... Leskinen, Lindblom ja Pitsinki olivat uskomattoman typeriä miehiä. Luen parhaillaan toiseen kertaan Kekkosen päiväkirjoja. Meneillään on 50-luvun loppu. Näillä kavereilla oli selvästi jäänyt kovat piippuun edellisestä sodasta. Lipposen venäjänvastaisuus 40 vuotta myöhemmin oli lastenleikkiä. No - Tanner joutui eroamaan, Leskinen teki täyskäännöksen ja tuli Kekkosen ulkoministeriksi. Lindblomille ja Pitsingille Kekkonen järjesti korkeat valtion virat.
Lipponen sai tuomionsa suorassa kansanvaalissa.
Lipponen sai tuomionsa suorassa kansanvaalissa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Yksinkertaiseksi kepulaiseksi perusinsinööriksikin olet harvinaisen yksinkertainen. Kekkosen päiväkirjoistako sen totuuden yksin löytää?
Mainitut herrat vaikuttivat mm. merkittävästi siihen, että kommarit jäivät tappiolle työpaikoilla/ay-liikkeessä. Leskisen täyskäännös on puolestaan identtinen kopio Kekkosen opportunismista vuodelta 1943.
Kannattaa Oiva aloittaa jo tuossa iässä muidenkin kuin Kekkosen ja Suomen totuuksien lukeminen. Saa todellisemman kuvan.
... paljon muutkin kuin Kekkosta. Tannerista olen lukenut myös Paasikiven päiväkirjoista. Yhtä tyrmäävää on teksti kummassakin. Tanner tosiaan jäi toisen maailmansodan juoksuhautoihin, eikä eläissään päässyt sieltä ylös; aseenkantjinaan Leskinen, Lindblom ja Pitsinki.
lukenut omia lehtikirjoitelmiasi. Ainakin siitä päätellen, mitä päästelet ulospäin. Pelkkää sontaa tulee kummastakin päästä!
- Leskinen, Lindblom ja Pitsinki olivat uskomattoman typeriä miehiä. -
Mutta kyllä Oiva Härkönen on vielä monin verroin typerämpi.
- Näillä kavereilla oli selvästi jäänyt kovat piippuun edellisestä sodasta. -
Ne kaverit olivatkin SUOMALAISIA MIEHIÄ, eikä pelkuruuttaan viholliselle itsensä myyneen Kekkosen kaltaisia eikä varsinkaan tuollaisia raukkoja kuin sinä.
- No - Tanner joutui eroamaan,-
Mistä Tanner JOUTUI eroamaan? Hän oli jo yli 80, kun erosi SDP:n puheenjohtajan tehtävästä, ja älysi tehdä sen ihan omasta aloitteestaan toisin kuin vähän nuorempi Kekkonen.
- Lipponen sai tuomionsa suorassa kansanvaalissa. -
En ole kuullutkaan, että Lipponen olisi tuomiolla ollut. Sen sijaan se Jäätteenmäki oli ihan oikeudessakin (eikä se ollut sellainen "oikeus" kuin se, missä Tanner tuomittiin) ja pahemman tuomion hän sai, kun hänet "autettiin" oman puolueensakin helpotukseksi pois pääministerin virasta.
Joten jospa lukisit hieman oikeaakin historiaa, niin et puhuisi ihan noin suuria läpiä päähäsi.
Odotahan, kun K.K.Korhonen tulee pääsiäislomiltaan. Hän pistää sitten sinulle vähän isomman luun kurkkuun. Pureskele nyt tätä sitä odottaessasi.
epäluotettavinta kerrontaa. Kekkonen esiintyi Pekka Peitsenä, todella saksalaisintoilijana ja suur_Suomen rakentajana, kunnes totesi, että paraasta kääntää Kainuun metissä hiidettäessä takki nurin päin.
Kekkonen se sitten nuoli veli venäläistä viimeisen päälle ja samaa rataa jatkoi koko keskustan kärkiryhmä koko sodan jälkeisen ajan.
Onneksi oli sosialidemokraatit, jotka puolustivat Suomea ja sen itsenäisyyttä kommunistisen Neuvostoliiton vyöryttämistä vastaan.
Väinö Tannerin asenne on aika ymmärrettävä sen jälkeen, kun hänet oli sotasyyllisenä tuomittu vankeuteen. Ns. asevelisosialistit eivät olleet nöyristelijöitä, kyyryssä kulkijoita. Sen vuoksi he sopivat huonosti siihen aikaan, jolloin ulkoinen pakkovalta määräsi sen, mitä Suomessa saa tehdä ja mitä ei.
J.K Paasikivi ei muuttanut käsityksiään matkan varrella ulkopolitiikassa olennaisesti missään. Hän oli lähes neuroottisen varovainen ja pessimistinen. Paasikivi tärkein prinsiippi oli pitää Suomi erossa suurvaltojen kiistoista ja välttää sotaa viimeiseen saakka. Paasikivi jos kuka johti suomalaista rauhanoppositiota 30-luvun lopulta kuolemaansa asti. Paasikivi ei kuitenkaan ollut mikään NL:n myötäilijä. Hän antoi periksi vain sen, minkä näki välttämättömäksi. Pidemmälle hän ei halunnut mennä eikä mitään ystävyyttä hieroa. Paasikivihän halusi välttää kaikkia suurvaltoja ja hänen mielestään olisi parasta, jos NL ei edes huomaisi Suomen olemassaoloa. NL:ssa erityisesti Stalin kunnioitti syvästi Paasikiveä, koska piti tätä suurena realistina. Paasikivi ja Tanner olivat ystäviä, joille tuli kuitenkin erimielisyyttä talvisodan rauhanneuvottelujen aikaan, mutta ei niinkään sen jälkeen. Tosin tämä tarkoittaa Paasikiven kohdalla sitä, että hän ei kuulnut siihen sisäpiiriin, joka tiesi eniten ja lopulta asiat ratkaisia. Sisäpiiriin kuuluivat ratkaisevina hetkinä vain Tanner, Ryti ja sotilaallisissa asioissa Mannerheim, myöhemmin tietysti mm. Linkomies.
Kekkonen erosi Paasikivestä siinä, että hän oli valmis vaikka minkälaisiin nöyristelyihin ystävyyspolitiikan nimissä. Kekkonen oli opportunisti mieleltään ja taipui sen mukaan mihin piti kulloinkin taipua. Palkkioksi Kekkonen sai lupauksen vallasta. Asevelisosialisteista Väinö Leskinen sitten myöhemmin nöyrtyi ja teki itsensä koko lailla naurunalaiseksi.
Eli meillä oli Tannerissa järkähtämättömän isänmaallinen aatteen mies, joka ei halunnut taipua pakonkaan edessä. Sitten meillä oli Paasikivessä ikuinen realisti, joka teki sen mikä oli pakon edessä pakko tehdä. Ja lopuksi meillä oli taipuisa ja vallanhimoinen opportunisti Kekkonen, joka teki kaiken pakon edessä noustaakseen valtaan ja pitääkseen vallan.
Itse olisin tältä istumalta näistä valmis lukemaan uskomattoman typerien ulkopuolelle ensimmäisenä Paasikiven. Kekkosen politiikkaa olen pitänyt nerokkaana mutta äärimmäisen vaarallisena. Suomettumisilmiöissä ja politiikan demoralisaatiossa nuo vaarat myös toteutuivat. Taloudellisia etuja ja poliittista liikkumatilaa Kekkonen kuitenkin saavutti, mikä vetää kokonaisarvion kyllä reilusti plussan puolelle.
Paasikivellä ja Tannerilla oli erimielisyyksiä talvisoden rauhnteon yhteydessä, mutta ei niinkään sen jälkeen.
Eräitä Havaintoja Paasikiven päiväirjoista:
11.8.44
Kun sodan lippuvaiheessa alettiin suunnitella uutta hallitusta, joka veisi mmaan rauhaan, Purki Tanner pääministeriksi.
- Mutta sitten oli Tanner saatu ymmärtämään, ette hän ollu sopiva.
- Kun samoina päivinä Procope tuli Helsinkiin, niin sanoi Tanner, että se oli kuin taivaasta pudonnut ulkoministri (!!)Tannerilla ei ole ulkopoliittista arvostelykykyä.
22.9.44
-Tanner oli myös vastustanut minua pääministeriksi.(Tanner näkyy olevan kenhnompi kies, mitä luulin.)8.10.44
- Eckell sanoi esiittäneensä toisenlaisia mielipiiteitä, muta Ryti Tanner ja Ramsey olivat
antaneet Mannerheimille huonoja neuvoja.
15.11.44
- Tanner oli sanonut sos.ryhmän valmistusvaliokunnan kokouksessa joku päivä sitten, että antaa venäläisten okkupeerata Suomi, jos tahtovat. Hän näkyy tahtovan näyttä, että nykyinen pohja vie katastrofiin.
15.11.44
Dagens Nyheterin selostus Tannerin Wienin puheesta, jossa hän sanoi, että Suomen rauhanpolitiikka on suuri erehdys. Tannerin mukaan meidän olisi pitänyt odottaa, että N-liiton ja USA:n jännitys muuttuisi avoimeksi konfliktiksi - tyypillistä sotavuosien tannerilaisen harhakuvitelmien politiikan jatkamista.
---
- Tanner vaikutta todellakin esteeltä rauhantiellä.
7.12.44
- Venäläiset olivat Wuorelle puhuneet Tannerista.Wuori pelkäsi, etttä venäläiset antavat meille sotaan syyllisten listan. Tannerin pitäisi mennä kokonaan sivuun.
22.1 - 2.2.45
löytyi toistakymmentä Paasikiven tuskaista merkintää päiväkirjasta, joissa hän valittaa, että tanner pyrkii uuteen esuskuntaan ja haluaa muutenkin pysyä vallassa.
Tämmöistä jatkuu vuodesta toiseen koko Paasikiven kauden ja jatkui sitten Kekkosen kaudella aina 60 luvun alkuvuosiin saakka. Kekkosen päiväkirjassa on vuosilta 58 - 62 ainakin pari sataa huomautusta Tannerista, kaikki negatiivisia. Jolloin hän joutui siirtymään syrjään surullisen Honka-liiton jälkeen. Tanner ei tajunnut koko elinaikanaan sodan loppupuolelta maan asioitata kuolemaansa saakka, että toinen maailmansota oli loppunut ja nyt vaadittiin uutta politiikkaa.
Onneksemme Paasikivi ja Kekkonen sinnikkäästi pitivät kiinni tästä politiikasta ja nostivat maan kukkuistukseen, eivätkä päästäneet tannerilaisia eikä muita oikeistovoimia sotkemaan maan asioita.
Nyt on Oiva ottanut liikaa sikunaa, kun tulee noin paljon kirjoitusvirheitä ja ajatuskin näkyy tökkivän entistäkin pahemmin. Sinä kun luet siitä Kekkosesta niin sinä saat koko ajan orgasmeja niin, että ejakuloit tänne saitille sitä suustasi valuvaa kuolaa, Hyi, miten inhottavaa!
... kirjoitusvirheistä huolimatta. Sinulle vain kaikki on kuolaa, missä puhutaan totuuden sanoja koklipiläisten "suurista pojista" Tannerista, Lipposesta ja Ahtisaaresta. Tanner meni piloille sodan loppuvaiheessa, Lipponen oli kaikella tapaa huono pääministeri ja Ahtisaari epäonnistui Suomen tasavallan presidenttinä.
jota hän toisella silmällä katsoo, kun samaan aikaan toisella silmällä lukee Kekkos-muistelmia. Tämä kaikki siksi, että kun niin tarppeksi kauan tekee, tulee katse samanlaiseksi kuin Oivan yhdellä idolila Paavo Väyrysellä. Näkee kewskiviikkona molemmat sunnutait yhtaikaa!
selvää, kun kiukku oli noinkin kova.
(voiko vitutukseen kuolla, kysyy nimimerkki viides kolonna) :)
Minä tunnen/tiedän muutaman muunkin typerän miehen... kohteliaana ihmisenä en nyt viitsi mainita heistä ensimmäistäkään...