Nettikoulu

Tänään alkoi nettikoulu. Ajattelin, että netti kyllä kestää sen kun youtubea katselleet muksut ennenkin iltasella yhtä aikaa, mutta nyt netin jaon puhelimella resetoitua itsensä kolme kertaa alkaa tuntua toivottomalta. Juuri kun on saanut tehtävän tehtyä, onkin yhteys poikki. Toisen kerran jälkeen on jo osannut copy-pastella ottaa tehtävät talteen ennen niiden katoamista bittiavaruuteen. Samaan aikaan toinen lapsi yrittää lukea ilmeisestikin skannattua pdf-sivua - kymmenen minuutin kohdalla luovutettiin latausyritys, ei vaan toimi datayhteydet! Lisäksi puhelin lämpenee. Varmaan tästä syystä se käynnistyikin aina uudelleen. Onko noissa jaoissa joku ongelma, kun tuntuu aina välillä pompsahtelevan jakokin pois päältä puhelimesta kesken kaiken?
No, nettijako kuitenkin aukeaa samaan tapaan kuin ennenkin, eli 1-2 kertaa viikossa asioiden(kuten koulun) hoitamista varten.
0171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänään alkoi nettikoulu. Ajattelin, että netti kyllä kestää sen kun youtubea katselleet muksut ennenkin iltasella yhtä aikaa, mutta nyt netin jaon puhelimella resetoitua itsensä kolme kertaa alkaa tuntua toivottomalta. Juuri kun on saanut tehtävän tehtyä, onkin yhteys poikki. Toisen kerran jälkeen on jo osannut copy-pastella ottaa tehtävät talteen ennen niiden katoamista bittiavaruuteen. Samaan aikaan toinen lapsi yrittää lukea ilmeisestikin skannattua pdf-sivua - kymmenen minuutin kohdalla luovutettiin latausyritys, ei vaan toimi datayhteydet! Lisäksi puhelin lämpenee. Varmaan tästä syystä se käynnistyikin aina uudelleen. Onko noissa jaoissa joku ongelma, kun tuntuu aina välillä pompsahtelevan jakokin pois päältä puhelimesta kesken kaiken?
No, nettijako kuitenkin aukeaa samaan tapaan kuin ennenkin, eli 1-2 kertaa viikossa asioiden(kuten koulun) hoitamista varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu