Australialaistutkijat sanovat löytäneensä ilmiön, jonka he ovat nimenneet globaaliksi pimenemiseksi.
Heidän mukaansa auringon loiste himmenee kolmella prosentilla kymmenessä vuodessa, koska miljardit noki- ja tuhkahiukkaset heijastavat auringonvaloa ilmakehästä takaisin avaruuteen, Daily Telegraph -lehti kertoi lauantaina.
Tutkimuksen johtaja, biologi Graham Farquhar Canberran yliopistosta muistuttaa kuitenkin, että pimeneminen on tarpeen ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
Hänen mukaansa puhtaampien polttoaineiden käyttö tekisi taivaasta kirkkaamman ja päästäisi maankamaralle enemmän auringonvaloa. Tämä lisäisi voimakkaasti maapallon lämpenemistä.
-------------
Eli nyt ei lämpenekkään vaan pimenee ja kylmenee
Jos nyt ei kuitenkaan vihreitten sivulta katsota ohjetta, ("katso tuolta lämpenee, www,vihreäliitto,fi", tai Grreenbeace,fi)
Hiiltä pannuun, kuten vihreäpoliikka olikin, vesivoimalle ei!, no hupsista!, oisko Drake vielä vihreitten toivo, hänhän nyt vihreitten edustajana nuorisopuolella EU:ssa
Heidän mukaansa auringon loiste himmenee kolmella prosentilla kymmenessä vuodessa, koska miljardit noki- ja tuhkahiukkaset heijastavat auringonvaloa ilmakehästä takaisin avaruuteen, Daily Telegraph -lehti kertoi lauantaina.
Tutkimuksen johtaja, biologi Graham Farquhar Canberran yliopistosta muistuttaa kuitenkin, että pimeneminen on tarpeen ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
Hänen mukaansa puhtaampien polttoaineiden käyttö tekisi taivaasta kirkkaamman ja päästäisi maankamaralle enemmän auringonvaloa. Tämä lisäisi voimakkaasti maapallon lämpenemistä.
-------------
Eli nyt ei lämpenekkään vaan pimenee ja kylmenee
Jos nyt ei kuitenkaan vihreitten sivulta katsota ohjetta, ("katso tuolta lämpenee, www,vihreäliitto,fi", tai Grreenbeace,fi)
Hiiltä pannuun, kuten vihreäpoliikka olikin, vesivoimalle ei!, no hupsista!, oisko Drake vielä vihreitten toivo, hänhän nyt vihreitten edustajana nuorisopuolella EU:ssa
Vastaukset 64
Vanhimmat
hiililämmityksen jälkiä vaikkapa Englannissa tai Skotlannin Edinburgissa. Mustaa on
Hiiltä alettiin polttamaan uudelleen 2002 syksyllä vähäisten sateiden takia. Vihreät lähtivät hallituksesta ydinvoimapäätöksen jälkeen. Viimeisin hiilenkäytön kasvu tapahtui Bacmanin ja Enestamin ollessa ympäristöministereitä. Ja ylipäänsä energia-asiat kuuluvat kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuuteen.
Se mitä nyt opittiin, oli ettei kannata liiaksi luottaa vesivoiman saantiin. Alhaiset allastasot ja kovat pakkaset ovat saantivarmuuden kannalta huolestuttavia. Erityisesti silloin kun sähkölämmittäjiä on runsaasti. Nyt on ollut hyvät sateet ja vesivoimaa saatavilla. Hiilivoimaa on voitu siirtää reserviin.
Kai Vuotoskin energiaa, kukahan kielsi sen käytön, ei nyt mennä Vaasan viisaitten(meinas tulla "visaisten") tuomareiden taakse, vaan kuka sai aikaan alun
Vihreät yksin syypäitä tähän, sitten "omakullan nuppu" Nikula manipuloi Vaasaan asti, ennen sitä vielä Eduskuntaa "opasti", ettei nyt yksin Vasassa olla viisaita
Elikkäs: käpälämäkeen sitten lähdetään, kun luotu "hyvät pohjat" energia-asioille
Se kuitenkin tosiasia, sähkö on ihmisen palveluksessa, ja käytetään yhä enemmän, ihme venkulointia vihreillä, vai kaippa se kannattaa taloudellisesti muutamilla eliittiin kuuluvalla, mitempä muuten ajelisi valtion laskuun takseilla, ja lentokoneilla, ja kännykkä kulutkin verovaroista
Pasifisti voisikin laskeskella paljonko vihreillä kuluu näitä eri muotojen kuluja jotka menee suoraan valtion kassasta(huom. vain vihreitten osalta), esim , verrata montako lentokone vuoroa voisi jäädä maahan jos ei vihreät hamuaisi sinnekkin, ja ylipäätään paljonko tämä "vihreys" maksaa
Senverran avitusta, puhelukulut jo samaa luokkaa kuukaudessa kuin monen eläkeläisen eläke kuukaudessa, ja tuossa alhaalla "ameriikan kokouksen koneen tiedot", eli vertailtuna: Vuotos tuottaisi päivässä n.,500000 litraa, sillä vihreät kävisi ameriikassa(tärkeässä kokouksessa)3-4 kertaan
MD-11 TARKEMMAT TIEDOT
Suurin lentoonlähtöpaino (kg) 285 990
Suurin paino ilman polttoainetta (kg) 195 045
Hyötykuorma (kg) 58 500
Suurin polttoainemäärä (kg) 116 505 (130000 litraa)
Pasifisti kirjoitti "omasta päästään". Ei yhtään viittausta vihreitten mainos-sivustoille! Kiitos, sinähän alat oppia!
Nyt olisi ollut mahdollisuus "näyttää kyntensä" laskemalla, paljonko Vihreät maksaa yhteiskunnalle suoranaisesti, ja arvioida paljonko menetettyinä väärinä päätöksinä, vallassa ollessa, ja muutoinkin, liittyy Greenbeacin toimintakin, kuin muidenkin Vihreän liikkeen kumppanit, unohtamatta mm. Vapaa Vuotos järjestöä, siellähän rahoja hukassa, sanoi "oma kullannuppu" Nikulakin, lisäten: koskee uusia vastaavia toimintoja(aika velikulta)
Vihreä liitto sai puoluetukea 826 490 euroa viime vuonna. Osa matkoista kustannetaan puoluetukivaroista. Vihreällä liitolla on 15 kansanedustajaa. Kansanedsutajan palkkion on 4 970 euroa kuukaudessa.
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx6000.scr?{ekrtunnus}=vihr01&{kieli}=su
http://www.eduskunta.fi/opas/tiedotus/palkkiot.htm
Meinnaakko että poika alkaa oppimaan pikkuhiljaa, jää päähän sivun tieto,
Itse olisin valmis lopettamaan koko vihreän puolueen, ihan tyhjän panttina, maksaa 2,5 - 3,5 miljoonaan euroon vuodessa veronmaksajille, osahan rahoista jää kotimaan kiertoon, aikalailla mennenee ulkomaillekkin, mm. eliitin osakkeina, ja tilapäismajoituksena, jotkin järjestöt saavat tätäkautta veroeuroja
Olisi mielenkiintoista selvittä paljonko Greenbeace saa apurahoja, tuossa eräs lista oli mennävuosilta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihreä_Liitto
Vai onko näin ???
Jokatapauksessa tuon 14 edustajan pelkät palkkakulut ovat enemmän kuin tuo puoluetuki ja tuo mielestäni maksetaan täysin "tyhjästä".
Jos Pasifisti ei edes tiedä Vihreiden kansanedustajien oikeaa määrää niin miten on muun tiedon kanssa ????
Jotka pidätetään jatkuvasti niiden vanhempien eäkeläisten eläkkeistä, niistä höylätysitä osista koottuina, siis kaikkeen siihen millä summalla valtio kustantaa koko vihreää joukkiota aina kännykälaskuja myöten, vai onko valtion käytettävä siihen yhteisesti kerättyjä eläkeläisten verovaroja vielä lisää? Jos riittää, niin mihin niitä lopupidätysrahoja nykyisin käytetään, vai ovatko ne nykyisin yhtä merkittyja kuin olivat höyläyksen alussa, siis opiskelijoiden (kalja) tukirahoiksi? Koska se pidätyskierre jatkuu edelleen! Lovi pysyy edelleen eläkkeissä.
Vihreä liitto aiheuttaa valtiolle kuluja noin 2 miljoonaa euroa. Eläkeläisiltä valtio säästi 7 vuoden ja 9 kuukauden aikana noin 471 miljoonaa euroa. Vihreän liiton olemassaolo pitäisi lakkauttaa noin 236 vuodeksi, jotta tuo osuus saataisiin takaisin. Kuinka iso lovi aiheutuu edelleen vanhempien eläkeläisten eläkkeisiin ja kuinka paljon teitä on?
En usko, että säästetyt varat ovat korvamerkittyjä. Niillä rahoitettiin kaikkia hyvinvointipalveluja ja tulonsiirtoja. Ellei synny lisää lapsia ja ole mahdollista korkeasti koulutettuun työvoimaan, niin mistä vaadittavat työntekijät yhteiskunnan ylläpitämiseen? Muuten on vaarana rahoitusjärjestelmän romahtaminen.
Ei tarvitse sentään olla noin vaatimaton, 2 miljoonaa euroa,mihin tuo kenties perustuu ???
Kun lasketaan kaikki "vastustukset" ynm.ynm. ja niistä aiheutuvat välilliset kustannukset niin summa on jotain aivan muuta.
Mitä sitten vaikka vihreäliitto laukkautettaisiin ei kai tuosta maailmanloppua tulisi,vai olisiko mielestäsi asia noin.
Myönnät kuitenkin että rahat olivat ryöstettyjä,hyvä näin sillä eräs kolleegasi ei omalta erinnomaisuudeltaan tuohon kyennyt.
Eläkeläisten ryöstämisellä ja lapsien syntynällä ei nyt kuitenkaan ole mitään yhteyttä.
Rahoitusjärjestelmän romahtaminen ilman tuota ryöstöä on myös väite joka naurettavuudellaan hakee vertaistaan.
Paljonkos niitä ns.kansanedustajia vihreillä olikaan ?????
"Ne rahat jotka rikkailta otetaan, ne annetaan vaivaisille" On vanha sananlasku!
Entä ne lähes varastetut eläkkeeme rahat!
>Niillä rahoitettiin kaikkia hyvinvointipalveluja ja tulonsiirtoja.<
Sanoit noin! Eikö olisi parempi sanoa PAHOINVOINTIEN palveluja?
Ja miksi juuri eläkeläisten eläkerahoilla?
Me vanha kansa ,olemme nostaneet Suomen sinullekin kurjuudesta tähän hyvinvointiin, Nostaneet sotaveoista, maksaneet sen mainitsemasi "korkeasti koulutettujen pankkiherrojen" kansalle aiheuttamat tappiot!Maksaneet veroja joista osa on mennyt jopa eläkkeitämme varten "ns. vara-rahastoon" jossa niitä lepää vieläkin Suomen pankin holveissa miljardeja! Sinne kertyneina ne ovat korvamerkitsemättömiä! Meidän rahamme muuten olivat juuri niitä korvamerkittyja joita te riistitte. Ja joka riisto jatkuu edelleen.
Asiallista vastausta ei ole Soininvaaran joukkueelta vielä saatu, että miksi ne piti ottaa eläkeläisiltä ja miksi eläkettämme ei samantien sen leikkauksen jälkeen palautettu ennalleen siihen jota se oli ennen ensimmäistä leikkausta. Vaan se osa aivan kuin lahjoitettiin vakuutusyhtiöille ja esäkesäätiöille? Nämä kysymykset askarruttavat kauan ellei niitä oikaista!
Nyt vihdoin saamme sen selvityksen näihin kysymyksiin !
huono kait noin verrata, eläkeläiset kuitenkin rakentaneet tämän maan, ja tulleet sitten nämä muut loisimaan, tai ainakin monet, ei tosiaan noin verrata
Eli vertaus 14/useita satoja tuhansia
Taas jos muutamat sadattuhannet veisi saman kuin vihreät, olisi 300000 x 75000€(per. lurjus) = 22500000000€(kokonais-summa)
Elikkäs Suomi olisi konkursissa jos kulutetttaisiin kuin vihreä eliitti
Nyt kuitenkin voisi olla 3 miljoonaa euroa, vihreitten hävikki, sillä saataisiin monia hyviä asioita preeraan
Uskotko tosiaan että ne henkilöt jotka nyt ovat jo eläkkeellä eivät ole olleet pelastamassa suomea nin sotaveloilta kuin pankkikriisien jäljiltä jonka saivat ne korkeasti koulutetut eliittiryhmä! Olen kauhiast hämästynyt tuollaisesta yksisilmäisyydestä!!!!!!!!
"eläkeläiset kuitenkin rakentaneet tämän maan"
- näin kirjootin, ja pitää just paikkansa, isämme ja esi-isämme tämän maan ovat rakentaneet, luoneet pohjan vaurastumiselle, mitä tulee rakentamisesta jälestä, on hyvää vain
"Elikkäs Suomi olisi konkursissa jos kulutetttaisiin kuin vihreä eliitti"
-tämänkin kirjootin ja pitänee just paikkansa
He ovat eläkkeellä jotka sodassa lähes täysin tuhotun lapinkin ovat nostaneet takaisin rakentaen sen jaloilleen. Samoin koko maammme joka esi-isiemme rakennelmien jäkeen on moneen kertaan tuhotun maamme on jaloilleen nostanut uudelleen monista syöväreistä! Juu ja oikein totesit että konkurssissa olisimme... ellei se sonanjälkeinen kansa olisi sisulla maatamme rakentanyt... nälkäpalkalla! Ei olisi enää Soinivaaroja tarvinnut meille uhkatekijöiksi ja katkeruutamme enää lisämään!
Häiritsee vain kun Greenbeace saa puolivapaasti operoida isiemme rakentamassa lapissakin
Ihan irvikuvaa, nyt Saksalaiset Greenbeassilaiset määräilemässä miten saa olla ja tehdä työtä
Saksassa jo halliksessakin näitä vihreitä
Jotenkin väärin menee, kun ulkomaan johto haluaa täälläkin valtaa
Eläkeläiset ovat suurin tulonsiirtoja saava ryhmä Suomessa. Eläkkeistä leikattiin taloudellisista syistä. Olen kyllä kiitollinen siitä perinnöstä minkä olette jälkipolville jättäneet. Mutta mikäli eläkkeistä ei olisi leikattu se olisi merkinnyt leikkauksia opintotukeen, lapsilisiin ja muihin tulonsiirtoihin. Se olisi jättänyt muut, paitsi teidät, paljon vähemmälle.
Ei ole minun syyni, että nostitte valtaan sellaisia ihmisiä, mitkä ajoivat tamän maan viime vuosikymmenellä niin pahaan taloudelliseen tilanteeseen! Me kaikki olemme samassa veneessä, ikävä kyllä, ja nuoremmat joutuvat maksamaan myös menneisyydestä. Jos minä olisi eläkeläinen en pahemmin valittaisi. Te eläkeläiset taas ette ole maksaneet niin hyvää eläkettä teidän aikanne vanhuksille. Sen lisäksi oman aikanne vanhukset eivät myöskään päässeet osaksi yhtä hyvistä terveyspalveluista. Te ette joutuneet maksamaan eläkettä yhtä suurelle joukolle kuin nuoremmat nyt joutuvat. Haluatteko siis jättää teitä vanhemman sukupolven lisäksi nuoremmat sukupolvet osattomiksi?
Oma veikkaukseni sille, miksi varoja meni vakuutusyhtiöille ja eläkesäätiöile on, että ne ovat valtion suojeluksessa, eikä niitä haluta saattaa konkurssiin. Jos ihmisten luottamus taloudellista järjestelmää kohtaan romahtaisi, tästä valtiosta tulisi konkurssipesä! Vakuutusyhtiöillä ja elkäsäätiöillä voi olla sijoituksia, joilla taas on merkitystä teollisuustoiminnan synnyn ja sitä kautta työpaikkojen synnylle!
Vihreä liitto on selittänyt asiaa Ari Heikkisen suulla.
http://www.vihrealiitto.fi/kannanotot/0592.html
Käsitätkö edes itse mitä yrität puhua,epäilen vahvasti että et.
Ps.Paljonkos niitä edustajia olikaan ??
Eikö sinulla ole parempaa vastaväitettä, kuin kitistä näppäinvirheestä ja luulottelu?
Siinä ei mitään ihmeellistä, että eläkeläiset ovat paljon paremmassa asemassa, kuin aikaisemmat eläkeläiset. He elävät paljon pidempään hyvän terveydenhuoltojärjestelmän ansiosta. He eivät ole joutuneet kustantamaan hyviä eläkkeitä ja hyviä terveyspalveluita yhtä suurelle joukolle, kuin nouremmat joutuvat nyt. Vai vätätkö, että nykyisen kaltaisia terveyspalveluita on ollut aina saatavilla ja väki elänyt pitkään?
Minä en ollut äänestysikäinen, kun valtaan valittiin ne päättäjät, ketkä ajoivat Suomen niin pahaan taloudelliseen tilanteeseen. Minun tietääkseni eläkeläiset eivät ole Suomen yhteiskunnasta erillään oleva ryhmä. Heilläkin on vastuuta. Vai merkitseekö eläkkeelle jääminen todellakin koskemattomuutta ja kaiken yläpuolella olemista?
sanoit: Eläkeläiset ovat suurin tulonsiirtoja saava ryhmä Suomessa. "---mikäli eläkkeistä ei olisi leikattu se olisi merkinnyt leikkauksia opintotukeen, lapsilisiin ----" Eläkkeet eivät ole milloinkan olleet sidoksissa lapsilisiin, vielä vähemmän opiskelijoiden kaljarahoihin!
JÄLLEEN tyhmyytesi ilmaisu:---ette ole maksaneet niin hyvää eläkettä teidän aikanne vanhuksille.
Emme maksaneet koska palkat olivat alhaiset ja elätimme vanhuksemme samassa köyhyydessä jossa itsekin elimme , niin sota-aikana kuin sen jälkeenkin, siis kotonamme. Me rakensimme tuhottua Suomea suurella SISULLA vain. Sosiaali- järjestelmä puuttui lähes täysin koko maasta! Vain kunnalliskodit olivat yhteiskunnan varoilla joihin yksinäiset ja sairaat vanhukset joutuivat, he eivät päässeet vaan joutuiva. Uutta parempaa järjestelmää rakensimme itseämme, heitä sekä yleensä vanhuksia varten. Palkat olivat todella alhaisia, verot suhteelisen pieniä. Edes verokirjoja ei vielä tunnettu, vaikka verot perittiin kylläkin, alla 20 % Suuremmat verot olisivat vaatineet suuremmat palkat joihin ei kertakaikkiaan ollut varaa. Kun minä jäin eläkkeellle, oli kansaneläkelaitoksella jo silloin varoja niin valtavasti että jokaisen sen herkinen eläkeläisen olisi voint kustantaa vaikka Kanarialle lepäämään täyshoitoon! Silloin eläkkeelle jäävä oli ajettu niin loppuun ettei hän nauttinut kauaa eläkettä kun poistui joukostamme rajan taakse, nyt elämänkaari on jo jatkunut vuosia siitä. Missä ne varat nyt ovat? Tämän kertoi meille eräs kelan pomo aikoinaan. Niitä varoja käytettiin valtiojohtoisten yhtiöiden rakentamisen tukemiseen lähes 0-lorolla vaikka inflaatio laukkasi 10% luokkaa jopa. Niillä tekivät maalaisliittolaiset miljarditappioita salaojasuunnitelmillaan, josta sinulla ei ole ymmärrystä! Olimme keränneet eri vakuutusyhtiöille palkoistamme osuuden joka oli meidän eläkkeeksemme tarkoitettu, siinä olivat työnantajat mukana. Perustimme työnantajan kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksena säätiöitä tukemaan eläkkeittemme ajantasolla pysymistä. Sinulla on todella syyttävä mieliala eläkeläisiä kohtaa jotka ovat kokeneet kovia kohtaloita sotavuosineen ja vielä niiden pankki-kriisien vuoksi, siis niiden korkeasti koulutettujen!
Ihmettelen todella sinun käsitystäsi ja aivopesuyritystäsi! Hiukan valaistusta, mutta vain vähän, joten ota itse lisää tietoa!
Tuollaisten solvauksesi vuoksi saat todellakin hävetä sanojasi ja loukkauksia joita teit vanhuksia kohtaan! Surku sentään! Kaikkia se maa päällään kantaa...!
Olet siis joku risuparta keskenkasvuinen näköjään, koska puhelet ovat seuraavaa tyyliä:
"Minä en ollut äänestysikäinen, kun valtaan valittiin ne päättäjät, ketkä ajoivat Suomen niin pahaan taloudelliseen tilanteeseen. Minun tietääkseni eläkeläiset eivät ole Suomen yhteiskunnasta erillään oleva ryhmä. Heilläkin on vastuuta. Vai merkitseekö eläkkeelle jääminen todellakin koskemattomuutta ja kaiken yläpuolella olemista? "
Kaikki sopimukset ovat sidottu kahden eri ryhmän, tai kahen henkiön välisesti noudatettavaksi! Se sanoo jo perustuslakikin ja moni muu, jopa rikoslaista löuytyy siihen kohdat! Jokainen kirjallisesri tehty sopimus on molempia osapuolia sitova ja tavalla tai toisella aina rikkomaton ellei sopimusta tehtäessä ole toisin siitä sovittu erikseen.
Eläkeläiset ovat kantaneet varmasti suuremman vastuun kuin sinä milloinkaan edes kykenet, joten se vastuunkantaminen on jo eläkeikään mennessä täytetty paljon yli kaikkien rajijen 100%. Sellaiseen vetoaminen on todellista vastuutonta ja oman vastuunsa pakoilua. Mitähän tarkoittanet eläkeläisten yläpuolella olemisesella? Eläkkeemme on tosiaan oltava koskemattomia, perustuen tehtyihin sopimuksiin ja jo maksamiimme eläkemaksuihin! Nyt on teidän vuoronne, kun olemme rakentaneet kouluja ja maksaneet proffien palkkoja ja antaneet verokertymä-varoilla mahdollisuuden kouluttautua muuhunkin kuin eläkeläisten solvaukseen! Minä taasen olen sota-ajan kokenut ja tiedän hyvin tarkkaan ilman sinun aivopesuyrutyksiäsikin millainen se todellisuus on!
Olen kyllä nuori ja tietämätön, mutta parroton. Kertoisitko ihan rauhallisesti ilmaistaanko eläkesopimuksessa, että eläkkeisiin tarkoitettuja varoja ei saa missään olosuhteissa käyttää muuhun tarkoitukseen. Eli onko eläkevaroilla todellakin koskemattomuus? Minulle asia on jäänyt hämäräksi kaiken arvostelun keskellä. Soininvaaran syyttely ryöstäjäksi on vienyt mielenkiintoa lukea tarkemmin viestejä. Siis esittäkää kohta sopimuksesta ja lähde.
Varmasti olette ikäänne päästyä tehneet enemmän kuin minä. Minä olen vasta aloittanut työuran, mutta siitä ei ole kysymys. Myönnetään, että olen joskus tarkoituksella kärkevä. Sillä tavalla saa herätettyä huomion asiaan. Pyydän anteeksi jos tuli loukattua pahasti kommenteilla.
Mitä vietävää sinä penikkatautia sairastava vintiö tarvitset tietää kahdenvälisuistä sopimuksista? Sinulla ei ole osaa eikä arpaa niihin sopimuksiin yhtään enempää kuin koko vihreällä puolueella tai Soininvaaralla joka omavaltaisesti ryhtyi esittelemäään eläkkeittemmne leikkauksia! Sitä leikkausta ei ole tehty kuin vanhimpien eläkeläisten eläkkeisiin, nykyiset eläkeläiset saavat ne jälleen täytenä! Meillä leikkaus vain jatkuu! Vai erehdyinkö muka mielestäsi? Olen sen verran elämää nähnyt että on tietoa ja rohkeutta tunnustaa olleeni evakkoreissujen ja kotien jälleenrakennusten kokeneena, jolloin ruokana oli vain perunahiutalevelliä v 1945 kun rauha palasi maahamme ja aloimme kosrsuasunnosta ensin rakentamaan uusia kotejamme. Luulisi sinulla olevan hiukan häpyä edes että lopettaisit meidän solvauksen. Joten sellainen kultalusikka meillä on ollut suussamme kaiken aikaa. Me sitä syyttömiä olemme, ja meidän eläkkeiten kimppuun se Soininvaaran paholainen hyökkäsi! Mene jo nurkkaa häpeämään opentunen rukka. Olen todella vihainen että meillä on sinunlaisia joukossamme. Nebulosa ei kehtaa turpaansa enää soittaa, kiitos hänelle ja Soininvaara ei uskalla edes avata sitä!
Se vähän elämä tämmöistä, kuten vihreätkin, tulleet loisimaan, lienee tätäpäivää
Kaippa sille ei voi mitään, mutta sehän siinä ihmmellisintä nykymenossa, loisillekkin pitää olla mielestään valtiomiesten kohtelu, vaativat lentokoneita käyttöönsä, taksit, sun muut jo ilmaispalveluja, senkun vain köröttelevät, kyllä loisilla kelpaa
Kun pitää tehdä töitäkin että saa nuo mahdolliset tulevat eläkkeensä maksettua niin vastaukset joskus hieman viivästyvät.
Mihin tuo parempi vastaväite mielestäsi yleensä tarvitaan,siihenkö että itse et koko asiasta tiedä mitään vaan ainoastaan luulet tietäväsi.
Toinenvaihtoehto on että olet kuunnellut tai lukenut jonkun viherpoliitikon ajatuksia ja sovellat niitä totuuksina.
Mitä kerrot noista aikaisemmista eläkeläisistä ja terveyspalveluista jne.niin en todella viitsi edes vastata ja kommentoida,miksi näin ?? siksi että ei aikani riitä niiden perusteelliseen selvittämiseen ja muuten et ymmärrä noista asioista edes alkeita.
Mitä tulee näppäinvirheeseen niin tuohon en myös usko,jos et edes tiedä montako kansanedustajaa on vihreälläliikkeellä niin miksi leikit jotain puolueen besserwisseriä.
Olet nuori ja mielipiteilläsi on varmasti arvoa niin nyt kuin tulevaisuudessa,varo kuitenkin tuota besserwisser asennettasi ettei käy kuin kolleegallesi.
Kysyit:
-- onko eläkevaroilla todellakin koskemattomuus? Minulle asia on jäänyt hämäräksi kaiken arvostelun keskellä. Soininvaaran syyttely ryöstäjäksi on vienyt mielenkiintoa lukea tarkemmin viestejä. Siis esittäkää kohta sopimuksesta ja lähde.
Vastaan, että kaikki sopimukset ovat tehty rikkomattomiksi ja näinollen niillä on koskemattomuussuoja sellainen jonka laki sallii.
Jokainen ulkopuolinen joka sen rajan sisälle väkipakolla tunkeutuu on rikollinen teko ja rikollinen henkilö! Eli ne ovat näinkatsottuna koskemattomia ulkopuolisille.
Sen ymmärrän että sinulle jää paljon aikuisten ihmisten välisiä asioita hämärän peittoon, se on jo huomattu.
Mutta sitä ihmettelen, minkävuoksi eläkeläisten pitäisi jotain todistaa, eivät he ole tehneet mitään rikollista! Mutta Vihreän puolueen Soininvaaran, joka sen höyläyksen aloitti, hänellä se todistusvelvollisuus on, että missä kohtaa perustuslakia tai rikoslakia annetan oikeus kajota toisten ihmisten tuloihin joita eläkkeetkin ovat! Millätavoin se on siellä mainittu ja millä sanoilla ja missäkohdissa?
Nyt me olemme sitä tiedonhaluista, että onko tehty esitys rikolinen tai omavaltainen kajoamalla yksipuolisesti ansioon ja palkkaan ja toteuttamalla toista osapuolta kuulematta ansion osittainenkin riistäminen,jota se myös on"
Vastausta odotamme jota emme milloinkaan saa kuin korkeintaan vihreiden sivustoille ohjauksina, mutta niitä emme edes avaa enää!
Siksi pyydän vastaväitteille perusteluja. Kyse ei ole besserwisseriläisyydestä. Minulla ei ole mitään kiirettä vastausten suhteen. Ei tarvitse pyydellä anteeksi.
Eläkeasia, jos mikä, on sellainen, missä minulla on puutteita. Jotain tietoa kyllä asiasta on. Haluan vain lisää tietoa asiasta. Sain ainakin yden selityksen sille, miksi maksettiin aikaisemmin huonoa eläkettä (alhaisempi ansiotaso). Ei kannata vetää meloonin kokoista hernettä nenäänsä, jos olen kärkäs lisätiedon ja väitteitten suhteen.
Lupaan lukea viestini paremmin läpi, niin ei pääse lipsahtamaan kirjoitusvirheitä. Nopeasti kymmensormijärjestelmällä kirjoitettuna tulee helposti virheitä. Sen jokainen ymmärtää?
"Mutta sitä ihmettelen, minkävuoksi eläkeläisten pitäisi jotain todistaa, eivät he ole tehneet mitään rikollista!"
Minä pyysin osoittamaan, että eläkesopimusta on rikottu. Edelleenkin onko eläkevaroilla sopimuksen nojalla koskemattomuus, eli varoja ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen.
"Mutta Vihreän puolueen Soininvaaran, joka sen höyläyksen aloitti, hänellä se todistusvelvollisuus on, että missä kohtaa perustuslakia tai rikoslakia annetan oikeus kajota toisten ihmisten tuloihin joita eläkkeetkin ovat!"
Riippuu siitä kenellä ainoastaan on hallintaoikeus eläkkeisiin. Pankki voi lainata tallettamiani varoja, eikä ole syyllistynyt mihinkään rikokseen.
Ei ollut kysymys pankin tekemistä lainauksista vaan Soininvaaran tekemästä alotteesta jolla anastettiin eläkeläisiltä osa eläkkeestä aivan muualle kuin lainaukseem, eli kuten olet sanonut: OPISKELIJOILLE! (kaljarahoiksi, lisäisin minä)
kirjoittaessasi, siis "Etsikää, niin te löydätte"
Jota saisit muissakin tulkinnoissasi hiuka harkita ennenkuin tuot tyhmyyksiäsi julki!
Ei hyvä poju rukka. Ei Soininvaaralla ollut mitään muuta kuin omankädenoikeus! Emme ole valtuutaneet sitö jeppeä eläkevarojemme vartijaksi! Mutta et vieläkään kerro sitä kohtaa lakia joissa se valtuus kahdenkeskisten sopimusten rikkomiseen yksipuolisesti on annettu? Jos olet muka miin etevä, niin tottakait sinulla on tietoa siitä kenen eläkelisjoukon valtuuttamana Soininvaara kajosi heidän eläkkeisiin anastamistarkoituksessa. Niiden eläkevarojemme käytö on valtuutettu vakuutusyhtiöille jotka ovaykin niitä kasvattaneet. Muta eivät ilman lupaa ole anastaneet, kuten Soinivaaran höyläys teki! Olet harvinaisen järkevästi tehnyt havainnon ettei pankki tee rikosta kun lainaa säästettyjä varoja edelleen! HURAA! Muuten tekstisi aina vain alkaa tuntua idioottimaisesti aivopesun tuntuiselta! Muuten. yskotko myös, että olet textsteilläsi ja höpöpuheillasi saanut melkoisesti hallaa vihreitä äänestjiä kohtaan karkoittaen heitä puolueesta jopa! Satun tietämään, kun olen valistanut myös aivopesu-uotteillasi heitä!
Vielä anteeksipyytämään! Jöälleen sen suuren hö,öytesi päästit ilmoille! Kuka ihme sinulat pääytäisi kun sinä se olet se pikkupiru ja irvileuta eläkeläisten pureksija! Sinusta voui kasvaa melkoinen natsipäällikö jos vallan saisit! Mutta turha toivo!
Se on vastuun kantamista päätöksistä, jos joku ilmaisee mielipiteensä eläkeleikkauksista luopumalla vihreistä. Mikäli oiken ymmärsin niin kansanedustuslaitoksella ei ole mitään valtuuksia päättää eläkkeistä? Kenen hallinnasa vakuutusyhtiöt ovat? Soininvaara ei yksin voi tehdä päätöksiä. Siihen tarvitaan vähintään 50 muuta edustajaa.
Omapahan on asiasi jos pidät mielipiteitäni ja ajatusten vaihtoa aivopesuna. Ajattelutapani ei ole mikään monoliitti. Olen avoin muutokselle. Yleensä todistustaakka on sillä kuka syyttää rikkomuksesta. Osoita siis, että eduskunta ylitti Soininvaaran aloitteesta valtuutensa. Mitään muuta en ole pyytänyt. En ole ollut julistamassa ketään syyttömäksi. Olen kyllä selitellyt, miksi eläkkeitä leikattiin.
Mutta vastausta et vilä antanut , että missä kohtaa perustuslakia tai rikoslakia on kohdat joihin nojaten saa rikkoa kahdenvälisiä sopimuksia. Sen todellakin tiedän että eduskunnalla on se päätösvalta, mutta siihen tarvitaan se alotteen tekijä joka osaa luovia korpinkin valkoiseksi kuten nyt on rikoskestakin tehty laillista kamaa! Kyllä se Soininvaara yksin teki sen alotteen tietääkseni, enkä vastaväitteitä ole kuullut siitä, että alotteeseen olisi sekaantunut ketään toisia. Joten se se on suurin syntinen joka sen säkin avasi toisille anastajille valmiiksi! Aina niitä saaliinjaolle on tulijoita, vaikka salaa kaadetun hirven lihoille. Kerro kuitenkin ne lain kohdat niistä sopimusten rikkomisoikeuksista joihin nojaat! Älä kiemurtele vastauksien kanssa sitten! ole vihdoin asiallisen rehelinen? (Tai sitten älä) Vai voiko vihreitten rehellisyyteen luottaa milloinkaan !
Keskustelu ei etene ennenkuin kuin vastaat ja todistat, että eläkesopimuksessa eläkkeisiin varatuille varoille on sovittu koskemattomuus, eikä eduskunnalla ole oikeutta missään olosuhteissa kajota varoihin. Silloin voidaan sanoa, että eduskunta on syyllistynyt rikkomukseen.
Väärässä olin, nyt kaikki hyvin, otin asiasta selvää, kaikki kunnia veteraaneille kuin muillekkin eläkeläisille
Että kenen suusta ja mistä lähteestä tunnustus tuli, niin rivien välistä paistaa edelleen erittäin irooninen virnistys!
Se poikaraukka ei ymärrä muuta kuin Soininvaaran raamatusta, "Ministerikyyti" lukemnisensa jälkeen mitään inhimillistä" Sillä silmät kiiluu vihaa jokaista henkiklöä kohtaan joka mainitsee sanan eläkeläinen. Hänen mielestään jopa Soininvaaralla oli laillinen oikeus kajota meidän eläkkeisiimme rosvomaisin ottein. Saaden vielä eduskunnan puolelleen, 73 jäsentä ääneti leikkauksien puolesta. Mistä sen lettelon saisi, jotta voisi sitä jakaa eläkeläisille jopa puoluettain vaalien alla! Silloin siitä tuli laillinen utta ei milloinkaan se saa oikeudenmuksaisuuden hyväksynnön leimaa eläekeläisiltä! Rikos on tapahtunut ! Röäköön väärinkäytökset laillisuuden nimissä! Eivät he voi joutua vastuuseen teoistaan koska he itse tutkivat omat asiansa.
Huomaan, että kirjoitat äskeisessä viestissäsi paljon sellaista, mikä ei ole totta. Minä en ole vielä sanonut laillisuudesta mitään. Ainoastaan kysynyt todisteita rikkomuksesta. Silmäni eivät kiilu vihasta, vaan halusta löytää totuus tässä asiassa. Koska eläkkeiden leikkaamisen laittomuus nostetaan usein tällä palstalle esiin, niin olisi hyvä saada asiasta selvyys. Todistustaakka on syytteen esittäjällä.
Äänestyspäätökset ovat löydettävissä eduskunnan pöytäkirjoista. Niistä pitäisi tietääkseni nähdä miten edustajat ovat äänestäneet. Hyvän päätöksenteon ja demokratian edellytys on avoimuus.
"Äänestyspäätökset ovat löydettävissä eduskunnan pöytäkirjoista. Niistä pitäisi tietääkseni nähdä miten edustajat ovat äänestäneet. Hyvän päätöksenteon ja demokratian edellytys on avoimuus."
Turha noilla ratsastaa, ihmisiä ne edustajatkin vain on.
Huomattiin jo Vuotos Eduskunta käsittelyssä miten Vihreä Nikula antoi väärää tietoa Eduskunnalle, että mukamas tulee EU:n taholta sanktioita jos ei noin äänestetä, ja edustajat uskoivat, herra oikeuskansleria, normaalistihan näin olisikin, mutta nyt vihreille "maksavana" antoi väärää tietoa
Vihreät oli valjastaneet kaikki ruunakot tätä asiaa ajamaan(Vuotos)
Eli nyt pitäisi purkaa nämäkin väärinperustein, toisten maillekkin luvatta tehdyt päätökset
Olisiko tullut sanktioita vai ei, mikäli Suomi olisi rikkonut Unionin säädöksiä, joihin on sitoutunut? Mielestäni Suomi ei ole mikään Saksa tai Ranska, jolla on niin merkittävä asema, että toimintaa voidaan katsoa läpi sormien. Yleensä se tuppaa olemaan niin, että pienempien on taivuttava suuremman tahtoon. Etenkin, kun unioniin mentiin vapaaehtoisesti.
Eu tulee toimeen ilman Suomeakin, mutta miten on toisinpäin? Eu antaa Suomelle hyvin paljon liikkumavaraa suhteissa Venäjään.
Mutta luuletko tosiaan että olet ainoa ns viisasmies Suomessa joka tietää mikä on oikein ja mikä väärin! Olertko suuruuden hulluksi tulossa?
Va tullut jo?
En ole tulossa suuruudenhulluksi. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Tätä oikeutta minä ja moni muu haluaa käyttää.
Hih hih hih hih ---Aihettä tuntuisi olla perusteelliseen analyysiin!
Ne ovat jo kertaalleen polttaneet lapin ja onko vaara jälleen tarjolla!
Nythän estämässä tikkujen tekoa, ettei saa pahat pojat tikkuja käyttöönsä
Wiherpaece tuommoinenhan olisi kansainvälinen nimi, jos siitos siunataan, vihreät/greenpeace
Kuka onkaan eniten pappis oloinen vihreistä, oisko itse Osmo-herra
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat/ulkomaat.shtml?2005/03/358122
Voi hyvä tavaton miten vihreä eliitti juksaa, sanoen, että he ei toiminnoillaan saastuta vaan muut, ja muille laittaa lisää veroja, niillekkin jotka nuukasti elävät ja olevat
Väittämällään että heille tekemillä tuotteilla ei saastuteta, ja lentokone kyytikin saasteetonta, kun he kyydissä
Jo 1 Ameriikan matka vastaa n. 50-70 omakotitalon vuotuista öljyä(siis vuodeksi öljy ~60 taloon)
Mutta kun vihreällä eliitillä omasta nahasta kysymys, sitäpä ei sitten moitittakkaan, puhumattakaan tehtaista joita eliitille tarvitaan, ja jos vileä vihreästä eliitistä kyse, sehän täysin tarpeeton, ei tee kuin vain arvostelee muita, jopa sotiemme veteraaneja
Välittömästi voitaisiin 3 miljoonaa euroa vuosittain siirtää tarvitseville, jos vihreät lakkautettaisiin, ei ainakaan mitään estettä olisi valtakunnallisesti, samaan syssyyn häipyisivät Greenbeacin, täysin turha väki, tulisi 2 kärpästä 1 iskulla, mikään ei muutuisi kuin vain parempaan, monenkin osalta
Jos siirettäisiin vaikka asunnottomille se yli 3 milj.€ vuosittain, aika moni saisi asunnon päänsä päälle, on muuten 18 vanhaa miljoonaa mk, ja ihan turhaan, ei paljon turhempaa voi valtakunnassa olla, kun tämä summa menee tumpeloille,
vasta tämän jälkeen tulee Tuomiojan ja Halosen yksityis-suihkarilla kurvailu, eräskin Intian matka ministerillä 177000€, ja niitä on vuosittain paljon, maailmaa toverit parantaa
No, ei, mukava lisä tuo valtion maksama, he he he heheheheee!, ilmaiset matkatkin vielä he he he heee, ja eläke jo muutaman vuoden jälkeen, he he heee
Tulee ihan vedet silmiin,(niin liikuttunut) he he heee
Tennilä hoitaa lapin asiat he hehe heeee, ei suuryrityksille.. he he heeeee, ei Greenbeaselle he he heee, ei vesivoimalle he he he heeeeeeee
ei tule ajateleeksi niiden oikeassa mittakaavassa. Jurri tuollainen lähestyminen tekee asioista vertailukelpoisia. Mistä tuollaista saisi lisää ja mukaan päätöksentekoon, osaksi prosesseja?
mutta ajantilaus on Pasifistilla jo vetämässä!
Eiköhän ole jo tutkimuksissa, vienee viikon pari, sitten jonkinlainen diaknoosi odotettavissa
Hevosmiesten tietotoimisto, eli sama tietojenkäsittelytoimisto, josta kaikki muutkin viralliset vihreitten tiedot ovat lähtöisin!
Sai tabletteja, kielto 2-viikkoa netin käyttöön, sitten varovasti aloittaa, sanoi lääkäri
Lekuri antoi hermotabletin sijaan vahingossa Viagratabletin ja nyt se raukka hyppii verhojapikin s"oiro suorana" asunnossan. Kaikki ovet ovat teljetty, Ehkä rauhoittuu vuorokauden sisään , arveli lekusri!
Ollut jo Oskun päiväkirjoja esittelemässä, ne kuin "Maon kirja", ehkä tämä enemmän tyypillistä vihreillä, Suomeksi: katsotaan hyvin kapeasti, ja syykin siihen varmaan löytyy, joku voisi sanoa lapsuudesta, jos se ohitettaisiin,
ihan yksinkertaisesti, kun ei ole, ei ole annettavaakaan
Tuo "ole" varmaankin ratkaiseva näissä ympyröissä, koitetaan sitten tehdä vaikkei tiedetä tarkemmin, kuten moni edustajakin(vihreä)sanonut, ei tietäneensä mitään asiasta, josta äänestänyt Eduskunnassa
KYSYNPÄHÄN VAI, SILLÄ SIITÄHÄN SE OLI PUHE:hI hih hih hih
Miksei Drakesta ole ollenkaan juttua, eikö vielä kuulu eliittiin, onhan jo EU:ssa Vihreitten edustajana nuorisopuolella
saavutus sinänsä
vielä, niin ollaan toisella tonnilla, sama kuin pienien eläkkeiden 2 kuukauden hinta, tai suurien muutaman päivän, tai edustajien vajaan 2 kuukauden puhelin kulut, tai ja tai
Todella asiapitoista tekstiä eläkeläisiltä, vain joku pojanvintiö yrittää siellä sählätä enää vastaan!
Nimittäin "tonni" katselijaa