Rinne mitoitti valtion tulopuolen "normaalin" talouskasvun mukaan. Rinteen normaali ei talousasiantuntijoiden mukaan ollut tästä maailmasta. Mutta sitä tarvittiin verukkeeksi, jotta budjetti voitiin turvottaa mahdollisimman turpeaksi.
Rahat laitettiin siis jakoon ja kädet ristiin, että tulopuoli pitää. Nyt ennuste talouskasvulle on - 5%. Syy oletettuakin synkemmille luvuille on Korona.
Terveessä taloudenpidossa varaudutaan epämiellyttäviin yllätyksiin. Vasemmisto laisessa taloudenpidossa jaetaan mahdollisimman paljon etukäteen.
Nyt on aika elvyttää, mutta lasku tulee olemaan maksimaalinen holtittoman taloudenpidon takia. Ja on aivan turha mennä Koronan taakse piiloon.
Rahat laitettiin siis jakoon ja kädet ristiin, että tulopuoli pitää. Nyt ennuste talouskasvulle on - 5%. Syy oletettuakin synkemmille luvuille on Korona.
Terveessä taloudenpidossa varaudutaan epämiellyttäviin yllätyksiin. Vasemmisto laisessa taloudenpidossa jaetaan mahdollisimman paljon etukäteen.
Nyt on aika elvyttää, mutta lasku tulee olemaan maksimaalinen holtittoman taloudenpidon takia. Ja on aivan turha mennä Koronan taakse piiloon.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kummasti löyty 5. Miljardia ilman mitään neuvotteluita elvytyksiin ja PK. Firmoille.
Jos komikat lähtis viherpäiden myötä pois hallituksesta ei olisi mitään velkaongelmaa Suomessa.
Et sitten ajattele lainkaan?
Meidän koko tulevaisuutemme on suurelta osin noiden PK yritysten armoilla. Jos niitä kaatuu lukuisasti niin ehkä keskimäärin työttömiä syntyy 10 - 20 henkeä/yritys ja kun noita on kymmeniä tuhansia niin 1000:n kaatuminen lisää työttömyyttä tuon 10 - 20 tuhatta työtöntä lisää.
Uusien yritysten pystytys ei ole niinkään helppoa jos yrittäjähenkiset ovat konkurssin kourissa, heillähän ei siinä kohden ole pääomia uusien perustamiseen. Onko sinulla sekä pääomaa ja ideaa uuteen yritysperustamiseen? Jos on niin voit sen tehdä ilman muiden konkurssia helposti koska asiakkaita riittää enemmän kun työttömienkään määrä ei yht'äkkiä kasva kymmenin tuhansin.
Tuolla kertomallasi 5 miljardin summalla siis turvataan työpaikkoja, ne ovat tärkeitä ja menetettyjä ei äkkiä saada takaisin.
Jaa, nytkös se markkinatalous ei kelpaakaan? Eikös se nyt olekaan niin, että kannattamatonta ei pidä tukea. Markkinat tässä vaan toimivat ja markkinataloushan aina tietää mitä tekee. Se on paras ratkaisu kaikkeen.
Koska tahansa siis löytyy 5 miljardia kotisohvillaan loikoilevien ihmisten elättämiseen ja se se ei ole ollenkaan sosialismia, ei. Mikään yhteiskunnan raha, joka päätyy sinun osinkotuloihisi ei tietenkään ole sosialismia.
Tuohon voi vastata vain vanhalla viisaudella: "järki hoi, äly älä jätä!"
Tuossa lienemme lähes samaa mieltä, ei pidä käyttää muita kuin jo ansaittuja ja lompsassa lojuvia seteleitä. Tuo sosialismin jakointo ei ole tervettä!
Kertoo meille koko ikänsä veronmaksajien rahoilla elätetty.
Eli kun yhteisiä varoja jaetaan laiskoina makaaville yrittäjille, niin se ei ole sosialismia, niinkö?
Jos rehellisiä ollaan niin arvelen saaneeni aikaan veronmaksua enemmän kuin sinä ansioita elinaikanasi.
Omat verot, yrityksen verot (ei yhtään tappio vuotta 30 vuoden aikana) Lisäksi olen työllistänyt muita satoja miestyövuosia joista niistäkin on veroja makseltu.
Vieläkin kun maksan eläkkeen ja pääomatulojen verot veikkaan niiden olevan enemmän kuin sinun verosi!
Verorahoista taas äidille aikoinaan maksettiin lapsilisiä ja armeijassa pitivät 11 kk unohtamatta kansakoulua mutta yhteiskoulusta vain osa koska siellä oli lukukausimaksut.
Koskahan siis olen elänyt veronmaksajien rahoilla? Veikkaan sinun syyllistyvän siihen!
Laiskana makaava yrittäjä on entinen yrittäjä!
Laiskana makaava duunari on pian entinen duunari!
Vaan potkut saanut laiskuri duunari pääsee juuri haluamaansa virkaan eli työttömäksi nauttimaan vastikkeettomasta tulosta. Yrittäjä taas kun yritys kaatuu jää velkaiseksi ja tulottomaksi.
Ero on huima ja osa sitä kommunismia joka vieläkin vaanii täällä!
Jokaisen pitää ansaita se tulo jolla hän elää ja laiskuus, vaikka onkin monen keksinnön takana, on tuomittavaa jos se ei johda johonkin todelliseen tulokseen.
Siinä+meni+se+30+000+uuden+työpaikan+luominen,+jonka+varaan+oli+laskettu+paljon,+joka+muuten+oli+alkuaan+jo+täyttä+utopiaa.
Ei+voi+kuin+ihmetellä+Suomessa+työllisyysaste+ehkä+73+%,+olemme+aina+viimeisellä+sijalla+vertailussa+muihin+Pohjoismaihin.
Ihan oikein yrittäjille, että menevät konkurssiin. Eivät maksa tarpeeksi veroja ja yhteiskunta hellii niitä. Luu kurkkuun vaan. Rikkailta rahat pois! Niillä rahoilla on helppo palkata työntekijöitä kuntiin ja valtiolle.
Jos yrittäjät kaatuvat niin samaa rataa menet sinäkin, sillä yritykset ovat se ainoa lähde josta yhteiskuntamme saa rahaa käyttöönsä!
Setelikoneen pyörittäminen ei kauaa ketään lämmitä, ellei se ole veivattava jolloin veivaaja lämpiää kyllä!
Mistä ne palkat kuntiin ja valtiolle saadaan kun rikkaiden rahat loppuvat. Eiväthän ne enää niitä ansaitse jos alat niitä varastamaan? Taidat olla ajatuskyvytön komuloinen joka tarvitsee päivähoitajaa!
Heinäsirkat on somia vaikka hepokatteihin verrattunakin, eikö olekin.
"Terveessä taloudenpidossa varaudutaan epämiellyttäviin yllätyksiin"
Niin, jakamalla veronalennuksia vaalikampanjassa. Sillä se tulopuoli varsinkin vahvistuu.
Tietyssä verotuksen tasossa niin vahvistuukin. Esimerkiksi yhteisöveron lasku nosti yhteisöverosta saatavia verotuloja.
Olet+pihalla+kuin+lumiukko+heinäkuussa!
Taloudenpidossa+varatuminen+tarkoittaa+säästämistä+eli+kun+saadaan+veroja+koottua+tonni+niin+aina+esim+satanen+pannaan+Osuuspankkiin+valtion+käyttelytilille+tai+johonkin+muuhun+pankkiin+mutta+100%+suomalaiseen.
Kun+sinne+ajan+mittaan+kertyy+varoja+niin+siitä+voi+sitten+osin+kustantaa+huonojen+päivien+verotulon+laskua.
Omalta+kohdaltani+aloin+tuon+idean+mukaisen+rahojen+käytön+jo+-60+luvulla+ja+sillä+olen+pitkän+pennin+ja+sentinkin+saanut+säästymään.
Ensin jaettiin rahat ja sitten piti saavuttaa tavoitteet. Sattuipa sopivasti, etä tavoitteista enää ei tarvitse puhua kun tilanne muuttui ja rahat saatiin ensin tuhlattua.
Kun rikkaat menevät konkurssiin, niin se on ilon päivä. Ei ropokaan apua yrittäjille! Hyvinä aikoina rikastuivat, nyt tulee hiukan takapakkia. Ähäkutti.
Oikeistohallitus ei olisi tehnyt juuri mitään erilailla, se on nähty monesti jo.
Disinformaatiota.
Marin ei tajua mikä lama on edessä. Eikä siitä tietenkään voi häntä syyttää kun ei ollut vielä edes syntynyt edellisen aikana.