Kyllä!

Jokerit otti jälleen upean voiton Ilveksestä. Samaan aikaan Kärpät voitti kotonaan vaivalloisesti Tapparan. Molemmat jatkavat välieriin, mutta Kärppien lienee tyytyminen pronssiotteluun. Kovassa kunnossa oleva Lukko jyräsi HIFK:n maanrakoon, eikä ainakaan Kärppälauman tämänpäiväisen esityksen perusteella ole luvassa paljonkaan mainetta ja kunniaa.

Jokerit sen sijaan pelasi aivan uskomattoman upeaa jääkiekkoa kaikki kolme erää. Kuten jo puolisen vuotta sitten totesin, mestaruus on jo käytännössä sinetöity Jokereille. Tällä hetkellä kovimmalta haastajalta näyttääkin Rauman Lukko. HPK:n puolustus on sen verran heppoinen, ettei se luultavasti tule olemaan kovinkaan vaikea vastustaja Jokereille, mikäli se aikanaan edes välieriin selviää.

Summa summarum: Jokerit on varma Suomen mestari, Kärpät varma pronssiottelija. Muut sijat ovat vielä jaossa.
4392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mites tää kaavio sujuu?Eli kun TPS hoitaa HPK:n ni kukas tulee vastaan?

Äänestä

taitaa olla tää lätkäkuru varsinainen SATUSETÄ!!!!!!!!

Äänestä

Missäs se "asiantuntija" oikein on piileksinyt kun nyt vasta tulee väläyttelemään järjen juoksuaan? Vaihda pelle nimimerkkiäsi.

Kärpät voitti vaivalloisesti.. Aivan. Pelattiin puolivaloilla ja silti porkkanapöksyt jäi jalkoihin. Joten kun pelataan täysillä niin mitä siitä seuraa vastustajalle?

Summa summarum: Olisit pysynyt poissa etkä olisi TAAS tullut tekemään itsestäsi nauraunalaista apinaa. "Lätkäguru"..

Äänestä

Varma pronssiottelija tuntuu nyt vievän pohjaa asiantuntemuksestasi. Muistathan sitten kertoa, että Kärpät on varma hopeamitalisti...se jotenkin huojentaisi mieltä. Jos veikkaisit Kärppiä mestariksi, voi voi...silloin Kärpät varmaan häviäisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_7120 kirjoitti:

Jokerit otti jälleen upean voiton Ilveksestä. Samaan aikaan Kärpät voitti kotonaan vaivalloisesti Tapparan. Molemmat jatkavat välieriin, mutta Kärppien lienee tyytyminen pronssiotteluun. Kovassa kunnossa oleva Lukko jyräsi HIFK:n maanrakoon, eikä ainakaan Kärppälauman tämänpäiväisen esityksen perusteella ole luvassa paljonkaan mainetta ja kunniaa.

Jokerit sen sijaan pelasi aivan uskomattoman upeaa jääkiekkoa kaikki kolme erää. Kuten jo puolisen vuotta sitten totesin, mestaruus on jo käytännössä sinetöity Jokereille. Tällä hetkellä kovimmalta haastajalta näyttääkin Rauman Lukko. HPK:n puolustus on sen verran heppoinen, ettei se luultavasti tule olemaan kovinkaan vaikea vastustaja Jokereille, mikäli se aikanaan edes välieriin selviää.

Summa summarum: Jokerit on varma Suomen mestari, Kärpät varma pronssiottelija. Muut sijat ovat vielä jaossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu