Oletko tartuttanut perheesi koronaan etkä välitä koko asiasta. Maskisuoja ei riitä suojaamaan ulkopuolisilta Korona viruselta. Lisää aiheesta myöhemmin. Facebook osallistuu tähänkin valeuutisilla.
Korona viruksen ehkäisy Fakebookissa
48
1533
Vastaukset
- Anonyymi
Markettien positiivisen palautteen lähärikytät tiedottaa
THL yhteenveto Suomesta; Todettuja korona tapauksia n. 409 henkilöä josta yli 70v 11 henkilöä . KymSoten alueella 1 henkilö.
Miun mielestä pitäisi Israelin mallin mukaan ottaa ainakin Kymenlaakson alueella kansalaisten seuranta matkapuhelindatan avulla. Työtä voi suorittaa etänä jo olemassa olevat organisaatiot, SUPO ja Puolustusvoimat Screen Time & Location Trackerohjelman avulla.
Israelin päätös mahdollistaa myös uudet karanteenipäätökset, mikäli matkapuhelindata osoittaa, etta joku on ollut samaan aikaan samassa paikassa infektoituneen henkiIön kanssa. Päätöksestä informoidaan tekstiviestillä.
Vastaava menetelmä on otettu käyttöön myös Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Menettely loisi turvallisuuden tunnetta myös Marketeissa valvontaa suorittaville hoitoalan ammattilaisille.
Pidetään huolta toisistamme , Riita Purra Perusjuomalaiset- Anonyymi
Milläs seuraavat kun en pidä puhelinta mukana kun käyn kaupassa tai lenkillä. Työelämässä ollessani jouduin olemaan välittömästi kiinni saatavilla puhelimella, nyt onneksi en tarvi puhelinta juurikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milläs seuraavat kun en pidä puhelinta mukana kun käyn kaupassa tai lenkillä. Työelämässä ollessani jouduin olemaan välittömästi kiinni saatavilla puhelimella, nyt onneksi en tarvi puhelinta juurikaan.
Lähäri vitsi, vitsi Uusimaa korona asema
Onko puutarhasi kunnossa,lannoittamalla oikeanlaisilla käsideseillä saat puutarhasi kukoistamaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähäri vitsi, vitsi Uusimaa korona asema
Onko puutarhasi kunnossa,lannoittamalla oikeanlaisilla käsideseillä saat puutarhasi kukoistamaanKoronavirus voi aiheuttaa myös katoamisia maisemiin, vaikkapa Uudellemaalle. Paikallislehdissä oli ilmoitus
KADONNUT MOTIVAATIO
TODELLA NOPEA LIlKKEISSÄÄN ELI VOI OLLA MISS ÄPÄIN VAIN
TUNTOMERKIT: KULAHTANUT JA VÄRITÖN, PALJON KÄYTETTY
ON VIELÄ KÄYTTÖKELPOINEN JA OMISTAJALLEEN TÄRKEÄ JOTEN ODOTETAAN JO KOVASTi KOTllN. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronavirus voi aiheuttaa myös katoamisia maisemiin, vaikkapa Uudellemaalle. Paikallislehdissä oli ilmoitus
KADONNUT MOTIVAATIO
TODELLA NOPEA LIlKKEISSÄÄN ELI VOI OLLA MISS ÄPÄIN VAIN
TUNTOMERKIT: KULAHTANUT JA VÄRITÖN, PALJON KÄYTETTY
ON VIELÄ KÄYTTÖKELPOINEN JA OMISTAJALLEEN TÄRKEÄ JOTEN ODOTETAAN JO KOVASTi KOTllN.Miun lapset ei korona kouluu vttu mee. Näinhän se on että Suomessa oppivelvollisuuspakko, Mutta ei kuitenkaan koulupakkoa, joten oppimisen voi hoitaa etänä Uudellamaalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronavirus voi aiheuttaa myös katoamisia maisemiin, vaikkapa Uudellemaalle. Paikallislehdissä oli ilmoitus
KADONNUT MOTIVAATIO
TODELLA NOPEA LIlKKEISSÄÄN ELI VOI OLLA MISS ÄPÄIN VAIN
TUNTOMERKIT: KULAHTANUT JA VÄRITÖN, PALJON KÄYTETTY
ON VIELÄ KÄYTTÖKELPOINEN JA OMISTAJALLEEN TÄRKEÄ JOTEN ODOTETAAN JO KOVASTi KOTllN.Heippa vaan kaikki hoitsuystäväni Hamina Kouvola!
Vantaalla olis usea vakituinen paikka jaossa, ihan huipputiimissä! 🤬
Matkan taittaa reilussa tunnissa, joten kysy lisää vaikka asuisit Huitsin Nevadassa.
Tere tulemast, korona onkin jo täällä Isollakirkolla, miun hovi. Tule ja näe Mannerheimintie. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heippa vaan kaikki hoitsuystäväni Hamina Kouvola!
Vantaalla olis usea vakituinen paikka jaossa, ihan huipputiimissä! 🤬
Matkan taittaa reilussa tunnissa, joten kysy lisää vaikka asuisit Huitsin Nevadassa.
Tere tulemast, korona onkin jo täällä Isollakirkolla, miun hovi. Tule ja näe Mannerheimintie.Tilannekuva Kymenlaaksossa 27.7.2020 klo 11.00
Kymsoten alueella on todettu yhteensä 53 koronavirustartuntaa. Viimeisin varmistunut tartunta on todettu 27.7.2020. Kymsotessa tehdään kaikista uusista todetuista tartunnoista tartuntaketjujen selvitys Uudellemaalle.
- Anonyymi
Elokuvateatterit testaavat koronalle mahdollisesti altistuneet ennen markettiin menoa?
Osittain Kotkassa kuvattu Aika jonka sain oli ensi-iltaviikonloppunaan ylivoimaisesti Suomen katsotuin
Kun hallitus kielsi yli 500 hengen julkiset tilaisuudet, Tuukka ja Olga Temosen elokuva Aika jonka sain oli juuri tulossa ensi-iltaan.
Finnkinon IMAX-teatterin kutsuvierasiltaan Helsingissä torstaina oli ilmoittautunut noin yhdeksänsataa ihmistä. Kun tieto kiellosta tuli, ihmiset alkoivat perua osallistumisiaan.
– Arviolta ehkä puolet kutsutuista jäi lopulta pois, Olga Temonen kertoo.
Kutsuvierastilaisuus toteutui kuitenkin, samoin ensi-ilta pahanenteisenä perjantaina 13. maaliskuuta.
Elokuvan ystävä Minna Kaisa Anus-Alamäki- Anonyymi
Miun laina juhlamekko ja Onni Bussi pesty käsidesillä, loput kurkusta alas.
- Anonyymi
Hoitajat pelkäävät koronaviruksen leviävän Kouvolan hoivakoteihin. Muualta tulevat sijaiset ovat riski.
Koronaviruksen pelätään tulevan hoivakotiin sijaisten mukana. Toisen hoitajan mukaan ohjeistus on, että ulkopuolisia sijaisia ei pitäisi korona-aikana käyttää. Käytännössä ohjetta ei noudateta, hän sanoo.
– On ollut tilanteita, että sairauslomia paikkaamaan tai ylitöihin ei ole kysytty ensin omaa väkeä, vaan sijaiset on otettu suoraan talon ulkopuolelta. Pelottaa työskennellä henkilön kanssa, joka tekee töitä myös muualla.
Onkohan 9kives tä pääkaupunkiseudulta mukana jakamassa pelkoa hoitajissa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoitajat pelkäävät koronaviruksen leviävän Kouvolan hoivakoteihin. Muualta tulevat sijaiset ovat riski.
Koronaviruksen pelätään tulevan hoivakotiin sijaisten mukana. Toisen hoitajan mukaan ohjeistus on, että ulkopuolisia sijaisia ei pitäisi korona-aikana käyttää. Käytännössä ohjetta ei noudateta, hän sanoo.
– On ollut tilanteita, että sairauslomia paikkaamaan tai ylitöihin ei ole kysytty ensin omaa väkeä, vaan sijaiset on otettu suoraan talon ulkopuolelta. Pelottaa työskennellä henkilön kanssa, joka tekee töitä myös muualla.
Onkohan 9kives tä pääkaupunkiseudulta mukana jakamassa pelkoa hoitajissa?Mite Hoikassa, käykö siellä pendeliinot hoitulit heittämässä keikkaa korona hengessä.
- Anonyymi
9Lives Oy Hyvää isänpäivää!
Sokos Hotels
- Anonyymi
Narsissi on helppohoitoinen kukka, menestyy ympärivuoden peukuttamalla fasessa ja kostuttamalla viikolla siiderillä ja viikonloppuina valkulla..
- Anonyymi
Sairaanhoitajilla mieliala on odottava, kertoo Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela.
– Sairaanhoitajat ovat vastuullisia ja rautaisia ammattilaisia. He kantavat huolta potilaista ja omasta ja läheistensä terveydestä, Hahtela sanoo.
Entäs nää superit?
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPerin puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan kentältä välittynyt viesti on, että nyt tarvitaan kunnolliset ohjeet työnantajilta.
Kaksi Iltalehden haastattelemaa hoitajaa kertoi palanneensa hiljattain ulkomailta. – Joudun käyttämään suu-nenäsuojusta ja välttämään kontaktia työkavereihin. Eräs Iltalehden haastattelema hoitaja kertoi, etteivät ulkomailta palaavat noudata suojainpakkoa aukottomasti.
Eräs Husin alueella työskentelevä sairaanhoitaja puolestaan kertoi, että sairaaloista on varastettu käsidesejä ja suojamaskeja.
Esimieheltä on tullut ohjeistus, että suu-nenäsuojaa pidetään työssä. Mutta kun esimies lähtee kotiin, lähtee myös suu-nenäsuojus pois naamalta selfien oton jälkeen..- Anonyymi
Jokainen kunniallinen ihminen matkustaa paljon, kuluttaa paljon ja haluaa lisää ja paljon. Tämän joukon saaminen takaisin kulutushelvetin ydintehtävään, on tärkeää. Mikä muu nyt voisi olla tärkeämpää kuin se?
- Anonyymi
Mikä on tilanne Hoikkulandiassa koronan suhteen? Onko 9kives tä feikkitiimi säilynyt terveenä? ❓😈🖤
Italiassa yksi tartunnan saanut tartutti kolme, Kymenlaaksossa yritetään lyödä ennätys neljään, toteutuuko? - Anonyymi
Varokaa Espanjaeläkeläisiä ja pääkaupunkiseudun ihmisiä, jotka ovat luiskahtaneet kesämökille. Nämä kermaherneet saattavat tartuttaa virusta, mutta sekös heitä huolestuttaa, hölöttävät suu vaahdossa joutsenista, mutta tärkein asia jää kertomatta.
- Anonyymi
Hyvät kansalaiset, haminalaiset ja asshole.
Nyt kannattaa varoa Uudellamaalla liikkuneita niin markettien valvontaryhmissä (koronakyttääjät) kun fakebookissakin. Saattavat kantaa virusta välinpitämättömyyttään ja ymmärtämättömyyttään tartuttamalla nuorempaan väestöryhmään marketeissa tai jopa omiin lapsiinsa taikka lähimmäisiinsä.- Anonyymi
Nämä konjakkilasiensa takaa lintuja pongailevat kunniakansalaiset jakavat omia mielipiteitään reiluista tavoista ja oikeudenmukaisuudesta, mutta pitävät huolen siitä, että oma etu on ensin. Hyvävelikerhotkaan eivät kuitenkaan suojaa taudeilta ja samalta lopulta, mikä meillä kaikilla on jossakin vaiheessa edessä. Siinä asiassa oikeudenmukaisuus toteutuu sataprosenttisesti.
- Anonyymi
Mun elämäni ei ole muuttunut mitenkään. Lähden joka aamu töihin, töiden jälkeen ruokakaupaan ja sit kotitöiden jälkeen röhnötän loppu illan sovalla. Näinhän mä tein ennen koronaakin. :D
- Anonyymi
Koronaepidemia tuottaa tuskaa jos joutuu etätöihin. Miltä se etäopetus näyttää kodin silmin:
7.30 Herätys, siitsu kuselle, 10-vee on avannut jo tunnin kirjaa, isommat heräilevät ja kömpivät aamupalaa kohti.
Keitä kahvit, aikuisilla aamu ripulit, minuuttipuurot lapsille, ruoki elämet ja mikäli ehdit - harjaa naama ja hampaat. Kahvia. Paljon energiajuomaa
8.00 Tarkastetaan varovasti Wilmasta, Pedanetistä, sähköpostista, whatsappista ja savumerkeistä annetut tehtävät. Aloita oma etätyöpäivä reippain mielin Fakebookissa, avaa Netflix. Lisää kahvia.
Tytöllä on hommana virkata nalle torkkupeitto ja askarrella sille kätevä säilytyslaatikko Elmopurkeista käyttäen sperunaa liimana. Mies katsoo pelonsekaisin tuntein Novitun opetusvideota kännykällä ja suuntaan anovan katseen puoleeni, valitettavasti minä osaan virkata. Onneksi meiltä löytyi jotain langaksi määriteltävää.
9.00 Isoimman tehtävänä on rakentaa aikakone ja derivoida algebran neliöjuuri käyttäen Classroomia, pedanettiä ja neljää muuta sähköistä alustaa osatehtävien palautukseen ja aikaa on annettu 2 tuntia, jona aikana opettaja tarkistaa videon kautta, ovatko kaikki hengissä. Lisäksi kysytään Jeesuksen elämän tärkeimmät vaiheet värikuviksi piirrettynä, sekä suoliston tehtävät tanssiteoksena.
vuorokaudessa.
Toinen kirjattu Mollaan, Dollaan, Pullaan ja Moodleen, jotta voi katsoa videot, vastata tehtäviin. Loppu päivän hän kulkee haistelemassa, maistelemassa ja koskettelemassa kaikkea koronaa - koska aistimukset ovat nyt kotitehtävänä.
10.00 Karhu-peiton virkkaus osoittautuu parisuhteen kulmakiveksi. Lapsi kiipeilee rapussa ja aikuiset sormivirkkaavat pala kurkussa Karhu-peitettä.
11.00 Lapset välitunnille, Fakebook-kokous siirtyy puhelimeen ja alat kehittää Pirkka lounasta. Pirkka Makarooni-tonnikalaa, Pirkka makaroonia-lihapullia, Pirkka ruokailumakaroonia-nakkeja,Pirkka makaroonia, Pirkka makaroonilaatikkoa vuorottelevat viikon listalla. Onneksi makarooni on edullista , sillä ruokaa tarvitaan arvioini mukaan 5-8 litraa/.
Joka ruokailu päättyy kuitenkin kysymykseen - mitä vois vielä ottaa? Onks pitsaa?
12.00 Yle Areenasta joku helvetin opetusvideo pyörimään. Ihan sama. Pakko saada lapset hiljaiseksi, että pystyt osallistumaan 7kives tä ideointiurakointi kehityspalaveriin Uudellamaalla.
14.00 Yrität virittää hammastikut , että pysyisit auki. Maha ei kestä enää kahvia, siirryt valkoviiniin.
Silmäilet ohi mennen, miten yksi lapsista istuu keittiössä syömässä tonnikalaa silmät kiinni ja nenästä kiinni pitäen. Parempi kun ei kysy.
Välipala, aamupala, iltapala, kevytpala, huikopala, suupala …aina on saatana joku pala! Mie oon palasina. Lapset kysyvät, että onko tämä nyt välipala vai se ruoka, joka jäi välistä. Päädyt viittomaan selffikameran vaimennettuasi: ota banaani niin katsotaan kohta!
16.00 Työkone ja netflix kiinni. Ruokaa pitäisi keksiä.
Aikuiset on jo ihan finaalissa. Manataan Karhupeiton keksijä. Oispa kaljaa. Onhan sitä ja vinkkuu.
Avataan etäharrastuskanavat: fase. ingstra, irkkuut. Katsotaan yksitellen lasten harrastusetätehtävä videot ja yritetään neuvoa temput harrastustenopettajille. Mies osoittautuu ketteräksi tölkin avaajana,lonkkuu vai siitsuu?
19.30 Yritetään viettää perheaikaa ja pelata joku lautapeli, heitä sikaa.
20.00 Kolmen peen ilta, pesut,pilu, pusut, iltahommat ja mukulat pikkuhiljaa nukkumaan sulkemalla netti.
21.00 Tuijotat puolisoa silmiin ja toteatte, tästäkin päivästä helvettiin. Telkkaria ei viitsi avata, kun mahdollisesti siellä kerrotaan uusista rajoituksista Marketeissa, tabletti suuhun ja Tab syliin.
Voimia jaksamiseen. Minulle ,Miulle,Miulle,Miulle.....................................- Anonyymi
Miun oma Korona testi jokaiselle hoitoalaa hallitevalle ihku ystävälle, ei tarvitse olla totta. Ei miunkaan oo fasessa.
Mitä oli viimeksi suussasi, pääsiäismuna, siitsu, valkku?
Mitä teet öisin, valvon, sometan?
Mihin koski viimeksi, päähän, pyllyyn, piluun?
Missä haluaisit olla, Tallina, Bermuda,Thai maa, jonkun mökillä?
Ketä Fakebook kavereita lähellä,kotiväki, kaikki tapaamani, tienvarresta?
Viimeiset elokuvat, Uuno Armeijassa, Kreisin Anatomia,Netfix?
Oma ala, lääkäri, neurologi,kynekologi,melkee sairaanhoitaja?
Vaikutuksen alaisuutesi, illat 22.00, viikoloput, lomat?
Laita omat vastauksesi ja ehdotuksesi yv Lähäri Kirppukselle. Lovee miun Ystävät.
MMM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miun oma Korona testi jokaiselle hoitoalaa hallitevalle ihku ystävälle, ei tarvitse olla totta. Ei miunkaan oo fasessa.
Mitä oli viimeksi suussasi, pääsiäismuna, siitsu, valkku?
Mitä teet öisin, valvon, sometan?
Mihin koski viimeksi, päähän, pyllyyn, piluun?
Missä haluaisit olla, Tallina, Bermuda,Thai maa, jonkun mökillä?
Ketä Fakebook kavereita lähellä,kotiväki, kaikki tapaamani, tienvarresta?
Viimeiset elokuvat, Uuno Armeijassa, Kreisin Anatomia,Netfix?
Oma ala, lääkäri, neurologi,kynekologi,melkee sairaanhoitaja?
Vaikutuksen alaisuutesi, illat 22.00, viikoloput, lomat?
Laita omat vastauksesi ja ehdotuksesi yv Lähäri Kirppukselle. Lovee miun Ystävät.
MMMYhdysvalloissa Eskimo Pie -suosikkijäätelön nimi muuttuu, koska sitä pidetään nykypäivään epäsopivana. Eskimo-jäätelöiden nimi on myös Suomessa tarkastelussa.
Suomessa MLL tarkastelussa on myös HUONO ÄITI,KOHTULEVY, Vadelma, maitosuklaa
Uusi nimi tulee olemaan HUONOT KASVATTAJAT, PELASTUSPATUKKA, Mansikka valkosuklaa
Saatavuus taataan Fakebookin nettimyymälästä.
- Anonyymi
HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen vetoaa: HUS-alue kiinni.
– Suomessahan pääkaupunkiseutu on selkeä epidemiakeskus. Itse pitäisin varsin perusteltuna sitä, että pyrittäisiin rajoittamaan tämän epidemian leviämistä muualle Suomeen. Se antaisi mahdollisuuden, jos tilanne muodostuu jossain vaiheessa täällä pääkaupunkiseudulla pahaksi, tuoda apua ja resursseja tänne muualta maasta.
Hoitoalan yritys 9kives tä on jo ryhtynyt antamaan apua Uudellemaalle.
"Yhteiskunta voi ruveta tarjoamaan kansalle ilmaisia viihdepalveluita"
– Yhteiskunta voi vaikka alkaa tarjoamaan ilmaisia viihdepalveluita, Netflixiä, Elisa Viihdettä tai jotain muuta kansalle. Ihmiset voisivat seuraavan kahden kuukauden aikana katsoa läpi kaikki sarjat, jotka ovat jääneet katsomatta.
Tämäkin HUS:n diagnostiikkajohtajan visio on jo toteutunut hoitoalan etätöissä.- Anonyymi
Tässä ovat Suomen 2 tietä ulos koronakriisistä. Moottoritie on kuuma.
Ihku parasta A-luokkaan kuuluvat Valtatie 7 Tattarisuo, Helsinki–Kotka–Vaalimaa ja Valtatie 15 Kotkasta Kouvolan kautta Mikkeliin. - Anonyymi
Olisikin näin simppeliä, että uusmaasille leima otsaan niin me muut vältytään koronasta. Kylmää viimeinen tosijuttu Haminasta. Muuan vanhapoika tuli vajaa pari viikkoa sitten jokavuotiseta seksi-kaukomatkaltaan, Eihän mitään , e loout oireitakaan Nyt on koronan takia sairaalahoidossa ja voi vain arvailla miten sylki on siten ennen lentänyt.
- Anonyymi
Lasta kotonaan hoitavat voivat saada nyt 724 euroa kuussa koronan hoitoon. Prioriteeetit kunniaan.
- Anonyymi
Hyvätäidit.fii auttaa. Näin säilytät järkesi koronasta huolimatta.
Ahdistaako? Muitakin ahdistaa ja pelottaa. Hyvä Äiti keräsi käytännön ohjeet korona-ahdistuksen vähentämiseen:
-Rajoita Facen selailu pariin kertaan tunnissa
-Opi lukemaan oikeita tietolähteitä Fakebookissa
Jaas mitä, Hyvä Äitihän on itse somehuoraaja, mitä huttua? Sitä, että some, eritoten Face on nyt täynnä kateellisten ihmisten purkauksia siitä, että muualla on jo suljettu rajat, miksi meillä vain Uusimaa, jollain on etäviikot töistä mulla etanaviikot pois kotoa ja ihku mukavaa
Facebook on muuttunut koronan takia erittäin ahdistavaksi kanavaksi, siis hanki lisää ahdistusta lukemalla omia ahdistuneita vuodatuksia vartin välein.
T. Ex Hoikkander - Anonyymi
Pääsiäisenä fasessa oli hyvät koronpelit, 3vrk minimi itämisaika.
- Anonyymi
Yle: Jo kaksi kolmesta koronakuolemasta hoivakodeissa ja kaksi kolmesta korona löydöstä Uudellamaallla. Leviää auton mukana koko Etelä Suomeen.
- Anonyymi
7kives tä löhöhoivaketju on jättänyt kiinnittämättä huomiota THL ja STM ohjeistusta.
Kymsote on saanut selvitettyä hyvin tartuntaketjut – Tartunnan on voinut saada vaikka elokuvateatterissa tai illanvietossa Helsingissä.- Anonyymi
Minä arvelen saaneeni sen lentokenttäbussista, kun matkustin sillä muutaman kerran alkuvuodesta, kun kävin kaupassa Vantaan puolella. Tartunnan saanut helmikuussa.
- Anonyymi
9kivestä tiiminä sponsoroi koronaa Uudeltamaalta, tehotonta uhriutumista.
- Anonyymi
Viron rajat avautumassa, Tallinassa korona ja Viinaa Rannasta odottaa ottajaa.
- Anonyymi
Yli 7-kymppiset ovat varsinaisia viruslinkoja, kun jotkut heistä käyvät huvikseen joka päivä kaupassa. On kuulemma henkireikä heille. Toivotaan ettei henkireiästä tule heille tai kaupan kassoille surmanloukku.
- Anonyymi
Alle 4-kymppiset ovat varsinaisia viruslinkoja, kun jotkut heistä käyvät huvikseen Uudellamaalla käsidesiä tienaamassa.
Toivotaan ettei henkireiästä tule heille tai heidän lapsilleen ja läheisille surmanloukku. Toivoo 9kives tä, entinen Hoikka.
Suomen tartunnat ikäryhmittäin
70–79------tartuntoja299
30–39------tartuntoja 1028
Suomen tartunnat 5 880
Uudellamaalla 4057
Yhteenvetona Uudellamaalla 2/3 Suomen tartunnoista. - Anonyymi
Jess hyvä, en kuulu kumpaankaan ryhmään. :D
- Anonyymi
Onnekseni minä olen Espoosta, vaikka olenkin Haminassa ja Espanjassa sopivissa tilanteissa. Olen vanhempi asiantuntija ja koska kirjoitan syvältä luotaavia lausuntojani julkisuuteen, tiedän nämä asiat kuten ne ovat, eikä minulla muuten olisikaan ollut monia tärkeitä tehtäviä. Tässä tilanteessa on tärkeää toimia oikein, jota haluan tähdentää, mutta haluan myös tuoda esiin sen, että yleisellä tasolla toimiin on ryhdyttävä tarmokkaasti aina, jos sen katsotaan olevan kelvollinen vaihtoehto erikoistilanteen huomioon ottaen.
- Anonyymi
Turhaa spekulointia toisarvoisilla argumenteilla.
- Anonyymi
Varatut naiset 2kives tä päätyvät juhlimaan sinkkumiesten kanssa koronaa Uudellamaalla. Jatkoon.
- Anonyymi
Haminasskin päästin sitten suur kaupunkien listoille koronassa. Isonkirkon kautta Tallinassa riittää. 5kives tä kupissa.
- Anonyymi
Uutiset eivät pidä paikkaansa, Hamina on valkoinen kaupunki.
- Anonyymi
Korona vilkkuu, olit sitten Haminassa, Kouvolassa, Kotkassa tai Isollakirkolla hovisi seurassa.
Uusi skandaali: Facebook käyttää puhelinnumeroasi – vaikket sitä ole koskaan antanut
Facebook myönsi: Paikannuksen pois päältä kytkeminen ei auta – yhtiö tietää, missä olet
Suomalaisten käyttäjien keskuudessa kiertää parhaillaan jo aiemmin tutuksi tullut virus. Se houkuttelee käyttäjien nimissä pahaa-aavistamattomia vastaanottajia peukuttamaan valheellisia avauksia. - Anonyymi
Auttaako Isollakirkolla sisäisesti nautittu työnantajan työsuhde käsidesi koronaan Kymenlaakson puolella, kannattaako jatkaa nauttimista kotioloissa? Vai pitääkö jatkaa ehkäisyä Huonon Äidin Kohtu Patukalla?
- Anonyymi
Hoitoalan etätöissä suositaan Netflix Party -nimisen keksinnön käyttöä. Netlix Party -lisäosan käyttäjien tarvitsee vain avata selaimella video Netflixistä, luoda hoitaja ystävien kanssa seurue . Suosittuja on ollut erityisesti Grayn Anatomian jaksot ammattitaidon päivittämi seksi.
Muokkaa Netflix-juhlaasi valitsemalla hauska käyttäjäkuvake🍷🐄🐳 ja lempinimi. Opraattori muistuttaa että Supermutsi ja Huonoäiti on jo käytössä. Lataa kuvakaappauksia, hymiöitä entistä enemmän jännitystä ❤️ 🧡 💛 💚 💙 💜 🖤varten! - Anonyymi
Me hoitajat olemme erittäin huolissaan, että hoitajat eivät ota vakavasti koronaa. Virus leviää vauhdilla myös lintukoto-Haminaan Isoltakirkolta , sittenkö vasta ymmärretään tilanne, jos virus iskee itseen vakavana muotona. Uskokaa ohjeistuksia, ettei tilanne räjähdä käsiin. – Hoitajat 9Kives täh
- Anonyymi
Sittenkö vasta ymmärretään tilanne, jos virus iskee itseen vakavana muotona? Reissataan itse ja irvistellään somessa jostain turpaväleistä vaikka itsesuojelu vaisto ja vastuu omaisista puuttuu . 9Puuta
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768