Nyt nähdään mitä on hyvinvointivaltio, Suomi.

Vain riskityhmät testataan , nyt voi olla Koronnan levittäjiä kaikkialla vapaasti.
Jopa Kiinassa oli aktiivisempi testaus.
24213
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Eikös jokainen oireita tuntenut ja saanut kuumeen, niin testataan? Tarvittaessa myös pääsee hoitoon. Vai tarkoitatko kenties, että jokainen kansalainen pääsisi testiin noinniinkuin varmuuden vuoksi?

Aivan utopinen mielipide, vailla mitään järkeä.

1Äänestä

Voi voi kiinastahan tämä on peräisin. Olisivat kuunnelleet 3vuotta aikaa kun tästä varoitettiin, että raadot pois torilta.

Äänestä
  • Minusta varoitettiin ensimmäisen kerran juuri joulun jälkeen, varoittaja Nordet pankki ja helmikuun aluss joku vakuutusyhtiö. Onneksi uskoin ja otin rahat rahastoista ja myin omistamani pari osaketta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minusta varoitettiin ensimmäisen kerran juuri joulun jälkeen, varoittaja Nordet pankki ja helmikuun aluss joku vakuutusyhtiö. Onneksi uskoin ja otin rahat rahastoista ja myin omistamani pari osaketta.

    Muutaman pörssiosakkeen omistaminen tai rahaa rahastossa on yhtä tyhjän kanssa parempinakin aikoina. Nyt varsinkin on tuo edellä sanottu ohje; raadot pois toreilta.

    Äänestä

Tarkoitan sitä kun tuossa oppineepikin;
Uuden koronaviruksen aiheuttamien tartuntojen ongelmana on, että tauti aiheuttaa usein lieviä infektioita, joten se pääsee leviämään terveydenhuollon tutkan alla. Vapalahti on samaa mieltä THL:n tuoreen linjauksen kanssa, että epidemiakynnys ylitetään pian myös Suomessa.

– Iso säkä pitäisi olla, jos virus ei olisi ehtinyt leviämään laajasti Suomessa, Vapalahti sanoo haastattelussa perjantaina.

Vapalahden mukaan Etelä-Koreassa epidemiakäyriä on saatu rajattua laajemmalla testaamisella, joten samaa pitäisi tehdä Suomessakin.
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/laaja-testaus-kannattaisi-myos-suomessa/

tuolla asia on selvitetty tarkemmin. Meillä tullaan testaamaan vähemmän kuin Italiassa, mihin se johtaa.
https://www.reuters.com/article/us-health-coronavirus-response-specialre/special-report-italy-and-south-korea-virus-outbreaks-reveal-disparity-in-deaths-and-tactics-idUSKBN20Z27P

Äänestä

Rajat on suljettava heti. Kaikki ihmisliikenne ulos ja sisään lopetettava. Ideologisista syistä hallitus ei ole tähän ryhtynyt. Ovathan vihriäiset vannoneet Ohissalon piän kautta; Suomi ei rajojaan sulje. Ei koskaan. Kohta on kuitenkin pakko, koska Ruotsikin tekee niin. Tosin sen jälkeen ei enää tarvitse kun mihinkään ei enää pääse muutenkaan. Hallitus ei tee mitään suomalaisten eteen, vaan kenties ehtivät hakea 197 valittua Kreikasta , sekä Kurosen Antin.

Äänestä
  • Lennoista+tiedotteiden+mukaan+aika+lailla+90+%+on+jo+peruttu+ilman+hallituksen+päätöksiäkin.+Laivoista+useampi+on+jäänyt+jo+satamiin,+ja+Tallink+on+tiedottanut,+että+huomenna+17.3.2020++jää+Silja+Europa+Tallinnan+satamaan.+Suomesta+ei+sinne+enää+tänään+ole+otettu+risteilyväkeä.+Pari+matkustajalaivaa+jatkaa+kulkua,+ja+10+%+lentokapasiteetista+lentoja.+Ne+kuljettavat+nyt+pääasiassa+rahtia,+sekä+niitä+ihmisiä,+jotka+koittavat+päästä+maailmalta+kotiinsa.+Esim.+Espanjassa+on+nyt+paljon+suomalaisia,+jotka+koittavat+päästä+jotenkin+takaisin+Suomeen.

    Äänestä

Mihin maahan voi verrata suomen strategiaa koronavirus hoidoissa ja ehkäisyssä..

Vai onko hoito strategia katsottu kristallipallosta.

Äänestä
  • Britanniassa on samantapainen strategia. Se on huono juttu, että koronatestejä ei Suomessa tehdä enää kuin riskiryhmään kuuluville. Syynä on kuulemma se, että Suomeen ei ole saatu kuin pieni määrä testauskapasiteettia. Seinäjoella saadaan tehtyä huikeat 36 testiä vuorokaudessa. Loput testauskapasiteetista on pk-seudulla. Tuhansia ei pystytä Suomessa testaamaan päivittäin mitenkään, kun Suomeen ei ole saatu enempää toimivia testilaitteita. Etelä-Koreassa tehdään paljon testejä, ja on panostettu siihen puoleen. Siellä riittää testereitä.

    Äänestä

THL ja sen niin sanotut asiantuntijat teki heti alkujaan vakavan virheen lähtiessään vähättelemään ongelmaa. Hallitus puolestaan jäi peesaamaan näitä tietämättömiä. Nyt sitten hallitus kehuu olevansa oikein tilanteen tasalla. Sitähän ei ole tietenkään ollut, eikä ole, yhtä vähän kuin Terveydenjahyvinvoinninlaitos. Viimeksi Väestöliitosta tutkimusjohtaja , oikea professori Anna Rotkirch suomi ankarasti THLn ja hallituksen toimia. Täysin väärinä ja onnettomina hänkin niitä piti.

Äänestä

Aika mielenkiintoista, että Suomi on "polvillaan" noin 300 tartunnan saaneesta ja onhan meitä yli 5 milj.

Aivan hyvä, että nyt rajoitetaan liikkumista tehokkaasti, mutta olisi nuo taudintuojatkin täytynyt sulkea vaikka vankilaan ja sielläkin suljetulle osastolle.

Edesvastuuton oli tämä opettaja, joka altisti Wahreni nopiston oppilaita. Oliko hän ensimmäinen täältä, jolla todettin tämä viirus?

Äänestä
  • Meinasin ostaa jauhelihaa palvelutiskiltä. Eli irtona.
    Siinä miettiessäni katselin, kun myyjä yski ja pyyhki nenäänsä.
    Ostamatta jäi.

    Äänestä

  • "Nopiston" opettaja ei varmaan tiennyt, mitä tämä "viirus" aiheuttaa. Varmaan hän lähti matkalle ennen katastrofia. Ja jota katastrofiksi ei vielä tiedetty. Sanottiinhan Suomessa, että tännekin saattaa vain muutama tartunta tulla. Nou hätä sanoi viisaat.
    En pidä syyllistämisestä, en opettajien enkä terveydenhuollon henkilöidenkään, joita heitäkin on joukossa ollut. Vai että ihan vankilaan?
    Kuka sen tietää, kuka täällä on ollut levittäjä, hän saattaa olla ihan oireetonkin. Ja mitä merkitystä sillä on? En ole ope, ihan vanhanaja merkonomi. Enkä ole käynyt ulkomailla pariin vuoteen. Varmaan minutkin tyhmäksi leimataan ja vankilaan laitettavaksi, kun mielipiteeni esitin.

    Äänestä

  • Nyt kun tauti on täällä, pitäisikö 70 henkilöt laittaa vankilaan, kun eivät pysy karanteenissa kotona?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Nopiston" opettaja ei varmaan tiennyt, mitä tämä "viirus" aiheuttaa. Varmaan hän lähti matkalle ennen katastrofia. Ja jota katastrofiksi ei vielä tiedetty. Sanottiinhan Suomessa, että tännekin saattaa vain muutama tartunta tulla. Nou hätä sanoi viisaat.
    En pidä syyllistämisestä, en opettajien enkä terveydenhuollon henkilöidenkään, joita heitäkin on joukossa ollut. Vai että ihan vankilaan?
    Kuka sen tietää, kuka täällä on ollut levittäjä, hän saattaa olla ihan oireetonkin. Ja mitä merkitystä sillä on? En ole ope, ihan vanhanaja merkonomi. Enkä ole käynyt ulkomailla pariin vuoteen. Varmaan minutkin tyhmäksi leimataan ja vankilaan laitettavaksi, kun mielipiteeni esitin.

    Kun+lukee+muiden+maiden+kirjoituksia+huomaa+kuinka+suuri+ero+niissä+on+suomen+ohjeisiin.+Suomessa+"kielletään+"+kasvosuojat,+vaikka+lopussa+mainitaan+että+kyllä+ne+20%+suojaa+antavat.Kaikki+kyllä+toteaa+että+pienet+hengitysilma+hiukkaset sitä+virusta+kuljettavat+kymmenien+metrien+päähän.+Muualla+pitävät+aivan+selvänä+että+kasvosuoja+estää+sen+hiukkasen+aivan+suoran+hengittämisen+keuhkoihin.+Suomessa+selvitetään+että+hiukkanen+on+niin+pieni+että+se+pääsee+läpi+suojuksen.+Valistuneemmat+käyttävät+myös+suojalaseja,+jotta+ne+hiukkaset+ei+pääse+aivan+suoran+sisään+lentämään.Olen+nähnyt+Forssassa +kymmenkunta+jolla+kasvosuoja+ja+kai+5-6+jolla+suojalasit. Muut+ottavat+toisen+hengitysilman+aivan+suoraan+kurkusta ja+nenästä+sisäänsä.+Ja+silmien+pinnalle.https://nypost.com/2020/03/17/coronavirus-doctor-says-lung-scans-for-young-patients-were-nothing-short-of-terrifying/ Aalstissa+sairaalassa+työskentelevä+tohtori+Ignace+Demeyer+kertoi,+että+yhä+useammilla+30–50-vuotiailla+ihmisillä+on+ollut+vakavia+oireita+huolimatta+siitä,+että+heillä+on+”tyhjiä+sairaalarekistereitä”,+jotka+eivät+osoita+sellaisia+perusedellytyksiä,+jotka+tekisivät+heistä+korkeaa+-+riski.

    1Äänestä

  • MitesTHL vastuu, joka vielä n. kuukausi sitten infosi, että Suomessa ei vaaraa. 21.2. Italiassa raportoitiin olevan 21 tartuntaa. Turha syyllistää henkilöitä, jotka lähtivät matkaan talvilomalla Italiaan. Oletan, että olet vanhuusiässä, pysy karanteenissa. Se on muuten virus, ei viirus.

    Äänestä

  • Todennettuja tartuntoja on Suomessa nyt tuo reilu 300. Tämä ei kerro mitään todellisuudesta. Kun Kiinassa oli todennettuja tartuntoja 444 kappaletta, niin jälkikäteen on pystytty selvittämään, että tuona samaisena päivänä virukseen oli todellisuudessa sairastunut 12 000 ihmistä.

    Suomessa tartuntoja ei testata senkään vertaa kuin muualla. Jos koet oireita, jotka viittaavat korona-infektioon, niin edes terveydenhuoltoon ei saa soittaa. Ohje on se, että podetaan hiljaa kotona ja jos hengitys vaikeutuu, niin sitten vasta soitellaan. Veikkaan, että virusta sairastavien määrä Suomessa on oikeasti kymmeniätuhansia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todennettuja tartuntoja on Suomessa nyt tuo reilu 300. Tämä ei kerro mitään todellisuudesta. Kun Kiinassa oli todennettuja tartuntoja 444 kappaletta, niin jälkikäteen on pystytty selvittämään, että tuona samaisena päivänä virukseen oli todellisuudessa sairastunut 12 000 ihmistä.

    Suomessa tartuntoja ei testata senkään vertaa kuin muualla. Jos koet oireita, jotka viittaavat korona-infektioon, niin edes terveydenhuoltoon ei saa soittaa. Ohje on se, että podetaan hiljaa kotona ja jos hengitys vaikeutuu, niin sitten vasta soitellaan. Veikkaan, että virusta sairastavien määrä Suomessa on oikeasti kymmeniätuhansia.

    Niin on, minuakin jo pyörryttää.

    Äänestä

Häpi on päänasia, bii häppee.

Äänestä

Jopa toimittajat muistaa sairastuneiden lukumääriä mainitessaan kertoa, että todellinen luku on useamman kymmenen kertainen. Näin varmasti onkin. Jos tästä nyt jotakin positiivista voi poimia, on se rajojen sulkeminen ja turvallisuuden tunne,että eipä tule läpi haittamaahanmuuttokaan enää.

Äänestä

kiinassa hoidettiin muutenkin asia paremmin. mm tiedottaminen oli avoimempaa.

Äänestä

Olenpahan vaan tosi tyytyväinen että rajat on suljettu. Ainakin tietyltä porukalta tietyiltä alueilta ja Afrikassakin jyllää muuten korona eikä siellä todellakaan ole käsidesejä saati hengityskoneita...

Äänestä

Ei ainakaan Forssassa ole mitään 70v. palvelua, apteekki käyntiä, tai muita asiointi käyntejä. Esim kuka vaan voi hakea lääkkeet apteekista Kela korttia näyttämällä ja pyytämällä lääkkeet nimellä, joita ostetaan. minä ja varmaan moni muukin maksasi kympun jos joku jotain pientä hakee.

Äänestä

Ei vorssassa ole edes kahdeksankymppisillekään apukyselyä, helsinkissäkin kyseltiin veljeltäni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vain riskityhmät testataan , nyt voi olla Koronnan levittäjiä kaikkialla vapaasti.
Jopa Kiinassa oli aktiivisempi testaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu