Kaikki Suomen koulut suljetaan. Tämä on hallituksen esitys 16.3. 2020 klo 16:00
Koskee siis myös lahkon kouluja. Myös Toivonlinna on suljettava ja sisäoppilaat kotiutetaan.
Koulut kiinni koko Suomessa toistaiseksi.
22
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Myös kaikki tulevan kesän leirit Kallionimessä on peruttu.
- Anonyymi
Hyvä nimi Toivon Linna. Mutta epäuskossa ja epätoivoissaan sulkevat Epä-Toivon-Linnan ovet.
Siinäpä linnatuomion sisäoppilaitoksen 24/7 saaneille mietittävää. - Anonyymi
Mediassa lmoitetut koronavirus tartunnat ovat testeillä todennettuja lukuja. Oikea tartuntojen määrä arvioiden mukaan on moninkymmen kertainen ilmoitettuun määrään. Voidaan jo nyt puhua tuhansista tartunnan saaneista maassamme. Suurin osa heistä sairastaa lievän influensatyyppisen tartuntansa kotonaan, eikä niitä ole tietenkään laskettu mukaan virallisiin annettuihin tartutalukuihin, koska asianomaisia ei ole testattu.
Lapset tartuttavat vanhempiensa taudin myös kouluissa, joten nyt on havahduttu siihen, että tautia ei voida nujertaa ennen kuin kaikki koulut suljetaan. - Anonyymi
Mitenkäs niiden Toivonlinnan koulumaksujen kanssa? Pitäisi saada jotain palautusta niistä loppukevään jo maksetuista helvetin suurista koulumaksuista?
Huolestunut isä kysyy.- Anonyymi
Toivonlinnassa suositellaan jalkojenpesua ja adventtiopin mukaista opetusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivonlinnassa suositellaan jalkojenpesua ja adventtiopin mukaista opetusta.
"Toivonlinnassa suositellaan jalkojenpesua ja adventtiopin mukaista opetusta."
Idiootti taas äänessä. Ei tajua edes, mikä on ketjun aihe, vaan hölisee ihan omiaan.
- Anonyymi
Uskonnollisilta yhteisöiltä kielletään kokoontumiset.
Seurakuntien kokoontumiset ovat siis kiellettyjä koko maassa.- Anonyymi
Tuoreita uutisia valtioneuvostolta.
Aika kasa merkittäviä rajoituksia, Anonyymi kirjoitti:
Tuoreita uutisia valtioneuvostolta.
Aika kasa merkittäviä rajoituksia,Valtioneuvosto esitti 19 eri kohtaa.
Suurin lapsiin ja nuoriin kohdistuv rajoitus oli koulujen sulkeminen lähes totaalisesti.
Toinen merkittävä linjaus oli, että lähes kaikki julkinen kokoontuminen kiellettiin.
Uskonnolliset järjestöt ja kirkot eivät saa myöskään järjestää tilaisuuksiaan toistaiseksi, eli ainakin huhtikuun 13. päivään asti.- Anonyymi
Adventtiairut kirjoitti:
Valtioneuvosto esitti 19 eri kohtaa.
Suurin lapsiin ja nuoriin kohdistuv rajoitus oli koulujen sulkeminen lähes totaalisesti.
Toinen merkittävä linjaus oli, että lähes kaikki julkinen kokoontuminen kiellettiin.
Uskonnolliset järjestöt ja kirkot eivät saa myöskään järjestää tilaisuuksiaan toistaiseksi, eli ainakin huhtikuun 13. päivään asti.Kyllä tilaisuuksia saa järjestää, kunhan paikalla on maksimissaan 10 henkilöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tilaisuuksia saa järjestää, kunhan paikalla on maksimissaan 10 henkilöä.
Etkö sinä pölvästi edes ymmärtänyt valtioneuvoston viestiä, joka oli seuraavaa:
VAIN HÄTÄTILANTEESSA JA ERITTÄIN KIIREELLISISSÄ TAPAUKSISSA nuo alla 10 henkilön kokoontumiset ovat sallittuja.
Esim. sairaaloiden sairaanhoitajien ja lääkereiden akuutit neuvonpidot tai valtioneuvoston kokoontumiset, joissa mietitään uusia toimia koronavirustartuntojen hillitismiseksi.
KAIKKI VÄHÄNKIN EI AKUUTIT kokoontumiset joko siirretään ainakin kuukaudella tai perutaan, vaikka niiden osallistujamäärä alittaisikin 10 henkilöä.
Tämä oli selkeä viesti, joka tuli eilen esiin valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa.
- Anonyymi
No entäs sitten? Poikkeustilanne. Kun koronaepidemia on ohi, kaikki palautuu normaaliksi.
- Anonyymi
Se poikkeustila voi kestää helposti vuodenkin ja uusia rajoituksia liikkumiseen ja muuhun kansalaisten arkeen voi hyvin olla vielä tiedossa lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se poikkeustila voi kestää helposti vuodenkin ja uusia rajoituksia liikkumiseen ja muuhun kansalaisten arkeen voi hyvin olla vielä tiedossa lisää.
So what? Joskus se kumminkin loppuu.
- Anonyymi
Joko Toivonlinna on suljettu ja sisäoppilaat lähetetty koteihinsa?
Miten käy lukukausimaksujen, jotka on maksettu?
Adventtikirkko taitaa pitää itsellään loppukevään rahat ja paskat välittää sisäoppilaidensa asumis- ja ylläpitokustannuksien korvaamisesta tai ulko-oppilaiden ruokamaksujen palautuksesta? Kuuluu jotenkin lahkon toimintamalliin.- Anonyymi
Rahat takaisin heti! Muutenkin on nyt tiukkaa, kun uhkana on työttömyys.
- Anonyymi
Suomessa EI OLE lukuvuosimaksuja.
- Anonyymi
Asuntola suljetaan tänä iltana eli kaikkien on poistuttava alueelta viimeistään tänään.
- Anonyymi
Taidat olla vain valehteleva panettelija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa EI OLE lukuvuosimaksuja.
Yksityisissä kouluissa on. Toivonlinna on helvetin kallis koulu sisäoppilaille, eli niille, jotka saavat ruuan ja asua koulun kampuksella asuntoloissa.
- Anonyymi
Koskahan kumoutuu kaikki EU:n vapaudet eli Vapaa : Ihmisten, palveluiden ja TAVAROIDEN liikkuvuus rajojen ylitse. Nyt on kai ihmisten liikkuvuutta rajoitettu, mutta pian voi seurata perässä että myös maiden välinen tavaraliikenne halvaantuu ja sitä varten on hyvä ajoissa harjoitella valmiuslain käyttöön ottamista. Mun mielestäni tässä ollaan ajoissa liikenteessä. Viikon kuluttua voisi olla jo myöhäistä.
Kaupoissa on vielä Italialaisia elintarvikkeita, mutta onko enää huomenna????- Anonyymi
Tavaraliikenne ei tyssää missään vaiheessa, koska valtiot pitävät siitä huolen ja niiden tehtävä on turvata tavaraliikenne.
Voit siis huoletta tilata vaikkapa Kiinasta kaikkea mitä koet tarvitsevasi.
Itse tilaan Kiinasta tuotteita lähes joka päivä ja oikeastaan olen huomannut jopa yhden positiivisen vaikutuksen, mitä tulee koronavirukseen ja se on se, että toimitukset ovat nopeutuneet huomattavasti. Aikaisemmin saattoi mennä 3-4 viikkoa ennen kuin tavara saapui perille. Nyt tuotteet tulevat jopa 1,5 -2 viikossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237120Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224916L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664246TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153453Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242261Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2731681- 671455
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221376Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581374