Ettekö osaa hävetä tätä nykyistä taudin leviämistä Suomessa ja muuallakin maailmassa.Onkohan aika ilmestyä lehtiotsikoihin?
Ahtisaari rouvineen.
29
117
Vastaukset
- Anonyymi
Älykääpiöt eivät ymmärrä olla levittämättä koronaa.
Se ei ole mikään harmiton flunssa, vaan ärhäkästi leviävä ja aivan kaikille yleisvaarallinen tauti.- Anonyymi
Helsingissä on myös tyhmiä lääkäreitä,jotka kokoontuvat bilettämään Itävaltaan ja Rukalle ja palaavat suoraa töihin. Ei ihme että kohta joudutte eristyksiin muusta Suomesta. Täysiä idiootteja näyttää löytyvän pääkaupungista. Siltä annetaan muille neuvoja,mutta itse ei niitä noudateta. Hävetkää .
- Anonyymi
Nehän oli jossain feministikonsertissa, olisi ollut naisvihaa peruuttaa se. Aivan kuten on naisvihaa jos hallituksen toimia arvostelee. Tosin oireet on rouvalla niin lieviä, että voi olla, ettei virus ole edes sieltä tarttunut vaan jostain muualta.
- Anonyymi
Siellä oli Suomen entinen pressa jossakin naistenpäivien tilaisuudessa hakemassa koronaa. Yksi näistä sai koronan, lisää tulossa. On se kumma kun ei mene perille nämä kiellot.
- Anonyymi
Eikös rouva ollut yksin ilman Marttia?
- Anonyymi
No kai sa mara asuu samassa lukaalissa rouvansa kanssa. Ukko nyt karanteenissa ehkä tai sitten ei. Koko Helsinki pitäisi laittaa karanteeniin kun tartuttaa koko Suomen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kai sa mara asuu samassa lukaalissa rouvansa kanssa. Ukko nyt karanteenissa ehkä tai sitten ei. Koko Helsinki pitäisi laittaa karanteeniin kun tartuttaa koko Suomen.
Ensimmäinen tartunta oli kyllä Lapissa.
- Anonyymi
Oli ilman Marttia. mutta olihan siellä TOTTAKAI Halonen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli ilman Marttia. mutta olihan siellä TOTTAKAI Halonen.
Mitä sitten jos oli Tarja Halonenkin siellä,
kai hänellä nyt on oikeus osallistua tapahtumiin
jotka kokee tärkeiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kai sa mara asuu samassa lukaalissa rouvansa kanssa. Ukko nyt karanteenissa ehkä tai sitten ei. Koko Helsinki pitäisi laittaa karanteeniin kun tartuttaa koko Suomen.
Tyhmät kiinalaisturistit kun lappaavat Helsinkiin
töllistelemään kaupunkiamme. Itse kun asun
Helsingissä 24/7, voin sanoa ettei täällä ole kummoi-
nenkaan kulttuuritarjonta, ja nyt koronan takia
kulttuuritarjonta näivettyy entisestään Helsingissä. Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäinen tartunta oli kyllä Lapissa.
Oli ensimmäinen, mutta sillä ei ole merkitystä tämän kokonaisuuden kannalta, ainoastaan sillä on Lapin tapauksessa merkitystä, että ei eristetty täysin, vaan laitettiin maailmalle ja muulla Suomessa on esimerkin mukaan yhtä ajattelemattomasti sitten toimittu!
- Anonyymi
Kun noita edelläolevia kommentteja lukee, ei voi tulla muuhun ajatukseen kuin siihen, että korona-virus on pesiytynyt näiden kirjoittajien aivoihin.
- Anonyymi
Tarjakin on ollut hiljaa koronasta, hävettää varmaan kun tuli mentyä tilaisuuteen.
- Anonyymi
Ei tuolta tulee kuin suomalaisten syyllistämistä suustaan. Paras olla siis hiljaa.
- Anonyymi
On varmaan pressapeliä.
- Anonyymi
Tällä menolla Martti Ahtisaari on leski, ellei vaimonsa
Eeva tervehdy koronasta. Ikääkin Eevalla jo 83 vuotta,
täyttää 84 vuotta 18.6.2020.
Tuossa tammi- ja helmikuussa 2020 kiinalaisturisteja lappasi
melkeinkpä päivittäin Helsingissä matkalaukkuineen, hallitus
Eduskunnassa sekä valtuusto ja kaupunginjohtaja Helsingissä
eivät tehneet tällöin asialle mitään, vasta sitten herättiin nytten
maaliskuussa kun korona oli saavuttanut jo Suomen ja Helsingin.
Urho Kekkonen oli leski ajalla 2.12.1974 - 31.8.1986.
Tellervo Koivisto on ollut leski 12.5.2017 lähtien.
Hallitus Eduskunnassa sekä valtuusto ja kaupunginjohtaja
Helsingissä olivat nyt liikkeellä ja valppaina hieman liian myöhään.- Anonyymi
Jeesus oli poikamies ikänsä.
- Anonyymi
Jeesus oli poikamies ikänsä.
- Anonyymi
Martillakin tartunta.
- Anonyymi
Tyhmyydestä sakotettiin oikeaan osoitteeseen, koska nyt korona voi aiheuttaa tuntuvia säästöjä valtiolle.
- Anonyymi
Te olette kaikki syyllisiä Martin koronaan holtittomalla käytöksellänne!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te olette kaikki syyllisiä Martin koronaan holtittomalla käytöksellänne!
Kuinka paljon valtiolle ja eläkelaitoksille syntyy säästöä vuodessa pariskunnasta yhteensä.
Kaatuuko rauhanyhdistyksen toiminta, jolla rahastaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te olette kaikki syyllisiä Martin koronaan holtittomalla käytöksellänne!
Kuinka paljon valtiolle ja eläkelaitoksille syntyy säästöä vuodessa pariskunnasta yhteensä.
Kaatuuko rauhanyhdistyksen toiminta, jolla rahastaa.
- Anonyymi
Onkos siellä Hälssingin säätytalossa mitkä säädyt nykyään edustettuina vai onko meno ihan säädytöntä ?
- Anonyymi
Kivaa ollla pöndellä
- Anonyymi
Kommenttisi kertoo kaiken teistä hellsinkiläisistä. Se tuppukylä on ääriään myöten täynnä älykääpiöitä.
- Anonyymi
Aika paha. Kuin eläväkuollut jo.
- Anonyymi
Ei se Maran Namibian seikkailukaan tainut aivan nappiin mennä. Ne suomalaiset rauhanturvaajat , meinaan.
- Anonyymi
Pikaista paranemista Maralle ja Eevalle!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1217065Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam584802Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk743744Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,272834Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni352500Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221946Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei2091475Martinan prinsessahäät peruuntui
Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.3191254Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona
Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on421065Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella
Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/162921