Yrittäjät pääsevät työttömyysturvan piiriin,
Jopas helpottaa
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinunkin kannattaa sitten tehdä jotain työttömyyskorvauksesi eteen eikä vain makoilla kotona sohvalla kaljaa juoden. Itsehän olet aina toivonut sitä, että työttömyyskorvaus olisi vastikkeellinen. Nyt voitkin näyttää kaikille esimerkkiä seuraavan vuoden hakemalla aktiivisesti töitä ja osallistumalla kaikkiin TE-toimiston humpuukikursseihin.
Se että yrittäjä saa soviteltua päivärahaa poikkeustilan ajan on hyvä. Se tarkoittaa sitä että saa tulojen perusteella sen. Pitää kuulua johonkin yrittäjän työttömyyskassaan että saa ansiosidonnaista, jos ei kuulu sellaiseen niin peruspäiväraha, molemmissa vaihtoehdoista soviteltuna. Siinä huomioidaan ensin yrityksestä ko. aikana saatu kk-tulo.Siinä pitää kyllä varautua paperisotaan tuloslaskelmineen ja taseineen. Ennen yrittäjä ei saanut ollenkaan työttömyysrahaa ennenkuin oli todistettavasti lopettanut yrityksen. Poikkeustilan loputtua jää nähtäväksi jäisikö tuo yrittäjän työttömyysturva voimaan yleisesti vai palaako ennalleen eli ei sosiaaliturvaa..
Kuskeja tuntuu lähtevän aika kovaa tahtia alalta pois. Useamman auton omistajilla ei ole häävit oltavat tällä hetkellä.
No pakkohan se on, jos vuoron kassa on jotain pennejä. Itsekin olen autoilija, mutta ymmärrän, että on viisasta lopettaa heti, etenkin jos on jotain tuntipalkkaista työtä tarjolla.