Mitä seuraavaksi Koronatilanne loppuu aikanaan

Yhteiskunnassa pitäisi jo nyt alkaa valmistautua aikaan, jolloin koronakriisi on ohi.
Miten nopeasti kykenemme palaamaan uuteen normaaliin? Kuinka nopeasti pääsemme jaloillemme. Korona koettelee kansakunnan ja yksilön turnauskestävyyttä, eivätkä yhteiskunnallisesti poikkeavat tilanteet pääty koronaan. Uusia kriisejä, kovin odottamattomiakin, on luvassa tulevaisuudessa. Korona testaa yhteiskuntamme nykyistä niin toiminnallista kuin henkistä kykyä vastata kriiseihin ja antaa samalla arvokasta oppia seuraavaan.

On selvää, että suomalaisen yhteiskunnan kykyä toimia – etenkin henkisesti ja poliittisesti – seurataan tarkoin rajojemme ulkopuolella.
Myös pitää Kreikan rajalle syntynyttä tilannetta mahdollisena myös Suomessa: ”Mittakaava saattaisi olla vielä merkittävästi suurempi”
Poikkeustilanteessa kysytään erityistä henkistä kanttia. Voidaan kysyä resilienssistä, joka tarkoittaa kykyä sopeutua kriisiin ja palautua siitä.

Uskon, että tämä kriisi parantaa tulevaisuuden resilienssiämme, mutta se vaatii, että opimme tukemaan toisiamme ja kantamaan yhteistä vastuuta. Meidän täytyy malttaa olla jakamatta valeuutisia ja huhuja, luottaa viranomaisiin sekä kantaa oma vastuumme yksilönä. Käsien peseminen, matkustamisen välttäminen ja kotivara ovat meidän kaikkien velvollisuus. Nimenomaan velvollisuus. Samanaikaisesti. Meillä on niin muhkeat kotivarat, kun on kellaria, useita pakastimia joissa lihaa, marjatuotteita, perunaa vaikka toisille jakaa. Kalaa saa järvestä, ja leipomisella leipää ja pullan puolta -jauhojakin on ihan säkki kappaleellaan.

Kaupunkilaiset vain säälittää jos kriisiä tulee tämän jälkeenkin, tiuha asuminen ei olisi hyväksi meidän kaltaisessa maassa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kriiseihin reagoiminen edellyttää johtajuutta, laumalla pitää olla tiedossa missä ollaan ja mihin menossa. Jos liikkeelle päästetään osatotuuksia ja valheellisia tietoja, tiedottaminen ei ole raaliaikaista ja toimanpiteet riittävän nopeita ja johdonmukaisia, johtajat menettävät lauman hallinnan. Uskottavuuden ja lauman hallinnan palauttaminen on äärimmäisen vaikeaa, ainakaan sellaisessa aikataulussa, jota kriiseissä edellytetään. Siksi johtajilla pitää olla koko ajan homma näpeissään, uusin tilannetieto ja uskottavat laskelmat tulevaisuudesta. Johtajien pitää olla koko ajan askeleen edellä tapahtumia, tai lauma hylkää johtajansa. Ja tämä on loogisesti ajatellen järkevää, ei lauman kannata seurata johtajaa, joka on viemässä sitä rotkoon.

Tulemme elämään kovien koittelemusten vuosikymmentä. Venäjän kehitys laajenemispyrkimyksineen nousee jatkuvasti mieleen nyt kun talvisodan katasrofirauhasta on kulunut 80 vuotta. Vaikka rauhassa säilytimme itsenäisyyden juuri ja juuri niin yli 400 000 suomalaisen uudelleen asuttaminen kotinsa menettämisen johdosta määrittelee katasrofirauhan määritelmän. Venäjän valtajärjestelyt ei lupaa hyvää, onhan Putin sanonut että Neuvostoliiton hajoaminen oli vuosisadan 1900-luvun suurin geopoliittinen katasrofi.

Meillä on mahdollisuus että maa pitää itsestään huolen taloudellisesti ja omavaraisena

Äänestä

Pankkopösilön kopiokone jauhaa taas punaisena.

Äänestä

Korona jää kiertelemään maailmaa kuin Väyrynen kepua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhteiskunnassa pitäisi jo nyt alkaa valmistautua aikaan, jolloin koronakriisi on ohi.
Miten nopeasti kykenemme palaamaan uuteen normaaliin? Kuinka nopeasti pääsemme jaloillemme. Korona koettelee kansakunnan ja yksilön turnauskestävyyttä, eivätkä yhteiskunnallisesti poikkeavat tilanteet pääty koronaan. Uusia kriisejä, kovin odottamattomiakin, on luvassa tulevaisuudessa. Korona testaa yhteiskuntamme nykyistä niin toiminnallista kuin henkistä kykyä vastata kriiseihin ja antaa samalla arvokasta oppia seuraavaan.

On selvää, että suomalaisen yhteiskunnan kykyä toimia – etenkin henkisesti ja poliittisesti – seurataan tarkoin rajojemme ulkopuolella.
Myös pitää Kreikan rajalle syntynyttä tilannetta mahdollisena myös Suomessa: ”Mittakaava saattaisi olla vielä merkittävästi suurempi”
Poikkeustilanteessa kysytään erityistä henkistä kanttia. Voidaan kysyä resilienssistä, joka tarkoittaa kykyä sopeutua kriisiin ja palautua siitä.

Uskon, että tämä kriisi parantaa tulevaisuuden resilienssiämme, mutta se vaatii, että opimme tukemaan toisiamme ja kantamaan yhteistä vastuuta. Meidän täytyy malttaa olla jakamatta valeuutisia ja huhuja, luottaa viranomaisiin sekä kantaa oma vastuumme yksilönä. Käsien peseminen, matkustamisen välttäminen ja kotivara ovat meidän kaikkien velvollisuus. Nimenomaan velvollisuus. Samanaikaisesti. Meillä on niin muhkeat kotivarat, kun on kellaria, useita pakastimia joissa lihaa, marjatuotteita, perunaa vaikka toisille jakaa. Kalaa saa järvestä, ja leipomisella leipää ja pullan puolta -jauhojakin on ihan säkki kappaleellaan.

Kaupunkilaiset vain säälittää jos kriisiä tulee tämän jälkeenkin, tiuha asuminen ei olisi hyväksi meidän kaltaisessa maassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu