Kommunisti suomi on varastanut sadalta tuhansilta lapsilta lapsuuden !

Katsoin Youtxxxx dokumentin missä puolalaiset aikuiset etsivät vanhempiaan.
Tietävät suurin piirtein, mutta eivät tunne sukulaisiaan ja vanhempiaan.
Natsi-kommarit varasti valloitettuaan puolan monia lapsia adoptoitaviksi
saksaan ja perustelut oli silloin rodulliset.

Suomen kommunstit on varastaneet lapsia taloudellisilla persuteilla. Olisko
nyt aika uskaltaa puhua asiasta todelisesti, miten moni nyt aikuinen miettii
heidän vanhempiaan suomessa ja milla lailla lapsia on manipuloitu. Samaa on
tapahtunut myös Natsi-kommarien hallinnon aikana puolassa ja saksassa.

Venäläiset on kaapanneet lapsiaan takaisin venäjälle ja teko on ollut oikeutettu.
Euroopan unioni ei ole puuttunut lasten kaappaamiseen venäjälle ja on
hyväksynyt teot. Suomen kommunitsti hallinto on ollut monta kertaa Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimessa.

Luuleeko Persu-kommari, että tämäkin on Euroopan unionin syytä vai ?
Mistä persu-kommari luulee saavansa oikeutta ja oikeudenmukasuutta jos ei
Euroopan unionista? Se on vakava ihmisoikeus rikos mitä suomen kommunistit
on tehneet köyhyyden nimissä köyhälle väestölle. Siitä kärsii tälläkin hetkellä
liki puolimiljoonaa ihmistä suomessa.

Toki persujen viha kannatus on saanut voimaa myös tästä. Mutta se todellinen
syy on suomen kommunistit... Sillä laskennallisesti lapsen kasvattaminen
maksaa lähes 400 000 euroa saada aikuiseksi. En tiedä, kuinka paljon ulkomaalaisten lapsia on varastettu vanhemmiltaan, mutta Venäjän viranomainen
on ainakin asian tuonut esille monta kertaa. On voitu uhkailla sodallakin en
tiedä?

Eli toimintakuvio on selvä, että ihminen, joka tekee lapsen ja tekee työtä orjana
eli hakee kelasta rahaa työn lisäksi menettää lapsensa 90% todennäköisyydellä.
Euroopan unionin pitää ottaa vahvempi kanta tähän asiaan.

1

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikö Persua vituda, kun varastin ja oikasin Hullu ahon päivityksiä ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      198
      1519
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      720
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe