Persulle tiedoksi, että Kristillinen rakkaus Eurooppaan ja unioniin...

Kristillinen rakkaus euroopan unioniin ei perustu hallintoon vaan, ihmisiin
Euroopan unionissa. Euroopan unionissa on vanhurskaita ja pyhiä ihmisiä
myös. Siellä on saatanan lapsia myös. Raamatussa kerrotaan, että saatana
heitettiin maahan tuhansine enkeleineen taivaasta.

Raamatun taivas viittaa minun mielestä meidän ajatuksiin ja siihen, että
kristityt puhdistuvat eli taivas on meidän ajatuksissa ja haaveissa. Sillä
Jeesus sanoo, että taivasten valtakunta on jo Teidän kanssanne. Viittaus taas
siihen, että ei ole elämää ilman pyhää henkeä.

Kristillisiä ihmisiä euroopan unionissa ei, siis kiinnosta hallinto tai valtio jätkä.
Kristillisä ihmisiä kiinnostaa ihmisten tasa-arvo ja yhdenmukaisuus ja samat
oikeudet, kuin kaikilla ihmisillä Euroopan unionissa, siitä syystä me rakastamme
Euroopan unionia. Meitä ei kiinnosta sinun suomen kansallisosialistinen puolue
tai sinun suomalainen rotusi. Raamattu kertoo selkeästi, että ahdistuksia tulee.
Mutta me kyllä selviämme niistä ja meidän on pidettävä arvomme ja rakkaus
ihmisiin ja sellaiseen valtakuntaan me kristityt olemme matkalla. joka kestää
loppuun asti, niin hän pelastuu. Mutta ahdistuksen tuottajat kyllä tuomitaan.

Yksi selkeä asia Persu, että älä tuomitse ketään, jotta sinua ei tuomittaisi.
Myös persuilla on mahdollisuus kääntyä ja tehdä parannus. Ihmisten tasa-arvo
on varmasti se asia mitä meidän ihmisten pitää painottaa. Valtio on saatanasta.
Niillä on jo pedonkuvat lipuissaankin.

Leijona on pedon kuva ja sen nimissä sinä teet pahaa ja vihaat ja ties mitä ?

3

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikö ole jännä asia, että tässäkin oli pitkä lista ja ihan yksityiskohtaisia asioita.
      Niin, siihen ei sitten kuitenkaan löydy mitään kommenttia inhinmillisyyttä ja
      oikeudenmukaisuutta vastaan. Onhan Persut vastustaneet uskontoja todella.

      Mitä me voidaan päätellä ?
      Hiljaisuus on myöntymisen merkki. Eli lähtökohtaisesti se ei ollutkaan
      Kristillinen syy vihata Muslimeja ja muita ihmisiä. Mutta miksi hakemalla
      haetaan näitä syitä ja mihin sillä pyritään ja mitä sillä pyritään kertomaan?

      Eli se ongelma on jossakin muualla ulkomaalaisen vihaamiseen, mutta missä?
      Vaihtoehdot on vahvasti Mielenterveydessä. Minä syytän Suomen valtion
      Probagandaa.. Suomalainen urheilut ja kaupan tuotteet ja poliittiset puolueet,
      jotka lipoo täydellisyyttä. Niissä esintyy se sana suomi vähän liian monta
      kertaa ja esim. Ruotsissa ei ole joka tuotteessa, että ruotsalainen juusto tai
      vahvasti suomalainen ja eräs pankki, että tunnustaa värejä ym ym.

      Miksi Iltapäivä lehdet eivät yksiöi suomalaista otsikoissa että kuka
      suomalainen... Ja antavat kuvan, että kaikki suomalaiset on sitten jotakin...
      Sitten yksi ääliö ämmä ja värjää hiuksensa ja huutaa ja määkii Intuutiolla
      suomalainen valitaan.... Pukeutuu marimexxxx vaatekuvioon. Hei ketä sekin
      luulee hämäävänsä, muita kuin tyhmiä ja yksinkertaisia. Hei moni näkee
      sen näin. Mutta se tarkoittaa silloin juuri valehtelua ja panettelua. Mitä
      muuta se tarkoittaa olemukseltaan.... Ihmisen puheääni kertoo myös hänen
      luonteestaan. No kuka puhuu ja millä sävyllä. Kuka haluaa provosoida ja sen
      näkee joka lauseyhteydestä ja käytöksestä. Mutta miksi ja mikä on sen
      syvimmäinen tarkoitus..?

      Nämä on ne syvimmät asiat mihin meidän pitää paneutua.
      Halla-aho puhui naisten vaatetuksesta, kuin sotilasuniformuna ja vertasi
      musta-paitoihin ja muihin. Vaikka maa on Corona Kriisissä ja talous on
      ties mitä... Niin minusta se jätkä on sairas päästään. Mutta hän paljasti sen,
      kuinka vahvasti hän kannattaa natseja ja fasisteja ja muita, kun hän vertasi
      paitoihin. Siitä puhe mistä puute. Me saamme tietää kaiken pala palalta.
      Mutta se on varmaa, että se on aivopestyjen ja yksinkertaisten ihmisten
      hyväksikäyttämistä. EU:n kannatus kristilliseltä puolelta on aloituksessa
      ja talouspuolelta on finanssialan ihmiset ja talousalan järjestöt ja kaikki
      liike-elämän järjestöt yksimielisiä EU hyödyistä. Eli Persu valehtelee ja
      taas... Miksi ?

    • Anonyymi

      TÄHÄN EI KANNATA KOMMENTOIDA MITÄÄN

      • Siihen ei voi kommentoida mitään se on täydellinen katselmus !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe