Suomi ja monet muut EU-maat onnellisia!

Anonyymi

Suomi on kolmatta vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa, käy ilmi YK:n onnellisuusraportista. Tanska piti kakkossijan toisena vuonna peräkkäin, ja kolmossijalle nousi Sveitsi. Viime vuoden kolmonen Norja sijoittui nyt viidenneksi.

Kaikki Pohjoismaat mahtuvat seitsemän parhaan joukkoon. Islanti on neljäntenä ja Ruotsi seitsemäntenä. Loput kärkikymmenikön maat ovat Hollanti, Uusi-Seelanti, Itävalta ja Luxemburg.

Amerikan mantereen maista parhaiten sijoittui Kanada, joka oli 11:s. Maa lipesi kärkikymmenikön ulkopuolelle, sillä edellisessä raportissa se oli yhdeksäs. Yhdysvallat on sijalla 18, ja sen edelle kiilasivat muun muassa Australia, Costa Rica ja Saksa.

Kaksikymmentä onnellisinta maata ovat yhä samat kuin vuosi sitten, mutta maiden keskinäisessä järjestyksessä on muutoksia.

Kaikkiaan raportissa listattiin 153 valtiota. Suomen pisteluku mittauksessa on 7 809, kun toiselle sijalle tulleen Tanskan pisteluku on 7 646. Viimeistä sijaa pitävän Afganistanin lukema on 2 567.

The World Happiness Report perustuu vuosina 2017–2019 tehtyjen kyselyjen keskiarvoon.

13

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PASKA - PUHETTA !
      Jos liki 30 % kannattaa persuja ???
      Puolimiljoonaa ihmistä ulosotossa ???
      Onko Ne kaikki Persuja ... Jotka on ulosotossa onnellisia ...
      Yli 200 000 lasta eroitetu vanhemmistaan ja onnellisia vai ???


      Kyllä pitää olla taitava propagandanisti, joka saa ihmiset unohtamaan totuuden!
      Onko liki puolimiljoonaa ihmistä orjatyössä, jotka hakee Kelasta palkan ja
      sitten muka onnellinen Voi Viddu En todellakaan usko en varmasti... No
      olen kyllä jutellut palstalla monen ääliön ja yksinkertaisen kanssa.

      • Anonyymi

        Olen onnellinen vasta kuolleena. Sen EU joutuu pian minullekin tunnustamaan,Jopa uskovaiset käsittivät mikä ongelma EUsta syntyy. Toivottavasti nuoret käsittävät ettei elämä ole pelkkää laiffia vaan miettivät asioita ja syntyjä syviä. Koronaepidemia syntyi ahneudesta ja laiskuudesta. Ihmisten orjuuttaminen kapitalismilla ja kommunismilla pilasi lopuksi sekä ilmaston,terveyden että talouden. Siksi pitää syyt ja syylliset etsiä jotta he eivät enää voi jatkaa hävitystä. Kenenkään ei ole enää pakko maksaa örvellyksen lunnaita jos on elänyt oikein. Maksakoot ne jotka pilasivat kaiken. Vuosia sitten sanoin että EU-jäsenyyden vastustajat pitää palkita mielipiteestään. Nyt on se aika.


    • Anonyymi

      Ilmankos ne afgaanit ja irakilaiset tänne haluaa. Afganistan oli muuten 153:sta mitatusta maasta viimeinen. Mikäli näistä maista päästettäisiin naiset, niin näihin maihin ei jäis kuin ukot pyörimään keskenään.

      • PASKA - PUHETTA !
        Jos liki 30 % kannattaa persuja ???
        Puolimiljoonaa ihmistä ulosotossa ???
        Onko Ne kaikki Persuja ... Jotka on ulosotossa onnellisia ...
        Yli 200 000 lasta eroitetu vanhemmistaan ja onnellisia vai ???

        Kyllä pitää olla taitava propagandanisti, joka saa ihmiset unohtamaan totuuden!
        Onko liki puolimiljoonaa ihmistä orjatyössä, jotka hakee Kelasta palkan ja
        sitten muka onnellinen Voi Viddu En todellakaan usko en varmasti... No
        olen kyllä jutellut palstalla monen ääliön ja yksinkertaisen kanssa.

        Se on Propagandaa millä luodaan kuvaa suomalainen tai taivaallinen suomalainen.
        Tuotteet, uutisointi ja urheilu esim. Sitä ei muissa maissa ole huomaa !
        Sen vuoksi Persut kutsuu EU:ta fanittamiseksi.


    • Anonyymi

      Euroviisut on peruttu. Mitään syytä ei ole enää jupista mitään EU-onnesta.

    • Anonyymi

      Tässä ei vertailla mitään onnellisuutta vaan sitä kuinka paljon kansalainen saa yhteiskunnalta tukea ja apua elämäänsä. Onnellisuus on aivan eri asia.

      Vanha tarina muinaisesta kuninkaasta kertoo että kun tämä sairastui eikä tuntunut millään paranevan niin kutsuttiin tietäjä paikalle ja tämä neuvoi: etsikää onnellinen mies ja tuokaa tämän paita ja pukekaa se kuninkaan päälle niin hän parantuu. Suuri joukko alamaisia aloitti etsinnän, viimein löytyi onnellinen mies. Kuninkaalle tuotiin viesti: onellinen mies oli niin köyhä että hänellä ei ollut paitaa.

    • Anonyymi

      Näkyy olevan katkera paikka EU- ja Suomi-vihaajille.

      Onnellisten maiden kärkijoukossa on hämmästyttävä määrä EU-maita.

      Yhteistä on,että EU-vihaajien valeet eivät uppoa.

    • Anonyymi

      Meillä on maailman onnellisimmat virkamiehet, päättäjät ja avustajat. Kansan onnellisuus jää tilaston häntäpäähän. Esim. lapsiperheet ja ikäihmiset ovat kovassa ahdingossa. Jälkimmäinen ryhmä jopa yleisen pilkan ja kiusanteon kohteena. Tällä hetkellä puhutaan, että yritetään säästää heitä tartunnoilta. Totta, mutta syy on se, että sairaalasijat pysyisivät vapaina nuorille. Tätä vahvistaa myös heidän kohtelunsa ennen koronaepidemiaa.

      • Anonyymi

        Surkeayritystuokin.

        Tyhmiähän Suomi-vihaajat ovat, mutta yrittäkää edes.

        Kaikkia suomalaisia kohdellaan samanveroisina niin normaalioloissa kuin poikkeusaikoinakin.


    • Anonyymi

      Kyse on vain siitä, että suomalaiset ovat vaatimattomia ja eivät valita asioista niin paljon kuin muut kansat.

      Huomatkaa, että tuossa "tutkimuksessa" EI suoraan kysytä kansalaisten onnellisuudesta mitään!

      Siinä vain mitataan asukkaiden tyytyväisyyttä tilanteeseensa. Tai oikeastaan vain sitä, miten he vastaavat.

      Sekin johtuu kansanluonteesta. Suomalaiset näet pitävät "turhasta" valittamista raukkamaisena itkemisenä.

    • Sorry.. Mutta minä en tiedä mikä suomalainen sinä olet. En todellakaan
      tiedä mitä sinun päässä liikkuu? Eli me puhutaan kuvitelmasta jonka media
      ja suomen valtion probaganda koneisto ja vallanpitäjät on luoneet eri aikoina.

      Minä olen suomen mensan mukaan suomen viisaimmistoa ja löydän aina
      ne murtumakohdat ja silloin se ei ole kokonaisuus. Tässä kysymyksiä:

      Pystytkö yksilöimään, että kuka suomalainen on todella se oikea suomalainen ?
      Kuka on malli-perhe suomalainen ja kuka malli äiti ja malli isä ja onko kaikki
      sitten samanlaisia ? Jos sinä et pysty yksilöimään, niin tiedätte, että olet sen
      asian kanssa probagandan uhri... Mainostoimistot luovat myös eri mielikuvia.

      Sitten pitää miettiä, että mille ajanjaksolle se keskittyy ja onko se kuollut
      tulossa vai milloin se suomalainen oli ja kuka ja hän on sinun esikuvasi vai ?
      Jos ei ole yhtä ainutta henkilöä, jonka voitte nimetä suomalaiseksi ja sanoa,
      että minä olen tällainen ja tällainen ?

      Tarzan ja mustanaamio me tiedetään ja Aku ankkakin me tiedetään.
      Sano edes yksi henkilö jonka kaikki tietää, että on suomalainen ja hän on
      se ketä me seurataan. Ei ole helpompaa kysymystä... Eihän ?

      • Anonyymi

        Suomalaisiin mahtuvat myös tuollaiset idiootit - ja vielä paljon pahemmatkin.


    • Anonyymi

      Onnea tai ei.

      Suomi selviää EU-vihaajien kiusaksi tästäkin. Samoin muu EU.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1114
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      493
    9. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe