avulla ?

Ei ollut sattumaa että maailman köyhien maiden ryöstöä johdettiin New Yorkin World Trade Centerin kahdesta tornista jotka tuhottiin 2001 -11 -09.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Trumpillä epäillään olevan korona tartunta.

Hän on tavannut ja kätellytkin useampia koronan kantajia.

Meneekö meno entistä hullumaksi jos/kun hän huomaa sairastuneensa.
Tekee "viimeisillä voimillaan" paniikkiratkaisuja !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onkohan se pitkään odottettu suuri maanjäristys tulossa, jossa suuria osia rannikkoalueita vajoaa mereen,,hollywoodin synninpesän on ennustettu joutuvan tuhottavaksi.

Ilmestyskirjassa on suuren Baabelin tuhosta ennustus kun mereltä katsovat laivoista savuaavaa Baabelia jonka rikkauksista kaikki kansat nauttivat - yhdessä hetkessä Baabelille tulee tuho.

Venäjän ja Kiinan ydinsukellusveneet ovat kytiksessä pitkin rannikkoa olleet jo pitkän aikaa valmiina toimimaan odottaen sopivaa tilaisuutta.

Estetäänkö eurooppalaisten meno tuhojen keskelle lentokiellon avulla ?

Ei ollut sattumaa että maailman köyhien maiden ryöstöä johdettiin New Yorkin World Trade Centerin kahdesta tornista jotka tuhottiin 2001 -11 -09.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu