Suomen varautuminen kriiseihin vain puhetta!

Uutiset ja keskusteluohjelmat toinen toisensa perään on kertonut meille, että Suomi on varautunut hyvin tähänkin Korona kriisiin. Varmuusvarastot on kuulemma kunnossa.
Nyt kuitenkin kerrotaan, että hengityssuojat ovat lähes loppu suomesta. Niitä riittää vain etelä-suomen suuremmille sairaaloille. Käsidesinfiointi aineiden saannissa vaikeuksia niin sairaaloilla kuin kaupoissakin. Muut Euroopan maat ovat ostaneet niitä varastot täyteen. Apteekeista perus lääkkeet loppu. Jo vuoden ajan on uutiset kertoneet erikoislääkkeiden saanninin vaikeuksista. Tehohoidon hengityskoneista puutetta, eikä uusia saa nopealla aikataululla. Mm. Saksa osti niitä 10 tuhatta kappaletta. Suomessa niitä on noin tuhat. Siunsotella 20, Kainuussa 8. HAH!! Myös Markettien vastaavat vakuuttavat, ETTÄ perustuotteet ei suomesta kaupoista lopu. Ympäri Suomea tulleet tuttujen viestit kuitenkin kertovat aivan muuta. WC ja talouspaperi hyllyt tyhjinä jo lähes 2 vkoa. ( Suomessa!!) Käsidesiä saat vain netistä. Leipähyllyt Tyhjenee jo aamusta. Perus lihatuotteet samoin. Hiivaa ei kuulemma saa, kertoi myyjä. Tässä vain pieni osa puutteista, joihin EI OLTUKAAN varauduttu, vaikka Rvat eri ministeriöistä niin meille vakuuttavat. AMMATTITAITOAKO MOINEN TOIMINTA?
EI. Vaan osoitus luoduista SUOJATYÖPAIKOISTA, joiden haltioiden ammattitaito riittää vain paperien pyöritykseen. Varmuusvarastoja he eivät ole nähneetkään. Tästä maksetaan vielä kova hinta. "Se joka itsensä ylentää (Suomi) se alennetaan", sanonta, pitää paikkansa tässäkin asiassa. Ikävä kyllä.
450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niinpä. Vain 20 tehohoitopaikkaa 160 tuhannen Pohjois-Karjalassa.
1919 infulenssa virus tappoi Suomessa n. 30 tuhatta henkeä, 3,6 milj. asukasluvusta.
Miettikääpä sitä suhteutettuna nykyiseen asukaslukuun. "Mutta onneksi olemme kaikkeen varautuneet" kertoo THL. n rouva, sosiaali ja terveysministerin myötäillessä.
Saattaapa tulla aika, jolloin tarvitaan suuri joukko kaivinkoneita....

Äänestä

Niinpä nuo uutiset kertovatkin. Uskomatonta sössimistä varautumisissa.
Missäs luuraa Punainen Risti valmiuksineen?
Rekkalasteittain lähetetään apua muualle, lääkintä ja hoitotarpeita. Missäs ne nyt on, kun oma kansa sellaisia tarvitsisi Koronan estoon?
Onko väri väärä?

Äänestä

Uskomatonta sössimistä ja väärän tiedon jakamista varautumisen tasostamme STMn ja halituksen kertomana.

Äänestä

Ylen 20.30 uutisissa kertoi joku eläke-ikäinen pelastusjohtaja, virkapuvun rinta kunniamitalleita täynnä, että ambulanssien ja ensihoitajien ja sairaaloiden akuuttien tilanteiden hlöstöltä alkaa suojavarusteet loppua ja uusien saannissa on suuria vaikeuksia. Joitakin vippaskonsteja niiden korvaamiseksi aletaan suunnitella!
"Ja vasta meille kerrottiin, että varmuusvarastot on hyvällä mallilla" ja täynnä.
Apuva!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uutiset ja keskusteluohjelmat toinen toisensa perään on kertonut meille, että Suomi on varautunut hyvin tähänkin Korona kriisiin. Varmuusvarastot on kuulemma kunnossa.
Nyt kuitenkin kerrotaan, että hengityssuojat ovat lähes loppu suomesta. Niitä riittää vain etelä-suomen suuremmille sairaaloille. Käsidesinfiointi aineiden saannissa vaikeuksia niin sairaaloilla kuin kaupoissakin. Muut Euroopan maat ovat ostaneet niitä varastot täyteen. Apteekeista perus lääkkeet loppu. Jo vuoden ajan on uutiset kertoneet erikoislääkkeiden saanninin vaikeuksista. Tehohoidon hengityskoneista puutetta, eikä uusia saa nopealla aikataululla. Mm. Saksa osti niitä 10 tuhatta kappaletta. Suomessa niitä on noin tuhat. Siunsotella 20, Kainuussa 8. HAH!! Myös Markettien vastaavat vakuuttavat, ETTÄ perustuotteet ei suomesta kaupoista lopu. Ympäri Suomea tulleet tuttujen viestit kuitenkin kertovat aivan muuta. WC ja talouspaperi hyllyt tyhjinä jo lähes 2 vkoa. ( Suomessa!!) Käsidesiä saat vain netistä. Leipähyllyt Tyhjenee jo aamusta. Perus lihatuotteet samoin. Hiivaa ei kuulemma saa, kertoi myyjä. Tässä vain pieni osa puutteista, joihin EI OLTUKAAN varauduttu, vaikka Rvat eri ministeriöistä niin meille vakuuttavat. AMMATTITAITOAKO MOINEN TOIMINTA?
EI. Vaan osoitus luoduista SUOJATYÖPAIKOISTA, joiden haltioiden ammattitaito riittää vain paperien pyöritykseen. Varmuusvarastoja he eivät ole nähneetkään. Tästä maksetaan vielä kova hinta. "Se joka itsensä ylentää (Suomi) se alennetaan", sanonta, pitää paikkansa tässäkin asiassa. Ikävä kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu