Jos lopetamme alkoholin ottamisen.
Kyllä me tästä yhdessä selviämme.
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Luulen ettei edes se enää auta
Alkoholi tappaa kivasti pöpöset
Hyvä alku on jättää alkoholi pois elämästä. Vaatii kuitenkin muitakin toimenpiteitä, johonkinhan sitä on juonut. Olin muutaman vuoden parisuhteessa joskus ihmisen kanssa, jolla oli pitkä raittius takana. Ihmiset ihailivat häntä, hänellä oli karisma. Ilkeämpää, kaksinaamaisempaa ja manipuloivampaa ihmistä saa hakea. Ulospäin hän oli viehättävä, toipunut ja valovoimainen. Kotona kiusasi minut lähes järjiltä. Haukkui ja pilkkasi minua ihmisille jo ennen eroamme. Eron jälkeen alkoi systemaattisen mustamaalaamisen, sekä vaikeutti elämääni monin eri tavoin.
Niin juodaan , yksinäisyyteen ja siihen ettei uskalla tunnustaa edes itselleen omia tunteitaan. Eli summa summarum elän kaapissa hautaan asti ja yksin. Luultavasti kuolen maksakirroosiin ennenkö täytän 40.
niin se on nyt 4kk raittiina eikä tee ees mieli luulen että kännis alkais viä enemmän ahdistaa tää tilanne ainaki krapulas t.49v n
Tuossahan on addiktin pahin kompastuskivi. Meidän pitää.
Ei teidän pidä vaan sinun pitää. Toista on turha vetää kiviriippana perässä. Hän tulee perässä kun lopetat tai jatkaa entistä muualla. Pelasta itsesi. Mikään rakkaus ei sen arvoinen, että elämä menisi viinahuuruissa. Olen nähnyt ihmisten juovan itsensä hautaan. Siitä on leikki ja tunteet kaukana. Alkoholistilla ei yleensä ole enää mitään tunteita. Hän on pelkkä epävakaa kuori.
Nimenomaan!
Komppaan täysillä! Kysymyshän raittiudessa on omasta halusta, ei toisten haluista. Eikä mua ainakaan kukaan määrää, mitä teen. Koko elämä muuttuu raittiuden myötä, kun ihminen löytää oman itsensä. Vanhat ihmissuhteet voivat tosiaan olla niitä riippakiviä, seura pitää olla omaa agendaa kannustavaa. Esim. Puoliso piti sinusta aikoinaan kynsin hampain kiinni, ostamalla sinulle alkoholia ts. olemalla juomisen mahdollistaja. Kysymys kuuluu, kenen etua hän tuolloin ajatteli? Vastaus on, että omaansa. Hän viis veisasi terveydestäsi, kunhan sai jollain keinolla hallittua sinua ja pidettyä sinut itselläsi. Syyllistäminen on toinen hyvä keino pitää kiltti alkoholisti kurissa.
Voi kuinka kaunis visio.
Toivotan teille onnea kaikesta sydämestäni ;) !
Tää ankeuttaja palsta pitäis lopettaa kokonaan. Tarvitse kuin vilkasta ja päivä pilalla.
Kyllähän sitä selviää jos ei juo. Heh.
En ole moniin kuukausiin juonut pisaraakaan alkoholia muttei se tarkoita sitä etten enää koskaan myöskään pisaraakaan joisi. ;) Silloin tällöin kohtuudella hyvä! :)
Paljonko kulutamme alkoholia kultaseni?
Sinä enemmän ja minä vähemmän.
Ahaa..kiva tietää.
Corona covid-19 tullaan nitistämään! https://www.youtube.com/watch?v=sPp3IHSuThs
Eikä alkoholia tarvita siihen yhtään.