Maailmassa on nyt vitsauksia. Afrikassa jättimäärä heinäsirkkoja, maailmalla koronaa. Palaako Jesse piankin? Onko lopun ajan merkkejä siis?
T: Iloinen nauraja
Tuleeko Jesse piankin?
22
<50
Vastaukset
Jesse loikkaa aina ihan pian ja Lopunajan merkit ovat ilmassa vielä vuonna 2120, jos aitouskovaiset eivät ole kuolleet sukupuuttoon sitä ennen.
- Anonyymi
Ja Suomessa kaikkitietävä huulipunahallitus, kyllä loppu on lähellä!
- Anonyymi
Tulee yhtä pian kuin ennenkin.
Lopun ajan merkkejä on ollut toistuvasti siitä lähtien, kun planeettamme syntyi n. 13 miljardia vuotta taaksepäin.
Eräät tahot ovat keksineet alkaa rahastamaan lopunajalla ja sen julistamisella.
Nyt niitä lahkoja, uskontoja ja kirkkokuntia on maailmassamme tuhansia, jotka erilaisilla lopunajan sanomillaan pyrkivät kalastelemaan varakkaita ja hyvin maksavia asiakkaita piiriinsä. Herkkäuskoisuutta käytetään surutta hyväksi, kun kyse on mahdollisuudesta ansaita sievoisia summia riihikuivaa rahaa.- Anonyymi
Jos tämä bandemia johtaa taloudelliseen kaaokseen ja lamaan ja jos hallitukset pohtii, mistä saataisiin rahaa on se piste iin päälle.
Heidän mieleensä tulee kirkot ja muut rahaa omistavat järjestelmät ja sieltä he sitten saavat tarvitsemansa rahan.
Tässä on mukana lopullinen antikristus ja väärä profeetta.
Antikristus juiustaa silloin:" minä ole kristus".
Yhdessä he hyökkäävät Israelin kimppuun.
Joitain muitakin ennustuksia täyttyy silloin ja se on Jeesuksen hetki tulla.- Anonyymi
. . .p.o: Antikristus julistaa . . .
- Anonyymi
Miksi Israel Anttia kiinnostaisi? Eihän se Jesseä tunnusta, joten se ei ole Anttia vastaan.
- Anonyymi
Ei tule. Jeesus rakastaa ihmisten kurjuutta, sotia, pandemioita ja joukkokuolemia.
Eipä Jeesusta kiinnostanut musta surma, ei espanjantauti, ei maailmansodat, ei holokausti, ei yhtään mikään. Jerdus rakastaa pahuutta ja katsella meidän kärsimyksiä niin paljon, että hän ei halua palata ikinä. Mikään määrä kärsimystä ei saa Jeesusta palaamaan, koska hän haluaa aina nähdä että mitä kivaa meille on seuraavaksi tarjolla.- Anonyymi
Siltä se tosiaan vaikuttaa.
T: Iloinen nauraja - Anonyymi
Siltä se tosiaan vaikuttaa.
T: Iloinen nauraja
- Anonyymi
Sietokyvyn kanssahan pitäisi jaksaa odottaa. Tai ota kuule itse selvää.
- Anonyymi
Nyt ei mikään täsmää. Koronavirus kun näyttäisi toimivan ilmaston muutostakin vastaan. Vedet kirkastuvat, ilma Kiinan kaupungeissa on raikasta hengitettäväksi, ei ole tungosta kaduilla ja kirkot on suljettu, eivätkä kusettavat ahneet pastorit ja papit ole äänessä.
Tämähän alkaa muistuttaa paratiisia? Kaiken kun piti mennä aivan toisin? - Anonyymi
Jeesus on nähty ihan oikasti Alepan kassalla. Superpakkaus vessapaperia oli muassaan.
Ei tule loppu ihan pian. Taivaan merkit ovt selvät.- Anonyymi
Varohan, ettei seriffi tule tyhmäpäille tekemään paskahuusiin ratsiaa. Siellä huomaa teitin paperittomuuden. Ateistielleneillä ei ole edes huussipaperia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varohan, ettei seriffi tule tyhmäpäille tekemään paskahuusiin ratsiaa. Siellä huomaa teitin paperittomuuden. Ateistielleneillä ei ole edes huussipaperia
Vain hölmöt pyyhkii persettään paperiin ja levittelee paskaansa sillä keinoin persvaossaan. Pideesuihku on fiksuja varten, eikä siinä paperia silloin tarvita.
- Anonyymi
Eikö se olisi hyvä, jos Jeesus tulisi pian. Loppuisivat kaikki sodat, sairaudet, kärsimykset jne. Miksi se olisi huono asia? Eikö se olisi parasta, mitä tälle ihmiskunnalle voisi tapahtua.
- Anonyymi
Jeesus on varhaisten kirkkoisien likainen päiväuni.
Jeesus tulee yhtä todennäköisesti kuin, että lehmät oppisivat lentämään.
- Anonyymi
<<<tulee.
- Anonyymi
Olkaa ateistit iloisia,että teille on annettu armonaikaa tehdä parannus. Kun ylikansoitus,pandemiat,ilmasto,sodat,pakolaiset alkavat tosissaan jyllätä,alkaa teidänkin sormenne menemään ristiin. Nyt jo on nähtävillä,että Raamatun lopunajan tapahtumat alkavat järjestäytyä asemiinsa. Vaivan aika alkaa ennen Jeesuksen tuloa. Jeesus tuo tullessaan tuhatvuotisen valtakunnan,jossa Hän hallitsee Pyhiensä kanssa, ennen viimeistä tuomiota.
- Anonyymi
Kaksituhatta vuotta ovat kirjoitukset kertoneet Jeesuksen tulevan pian.
Mikä on pian?
- Anonyymi
Jeesuksen paluu ja siten maailman loppu on nyt lähempänä kuin koskaan ennen.
- Anonyymi
Ryypätä ei kannata enempää.
https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/riittävätkö-työeläkevarat-suomessa-myös-koronakriisin-yli-tässä-vastaus-”ei-akuuttia-hätätilaa”/ar-BB11uPiZ?li=BBr5KbI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237120Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224916L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664246TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153453Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242261Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2731681- 671455
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221376Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581374