Nimittäin silmäilin juuri tuossa yritykseni tulosta vain siksi, että mielenkiinnosta halusin nähdä miten ns. pyyhkii (ei liity wc-paperiin), ja onko kenties tarvetta supistuksiin vaikkapa henkilöstön osalta. Ei ole.
Ilokseni havaitsinkin, että maaliskuun tämän hetkinen tulos on yli kaksin kertainen verrattuna koko helmikuun tulokseen.
Myös ilonaiheena voidaan pitää sitä, että Aasiasta tulevat tavaratoimitukset saapuvat perille puolta lyhyemmässä ajassa kuin ennen.
Kiitos siis kuuluu jumalille?
Tiedän kuitenkin ateistina, että kaikki jumalat ovat ihmisten harhaisen ja taikauskoisen mielen tuotosta, joten jumalia tuskin tarvinnee kiittää tästäkään. Jumalat on valjastettu vain bisneksen tekemiseen.
Näyttää nimittäin hyvin vahvasti siltä, että juuri niitä jumaliin uskovia ei nyt siunata millään muotoa? Kirkot ovat sulkeneet ovensa ja mm. adventtikirkon ylläpitämät laitokset ja koulut ovat suljettuina pikkuruisen viruksen vuoksi? Jumalat ovat voimattomia ja niin ovat lahkotkin. Hartaatkin rukoukset kaikuvat kuuroille korville, kuten aina ennenkin.
Aion kuitenkin antaa osan yritykseni tuotosta oikeasti vähäosaisille ja niille, jotka apua kipeimmin tarvitsevat juuri tänä aikana.
Kirkot ja lahkot tietysti ovat aina ruinaamassa rahaa ja maallista hyvää, mutta ne eivät tarvitse mitään, koska ovat lihottaneet itsensä ähkytilaan.
Oikeat avuntarvitsijat ovat nimittäin muualla, kuin kirkkojen ja lahkojen valtaapitävien joukossa.
Koronaepidemiasta on tullut positiivinen.
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Elä sinä vain ateismin harhassasi ihan vapaasti. Meitä ei valheesi hetkauta tippaakaan.
- Anonyymi
Aloituksessa ei ole välttämättä mitään faktaa. Nykyään puhutaan valhemedioista ja Adventtiairut voitanee rinnastaa niihin.
"Aloituksessa ei ole välttämättä mitään faktaa."
Sen epäilyksen suon sinulle aloitukseni osalta mieluusti. Siinähän pohdit, että ollako vai eikö olla?
Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että kaikki jumalat ovat ihmisten luomia aivopieruja, jotka perustuvat harhaiseen mieleen, herkkäuskoisuuteen ja taikauskoon, eli silkkaan kusetukseen.
- Anonyymi
Epäjumala voi olla hieman vinossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237120Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224916L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664246TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153453Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242261Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2731681- 671455
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221376Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581374
