Persuharhaa

Täällä yritetään esittää, että hallituksen toimenpiteet olisivat olleet perussuomalaisten ansiota ja ennenkaikkea rajojen sulkeminen. Yritetään myös väittää, että rajojen sulkeminen aikaisemmin olisi estänyt viruksen leviämisen Suomeen. Sellaisesta ei ole mitään näyttöä, että rajat sulkemalla ei virus olisi levinnyt Suomeen.

Pitää muistaa, keiden mukana virus tuli ja alkoi levitä: kotiin palanneiden Suomalaisten mukana. Virus ei tullut itsekseen vaan oireettomien, suomalaisten matkaajien mukana. Kukaan ei ollut silloin vaatimassa rajojen sulkemista kun talvilomalaiset palasivat Alpeilta ja Italiasta, ei kukaan. Jälkeenpäin on täällä helppoa esittää, mitä olisi pitänyt tehdä.

Rajojen sulkeminen on vain yksi toimenpide yhdeksäntoista kohdan ohjelmassa, eikä sillä yksistään ole suurta vaikutusta. Se tarkoituksena on estää uusien tartuntojen leviämistä.
33<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ai persujen ansiotako?

Oulussa huhutaan, että Sipilänjussin ansiota! :D

:D

voi voi...

Äänestä
  • Ilmastomuutos samalla tulee kuntoon lentoturismin vähentyessä, ainut miten kulut siirtäisi autoilijoiden maksettaviksi siinä viherhörhön painajainen kun lentoliikenne on samat päästöt kuin matkustuskoneilla lentäen turismikohteisiin, autoilijat maksaa nyt jo 8 miljardia joka vuosi veroa.

    Äänestä

Hallitusharhaa kaikki kun tehdään kuukauden liian myöhään kaikki rakaisut, olisi ollut kansalle paljon pienempi paha silloin hillitä kaikkia siitä koituvia kuluja.

Äänestä
  • Mikä ratkaisu sinulla oli tarjota kuukausi sitten, kun Suomessa alkoi hiihtolomakausi ja ihmiset lähtivät lomalle Alpeille ja Italiaan?

    Äänestä

Tuo aloittaja on kyllä jumalauta niin sekaisin persuraivonsa kanssa. Ei täällä ole esitetty yhtään mitään ansioista. Hallitus on tehnyt päätöksiä, on ottamassa asiat käsiinsä, eli tekee päätöksiä joka on sen tehtävä ja sille on kaikkien eduskuntapuolueiden tuki tässä kohtaa. Pyrkimys on pelastaa ja estää koronaviruksen aiheuttamilta tragedioilta, niin ihmiset, omaisuus kuin liiketoiminta mahdollisuuksien mukaan.

Tuo saatanan typerä ja lapsellinen sepustelu olisi syytä lopettaa. Jatketaan tätä vähä-älyisten leikkikoulua sitten taas kun on saatu tärkeämmät, suomen ja suomalaisten asiat turvattua. Ihan oikeasti, tässä tilanteessa tuo saatanan rääpimisesi alkaa oikesti vituttaa. Sillä ei ole nyt merkitystä kenen ansiota, tai kenen vika, vaan asiat on hoidettava ja sitä tekee nyt hallitus ja eduskunta, virkamiesten kanssa.

Äänestä
  • On se hyvä, että persut ei oo hallituksen jäseniä, olis vielä suurempi öyhötys.

    1Äänestä

  • Persuraivoako? Jumalauta, saatana, vitutus...

    Jos luet eri aloituksia, huomaat, että sivulla joka toinen yrittää väittää, että hallituksen päätös rajoittaa henkilöiden rajaliikennettä olisi perussuomalaisten ansiota. Koita vaikka lähteä ulos kävelylle rauhoittumaan.

    Äänestä

  • On reagoitu niihinkin samalla tavalla. Nyt on kaikkien syytä lopettaa hölmöily ja keskittyä siihen saadaan hommat toimimaan. Hallitus on tehnyt päätöksiä, ja niillä mennään. That´s it !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuraivoako? Jumalauta, saatana, vitutus...

    Jos luet eri aloituksia, huomaat, että sivulla joka toinen yrittää väittää, että hallituksen päätös rajoittaa henkilöiden rajaliikennettä olisi perussuomalaisten ansiota. Koita vaikka lähteä ulos kävelylle rauhoittumaan.

    Paskan marjat, idiootteja riittää, mitä helvettiä siitä pitää sivu kaupalla triiskutusta pistää täysin tyhjänpäiväiseen asiaan. Hallitus on hommansa tehnyt, ja nyt huolehtivat että homma toimii mahdollisimman hyvin. Se siitä, pallo on hallituksella, he ottivat kopin, eli heidän määräystensä mukaan marssitaan. That´s it !

    Idiotismiin ei tässä kohtaa ole mitään syytä rauhoittua, niin sinä kuin kaltaisesi paskanjauhajat, olivatpa antipersuja tai persuja, ovat tässä kohtaa paskaa lässyttäessään luusereita.

    Äänestä

  • Mitä aikuismaista hallituksessa on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä aikuismaista hallituksessa on?

    Persujen pysyminen siitä ulkona.

    1Äänestä

  • AdDicte kirjoitti:

    On reagoitu niihinkin samalla tavalla. Nyt on kaikkien syytä lopettaa hölmöily ja keskittyä siihen saadaan hommat toimimaan. Hallitus on tehnyt päätöksiä, ja niillä mennään. That´s it !

    Ja johan siellä oli täysistunnossa Jani "Persupenaalin tylsempi kynä" Mäkelä haukkumassa THL:n asiantuntijoita ja vänisemässä turvapaikanhakijoista. Persu persuilee kun ei muutakaan osaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja johan siellä oli täysistunnossa Jani "Persupenaalin tylsempi kynä" Mäkelä haukkumassa THL:n asiantuntijoita ja vänisemässä turvapaikanhakijoista. Persu persuilee kun ei muutakaan osaa.

    Itkehän siis sitä. Typeryksiä, kuten huomaamme, on jokapaikassa, kaikissa puolueissa ja palstoilla.

    Äänestä

Palstaa terrorisoivat äärisilakat yrittää esittää omia valheitaan joka ikisenä päivänä. Kaikki valheet kuitenkin on yhtä tuuleen huutelua. Äärisilakan läsnäolo haisee kuin kalasatama.

Äänestä
  • Oletko huomannut silakan hajua? Kannattaa käydä suihkussa ja vaihtaa kalsarit.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko huomannut silakan hajua? Kannattaa käydä suihkussa ja vaihtaa kalsarit.

    Kyllä täytyy olla ahkera tämä yksi ja sama vanha komu-akka joka jaksaa yksinänsä mölytä, tällä palstalla,ei ole yhtäkään vasuria komppaamassa häntä,tuntevat myötähäpeää hänen puolesta ja ovat onneksi hiljaa .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä täytyy olla ahkera tämä yksi ja sama vanha komu-akka joka jaksaa yksinänsä mölytä, tällä palstalla,ei ole yhtäkään vasuria komppaamassa häntä,tuntevat myötähäpeää hänen puolesta ja ovat onneksi hiljaa .

    Onneksi Teukka ei ole nyt pääministerinä. Huoh....!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä täytyy olla ahkera tämä yksi ja sama vanha komu-akka joka jaksaa yksinänsä mölytä, tällä palstalla,ei ole yhtäkään vasuria komppaamassa häntä,tuntevat myötähäpeää hänen puolesta ja ovat onneksi hiljaa .

    Onneksi sinä olet myös täällä mölyämässä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi sinä olet myös täällä mölyämässä

    Sinulta persulta sentään tulvii "järkeviä" kopioita ja pääkallonkuvia palstalle 24/7?! :-D

    1Äänestä

  • Juu, kyllä maltilliset keskustasilakat ovat parempia.

    Äänestä

Persuille tulisi olla pakollinen rokotus...

1Äänestä
  • Jep , ja viher-vasuri-komukeille se viimeinen piikki .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep , ja viher-vasuri-komukeille se viimeinen piikki .

    Toivottavasti saatte rokotteesta mahdollisimman pahat haittavaikutukset!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep , ja viher-vasuri-komukeille se viimeinen piikki .

    Kaasuttaahan persujen ne piti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaasuttaahan persujen ne piti!

    kerrotko tarkemmin väitteestäsi, viittaatko Dellingeriin ja tappolistoihin???

    Äänestä

Tässä ketjussa perussuomalaisten maltin menetys jo nostaa päätään. Suututaan ja kiroillaan, kun ei kestetä fiksujen persukriittisten ihmisten esittämää aiheellista arvostelua perussuomalaisten öyhötys-linjaa kohtaan.

PS on sisäisesti pahassa kriisissä. Kansa huomaa sen eikä enää kannata sellaista kaikkien - jopa omien - kanssa riitelevää puoluetta.

Niinpä viimeisin tuore gallup kertoo, että PS:n kannatus on laskenut enemmän kuin minkään muun puolueen.

Riitelevän puolueen suosion aleneminen on hyvä uutinen eikä sureta ketään.

Äänestä

Onhan ne persujen vaikutusta. Persut ottaa kissan pöydälle aina. Kansan paine vaikutti myös hallituksen päätöksen joka ei kuitenkaan koske tulijaukkoja. Törkeää.

Äänestä

  • Mistään hallituksen vilpittömästä omasta halusta ei voida puhua, vaan se oli suuri hallituksen kaatumisen pelko jos näin ei tehdä. Ohisalo ja vielä kerran Ohisalo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistään hallituksen vilpittömästä omasta halusta ei voida puhua, vaan se oli suuri hallituksen kaatumisen pelko jos näin ei tehdä. Ohisalo ja vielä kerran Ohisalo.

    Aloittaja hei, mitä mieltä olet Ohisalon äärettömästä itsepäisyydestä tässä asiassa? Hän ei sulkisi rajoja mistään hinnasta, ei vaikka kokoa kansa sairaistuisi. Mitä mieltä olet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja hei, mitä mieltä olet Ohisalon äärettömästä itsepäisyydestä tässä asiassa? Hän ei sulkisi rajoja mistään hinnasta, ei vaikka kokoa kansa sairaistuisi. Mitä mieltä olet?

    Aloittaja hei, mitä mieltä olet Ohisalon äärettömästä itsepäisyydestä tässä asiassa? Hän ei sulkisi rajoja mistään hinnasta, ei vaikka koko kansa sairastuisi. Mitä mieltä olet?

    Äänestä

Voitko sinä aloittaja jotenkin puolustella hallituksen erivapautta tulijaukoille? He saa tulla maahan kuten ennenkin.

Äänestä
  • Kokoomuslaisilta Tirolin laskettelijoilta ja fugelaisilta portit kiinni. He vain tuovat tuliaisinaan koronaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Täällä yritetään esittää, että hallituksen toimenpiteet olisivat olleet perussuomalaisten ansiota ja ennenkaikkea rajojen sulkeminen. Yritetään myös väittää, että rajojen sulkeminen aikaisemmin olisi estänyt viruksen leviämisen Suomeen. Sellaisesta ei ole mitään näyttöä, että rajat sulkemalla ei virus olisi levinnyt Suomeen.

Pitää muistaa, keiden mukana virus tuli ja alkoi levitä: kotiin palanneiden Suomalaisten mukana. Virus ei tullut itsekseen vaan oireettomien, suomalaisten matkaajien mukana. Kukaan ei ollut silloin vaatimassa rajojen sulkemista kun talvilomalaiset palasivat Alpeilta ja Italiasta, ei kukaan. Jälkeenpäin on täällä helppoa esittää, mitä olisi pitänyt tehdä.

Rajojen sulkeminen on vain yksi toimenpide yhdeksäntoista kohdan ohjelmassa, eikä sillä yksistään ole suurta vaikutusta. Se tarkoituksena on estää uusien tartuntojen leviämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu