Noja-tuoli

Raikas pakkassää houkutti aloittamaan uuden ketjun, hyvä tuuletella näin tartuntatautien aikaan ja muutenkin pölyjä pois ajaa.

Koivun oksia ja pajunkissan alkuja toin maljakkoon, kun lenkillä niitä huomasin, pian vihertyvät koivun oksat ja kissatkin ilmestyvät, kun on ollut niin aikaista tuo kevään eteneminen.
Kolmisen viikkoa ja pääsiäisen aikaa elämme ja siitä sitten seuraamme tämän viruksen kulkua, jännittäen joko huhtikuu lopun siitä tekisi.
Kevät ja kesä siitä tulee, olipa tauti missä jamassa tahansa.

Itse olen hyvin selvinnyt, pientä nuhan poikasta on ilmennyt, mutta muuten menee normaalisti.
Kolmisen viikkoa on siitä, kun olen useamman ihmisen joukossa ollut ja kaupassa pari kertaa käynyt.
Aivan hyvin viikon selviää, kun ostaa pakkaseen varavaraston, kuiva aineita minulla onkin pysyvästi pieni varasto, eihän yhden ihmisen elämä suuria vaadi.

Taimien ja siementen multaan laitto on inspiroinut useita, näin huomasin ja onhan se niin mukava seurata kasvun ihmeellisyyttä.
Sitruunan ja mandariinin siemenet minäkin kokeeksi laitoin, hitaasti alkavat, nousua ei näkyvissä, mutta tomaatin alkuja toista kymmentä alullaan, vaikka vain yhden tomaatin siemenet laitoin multaan.

Suruviesti on saatu kuulla, kysymyksessä sairas vanhus oliko sitten tämän viruksen aiheuttama vai joku jo olemassa ollut tauti?
Täällä meillä ei vielä yhtään tapausta todettu, mutta juuri ajoi ambulanssi tuossa kadulla ja ainahan se kysymyksiä herättää, nyt sitten tämän viruksen aiheuttama uhka vielä lisää kysymyksiä.

Sää on kuitenkin mitä ihanin ja auttaa meitä unohtamaan tuon joka aikaisen pelon, mikä varmaan monia rassaa, uskoa pitää, että tästä selvitään ja selvitäänkin, näin on mennyt aiemminkin.
Jos ulos lähtöä pelkää, niin onhan ikkunasta mahdollista ihastella tätä kevään tuloa, voimia siitäkin ammentaa;)

209

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sunnuntaiaamun rauhaa. Auringon D-vitamiinit eiliseltä päivältä talteen otetti. Kasvot jo päivettyneet. Tänään jatkuu.

      Viides päivä nyt kärvistelty ja kuntoamme seurailtu. Minulla on nokka vuotanut, mutta olen niiskuttanut jo kauemman aikaa. Tietty pelästyin kun P.kin niiskautteli. Hain apteekista histamiinia jo niiskutus häipyi. Kevät allergiaa, hain narsissiasetelman piristämään ei se muuta tarvitse. Olisihan toki kiva laittaa maljakkoon pajunkissojakin, mutta ne alkavat nokkaa kutittamaan.

      Totta puhuen, ei tämä ihan helppoa ole kun toinen on matkustanut toisesta maasta ja kun eivät aina osaa sanoa mistä kukin on tartuntansa saanut. Toivottavasti 12-päivän karanteeri antaa helpotuksen meidän molempien itsekontrolliin. P. noudattaa tiukasti kotona pysymisen ohjeita, minä käyn kaupassa jos tarvetta ilmenee. Eilen kävin mökillä ja tänään iltapäivällä menemme molemmat laiturille picnikille ja rantabulevardin elämää seuraamaan.
      Eilen näkyi runsaasti ulkoilijoita, pilkkijöitä ja moottorikelkkailijoita jäällä.

      Saunomista rantasaunassa siirsimme eteenpäin. Ovathan luvanneet lämpötilan nousevan aina 10 C.

      No, jahka viikon toisiamme vielä tarkkaillaan niin jospa elo helpottuisi.

      Aurinkoista pyhäpäivää kaikille ; )

      • Anonyymi

        Pidetäänpä peukkuja.
        Kyllä tämä uutistulva on jo aiheuttanut tässä itsekullekin herkistymistä. Aivastus tai kumma tunne kurkussa herättää kaameita ajatuksia. Onneksi ne vielä katoavat, kun ei uutta aivastusta kuulu. Niinpä ymmärrän hyvin, että on aika onttoa odotella, kun ja jos ihan oikeasti olisi tartunta ehkä osunut kohdalle.
        Tänään on juuri sellainen keväinen maaliskuun päivä, jolloin normaalitalvessa hanget hohtaisivat niin ettei ilman aurinkolaseja pystyisi olemaan. Nyt paiste osuu kukkapenkkeihin, ja synkeänä seuraan, kuinka kasvien kärjet ovat alkaneet nousta mullasta. Yöpakkaset tulevat vielä varmasti.
        Seurailen mustarastaita, jotka käyvät lintulaudan alla einettä hakemassa. Ovat melko itsekkäitä otuksia. Yksi valtaa alueen ja häätää pois ne 3 muuta. Jokainen ehkä vuorollaan. En oikein erota niitä toisistaan, ja se valkotäpläinen on ihan kadonnut maisemasta.

        Voimia nyt kaikille tässä erikoisessa ajassa, joka taatusti jää historian kirjoihin. Lumeton talvi ja poikkeusolot muutenkin.

        Mkr.

      • Anonyymi

        Ei karanteenissä olevan luona asuu, ei voi käydä kaupoissa, ja kuljettaa mahdollista tartuntaa ympäriinsä.
        Jos asut karanteenissä olevan kanssa, olet itsekin karanteenissä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona voi tarttua vaikka olisi oireetonkin. Itämisaika on jopa kaksi viikkoa. Myös matkalla ulkomailta on voinut tartuttaa muita, varsinkin kun tulee maasta jossa epidemia on ollut jo pahempi. Tosi vastuutonta meininkiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei karanteenissä olevan luona asuu, ei voi käydä kaupoissa, ja kuljettaa mahdollista tartuntaa ympäriinsä.
        Jos asut karanteenissä olevan kanssa, olet itsekin karanteenissä !

        Kaikki yli 70-vuotiaat ovat karanteenissa. Miten takariviläiset ovat ruokahuollon toteuttaneet?

        Täytin alkuviikosta jääkaapin ja tein viime viikolla ruokia pakkaseen. Jotakin pikku puutteita olen hakenut en suinkaan kello 7 - 8 riskiryhmäläisten ryntäyksessä vaan tuiki tyhjässä tavaratalossa kello 12 - 13 välillä tai iltamyöhällä.

        Ajelimme mökiltä kotiin huomasimme, että ei ulkona liiku juuri muita kuin yli 70-vuotiaita takariviläisiä.

        Olkaa huoletta minähän tässä vaarassa olen, ei teistä yksikään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei karanteenissä olevan luona asuu, ei voi käydä kaupoissa, ja kuljettaa mahdollista tartuntaa ympäriinsä.
        Jos asut karanteenissä olevan kanssa, olet itsekin karanteenissä !

        On kuitenkin hyvä, että karanteeniin määrätty asuu jonkun nuoremman ihmisen kanssa, niin että kaupoissa käynnit ja muut asiat saadaan hoidetuksi.
        Kyllä se nuorempikin ihminen joutuu varomaan tartuntaa, olemaan metrin päässä muista, väistämään ihmisjoukkoja ja pitämään hygieniastaan huolta.
        Nyt ovat kaikki karanteenissa iästä riippumatta, ja jos vielä estetään ihmisten liikkuminen maakunnasta toiseen, ollaan aika sumpussa kaikki.
        Kuitenkin on yhä niitä, joiden mielestä tauti tulkoon jos on tullakseen. Jokainen sen voi ottaa urheasti itselleen, mutta ei sitä saa levittää muihin. Joka haluaa kuolla omien nesteittensä tukahduttamana, voi tartunnan saatuaan vetää oven perässään kiinni ja kuolla omaan sänkyynsä. Se ei ole kielletty.

    • Anonyymi

      "12-päivän karanteeri"

      Huomaatko, että he ovatkin k a r a n t e e r i s s ä, eikä karanteenissä. Toki minä ymmärrän, että kainuun murre tekee tuon virheen aina "hänen" kirjoituksiinsa.

      • Anonyymi

        Kyllä se karanteeni on muille ihmisille 14 päivää ja todellakin kaikille taloudessa asuville. Mutta ehkä eturivin eetlalla on eri säännöt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se karanteeni on muille ihmisille 14 päivää ja todellakin kaikille taloudessa asuville. Mutta ehkä eturivin eetlalla on eri säännöt.

        No voi voi ja vielä kerran voi. Osaatko laskea 14 päivästä otetaan päivää pois. Paljonko se tekee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No voi voi ja vielä kerran voi. Osaatko laskea 14 päivästä otetaan päivää pois. Paljonko se tekee?

        ohos 2 tippui matkalla pois tuosta viestistäni eli 14-2

      • Anonyymi kirjoitti:

        ohos 2 tippui matkalla pois tuosta viestistäni eli 14-2

        Iltapäivän kahvihetki toi Noja-tuolin mieleeni, joten muki kädessäni istahdan kanssanne hetken!
        Vaikeuksia kokee suvun opettajaäiti 3 pienen lapsensa kanssa, joutuessaan menemään kouluun ja nuorin päiväkotiin. Tartuntariski on aina suurempi kodin ulkopuolella, mutta minkäs miljoonat ihmiset voivat.

        Selvittävä on itsekunkin, itse anoin avustajaa kerran viikossa toimittamaan kauppa ja apteekkiasioita, rankat hoidot on nyt verottaneet voimiani.

        Muuten olen hyvällä tuulella ja iloitsen, jo huomenna teen sopimuksen Seniorihoivan kanssa. Kauppatilaukset on nyt ruuhkautuneet huhtikuun puoleenväliin asti, joten katsotaan huomenna mitä Seniorihoivalla on tarjota kotona asuville!

        Aurinkoista kevään odotusta kaikille!

      • sini-sirkku kirjoitti:

        Tavanomaista päivää!
        Tai ei aivan, vaan viimeaikoihin verraten. Huonompaan suuntaanhan
        koronatilanne vielä menee. Jospa se piakkoin V-mutkan tapainen
        tilanne pohjakosketuksesta nousuunkin pullahtaisi.
        Huonosti menee muuallakin. Espanjassakin liki 400 kuollutta vuorokaudessa.
        Siellä on satoja suomalaisia jumissa, jotka haluaisivat kotio. Tämä nyt
        mielessäni kummittelee, kun sydäntalvella arvuuttelin monta kertaa,
        että tekisiköhän sen viimeisen matkan Kanarialle. Siinä se muisteluni ja
        järkeni kamppaili. Monta kertaahan ehdin vuosikymmenien aikana käydäkin.

        Jäihän se Kanarian reissuni käymättä. Siihen vaikutti tämä talvikin täällä,
        aika leppoisat ilmat täälläkin. Parempi näin, kuin tapahtui.

        Aika leppoisasti kuitenkin on tämä karanteerin tapainen aika mennyt. Nyt
        lienee jo selvillä, mitä se mm. yli 70 vuotiaille merkitsee. Ei se täydellistä
        sisällä jököttämistä tarkoita, kyllä ohjeistusta on on runsaasti annettu.
        En nyt niitä ala tässä kertaamaan. Siihen kyllä voi varautua, että lisää
        liikkumiseen ja olemiseen liittyviä rajoituksia voi tulla ja koskevat muitakin
        kuin ikäihmisiä. Joten parempi ottaa rauhallisesti, eikä turhaan uhkakuvia
        miettiä ja yöuniaan sotkea. Tarvittaessa on tulevaakin kestettävä:))
        Hyvää jatkoa itse kullekin ja toivoa parempaan suuntaan!

      • Anonyymi

        Mikisi pronomini on lainausmerkeissä? - Mkr

    • Anonyymi

      Kyllä kelpaa, kun on piirun alle 70. Voi vielä telmiä ihan vapaasti ympäriinsä kuten apteekissa ja maitokaupassa. Siinä on ihan tarpeeksi jännitystä elämään.
      Vielä ehtii pienelle reissullekin ennen kuin julistavat ulkonaliikkumiskiellon.
      Mökkiolosuhteissa on paljon turvallisempaa kuin kaupungin vilinässä.

      • Anonyymi

        Vanhukset eikö teitä HÄVETÄ, että juoksette kaupoissa ja toreilla ja tartutatte nuoria syyttömiä. Joissain maissa sakotetaan jos menee ulos ilman lupaa ja toivottavasti sakotuskäytäntö tulee tännekin, koska TE vanhukset ette muuten usko määräyksiä.
        Käsittämätöntä itsekkyyttä suorastaan rikollista.

        Käsittämätöntä jankutusta ja rikolliseksi syyttelyä vieläkin. Ulkoilu
        ei ole kiellettyä yli 70 vuotiailta kunhan pitää ohjeistetun "turvavälin",
        eikä ahtaudu joukkoihin tai joukoksi. Tarvittaessa voi kaupassakin
        käydä, ei tarvise nälissään kieriskellä. Niin lääkkeetkin voi hakea.
        Nämä välttämättömät toimet voi tehdä, mutta ei pidä jäädä joukoksi
        maleksimaan toimipaikoille.
        Näin on nyt tilanne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vanhukset eikö teitä HÄVETÄ, että juoksette kaupoissa ja toreilla ja tartutatte nuoria syyttömiä. Joissain maissa sakotetaan jos menee ulos ilman lupaa ja toivottavasti sakotuskäytäntö tulee tännekin, koska TE vanhukset ette muuten usko määräyksiä.
        Käsittämätöntä itsekkyyttä suorastaan rikollista.

        Eikö meitä HÄVETÄ, kun juoksemme . . . jne.
        Oi niin mielellämme juoksisimmekin, mutta kun tuo lonkkavika, leini ja nivelreuma ja vaivaisenluu ja kihti ovat alituisena harmina. Juokseminen on pitänyt jättää jo kauan sitten.

    • Anonyymi

      Tottahan on että nuoret ovat niitä tartuttajia ja vanhusten suojelemiseksi heidän liikkumistaan rajoitetaan. Totuushan on että vanhukset vaativat enemmän sairaanhoitoa, jotka täyttävät sairaalat ja tehohoitopaikat, mikäli sairastuvat.

      Mira

      • Huomenta, kauniina edelleen sää jatkuu ja korona leviää.
        Toivoisi tämän taudin antavan ajattelemista meille ihmisillä, kuinka avuttomia olemmekaan, kun voimat joita ei hallita alkaa jylläämään.
        Sodan ajan eläneet osaavat ehkä ajatella tyynemmin myös näitä aikoja, silloinkin selvittiin, varmaan tämäkin asia hoituu aikanaan.

        Mitä tulee viestiin Hävetkää, sanoisin, että tuskin nämä rollaatorilla kulkevat vanhukset tätä tautia tänne on tuoneet, ehkä se on nuoremman väestön aikaan saamaa, jos nyt olisi voinut mitenkään estää ketään sormella osoittaen.
        Säännöt on annettu, ulkona voi liikkua, kaupassa ja apteekissa käydä, näin on ohjeistus annettu, niitä noudattaen ei syyttelyyn kellään aihetta, tauti raivoaa ja paremmaksi ei tule noilla tuomitsemisilla.
        Toivottavasti nuoret myös sääntöjä noudattavat, kuten kaikille käsky kuuluu ja nyt lopetetaan toistemme syyttely, toivon, että tästä tilanteesta kaikki oppivat sen miten vaikeaksi elämä voikaan muodostua ja miten hyvin meillä kuitenkin asiat ovat.

        Viisasta oli tuo matkustamisen suunnitelma, kun sen jätit ynnämuu, nyt siellä kotiin pääsyä odottavat monet henkilöt ja miten vahvana ja uhreja paljon vaativana tuo tauti siellä jyllää.
        Miettimään pistää meitä kaikkia, joilla matkustaminen on ollut tapana, ehkä ikämme puolesta matkustaminen jo hiipuu, on jo koettu tarpeeksi, suurin into on lopahtanut.

        Makriina taitaa luonnossakin olla se vahvimman laki, heikot sortuu.
        Nuhaa on hieman minullakin, mutta ei mitään kuumeisuutta, ei mitään tähän virukseen viittaavaa.
        Vielä ei tänne asti ole yhtään tauti tapausta ilmennyt, rauhassa tässä kuitenkin odotellaan ei kai täälläkään tartunnoilta vältytä.
        Nyt luin jo Orpon maininneen suosittelua sinne Uudellemaalle rajojen sulkemista, miten se tapahtuu, ei selvitetty ja tapahtuukokaan.

        Korpikirjailija on varmasti asiat hoitanut niin kuin on käsketty ja kaikki jonnin joutava saisi jo häneen kohdistuneena loppua, ei tämä tauti toisia mollaamalla katoa.
        Kun jokainen keskittyy omaan itseensä ja pitää huolta ehkäisevästä toiminnasta, on suuri mahdollisuus saada tauti loppumaan.
        Syyttelyt sikseen.

        Tänään taas aurinkoa, siitä aioin pienellä lenkillä nauttia ja parvekkeella lisää sitä D- vitamiiniä hankin;)
        Kaiki kohdallani hyvin, sitä samaa toivon teille toisillekin!

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Huomenta, kauniina edelleen sää jatkuu ja korona leviää.

        Kyllä se tosiasia niin on, että eläkeikäiset nykyisin eniten matkustelee massamatkoilla ja tauteja levittää. Euroopan väestä on pian kolmasosa näitä joutilaita harmaita panttereita, kuka rollaattoreilla kuka ei. Milloin olet käynyt viimeksi Kanarialla tai jättiristelijällä kaukomailla ? Ne on tupaten täynnä 70-100 vuotiaita. Menee ikäväksi jos aletaan sukupolvet toisia syyttää. Tosiasia on kuitenkin että nuoret polvet tämän maksaa ja joutuu teidätkin hoitamaan kun sairastutte. Hätäkös teillä kun sohvilla köllötätte ja ruoka tuodaan oven taakse .

        Kyllä nyt menee overiksi: että Kanaria tai kaukomaiden jättiristeilijä on tupaten täynnä 70-100 vuotiaita.

        Ne vanhukset ovat varmasti tuoneet monta sairautta Suomeen. Katso keitä nuo laivat ja risteilijät ovat täynnä ja sieltä suoraa apteekkiin ja kauppaan .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se tosiasia niin on, että eläkeikäiset nykyisin eniten matkustelee massamatkoilla ja tauteja levittää. Euroopan väestä on pian kolmasosa näitä joutilaita harmaita panttereita, kuka rollaattoreilla kuka ei. Milloin olet käynyt viimeksi Kanarialla tai jättiristelijällä kaukomailla ? Ne on tupaten täynnä 70-100 vuotiaita. Menee ikäväksi jos aletaan sukupolvet toisia syyttää. Tosiasia on kuitenkin että nuoret polvet tämän maksaa ja joutuu teidätkin hoitamaan kun sairastutte. Hätäkös teillä kun sohvilla köllötätte ja ruoka tuodaan oven taakse .

        Olen ilmeisesti ainoa, joka on tällä ikäpalstalla kertonut tuoreimmat matkakokemukseni Kauko Idän risteilyltä. Ikäjakauma risteilijällä ei kiinnostanut vain jotkut erikoiset ihmiset jäivät mieleen. Kiinalainen illanvietto lohikäärmeineen toi kerralla kaikki pikkuvieraat ravintolasaliin.

        Luonnollisesti kalliit risteilyt karsivat ruuhkavuosien matkustajia. Arvioin keski-iäksi Kaukoidän matkallamme keskimäärin 55-vuotta. Pikkulapsia noin 20 - 30 joten vanhemmatkin silloin 30 - 40- vuotiaita.

        Googlasin risteilijöiden ikärakennetta ja löysin tämän.

        "Ajattelitteko, että risteilymatkustajien ikärakenne on 70 vuoden toisella
        puolella? Ei. Esimerkiksi saksalaisen risteilymatkustajan keski-ikä
        Norwegian Cruise Linella on laskenut 45 vuoteen."

        Sinulla riittää energiaa solvata vanhempaa väestöä, mietinkin kiukkusi taustoja. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä olet täysin ulkona matkailusta, lienetkö käynyt kotimaamme rajojen ulkopuolella.

        Taudit ovat kautta historian kulkeneet mantereilta toisille matkalaisten mukana.

        Syyllistäminen on oman itsensä esille tuontia. Takarivistä eturiviin kyynärpää tekniikkaa käyttäen. Minäminäminä....

        Minä en ole käynyt risteilemässä kuin jonkin kerran Tukholmassa ja takaisin. Tosi pitkäpiimäistä. Muistan, kun viimeisen kerran suostuin matkalle pienen ystäväporukan kanssa, tuskailin hytissäni jo ennen lähtöä koko ajatusta.
        On minulla vielä passi, niin että voisin lähteä kauemmaksikin, mutta kun kävely ei niin minulta käy, ainakaan pitkiä matkoja, niin olen päättänyt, etten lähde enää mihinkään. Senkin vuoksi, kun se matkaseuralainen matkasi 4 v. sitten tuonilmaisiin ja jätti minut tänne kärvistelemään ilman seuraa. Olen nyt siinä vaiheessa, että ikäiseni ihmiset harvenevat. Kun nyt oikein mietin, niin sillä viimeisellä risteilylläni olleet kaverini ovat kaikki poissa.
        Minä olen luullakseni vanhin tällä palstalla. Olen Ruuneakin vanhempi, ja hän kuitenkin jo jätti palstan ja vetäytyi eläkkeelle.
        Tällä palstalla olijoista ei ole tainnut yksikään hurvitella kaukomailla pitkään aikaan.
        Niin että et Anonyymi 09.42 ole ihan oikeassa, kun syyttelet meikäläisiä koronan levittämisestä. En ota syytöstä vastaan, sillä olen noudattanut kyllä ohjeita sitä mukaan, kun niitä on annettu.
        Mukavasti sanot, että menee ikäväksi, kun aletaan syyttää eri sukupolvia, ja heti perään heität kivellä ja syytät meikäläisiä sohvalla köllötteleviksi hoidettaviksi. Koko kirjoituksesi on yhtä syytöstä.
        Ei pidä uhriutua, hoitakaa omat perheenne ja asianne, te nuoremmat. Vasta yksi ikäihminen on kuollut tautiin.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Olen ilmeisesti ainoa, joka on tällä ikäpalstalla kertonut tuoreimmat matkakokemukseni Kauko Idän risteilyltä. Ikäjakauma risteilijällä ei kiinnostanut vain jotkut erikoiset ihmiset jäivät mieleen. Kiinalainen illanvietto lohikäärmeineen toi kerralla kaikki pikkuvieraat ravintolasaliin.

        Luonnollisesti kalliit risteilyt karsivat ruuhkavuosien matkustajia. Arvioin keski-iäksi Kaukoidän matkallamme keskimäärin 55-vuotta. Pikkulapsia noin 20 - 30 joten vanhemmatkin silloin 30 - 40- vuotiaita.

        Googlasin risteilijöiden ikärakennetta ja löysin tämän.

        "Ajattelitteko, että risteilymatkustajien ikärakenne on 70 vuoden toisella
        puolella? Ei. Esimerkiksi saksalaisen risteilymatkustajan keski-ikä
        Norwegian Cruise Linella on laskenut 45 vuoteen."

        Sinulla riittää energiaa solvata vanhempaa väestöä, mietinkin kiukkusi taustoja. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä olet täysin ulkona matkailusta, lienetkö käynyt kotimaamme rajojen ulkopuolella.

        Taudit ovat kautta historian kulkeneet mantereilta toisille matkalaisten mukana.

        Syyllistäminen on oman itsensä esille tuontia. Takarivistä eturiviin kyynärpää tekniikkaa käyttäen. Minäminäminä....

        Tuota noin...
        Taidat olla itse näitä pahimpia minäminäminä-kirjoittajia näillä palstoilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuota noin...
        Taidat olla itse näitä pahimpia minäminäminä-kirjoittajia näillä palstoilla.

        Syyllistät minua joka kirjoituksestani. Kuinka olen minäminäminä siksikö kuk kerron itsestäni en sinusta enkä puutu muiden elämään. Opettele sinäkin sillä ei ole vielä myöhäistä oppia kertomaan itsestäsi ei minusta.

        Minua et pysty muuttamaan vain omaa käytöstäsi.

        Tuo aijempi kirjoitukseni oli toteamus siitä kuinka syyllistät muita, et itseäsi eli käyttäydyt minäminäminä asenteella. En minä, mutta muut.

        Uskon, että tällä palstalla elää vahva elämän viisaus ja jos et kuulu tänne älä tule viisaimpiasi opettamaan.

        " ja jos et kuulu tänne älä tule viisaimpiasi opettamaan."

        Kuulutko itse tänne? Muista edes ikäsi.

    • Anonyymi

      Ei kaikki selvinneet sodasta , ei lähimainkaan. 80 000 suomalaista miestä kuoli, moninkertainen määrä vammautui fyysisesti ja henkisesti. Minä yksi näistä sotaorvoista. Jouduttiin asuttamaan 400 000 evakkoa, tosin oman maa asukkaita ja omaa kieltä puhuvia yritteliäitä ihmisiä. Nyt 70-kymppiset eläkeläiset narisee, kun on joutunut olemaan vajaan viikon muka karanteenissa, kuitenkin kaupassa käydään ja rikotaan ihan karanteenimääräyksiäkin. Tämä on vasta ihan alkua, me vanhat ollaan vielä hätää kärsimässä. Tuskin meitä 80-kymppisiä edes sairaaloihin otetaan pahimmassa vaiheessa.

      • Anonyymi

        Tämä on vasta alkua todellakin. Kuuntelin lääkärin priorisointia niin vanhukset ovat ensimmäinen ryhmä joka jää hoidoitta, Kahden lapsen yksinhuoltajaäiti ohittaa 70vuotiaan ja kolmekymppinen nuorukainen ohittaa kuusikymppisen ikinuoren. Peli tulee olemaan kovaa, mutta toivottavasti oikeudenmukaista.

        Me jotka ollaan eletty jo 80 v, kulutettu eläkevaroja paljon enemmän kuin on kassoihin aikanaan maksettu ja iso osahan ei ole maksanut paljon mitään, ollut esim. kotiäitinä. . Ennenkin on ollut priorisointia , ei ole tehohoidettu eikä elvytetty kaikkia ja se on pelkästään hyvä asia. Kyllä kuka tahansa 40-50 vuotias , oli yksinhuoltaja tai ei, menee vanhusten edelle ja pitää mennäkkin. Rahalla ei saa olla merkitystä, tosin yksityissairaaloihin ei monilla ole varaa. Ehkä poikkeuslaki pakottaa niitäkin ottamaan myös rahattomia. Työikäisillä on vastuu elättää ja hoitaa ennenkaikkea lapset, joissa on tulevaisuus.

        Aivan oikeassa ollaan siinä, että mikäli tartunta vain jatkuu, ja hoitoon pääsy muuttuu valinnaiseksi, on syytä pitää huoli nuoremmista. Heillähän elämän pituus pitäisi olla normi lukemissa, 70 -90 vuosissa, elämä vielä edessä.

        Mutta me jo se ikäiset, voimme omilla toimillamme pitää huolen itsestämme. Eihän meillä ole hätää, vielä eläke juoksee , nuoremme tuovat kauppakassit ovillemme, ja jos ei ole lähisukua, niin kunnat on velvoitettu auttamaan.

        Nykyään jo iäkkäät osaavat käyttää nettipalveluja, lähimpien kanssa videopuhelut auttavat yksinäisyyteen ja eroahdistukseen läheiskontakteista. Ja vielä, kun ulkona liikkumista ei ole kielletty, niin mikäli kuntomme sen sallii, niin ulos reippailemaan luontoon, välttäen tietysti muita kulkijoita, parin metrin eron kun pitäisi olla.
        Syrjäisillä poluilla harvemmin tulee vastaan tulijoita, mielenkiintoisia elämyksiä sieltä monesti löytää, kun luonnon heräämistä uuteen kevääseen tutkailee, linnunlaulua kuuntelee ja antaa ajatuksien lentää.

        Uuden edessä olemme me vanhatkin, mutta viranomaisten ja päättäjien neuvoja noudattaen tästäkin selvitään. Näin uskoo km.

        Me eristyksissä olevat voidaan selvitäkkin, eläke juoksee ja nuoremmat juoksuttaa ruokaa oven taakse. Mutta selviääkö nämä joiden pitää käydä töissä, hoitaa sairaat ja lapset, opettaa, siivota, tuottaa ruokaa, kuljettaa ja myydä sitä ? Apteekeissa ravaa koko ajan sairaita . Eriarvoisia ollaan, monet on koko ajan viruksille alttiita työnsä takia, toiset muka etätöissä tietokoneella istuen.

        Panetko nämä ongelmat ikäihmisten syyksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me jotka ollaan eletty jo 80 v, kulutettu eläkevaroja paljon enemmän kuin on kassoihin aikanaan maksettu ja iso osahan ei ole maksanut paljon mitään, ollut esim. kotiäitinä. . Ennenkin on ollut priorisointia , ei ole tehohoidettu eikä elvytetty kaikkia ja se on pelkästään hyvä asia. Kyllä kuka tahansa 40-50 vuotias , oli yksinhuoltaja tai ei, menee vanhusten edelle ja pitää mennäkkin. Rahalla ei saa olla merkitystä, tosin yksityissairaaloihin ei monilla ole varaa. Ehkä poikkeuslaki pakottaa niitäkin ottamaan myös rahattomia. Työikäisillä on vastuu elättää ja hoitaa ennenkaikkea lapset, joissa on tulevaisuus.

        Halveksit siis kotiäitinä olleita, ovat itse hoitaneet lapsensa, eivät ole siihen kuluttaneet yhteiskunnan varoja ja saavat nyt vain minimieläkettä.

        Tuo ennenkin on priorisoitu, on kyllä totta.

        Mira

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halveksit siis kotiäitinä olleita, ovat itse hoitaneet lapsensa, eivät ole siihen kuluttaneet yhteiskunnan varoja ja saavat nyt vain minimieläkettä.

        Tuo ennenkin on priorisoitu, on kyllä totta.

        Mira

        Minä olen käynyt kaupassa tänäänkin, kaukaisemmassa kauppakeskuksessa pyöräillen.

        Olen käyttänyt hengityssuojainta, pitänyt välmatkaa toisiin ihmisiin, olen käynyt keskipäivällä suunnilleen yleisimpänä lounasaikana, jolloin kaupat ovat melko tyhjiä.

        Pakasteita, hedelmiä, valmiiksi pakattuja punaisia, tuoreita luumujakin ostin.

        Tärkein asia oli viedä posiin pankille menevä kuori, joka sisältää laskun. Se oli tärkeä siki, että sen eräpäivä on torstaina, eikä näistä lähipostilaatikoista aina tiedä, milloin ne tyhjätään.

        Pysytään terveinä!
        Pysytään iloisella mielellä, kiitollisuuden aiheet päällimmäisiksi!
        toivoo Miaelina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on vasta alkua todellakin. Kuuntelin lääkärin priorisointia niin vanhukset ovat ensimmäinen ryhmä joka jää hoidoitta, Kahden lapsen yksinhuoltajaäiti ohittaa 70vuotiaan ja kolmekymppinen nuorukainen ohittaa kuusikymppisen ikinuoren. Peli tulee olemaan kovaa, mutta toivottavasti oikeudenmukaista.

        Älä llevitä väärää tietoa. Kaikki hoitoa vaativat hoidetaan. Ei kuolema ole kenenkään velvollisuus. Suomen terveydenhuolto on hyvällä tolalla, koska tautia ei ole päästetty räjähtämään ķäsiin. Mkr.

    • Anonyymi

      Olet kyllä positiivinen persoona Miaelina! Pyöräilet, saat raitista ilmaa, et siis istu bussissa jne ja käytät hengityssuojaa. Hyvää päivänjatkoa sinulle.

      Mira

      • Iltapäivää!
        Ilta-Sanomissa on laboratoria vahvistetut tiedot 23.3 koronasta 10 vuoden välein
        ikäluokittain. En nyt kaikkia jäljennä, esim. 20-29 v 73 tapausta, 30-59 vähän
        yli tai alle 100 vuosikymmenen jaksoissa. 70-79 v n. 12 tapausta ja yli 80 v
        vain muutama( ehkä 7 tapausta.( Kaaviokuvasta en sen tarkemmin näe), mutta
        suuntaa kyllä antaa. Näyttää siltä, että hyvin ovat vanhat virusta karkuun juosseet:)

        Tämän enempää en viitsi keskustelussa käytyyn sananvaihtoon ottaa osaa.
        Tarpeetonta ärhentelyähän tuo väliin on. Käsitykseni mukaan useimmat
        tänne kirjoittaneet ovat hyväksyneet viralliset ohjeistukset. Jos nyt ohjeiden
        tulkinnasta on erimielisyyttä, siihen voisi auttaa, että tarkemmin tutustuisi
        annettuun aineistoon. Mututuntuma voi harhauttaakin.

        Uusia ohjeita koronaviruksen pysäyttämiseksi on julkisestikin kerrottu tulevan.
        Siinähän sitä ehkä tulee uutta mutusteltavaa ja tulkittavaa. Minut taitoni
        ja tietoni ei riitä THL:n ja hallituksen "opastukseen", joten jatkossakin
        voin vain katsella ja ihmetellä. Kun jotain on tehtävä, niin tehdään vaikka
        kipuilemalla:))

    • Anonyymi

      "Korpikirjailija on varmasti asiat hoitanut niin kuin on käsketty ja kaikki jonnin joutava saisi jo häneen kohdistuneena loppua, ei tämä tauti toisia mollaamalla katoa."

      Näin toivoo Noja-tuolin aloittaja, mutta ilmeisesti aivan turhaan, koska täällä on "sikiytynyt" aika moni Korppiksen tunteva vuosien takaa, jolloin hän vei meitä, kuin pässiä narussa, siis pilkaten. Ei sitä niin helposti anteeksi anneta.

      • Anonyymi

        Oma syynsä kun selostaa sen ulkomaalaisen ystävänsä joka liikkeen . Ensin kehui että on karanteenin aikaan turvaväli ja ollaan sisätiloissa, eilen oli kuitenkin jo autolla ajeltu . Eikä tuo korpiksen kaupoilla käyntikään ole karanteenilaisten ohjeen mukaista. Nyt taas tuota risteilyään vaahtoaa, jo siitä on joka palstalla kuultu viime kesästä lähtien. Tuskin kiinnostaaa moniakaan tuollaine massaturismi, en lähtis vaikka maksettais. Harmi vaan että vanhat kaunat ja itsekehut tulin skillanin ketjujen riesaksi. Miksei se pysy sielä 70plussalla ?

    • Anonyymi

      Onko anteeksiantamaton pirulainen tullut kiusaamaan seuraanne?

      • Huomenta nyt pilviseen ja tuuliseen säähän, tämäkin asia jota emme voi muuttaa, kuten on tämä viruskin.
        Olisihan se niin mukavaa, kun aurinko paistaisi, harmitkaan ei niin suurilta tuntuisi.;)
        Olen harmistunut tästä nykyisestä kirjoittelusta, eiköhän voitaisi jo unohtaa kaikenlainen syyttely, elää niin kuin kunnon toisistaan välittävät ihmiset tekee, syyllistämisellä ja kahtia jaolla ei tämä tauti ohi mene.
        Suotakoon maalaijärjen käyttö kaikille ja ohjeita noudattaen selviämme, puhun kokemuksen äänellä, sillä sodan jälkeinen elämä oli vaikeaa, ehkä vaikeampaakin, mitä tauti tähän mennessä on esiin tuonut.

        Siihen aikaan jopa ruuan puute oli päivittäinen ja he joilla oli jotakin kaupattavaa, kaiken hyödyn ottivat, niin kuulema tänä päivänäkin, ihmiset toisten hätää hyväkseen käyttää.
        Missä onkaan inhimillisyys ja toisten tilan ymmärtäminen, apteekeissa on lääkkeitä pakko niitä tarvitsevien käydä, tuskin siellä huvikseen seurustelee.
        Hoitotarpeen päättä viime kädessä lääkärit, jos ei hoitoa ole ei sillekään mitään voi, ei auta siitä kiistely täällä.

        Kotiäideistäkin on puhetta ollut, mikä sen parempi olisikaan, kuin että äidit saisi lapsensa kotona hoitaa ,turvallisuus ja kokoaikainen huolenpito pohjan elämälle loisi.

        Noita tilastoja tutkimalla voisi oikea kuva selviytyä ja totuus ollakin aivan toinen miksi uskotaan.
        Tiedän, että alle tuhannen euron eläkkeellä ei loistoristeilylle mennä, hyvä kun saisi tarvittavat lääkkeet, joten sekin yleistys oli tuulesta temmattu.

        Ollaan ystävät armollisia ja hyväksytään toinen toisemme erilaisista lähtökohdista olemme ja elämämme myös erilaisena kulkee, kateus ei kuulu sivistykeen.
        Onnellisuus hyvin pienistä asioista koostuu, niitä etsien hyvä mieli itselle ja toisillekin tulee.
        Kesä tulee kaikille, rikkaille ja köyhille, nuorille ja vanhoille ja rakkauttakin riittää jos tahdomme;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Huomenta nyt pilviseen ja tuuliseen säähän, tämäkin asia jota emme voi muuttaa, kuten on tämä viruskin.

        Mikä ihmeen elintason tai vielä vähemmän elämisen tason merkki tuollainen risteily muka on, kun siitä tehdään niin iso numero tässäkin ketjussa ? On kyse siitä mihin rahansa laittaa. Moni hyvinkin varakas ei halua tuollaiselle matkalle lähteä, joku taas laittaa viimeiset penninsä , elää kituuttaa sitä varten. Monelle on vakaa elämä omistusasunnossa tärkeämpää kuin liihottelu ympäri maailmaa.
        Miksei riittänyt että pilasi kahvipirtin, varmaan noja-tuolilla sama kohtalo. Yli 10 v ajalta kertyneet loukatut käy antamassa palautetta, sitähän tuo on aina kerjännytkin.

    • Anonyymi

      Yksi ongelma minulle on tässä karanteenielämässä muodostunut, ja se on päivärytmin sekoaminen. Kun on eristäytynyt muusta maailmasta, on ihan saman tekevää, milloin nukkuu, milloin syö, milloin mitäkin. Ei ole pelkoa, että tulisi yllätysvieras, ja niin kulkee koko aamupäivän aamutakissa. Jollakin lailla on niin saamaton, ettei osaa tarttua mihinkään. Ja uni tulee minä vuorokauden aikana tahansa. Yökukkuminen venyy yhä pitemmäksi.
      Onneksi on pihalinnut. Niitä on niin mukava seurata, ne eivät ole varmaankaan lumettomasta talvesta kärsineet. Pionit nousevat jo mullasta, olen tosi huolissani niiden vuoksi. Pienet kevätkukkaset, kuten lumikello ovat kukkineet jo pari viikkoa, joku pikkuinen sinikukkainen kukka myöskin, en tiedä sen nimeä. Rusakot mokomat syövät krookukset, niin että en ole vuosiin löytänyt yhtäkään kukkivaa krookusta, vaikka sipuleita ole ruopannut penkkeihin varmaan satoja vuosikymmenien aikana.
      Päivä paistaa.
      Jos elämänkumppanini vielä tässä olisi, olisimme olleet jo kaksi viikkoa mökillä. Hän olisi syöksynyt sinne karanteenista nauttimaan. Palstalaisista ei ole tainnut kukaan linnottautua kesämökkiin? Kyllä nämä asumisen mukavuudet houkuttelevat jäämään lukon taakse kaupunkiasuntoon. Rituliini lienee poikkeus. Hän pitää pilkkimisestä. Toivottavasti jäät ovat siellä vielä kunnossa.
      Wanha ei ikinä muista kirjoittautua! Mkr.

      • Anonyymi

        Huomenta Pirttiin poikkeaville!

        Kaunista on ulkona ja aurinkoista, mutta kylmä tuuli viilentää tehokkaasti,
        sen totesin kuntopyöräillessäni äsken 20 minuuttia.

        Sanoin, kun läksin, että puolituntia pyöräilen, mutta hitaasti se aika kuntopyörän päällä tahtoo kulua, kun maisemat ei vaihdu! Hyvää liikuntaa siinä kuitenkin saa.

        Pesut ja jumpat on tehty, ne saa minut heräämään vasta kunnolla, aamuisin myös tarkastan painoni, on kiva mennä vaa,alle kun vaatteet ei lisää painoa.
        Sanotaan, että epävakaina aikoina on hyvä pitää rutiineista kiinni, se tuo jotain turvallisuutta elämään.

        Kyllähän me vanhat pärjäämme, mutta työikäistä väestöä ajattelen, heillä perheet ja työt,
        toivon heille jaksamista!

        Hyvää jatkoa !
        Neeasa

      • Anonyymi

        Ei ole todellakaan tullut mieleen lähteä mökillekään, vaikka lumi ei siellä nyt olekaan niin paksua kuin se täällä eteläreunallakin oli muutamia vuosia sitten.
        Muistatteko ne lumitalvet? Ei niistä niin kovin pitkä ole.
        Oikeassa olet Makriina: "Kyllä nämä asumisen mukavuudet houkuttelevat jäämään lukon taakse kaupunkiasuntoon." Ja lisään vielä, tasainen lämpö, mökille talvella mennessä on aluksi aina liian kylmä. Se ei houkuttele yhtään. Silloin kun perhe oli vielä kotona, asia tuntui erilaiselta.

        Aamuhommat kaikki on hoidettu, nyt olisi sen jokpäiväisen ulkolenkin aika.

        Hyvää vointia teille, pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme, voidaan hyvin! t. M-e.

      • Minua arveluttaa miten käy mökilleni tilaaman ovi- ja ikkunaremontin kanssa. Huomenna tulee luottoremppaajani ystävä tarkistamaan rannan puolen alatukipilarit. Niitä pitää säätää ennen uusien ovien ja ikkunoiden asennusta.

        Vanhemmiten innostus talvimökkeilyyn hiipuu. Kun olin voimissani vietimme viikonloppuja mökillä. Kerrankin oli -28 C nukuimme lasten kanssa ison vällykasan alla. Ei tuottanut ongelmia.
        Päivät hiihdeltiin ja illalla saunottiin. Vesi vedettiin järvestä pulkalla saunaan. No, asuimme lähellä joten kotiinkin päästiin tuota pikaa jos oli tarvis.

        Minä alan toipua ja inspiraatioita nousee pintaan. Ajattelin ottaa esille maalaustelineen ja öljyvärit. Ideoita syntyy mikä on merkki palautumisesta pelosta normaaliin arkeen.

        Tsemppia aamutakkiselle ; )

    • Anonyymi

      Aurinkoista aamupäivää!

      Minä olen nyt koronakurimuksen aikana luonut itselleni uuden aikataulukalenterin. Ja koska minulla on nyt tuo ihana karvaturri kaverinani, niin sitä myötä se on muodostunut mukavaksi päivärytmin muutokseksi.

      Aamutoimien jälkeen lähdemme pitkille kävelylenkeille, ja sään mukaan tuo lenkki muotoutuu.
      Joka päivä nyt karenssiaikana olen ottanut kohteekseni uuden lenkin, ensin tutkimme kyläpolut, joissa en aiemmin ole käynyt, esimerkisi mennäpäivänä kipusimme pitkiä portaita pitkin näköalapaikalle jossa on näkötorni, ja huikeat näköalat avautuivat eteeni.

      Koska tämä asuinpaikkani on niin uusi, etten ole ehtinyt tutustua paikkoihin, nyt siihen on hyvä mahdollisuus, eikä kuitenkaan ole paljoa haittaa muista kävelijöistä.
      Tänään kiersimme taas uuden paikan, jossa ylitimme ylikulkusillan kautta metsäpolulle, joka vei lopulta hevostilan lähelle ja sieltä pienelle lammelle.

      Elikkä joka päivä uusia kokemuksia kohdataan ja mielessä olevat huolet kaikkoavat kun aivot saavat muuta ajattelemista ja raikasta ilmaa.

      Koska liikunta on minulle tärkeää vaivojeni tähden, eikä uimahalli eikä kuntosalit ole käytössä, niin tämä on paras ratkaisu itselleni. Eikä tarvitse törmätä muihin ihmisiin, hiljaisia ovat tienoot, joissa liikumme.
      Päivät kuluvat leppoisasti, kun iltapäivä jää aikaa kodin vaatimiin tehtäviin, ruuanlaittoon ym. Illalla vielä pieni lenkki, uni maittaa varmasti.
      Toivottavasti ei meille tule rajoituksia liikkumiseen, sillä niin kuin sanonta kuuluu:
      liike on lääke.
      Näillä aatoksilla tänään. km.

      • Tiina pojantytär jäi lomautetuksi Finnairilta, ja oli vapaa kiikuttamaan ruokatarvikkeita eilen ovelleni. 3 metrin etäisyydeltä virtuaalihalasi, ja sanoi: nyt kyllä itkettää. Voi sentään, nyt on jo tänään ostamassa ruokia karanteelaisille, jotka saapuivat kotimaan kamaralle aamulla Vuosaaren satamaan.

        Euroopan halki ajaessa oli tyhjät tiet olleet aavemaisia, Saksassa laivalla hytti ja erittäin tiukat toimintaohjeet. Kuka olisi uskonut koronan riistäytyvän noin rajusti maailmalla,..toivoa saa sen taittuvan ankarilla toimenpiteillä-

        Itse otin tilapäisesti avustajan kerran viikossa hoitamaan kodin ulkopuolella asioinnit, ylilääkäri juuri soitti, että pidetään parin kuukauden tapaamistauko, kun olen alttiina pahimmassa riskiryhmässä keuhkojeni vuoksi..
        Pihakävelyä ja portaissa kiipeämistä aion harrastaa,...muutenhan kotona on aurinkoista ja ihanaa, lihakeittokin tuoksuu keittiössä, joten kohta syömään.

        Pidetään yllä hyvää mieltä ja kannustusta!

      • Anonyymi
        sini-sirkku kirjoitti:

        Tiina pojantytär jäi lomautetuksi Finnairilta, ja oli vapaa kiikuttamaan ruokatarvikkeita eilen ovelleni. 3 metrin etäisyydeltä virtuaalihalasi, ja sanoi: nyt kyllä itkettää. Voi sentään, nyt on jo tänään ostamassa ruokia karanteelaisille, jotka saapuivat kotimaan kamaralle aamulla Vuosaaren satamaan.

        Euroopan halki ajaessa oli tyhjät tiet olleet aavemaisia, Saksassa laivalla hytti ja erittäin tiukat toimintaohjeet. Kuka olisi uskonut koronan riistäytyvän noin rajusti maailmalla,..toivoa saa sen taittuvan ankarilla toimenpiteillä-

        Itse otin tilapäisesti avustajan kerran viikossa hoitamaan kodin ulkopuolella asioinnit, ylilääkäri juuri soitti, että pidetään parin kuukauden tapaamistauko, kun olen alttiina pahimmassa riskiryhmässä keuhkojeni vuoksi..
        Pihakävelyä ja portaissa kiipeämistä aion harrastaa,...muutenhan kotona on aurinkoista ja ihanaa, lihakeittokin tuoksuu keittiössä, joten kohta syömään.

        Pidetään yllä hyvää mieltä ja kannustusta!

        Luin otsakkeen netin sivuilta, mutta en sitten löytänyt artikkelia, enkä jaksanut oikein etsiäkään. Otsikko vain sanoo, että Espanjassa on hylätyistä vanhainkodeista löytynyt kuolleita ja sairaita asukkaita.
        Ajattelin itsekseni, että kyllä ihan pitää paikkansa, että Suomi on maailman onnellisin maa.
        En voisi kuvitella, että törkeinkään psykopaatti jättäisi velvollisuutensa hoitamatta ja ihmiset kuolemaan sänkyihinsä. Ja toisekseen, kyllä lähipiiri asian huomaisi alta aikayksikön.
        Täällä viranomaiset huolehtivat ja tekevät päätöksiä parhaansa mukaan. Tietysti niitä vastaan purnataan ja tiedetään oitis paremmin, mutta täällä ei kaveria jätetä.
        Tsemppiä!
        Mkr.

      • Anonyymi

        Kissamummu, minulla on ollut pitkään samat opiskelut käynnissä, olen opetellut sata tapaa tehdä kauppamatkani, olen lisännyt kierroksia ja kaarroksia, ja nyt vasta alan hahmottaa asuinpaikkani isommassa kokonaisuudessaan. Jotkut niistä ovat vain kävellen mahdollisia, mutta useimmat voin myös pyöräillä. Mutta autoa en voi näille reiteille ottaa.
        Tuntuisi ikävältä kulkea aina vain lyhintä tietä, kun monia mahdollisia teitä on.
        M-e.

        Lisään edelliseen:
        Pyörääkään tai autoa en voi ottaa niille reiteille, missä on betonirappusia välillä.

    • Anonyymi

      Hyvää iltapäivää!
      Aurinkoinen joskin tuulinen sää.
      Mukava kuulla Sini-Sirkku, että sinulla huolto pelaa. Sisareni, joka on iäkkäämpi kuin minä, kertoi, että heidän talossaan on nuori, lomautettu nainen hoitanut ruokaostokset oven taakse. Oli ennestään hyvän päivän tuttu ja aina pysähtynyt vaihtamaan kuulumisia. Se oli helpotus tyttäreni perheelle, joka on nyt kovilla töiden ja kotikoulun ja työvuorojen sumplaamisten kanssa. Kuten niin moni työikäinen. Toivon todella heille jaksamista kaikille. Yhteiskunnan tukipilareita päättäjiä unohtamatta.

      Itse jouduin eilen käymään apteekissa ja samalla tein ruokaostokset. Pari viikkoa pärjännen niillä.

      Kiitos tämän ketjun monelle mieltä nostattavalle kirjoittajalle! Kyllä tää tästä, eiks niin ;)

      Aurinkoista mieltä ja säätä!

      brinkkala

      • Anonyymi

        Miten se maksaminen sujuu, kun toinen hakee ruuat kaupasta ? Annatteko käteistä mukaan ja kauppassa käynyt tuo loppurahat ? Laitatteko rahat jälkikäteen ostokset suotittaneen tilille ? Ottavatko hakupalkkaa,paljonko ? Itse mietin tuota, ainakaan tuo käteinen ei ole hygieenistä.

        Lapsenlapsen tilille maksoin tietenkin verkkopankissa, ja bensarahaa lisäsin, mutta
        minullekin oli yllätys tuo käteisen käyttäminen, pitänee käsitellä rahoja kertahanskat kädessä.
        Nuo Seniorihoivan avustajat ovat 46 € tuntipalkalla, joka maksetaan kk lopulla. Vähennyskelpoista menoerää , vaikkakin kallista.
        Kotitalousvähennyksen jälkeen jää 24 € tunti, mutta sehän on vasta vuoden lopulla!

        Kuin myös siskoni sanoi maksavansa suoraan tilille verkkopankissa. Ostokset ja kuitti ostoksista avulias nuori tuo oven taakse. Kaupan kotiinkuljetusta siskoni muutoin käyttää, mutta nyt on ollut ruuhkaa toimituksissa ja jotain tarpeellista on puuttunut. Viikonlopulla saa tukevan paketin pakasteineen, että on hätävara.

        Ristikoita minä olen täyttänyt, että saa aivonystyrät vähän työtä. Toivottavasti ulkoilua ei kielletä tyystin, kun näyttäisi ulkoilukelit vaan paranevan. Ikäihmisillä joita olen liikkuessa tavannut on kyllä ohjeistukset hallinnassa. Turvaväli ja varmuudeksi nykäistään kaulaliina vielä suun eteen. Hyvä me ;)!

        Hyvää illan jatkoa!

        brinkkala

      • sini-sirkku kirjoitti:

        Lapsenlapsen tilille maksoin tietenkin verkkopankissa, ja bensarahaa lisäsin, mutta
        minullekin oli yllätys tuo käteisen käyttäminen, pitänee käsitellä rahoja kertahanskat kädessä.
        Nuo Seniorihoivan avustajat ovat 46 € tuntipalkalla, joka maksetaan kk lopulla. Vähennyskelpoista menoerää , vaikkakin kallista.
        Kotitalousvähennyksen jälkeen jää 24 € tunti, mutta sehän on vasta vuoden lopulla!

        Kyllähän tuo 46 €/t on avustavasta työstä palkka, jossa ei ole hyväntekeväisyyttä.
        Toivottavasti työntekijäkin saa palkkansa.
        Niin nyt näyttää, että kiristyksiä tulee koronaviruksen torjumiseksi.
        Liikkumiseen Uudenmaan eristäminen, tietysti pienin poikkeuksin. Ja
        lisäksi sulkuja raintoloita ja kuppiloita koskien. Henk. kohtaisesti näistä
        ei minulle tule haittoja. Ja suhtaudunkin niin, että kun rajoitusten tarve
        on todettu, se on sillä selvä. Hallitus toimii rivakasti ja niihän pitääkin.

        Selailin laajelmaltakin keskustelupalstoja. Kyllähän sieltä kaikenlaista
        löytyy, myös kritiikkiä hallituksellekin. Väliin aika törkeänäkin ja vaatimuksia
        neuvojen kanssa. Sekoitetaan niihin myös politikointikin, pisteiden haku.
        Vaikka joitain tökkimisiä on tullut Nojatuoliinkin, niin ne on "laineiden häntiä."

        Ihmettelen sitä "rohkeutta", tapaa jolla päättäjiä neuvotaan. Ehkä on niin,
        että tarvitsee tietoa ja kokemusta, ennen kuin tietää kuinka vähän tietää.
        Kun tiedosta ei ole "haittaa", voipi puhallella ulos kaiken minkä sylki suuhun
        tuo. Kun muistelen, voin todeta tehneeni joskus niinkin väljästi. Iän ja
        kokemuksen myötä tulee rauhoittumista, ja tavoitteenikin ovat vähentyneet:)

        Hyvinhän päivät näinkin menee. Väliin kannattaa nuhjata jotain hommaa
        ja näin päässään kiertäviä ajatuksia keskeyttää. Tuotantotavoittehan ei ole:))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se maksaminen sujuu, kun toinen hakee ruuat kaupasta ? Annatteko käteistä mukaan ja kauppassa käynyt tuo loppurahat ? Laitatteko rahat jälkikäteen ostokset suotittaneen tilille ? Ottavatko hakupalkkaa,paljonko ? Itse mietin tuota, ainakaan tuo käteinen ei ole hygieenistä.

        Siirrän verkossa rahan ostajan tilille. Maksaa sitten kortillaan.
        Minulla on enää harvoin rahaa lompsassa. Olen oppinut käyttämään korttia.
        Varmuuden välttämiseksi olen piilottanut piironkiin viiskymppisen. Hätävara.
        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siirrän verkossa rahan ostajan tilille. Maksaa sitten kortillaan.
        Minulla on enää harvoin rahaa lompsassa. Olen oppinut käyttämään korttia.
        Varmuuden välttämiseksi olen piilottanut piironkiin viiskymppisen. Hätävara.
        Mkr.

        Huomenta ja harsopilvistä huolimatta, uskon kauniin päivän tulevan, näin kävi eilenkin, aurinko heloitti ja antoi piristystä.
        Kiellot lisääntyy ja nyt se ilon aihe, sauna nimittäin minulta kiellettiin, tai kärsii siitä toisetkin talossa asuvat, harmi sekin.
        Kun on tätä aikaa tulee kaikenlaista mieleen, en oikein muista miten sodan aikana avustettiin perheitä, miehet oli sodassa ja aika monet äiditkin kotiäiteinä, oliko Kansanhuolto se laitos joka avustuksia jakoi.?
        Mitään lapsilisiä ja perhetukia ei ainakaan silloin ollut.
        Tiukilla oltiin, sen muistan, minunkin äitini kävi perheissä (varakkaissa)siivoamassa ja pyykin pesussa, lisätienestiä näin saaden.
        Lapsuuteni muistan huolettomaksi kaikesta huolimatta, kaikilla toisilla oli samat ilot ja harmit.

        Oli mukava lukea monia mukavia kirjoituksia, toivottavasti ne jatkuvat, pieni lisä tähän tylsäksi muuttuvassa ajassa.
        Olen aina puhunut viihtyväni yksin, mutta nyt kun se on pakon sanelemaa alkaa mieltä puuduttaa, kun ei keksi kivaa ajankulua, siksi teidän keromat mieltä nostattaa;)

        Eilen joku mainitsi noista risteilyistä, no en tarkoittanutkaan niiden mikään elintason mittari olevan, mutta siitäkin tuli mainintaa, että eläkeläiset ne risteilyt täyttää.
        Siihen vedoten sanoin, että ehkä kuitenkin harvempi näistä pienistä eläkeläisistä siihen pystyy, samaa mieltä olen, ei varmasti haluaisikaan.
        Minä en lähtisi vaikka ilman pääsisin ja vihjailu on ikävää;(

        Kyllä nuo maksu järjestelyt onnistuu nykään juurikin netin kautta ja ostokset myös.
        Itse olen vähemmän ostanut mitään, no vaatteita silloin tällöin, nytkin tilauksessa kesäkengät, onhan se vähän riskaapeliä, sattuuko mieleiset.
        Palautus oikeus on, pieni lisä lenkkihän siitä tulee, mutta näin pakottava lisää liikuntaa;)

        Usein se "neuvominen" tuppaa tulla ajatteluun, kun viestejä lukee, hallituksen arvostelu aika monella suosikki asia.
        Olen ajatellut, että tarmokkaita naisia ovat nämä ministerimme, toki miehetkin, kyllä siinä arvostelua osakseen saavat, mutta pitäisi jaksaa ajatella, miten vaikeita nämä asiat ovat.
        Usealla ihmisellä on oma neuvo ja ajatus tarjotavana, kaikkien neuvot ei perille mene ja tuskin hyvinä edes koetaan.
        Nyt on otettava lusikka oikeaan käteen ja opittava ymmärrystä kaikkea kohtaan, mikä ei ihan oman halun mukaista olekaan.
        Sain verolaskelman tänään ja siitä huomasin sairausveron suuruuden ja minä selviän hyvin sen veron kanssa näistä tarpeista mitä tarvitsen palveluina, jää vähän toisillekin, eli siihen yhteen hiileen puhallus tässä toteutuu.
        Toivottavasti muissakin asioissa voisin samaa sanoa. vero osuuskin aika suuri, asia mistä en huolta kanna.

        Noin se on, kun huolet alkaa purkautua, tulee se taka-isku, elimistö laukeaa jännityksestä tai stressistä kai pitäisi sanoa ja tuo omat vaivat esiin, korppis näin kerroit
        Toisaalta hyvä sekin, lääkityksellä kunto normaalisoituu, näin kuvittelen.
        Nämä minun "tietämykseni" aivan omia ovat, kunpahan kirjoittelen;) tietämys on tipo tiessään.

        Nyt taidan miettiä miten tämä päivä iltaan menee, alkaa jo turhauttaa, kun ajattelee vielä, että alkua on vasta, huh,huh.
        No eipä periksi anneta, jotain on keksittävä ja onhan sitä, pitää aloittaa alusta, kun loppuu hommat;)
        Minulla ei edes tuo metsään meno onnistu, on niin kaukana, mutta katuja voi vielä mittailla.
        Kertokaa mitä te keksitte, jos minäkin vinkin saisin, käsityötkin tehty melko tarkkaan.
        Anonyymiksi meni, liian hidas skillan.

        Hyvää huomenta!
        Aurinkoista joskin harsomaista huntua.
        Olipa mukava lukea humoristinen kirjoituksesi SkillaN :)
        Ei se minun ristikkojen täyttäminen muistia parantanut. Unohdin ostaa hammastahnaa. Riensin klo 10 tuohon lähimpään talous- ym. tarvikekauppaan. Sepä olikin joutunut muuttamaan aukioloaikojaan, joten tässä nyt luppoaikaa tapan.

        Se on muuten kumma, että alkaa "seinät kaatua päälle" jos pienellä pakolla joutuu sisätiloissa olemaan. Vapaaehtoinen yksinolo kotona on mitä mukavinta.

        Jälkikasvu ilahduttaa viesteillään ja kertomisillaan mitä he ovat tehneet. Kevättä on kaikkien rinnassa ja kyllä tuo luonnon herääminen, vaikkei se kovin kohmeessa ollutkaan, on iloa antava. Lupasivat ottaa kasvattamiani taimia jollei muuta niin oven takaa. Minulla on niitä nyt jo "pilvin pimein".

        Minäkin luen mielelläni tekemisiänne. Syömisistänne yritän poimia vaihtelua.

        "Puhtaat hampaat raikas suu, se on Pepsodent, mikäs muu". Elikkäs tahnan ostoon nyt.

        Aurinkoista mieltä!

        Eikö se jälkikasvu tuo sitä hammastahnaakin ja muuta kaupasta, kun kerran taimiakin? Uhmaat siis karanteenia ja kenties tartutat tai saat itse tartunnan. Korona voi olla 2 viikkoa pireeton !

        Ostin Zendiumia, joka sisältää niitä entsyymejäkin, pitäisi kuulumani mukaan olla hyvää.

        Kerran kysyin tuota uutta Zendium-tahnaa hyllyä laittavalta nuorelta mieheltä, kun en nähnyt sitä hyllyssä, niin sitten myöhemmin, kun seisoin kassajonossa , kyseinen avulias mies tuli ja toi sitä minulle. Se on uutta, ehkäpä hänen kärryssään, josta hän hyllyä täytti, oli sitä.

        No ainahan niitä voi uusiakin kokeilla, olen kyllä ostanut sitä nyt lisääkin.
        Terveisin Miaelina.

        Odotinkin jo tuota. Jälkikasvusta vanhempi on parinsadan kilometrin päässä. Nuoremmalla ei ole autoa ja joutuisi altistumaan bussiliikenteessä mennen tullen.
        Osaan suojata itseni varotoimin. Kaupassa käyntiä ei ole vielä kielletty.

        Taimet eivät ole vielä puutarhaan istutuskunnossa eikä puutarhakaan ole valmis taimille.

        Tsemppiä sinulle ;)

        brinkkala

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostin Zendiumia, joka sisältää niitä entsyymejäkin, pitäisi kuulumani mukaan olla hyvää.

        Kerran kysyin tuota uutta Zendium-tahnaa hyllyä laittavalta nuorelta mieheltä, kun en nähnyt sitä hyllyssä, niin sitten myöhemmin, kun seisoin kassajonossa , kyseinen avulias mies tuli ja toi sitä minulle. Se on uutta, ehkäpä hänen kärryssään, josta hän hyllyä täytti, oli sitä.

        No ainahan niitä voi uusiakin kokeilla, olen kyllä ostanut sitä nyt lisääkin.
        Terveisin Miaelina.

        Virheitä aina minulle pukkaa, 'kuulemani mukaan' piti olla.
        Useimmiten annan mennä vaan. M-e.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta ja harsopilvistä huolimatta, uskon kauniin päivän tulevan, näin kävi eilenkin, aurinko heloitti ja antoi piristystä.
        Kiellot lisääntyy ja nyt se ilon aihe, sauna nimittäin minulta kiellettiin, tai kärsii siitä toisetkin talossa asuvat, harmi sekin.
        Kun on tätä aikaa tulee kaikenlaista mieleen, en oikein muista miten sodan aikana avustettiin perheitä, miehet oli sodassa ja aika monet äiditkin kotiäiteinä, oliko Kansanhuolto se laitos joka avustuksia jakoi.?
        Mitään lapsilisiä ja perhetukia ei ainakaan silloin ollut.
        Tiukilla oltiin, sen muistan, minunkin äitini kävi perheissä (varakkaissa)siivoamassa ja pyykin pesussa, lisätienestiä näin saaden.
        Lapsuuteni muistan huolettomaksi kaikesta huolimatta, kaikilla toisilla oli samat ilot ja harmit.

        Oli mukava lukea monia mukavia kirjoituksia, toivottavasti ne jatkuvat, pieni lisä tähän tylsäksi muuttuvassa ajassa.
        Olen aina puhunut viihtyväni yksin, mutta nyt kun se on pakon sanelemaa alkaa mieltä puuduttaa, kun ei keksi kivaa ajankulua, siksi teidän keromat mieltä nostattaa;)

        Eilen joku mainitsi noista risteilyistä, no en tarkoittanutkaan niiden mikään elintason mittari olevan, mutta siitäkin tuli mainintaa, että eläkeläiset ne risteilyt täyttää.
        Siihen vedoten sanoin, että ehkä kuitenkin harvempi näistä pienistä eläkeläisistä siihen pystyy, samaa mieltä olen, ei varmasti haluaisikaan.
        Minä en lähtisi vaikka ilman pääsisin ja vihjailu on ikävää;(

        Kyllä nuo maksu järjestelyt onnistuu nykään juurikin netin kautta ja ostokset myös.
        Itse olen vähemmän ostanut mitään, no vaatteita silloin tällöin, nytkin tilauksessa kesäkengät, onhan se vähän riskaapeliä, sattuuko mieleiset.
        Palautus oikeus on, pieni lisä lenkkihän siitä tulee, mutta näin pakottava lisää liikuntaa;)

        Usein se "neuvominen" tuppaa tulla ajatteluun, kun viestejä lukee, hallituksen arvostelu aika monella suosikki asia.
        Olen ajatellut, että tarmokkaita naisia ovat nämä ministerimme, toki miehetkin, kyllä siinä arvostelua osakseen saavat, mutta pitäisi jaksaa ajatella, miten vaikeita nämä asiat ovat.
        Usealla ihmisellä on oma neuvo ja ajatus tarjotavana, kaikkien neuvot ei perille mene ja tuskin hyvinä edes koetaan.
        Nyt on otettava lusikka oikeaan käteen ja opittava ymmärrystä kaikkea kohtaan, mikä ei ihan oman halun mukaista olekaan.
        Sain verolaskelman tänään ja siitä huomasin sairausveron suuruuden ja minä selviän hyvin sen veron kanssa näistä tarpeista mitä tarvitsen palveluina, jää vähän toisillekin, eli siihen yhteen hiileen puhallus tässä toteutuu.
        Toivottavasti muissakin asioissa voisin samaa sanoa. vero osuuskin aika suuri, asia mistä en huolta kanna.

        Noin se on, kun huolet alkaa purkautua, tulee se taka-isku, elimistö laukeaa jännityksestä tai stressistä kai pitäisi sanoa ja tuo omat vaivat esiin, korppis näin kerroit
        Toisaalta hyvä sekin, lääkityksellä kunto normaalisoituu, näin kuvittelen.
        Nämä minun "tietämykseni" aivan omia ovat, kunpahan kirjoittelen;) tietämys on tipo tiessään.

        Nyt taidan miettiä miten tämä päivä iltaan menee, alkaa jo turhauttaa, kun ajattelee vielä, että alkua on vasta, huh,huh.
        No eipä periksi anneta, jotain on keksittävä ja onhan sitä, pitää aloittaa alusta, kun loppuu hommat;)
        Minulla ei edes tuo metsään meno onnistu, on niin kaukana, mutta katuja voi vielä mittailla.
        Kertokaa mitä te keksitte, jos minäkin vinkin saisin, käsityötkin tehty melko tarkkaan.
        Anonyymiksi meni, liian hidas skillan.

        Tuli minullekin mieleen, että mitenkähän minunkin äitini tuli toimeen kun heinäkuun lopulla 1948 isämme kuoli ja äiti jäi leskeksi kolmen 2 - 9 v lapsen kanssa. Luin vikistä, että lapsilisiä alettiin maksaa ensi kerran v 1948, eli siihen mennessä äiti ei saanut kai mitään kolmesta lapsesta.

        Tuon edellisen kirjoitti Mira.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virheitä aina minulle pukkaa, 'kuulemani mukaan' piti olla.
        Useimmiten annan mennä vaan. M-e.

        En ollut kuullutkaan tuosta Zendiumista. Käytän itse Sensodyne-tahnaa. Hammaslääkäri kauan sitten suositteli, kun minulla tuppaa vihlomaan hampaat.
        Täytyykin googlettaa, voi olla samoja ainesosia, koska nimissä on samankaltaisuutta.

        Jaksellaan :)

        brinkkala

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta ja harsopilvistä huolimatta, uskon kauniin päivän tulevan, näin kävi eilenkin, aurinko heloitti ja antoi piristystä.
        Kiellot lisääntyy ja nyt se ilon aihe, sauna nimittäin minulta kiellettiin, tai kärsii siitä toisetkin talossa asuvat, harmi sekin.
        Kun on tätä aikaa tulee kaikenlaista mieleen, en oikein muista miten sodan aikana avustettiin perheitä, miehet oli sodassa ja aika monet äiditkin kotiäiteinä, oliko Kansanhuolto se laitos joka avustuksia jakoi.?
        Mitään lapsilisiä ja perhetukia ei ainakaan silloin ollut.
        Tiukilla oltiin, sen muistan, minunkin äitini kävi perheissä (varakkaissa)siivoamassa ja pyykin pesussa, lisätienestiä näin saaden.
        Lapsuuteni muistan huolettomaksi kaikesta huolimatta, kaikilla toisilla oli samat ilot ja harmit.

        Oli mukava lukea monia mukavia kirjoituksia, toivottavasti ne jatkuvat, pieni lisä tähän tylsäksi muuttuvassa ajassa.
        Olen aina puhunut viihtyväni yksin, mutta nyt kun se on pakon sanelemaa alkaa mieltä puuduttaa, kun ei keksi kivaa ajankulua, siksi teidän keromat mieltä nostattaa;)

        Eilen joku mainitsi noista risteilyistä, no en tarkoittanutkaan niiden mikään elintason mittari olevan, mutta siitäkin tuli mainintaa, että eläkeläiset ne risteilyt täyttää.
        Siihen vedoten sanoin, että ehkä kuitenkin harvempi näistä pienistä eläkeläisistä siihen pystyy, samaa mieltä olen, ei varmasti haluaisikaan.
        Minä en lähtisi vaikka ilman pääsisin ja vihjailu on ikävää;(

        Kyllä nuo maksu järjestelyt onnistuu nykään juurikin netin kautta ja ostokset myös.
        Itse olen vähemmän ostanut mitään, no vaatteita silloin tällöin, nytkin tilauksessa kesäkengät, onhan se vähän riskaapeliä, sattuuko mieleiset.
        Palautus oikeus on, pieni lisä lenkkihän siitä tulee, mutta näin pakottava lisää liikuntaa;)

        Usein se "neuvominen" tuppaa tulla ajatteluun, kun viestejä lukee, hallituksen arvostelu aika monella suosikki asia.
        Olen ajatellut, että tarmokkaita naisia ovat nämä ministerimme, toki miehetkin, kyllä siinä arvostelua osakseen saavat, mutta pitäisi jaksaa ajatella, miten vaikeita nämä asiat ovat.
        Usealla ihmisellä on oma neuvo ja ajatus tarjotavana, kaikkien neuvot ei perille mene ja tuskin hyvinä edes koetaan.
        Nyt on otettava lusikka oikeaan käteen ja opittava ymmärrystä kaikkea kohtaan, mikä ei ihan oman halun mukaista olekaan.
        Sain verolaskelman tänään ja siitä huomasin sairausveron suuruuden ja minä selviän hyvin sen veron kanssa näistä tarpeista mitä tarvitsen palveluina, jää vähän toisillekin, eli siihen yhteen hiileen puhallus tässä toteutuu.
        Toivottavasti muissakin asioissa voisin samaa sanoa. vero osuuskin aika suuri, asia mistä en huolta kanna.

        Noin se on, kun huolet alkaa purkautua, tulee se taka-isku, elimistö laukeaa jännityksestä tai stressistä kai pitäisi sanoa ja tuo omat vaivat esiin, korppis näin kerroit
        Toisaalta hyvä sekin, lääkityksellä kunto normaalisoituu, näin kuvittelen.
        Nämä minun "tietämykseni" aivan omia ovat, kunpahan kirjoittelen;) tietämys on tipo tiessään.

        Nyt taidan miettiä miten tämä päivä iltaan menee, alkaa jo turhauttaa, kun ajattelee vielä, että alkua on vasta, huh,huh.
        No eipä periksi anneta, jotain on keksittävä ja onhan sitä, pitää aloittaa alusta, kun loppuu hommat;)
        Minulla ei edes tuo metsään meno onnistu, on niin kaukana, mutta katuja voi vielä mittailla.
        Kertokaa mitä te keksitte, jos minäkin vinkin saisin, käsityötkin tehty melko tarkkaan.
        Anonyymiksi meni, liian hidas skillan.

        Naapurin "uskovainen" mies tuhoaa myös muuta palstaa, jos yritän kirjautuneena jotain kirjoittaa.
        Se vie kirjoitushaluja.

        Se on tosiasia, että saimme Etelä-Suomessa viettää hyvin lauhan ja vähälumisen talven. Silti kevät voi vielä yllättää kesärenkaisiin valjastetut autot.

        Muuttolintuja näkee vaan suurimpien muuttajien toimesta. Ne pärjäävät kyllä.
        En ole alkuunkaan noudattanut myymälälöiden toivomusta että me riskiryhmiin lukeutuvat ikä-ihmiset asioisivat mieluummin aukiolon ensimmäisenä tuntina.

        Paino alkaa nousemaan kun ei liiku. Etenkin inkotenssin hoitoon määrätyt lääkkeet väsyttävät tolkuttomasti.
        Lintujen pesäpöntöt taitavat jäädä putsaamatta, omenapuut leikkaamatta. Olisi pitänyt tilata kaikelle ulkotyölle tekijä.
        > hurskiksella kevät menossa pelkästään lepäilyssä. hyvä kun te muut jaksatte!

    • Anonyymi

      Aurinkoiset päivät jatkuvat etelärannikolla, mikäs on ulkoillessa kun ainakin toistaiseksi siihen on lupa. Eiköhän jatkossakin saa ainakin omalla pihallaan touhuta, olisi paljon sesongin töitäkin pian, hedelmäpuiden oksien leikkuu isona urakkana. Vene on tarkoitus laskea pääsiäisen jälkeen vesille, merellä ei varmaan virustartunnat uhkaa. Jospa saisi kalaakin, harmi vaan että emme saa kalakavereita tavata. Lasten ja lastenlasten kanssa pidämme yhteyttä päivittäin, koulut sujuvat etäyhteyksillä ja soittotunnitkin kuulemma jatkuvat digitaalisina. Urheilu kärsii, mutta on kuulemma ostettu kotiin painoja, laitettu ulos rekki , tramboliinit on jo ennestään. Pyöräily ja juoksu ovat toivottavasti sallittuja jatkossakin. Kukaan lähipiiristä ei ole toistaiseksi oireillut, mutta huolettaa etenkin nuo sairaalassa työskentelevät. Yhdessä on arveltu, että ainakin meidän vanhojen karanteenit jatkunevat ainakin kesään asti, mutta muun yhteiskunnan pitää ennen pitkää alkaa toimia, muuten ei ole rahkeita edes sairaitten hoitoon eikä ruokahuoltoon. Mistään ei voi sanoa varmaa, vaikeimmat ajat ovat vielä edessäpäin.

      Tänään aamupäivällä puhdistimme linnunpöntöt uutta pesimistä varten. Minä pitelin tikkaita ja mies kiipesi, ja kun on irrotettavat etulaudat, helpottaa työtä. Vielä on viety maapähkinöitä pihalinnuille, on yöpakkasia ja päivisin kovin tuulista, ei ole vielä luontaista ruokaa pikkulinnuille luonnossa ainakaan paljoa. Mustarastaita on oleillut pihapiirissä koko talven tiaisten ja pikkuvarpusten lisäksi. Itselle on tulossa lohi-perunalaatikko uunissa. Lohifileestä sai tuoreeltaan paistaa medaljongit, pakkaseen kalakeittoaineet ja graavaankin pakkaseen, sieltä saa sulatettuna ihanan raikasta graavikalaa sopivan palasen , josta teen välillä laatikon.

      Jaksamista ja virkeää mieltä, koetetaan tukea omalta osalta nuorempien suurta taakkaa.

      Ramoona

    • Minulla oli tänään treffit mökille kahden komian miehen kanssa ; ) He tulivat tekemään arviota mökin tukipilareiden oikomisesta. Tinkasin loppujen lopuksi mielestäni liian kalliista tarjouksesta 50 % ja kaupat tehtiin. He käyvät oikomassa rannanpuoleiset mökin pilarit ensi viikolla ennen ovi- ja ikkunarempaa.

      No, tein komistuksia odotellessa haravointitöitä ja mikäpä oli haravoidessa kun tuuli puhalsi järveltä sopivasti lehtiä vyöryttämällä rannasta pihan perille, josta ne on helppo myöhemmin kerätä pois.

      Pitää kertoa heti ohjeistajalle, ennen kuin ehtii väliin, että kasvomaski oli käytössä ja parin metrin turvavälejä noudatettiin komistuksien kanssa.

      Kauppaan en itseäni tänään tunkenut kun tuota käyttämätöntä ruoka-ainesta on vielä varastossa.

      Kyhäsin eilen "ateljeen" takkahuoneeseen ja tein hiilivedoksen maalausalustalle ja jahka tässä huilaan pitänee aloittaa sivellintyöt öljyväreillä.

      Lääkekuuri vie hieman voimia. Ulkona raittiissa ilmassa en tuntenut väsymystä, mutta sisälle tultuani koin levon tarvetta.

      Kivaa joutenoloa tai puuhastelua, vaikka taitaa touhuilut lukemani perusteella olla nojatuolilaisilla hyvässä mallissa ; )

      • Anonyymi

        Päivä on hurahtanut nopeasti iltaan. Siivoamisen touhussa aika kuluu!

        Kesken siivouksen sain puhelun ystävätterältäni ja olikin mukava välissä istahtaa ja rupatella.
        Sain kivan siivousvihjeenkin häneltä, hän laimentaa pesuainetta suihkepulloon, siitä on hyvä suihkauttaa, kun pyyhkii oven ripoja, hanoja ja muita.
        Laitoin Tolua, mänty , luki pullon kyljessä. Antaa raikkaan tuoksun ja kiillottaa. Sopii keittiön pintoihinkin.

        Toivotaan, että pian tuo coronan valta alkaa taittumaan, ja siihen saataisiin rokote!
        Tutkijat tekevät työtä taukoamatta, Suomessakin jo edistytty!
        Pian koko sairaus on kaukainen muisto vain, näin luulen ja uskon! Onhan niitä kamalia tautia ollut ennenkin, nyt kuitenkin osataan jo hoitaa, varmaan tätäkin!

        Leppoisaa iltaa, pysytään kunnossa,
        Neeasa

    • Täälläpä sitä taas talvikodissa.
      Muutama päivä tuli vietettyä korvessa. Korpea se vanha kotitalon paikka on.
      Sinne ei koronat osaa.
      Vähän taloa siivoilin, pientä askaretta sitä piisaa. Lämmitys ja puiden kantokin on oma hommansa, ei sitä sähköä viitsi päällä pitää, kun vähän alkulämmöksi.
      Hankaluutta tuottaa se, kun mitään koneita ei voi jättää, kaikki aina kuskattava mukana.
      Pari kertaa on varkaita käynyt, muttei suurta saalista saaneet, se vaan, kun hajoittavat paikkoja ja sotkevat.
      Vaan ihme oli se, että sinivuokkoja kukki, kuukautta ennen, kuin tavallisesti.
      Pojan kanssa sahattiin iso pystyyn kuivanut kuusi tien vierestä, ettei pääse kaatumaan kenenkään päälle.
      Pojalla vähän huono selkä, muorin piti sahata loppupää.
      Pari päivää on niin tuullut, että nurkissa vaan vinkui.

      • Iltapäivää!
        Niin se on päivä kulahtanut meilkein huomaamatta. Teinkin ulkolenkin
        ajan kanssa rauhallisemalla tahdilla. Helposti täällä "turvaväli" pysyy,
        vaikka onhan tämä ainakin puolittain ruuhkasuomea. Voihan valita
        hiljaisimmat reitit, olenhan ehtinyt jo "tähänkin maastoon" tutustua.
        Näyttää siltä, että täällä joudutaan "paikalliskaranteeniin." Joillekin voi tulla
        hankaluuksiakin, meille tuskin mitään muutosta. Ei ole tarvetta matkustella
        täällä kotimaassakaan.
        Skillan mainitsi, että saunalöylyt jäääneet koronan takia. Niin olen kuullut
        kertovan muutaman muunkin. Ei meille poikkeusta ilmoitettu ja sauna oli
        lämmin ja hyvät löylyt:)
        Eipä muuta kuin hyvää jatkoa ulkoillen, touhuillen tai lepäillen!

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Iltapäivää!

        ILtaa Noja-tuolitupaan! Aurinko on painunut katonharjan taa, mutta valo viipyy vielä taivaanrannassa. Lämpökin on palaamassa, kovasta tuulesta huolimatta. On ihanaa tuulettaa kunnolla, ja patvekkellakin tuntuu auringossa niin keväiseltä.

        Makriina ei viihdy ilman aikatauluja, ja yöt menee valvoessa. Itse pidän kiinni tottumuksistani, en osaa irrottautua päivärytmistäni, joten yöt nukun normaalisti. Vielä en ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi, sen verran käväisee milloin apteekin lähetti, tai puhelinyhteydet laulaa.

        Saammekohan myöhäisuutisissa uutta tietoa tilanteesta,..miten kipeästi ravintoloidenkin sulkeminen tulee koskemaan yrittäjiä!
        Kovat ajat on maailmassa,... samassa veneessä ollaan nyt koko ihmiskunta !
        Jumppaa olen harrastanut kotona nyt, kun tavaratalokuntoiluni on tauolla. Enempää kuin puoli tuntia en istu paikallani, vaan nousen ja teen asia kylppäriin tai keittiöön.

        Keitin ruispuuron ilta-ateriaks,i ja voisilmän kanssa se oli superhyvää !😊)) Kyllä taas pärjää iltaa viettää, mukavaa oloa kaikille !

        PS. Tämä oli unohtunut lähettää auringonlaskun aikaan! Parempi myöhään, vai ehkä ei silloinkaan?,..
        moi! Sini-sirkku

      • Anonyymi

        Eliaana, pyöräillessä sen tuulen vielä selvemmin huomasi, puuskissa oli kova voima, ja jos oli ylämäki ja vastatuuli, otti jo koville päästä entinen helppo mäki ylös, tietenkin voi olla, että kuntokin on hiukan huonompi kuin ennen.
        Erikoiskiitos Mira sinulle, niin kannustavasti kirjoitit, että se todella antoi voimia mäessä.
        Iloista mieltä kaikille nojatuolilaisille! terveisin Miaelina.

        .

        Sinä Miaelina jaksat pyöräillä, minä jaksan kävellä kun en enää omista pyörää, lahjoitin sen nuoremmille. Joka päivä teen siis jonkinmoisen lenkin tuon karvaturrini kanssa.

        Antoisa lenkki taas tänään uusissa ympyröissä, metsätiellä ja peltoaukioilla. Näin jo perhosen lentelevän ja ensimmäiset sinivuokot, samoin kiuruja lenteli peltoaukion yllä, leivon liverrystäkin kuulin. Sama lintuhan tuo on kiuru ja leivo, mieleen tulee koululaulu :
        "Jo leivoset ilmassa leikkiä lyö", jonka me silloiset koululaiset käänsimme huviksemme:
        " jo leivokset ilmassa leikkiä lyö", ja hauskaahan meillä oli tuon söperryksen ansiosta!

        Onneksi vielä ei ole kiellettyä luonnossa liikkuminen, sitten vasta rupeaa pönttö elikkä pää hajoamaan, jos neljän seinän sisällä täytyy koko kevään olla.

        Toivotaan, että tuo Uudenmaan eristäytyminen puree viruksen leviämiseen, mitäänhän emme varmaan tiedä, mutta koetetaan jaksaa kaikki mitä eteen vielä tulee.😂 km.

    • Anonyymi

      Niin---uuden ketjun samat asiat ja sama joukko ei se mitään.

      Olen asunut samponi luona muutamia kuukausia ja hoitanut häntä samoin hoidin vaimoni 13 vuotta sitten yli kaksi vuotta hän kuoli syöpään kuin kaikki tiedätte tästä vittuili eräs teidän johtaja.

    • Anonyymi

      Yösydännä olen hereillä. Olen vähän huonouninen ja vanhemmiten on vain pahentunut tuokin vaiva.
      Tuli vain mieleeni semmonen juttu, kun silloin, kun sai liikkua vapaasti eikä ollut tämmöistä näkymätöntä suurta uhkaa, niin silloin ei tehnyt mieli mennä minnekään. Nyt kun on rajoitettu kaikkea, jopa meidän Uusmaalaisten liikkumista, niin nyt tuntuu, että tekisi mieli mennä sinne ja tänne. Ihmisen mieli on kummallinen, ei voi muuta sanoa.
      Onkohan kellään muulla tämmöistä "ongelmaa?"

      • Anonyymi

        Vaikuttaahan rajoitukset mielialaan, kellä enemmän kellä vähemmän.
        Vaikea on uskoa kesämökeilleen linnoittautuneiden tulevan 'kotiin' vetoomuksesta huolimatta! Rasitteina ovat mökkikuntiensa terveyskeskuksille pandemian laajetessa!

      • Koneeni kenkkuilee, joten nyt lyhyesti,voikaa mahdollisimman hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaahan rajoitukset mielialaan, kellä enemmän kellä vähemmän.
        Vaikea on uskoa kesämökeilleen linnoittautuneiden tulevan 'kotiin' vetoomuksesta huolimatta! Rasitteina ovat mökkikuntiensa terveyskeskuksille pandemian laajetessa!

        Varmaan kun mökeillään sairastuvat, rynnivät sitten tänne etelän kotiensa sairaanhoidon riesaksi, kun tällä on saatu oman alueen tartunnat kuriin. Tämä ihmisten reissaaminen paikasta toiseen on kaiken pahan alku ja juuri. Yksi koti riittää ihmiselle ja vaikka telttamatkailu kotimaassa. . Eiköhän se nyt ala mennä kaaliin. Ilmastokin on nyt puhdistunut, kun on ollut ihmisiä suuret määrät karanteenissa.

        Paluu kulkutautien historiaan. Syyllistämiset eivät helpota ketään. Elämme mukana maailmanlaajuisessa pandemiassa.

        Kivikaudella kulkutaudit olivat melko harvinaisia, sillä ihmisiäkin oli vähän ja harvassa. Väkiluvun kasvaessa kulkutaudit yleistyivät voimakkaasti. Uusi kulkutauti pyyhkäisi aaltona maan yli aina, kun edellisestä epidemiasta oli kulunut riittävän kauan, ja se saattoi viedä lapsista kolmanneksen. Vielä 1900-luvun alun molemmin puolin koleraepidemiat ja 1900-luvun alussa espanjantauti ja "historian suurin tappaja" isorokko herättivät suurta kauhua. 1900-luvun aikana kulkutaudit saatiin hallintaan, ja nykyisin länsimaisen ihmisen riski kuolla kulkutauteihin on pienintä kivikauden jälkeen.

        Suomen historiassa tautien aiheuttamat väestökatastrofit ovat liittyneet nälänhätiin, sillä heikkokuntoiset ovat olleet kulkutaudeille helppoa riistaa. Esimerkiksi 1690-luvun suurten kuolonvuosien aikana 30–40 % suomalaisista kuoli, ja 1860-luvun nälkävuosina alle kahden miljoonan väestöstä kuoli yli satatuhatta.

        Wiki.

        Hyvää alkanutta päivää.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Ei sinun korpis tarvii syyllisyyttä tuntea, eikös sinulla ole vain se mökki . Ihan rauhassa voit mökkeillä, ei kuulu kenellekkään.

    • Anonyymi

      Nojatuoliin hetkeksi. Kahvia Muumimukissa. Uutisia on seurattu. Tiedonantoja, Uudenmaan rajoja. Huoh.

      Kyllä tämä karanteeni on pieni murhe verrattuna yrittäjiin, joilta menee koko toimeentulo muutamassa päivässä alta.
      Ravintola-alalla on tuhansittain ihmisiä, pieniä perheyrityksiä, kebab.baareja, pitserioita, pubeja, puhumattakaan isoista toiminimistä, joiden kaikkien on pantava liikkeensä ovet kiinni. Työt ja palkanmaksu pysähtyvät kuin seinään, ja taukoaikaa povataan kuukausien pituiseksi. Isojen kauppakeskuksien vuokratiloissa toimivat pikkuliikkeet kuulivat järkytyksekseen, että vuokrassa ei jousteta, vaikka myymälä olisi tyhjäkäynnillä. Eivät salli niiden sulkemistakaan.
      On vaikea kuvitella, miten tästä noustaan. Pieni maa ei monta kuukautta kestä tyhjäkäyntiä.

      Meiltä on vaadittu kahden viikon kotonaoloa. Eläke tulee tilille ja kappaostokset kannetaan oven taakse, terveyskeskukset toimivat. Kuitenkin joka puolelta kuulee kuinka purnaavat karanteenilaiset irrottelevat baareissa ja kauppakeskuksissa,, koska eivät hyväksy elämänsä rajoittamista. Ikärasismia kuulemma.
      Eikä vastarinta tietenkään ole keskittynyt ikäihmisiin. Kyllä eri ikäisiä rajojen rikkojia on riittänyt Lappia myöden.
      Tähänkään parin viikon karanteeniaikaan ei ole joustavuutta riittänyt.

      Miltähän tuntuu muutaman viikon kuluttua, kun koko maa lamaantuu. Talous pysähtyy. Työttömien määrä kasvaa ennätyskorkeaksi viikossa! Työttömyyskassat tukehtuvat töihinsä.
      Korona halvaannuttaa monella tavalla

      Nyt on kaivettava esiin se kuuluisa Talvisodan henki.
      Mkr.

      • Anonyymi

        Meidän vanhojen karanteeni jatkuu varmasti kesään asti, samoin koulut kiinni. Vielä ei tilanne ole edes päällä, huippuehkä touko- kesäkuulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meidän vanhojen karanteeni jatkuu varmasti kesään asti, samoin koulut kiinni. Vielä ei tilanne ole edes päällä, huippuehkä touko- kesäkuulla.

        Kylläpä nukahdin makeasti tv-tuoliin. Heräsin kovin aikaisin tänä aamuna, ja ottihan se unen tarve osansa. Nyt maistuukin kahvi mainiolta, uutisia kuuntelen tässä samalla.

        Olen seikkaillut muistojen parissa, seissyt mieheni kanssa Pariisissa, katsellen Auguste Rodin'in kuuluisaa Ajattelija patsasta. '
        Se kuvaa Divina Commedian, Jumalaisen näytelmän Dantea, joka viipyy helvetin portilla. Patsas piirtyi mieleeni kuvana ihmisesta, joka istuu syvissä mietteissään,.... kuin jokainen meistä joskus.

        Joku päivä tämäkin on ohi, onkohan elämä milloinkaan enään sama kuin ennen ?

        Kiitos kahvituokiosta kanssanne!

      • Anonyymi

        Skillanin koneen "kenkkuilun" takana on tietenkin tuttu häirikkö. Se saa pätemisen tunnetta ja kiksejä siitä hän VOI.
        Eilen illallakin se läväytti ruutuuni GATEVAY 504 sivun.

        Kun elämä on opettanut sitä rankemman kautta, siitä kosto viattomille ihmisille tuntuu oikeutetulta.
        -------------------------------------------------------------------
        Kokeilin iltapäivällä omppopuiden leikkausta teleskooppivartisella oksasahalla.
        Kun molemmat olkavarteni ovat rikki, kipu oli heti muutamanlainen.
        Mies, joka lupasi hoitaa homman ammattitaitoisesti, ei sitten tullutkaan. Päivä oli sään puolesta paras mahdollinen. Se näkyi kaupan asiakkaiden mielialoissa iloisuutena. Koronasäännöistä huolimatta.
        > hurskis.

    • Eilen illalla maalasin taulua. TV. oli auki, kuuntelin samalla A-studiota. Kun hallituksen tiedoitustilaisuus loppui lähellä puolta yötä pesin siveltimet ja jätin maalauksen kuivumaan. Olin sut tyytyväinen työhöni. Menin nukkumaan, mutta uni odotutti aina kello 2.00.
      Taulu ei ole vielä valmis, se on vailla loppusilausta jahka kuivahtaa. Tulen varmaan loppuelämäni muistamaan koronakevään kun katson tuota taulua, sen nimeksi tulee Hope.

      Tänään oli käynti terveyskeskuksessa. Lähdin hyvin vastahakoisesti, mutta kun piti käydä mittauttamassa tulehdusarvo. No, ehkäpä liian aikaisin koska arvo oli hieman noussut, tosin olo parahtunut. Yllätyin kuinka hiljaista meidän terveyskeskuksessa oli. Henkilökunta oli hyvin varautunut ja suojautuneina mm. kasvomaskeihin kuin myös itsekin.

      Tänään piti olla aurinkoinen päivä, mutta pilvimassa pitää auringon piilossa. Parvekepicnik jäi tältä päivin. Kuten sinisirkulla minullakin yöuni jäi lyhyeksi, mutta iltapäivällä asia oli kuitattu. Nukuin autuaalliset parituntiset ettonet.

      Päivällisellä tein sipulista porkkanasoseleittoa ja lämmitin ruisleipää ; )

      • Iltaa!
        Hämärtyvään iltaan on tullut tämäkin päivä kahlattua. Uutiset olen
        katsonut ja netistä täydennystä.
        Uusimaata koskeva karanteeni tulee ja tiedotuksista päätellen myös
        hyvin valvottuna, poliisin lisäksi armeijakin apuna. Onhan se kuitenkin
        hyvin perusteltu toimenpide. Eipä minulla ole ollut aikeitakaan poiketa
        kauemmas. Viimekesä oli jo sellainen, että emme mökillä käyneet. Suurin
        syy se, kun päätin luovuttaa ajokorttini. Saattoi olla ihan hyvä näin.

        Nyt tämä eläminen on jytkähtänyt paikalleen. Niin se on tapahtunut
        tuttavariirissäni monille muillekin kasikymppisen jälkeen - jos on edes
        elossakaan. Pidän parempana supistaa hallittavaa reviiriä ja siihen
        liittyvää huolenpitoa. Sellaiseksi, jonka pystyy pitämään hallinnassaan.

        Tulihan sentään kävellä nilkuteltua parinkilsan lenkki. Hyvin "turvaväli"
        kanssakulkijoihin säilyi. Taisi kaksi ihmistä tulla vastaan, toinen tuttu
        jolle "hyvä päivä" tuli sanottua riittävän välimatkan päästä:))
        Hyvää jatkoa teille! Kyllä se siitä . . .

    • Anonyymi

      Harvinaisen kaunis ilta, lämmin ja tuuleton, päivä on pidentynyt nopein askelin!
      Pianhan jo huhtikuu koittaa, miten aika voi mennä näin nopeasti!
      Kevätkuukaudet saisi kulua vähän hitaammin, että tämä ihanuus kestäisi.

      Suomessa nyt suljetaan teitä, toisin Ruotsissa, ollaan kuin ei mitään virusta olisikaan.
      Lapset on siellä koulussa ja kaikki auki ravintolat ja muut.
      Pohjoiseen menee letkassa autoja laskettelemaan, ovat ehkä hieman liian rohkeita!
      Saapa nähdä, kumpi tyyli on loppulaskussa parempi!

      Hyvää vointia,

        Kone innostui lähettelemään montakertaa, sorry!

      • Anonyymi

        Neeasa, varmaan me muutkin luotamme enemmän Suomen malliin
        tässä asiassa ja tilanteessa.
        Näin ainakin itse koen, hallitus on vastuullinen toimija.
        Leppoisaa illanjatkoa Nojatuoliin! Miaelina.

    • Anonyymi

      Hyvää iltaa!
      Aurinkoinen oli päivä. Pyöräilin meren äärelle termarin ja eväsleipien kanssa. Sinivuokkoja ja krookuksia. Kotiin palattuani pesin ikkunat. Sen jälkeen istahdin lepäämään ja sitten herpaannuin. Tulvahti kerralla ahdistus ja pahat mielikuvat lähtivät pyörimään ajatuksissa. Väkisin oli katkaistava ajatukset ja tartuttava askareihin.
      Ruotsin toimenpiteitä minäkin ihmettelen. Ovathan toki harkinneet Tukholman eristämistä.

      Ei tämä kirjoittaminen nyt oikein suju poukkoilevien ajatusten takia. Lähetän kuitenkin tämmöisen torson.

      Voikaa hyvin, vaikka väkisin.

      brinkkala

      • Anonyymi

        Kuuntelin uutisia: Yhteisvastuulliset velkakirjat on nyt EU_päättäjillä keskustelussa!

        Sääntöjäkin muutettu, velkajarru purettu!

        Ikävöin sitä vanhaa, ihanaa Suomea, ennen EU:hun liittymistä.
        Saatiin itse päättää asioista ja hyvin sodan jälkeen talous laitettiin kuntoon.

        Etelä-Euroopan maat ovat erilaisia kuin me Pohjois-Eurooppalaiset, jotka olemme tottuneet laittamaan "suun säkkiä myöten".

        Toivottavasti suomalaiset päättäjät nyt ymmärtävät, eivätkä tähän suostu!

        Huomenta aurinkoiseen aamuun, on se hyvä, että sää yrittää mieltä nostaa, kun muuten monellakin mielet maassa mataa.
        Näitä ilon aiheita ei meinaa nyt tarpeeksi tulla, aina vaan uusia uhkia ja kinasteluja jopa kirjoitus palstoilla, auttaakohan se ketään?

        Brinkkala, kyllä nuo ajatukset meinaa maata kyntää, mutta lohdutuksena on usko siihen, että selvitään, näin kävi sota aikanakin, vaikka pommit niskaan tippui.
        Makriina pelkoja myös esiin toit, onhan se vaikea ajatella, että kaikki nollaan taas menee ja alusta on monen aloitettava, näin on ja selvittävä on, jaksamista kaikille osapuolille.

        Olihan se ennen paremmin, kun itse asioista saimme päättää, mutta tautia ei olisi kuitenkaan pystynyt estämään silloin, ei nyt.
        Ihmetellä täytyy tuota Ruotsisn meininkiä taitaa se tauti sitäkin kautta meille päästä, ei edes muurin rakentaminen auta.

        Yrittäähän suomessa hallitus taudin kulkua estää, nyt sitten etelän asukkaat ei liiku mihinkäään suuntaan, no ei täältä pohjoisemmastakaan sinne tulla.
        Pieniksi pakostakin ympyrät sulkeutuu.
        Nyt on täälläkin tauti tapaus ilmennyt.

        En tiedä mikä kiusa oli eilen, kun kesken kirjoituksen ruutu mustaksi muuttui ja kun uudelleen avasin ja viestin sain valmiiksi, ei liikahtanut mihinkään, saa nähdä miten nyt käy??

        Aika noissa maalaushommissa menisi, mutta on nykyään aika korkea kynnys ottaa taulun pohja esiin, tiedä sitten kasvaako halu joskus.
        Noin on ollut tauteja aina ja kaikki on uhrinsa vaatineet, sota viimeisenä suurimpana.
        Toivotaan, että tämä tauti ei kovin kourin kansaamme koittele.
        Tietoa ja viisautta on, jospa ihmiset itse jokainen kohdaltaan parhaansa tekisi.
        Aivan kamalaa, jos vastakkaisasettelu kiihtyy, hoitoa kaikille niillä edellytyksillä mitä olemassa on.

        Tuo tuoliin nukahtaminen on tavanomaista minulla myös, pieni torkahdus ja taas virkeä olo.

        Jäädäänpä katsomaan, mitä tämä päivä eteen tuo, ainakin illan ja yön, aamu taas uuden päivän tuoja, näin tämä elo kulkee meiltä mitään kyselemättä.
        Iloa ja sen etsimistä päiväänne toivotan , jaksakaa huolista riippumatta sitä yllä pitää;)

    • Anonyymi

      Pommeilta voi mennä pommisuojaan, mutta tappavalta virukselta ei.

    • Anonyymi

      Tällä karanteenilla vain hidastamme koronan hyökkäystä. Ennemmin tai myöhemmin tartunta tulee. Terveydenhuolto kestää paremmin, kun ei tule ruuhkahuippua terveyskeskuksiin, jokainen vuorollaan hoitoon.
      Eipä siis surra tulevaa, se tulee ajallaan.
      Aurinko paistaa, nukuin huonosti, nyt en enää juo kahvia klo 5 jälkeen, Ehkä siitä on apua. Eilen join kuuden maissa illalla, siitäkö sitten unet karisi?
      Korppis on ruvennut maalaamaan. Minä olen harrastanut vuosia sitten pastellitöitä, ja potuttaa, kun se pölisee niin kamalasti, että pitäisi olla ateljee harrastusta varten. Aikoinaan kävi aikuisopistossa viikottain. Ulkonakaan ei voi olla vielä. Kynnet syyhyävät mukavan tekemisen puutteessa, käsityöihminen kun en ole.
      Jos elonpäiviä riittää, aloitan syksyllä taas. Olen jo ilmoittautunut.
      Jälkikasvut ovat etätöissä, ja yksi nuoripari tulossa kohti Uuttamaata, saa nähdä, pääsevätkö tiesuluista läpi. En ole oikein selvillä, joko ne ovat käytössä. Ruokahuoltoni pelaa, viikonloppuna tulee suurempi täydennys, kun autoileva sukulainen tuo piimät ja perunat ynnä muut, jotka ovat painavia laukussa kuljettaa.
      Sanoivat säätiedotuksessa, että kylmenee. Ihan sopivasti kesäajan alkamiseksi. Kesäsää!
      Mkr.

    • Tällä paikkakunnalla ei ole vielä todettuja tartuntoja.
      Kävin ruokakaupassa ja apteekissa. Nyt ei tarvitse nokkaansa pistää pitkään aikaan minnekään. Ulkoilemassa käyn. Täällä on väljää, voi väistää reilusti vastaantulijat.
      On mulla puhelinnumerot, mihin soittaa, jos apua tarvitsee, olivat paikallislehdessä. Sitähän ei tiedä, jos tilanne pahaksi äityy.
      Lämmintä on 9 astetta, ihan tuli hiki, vaikka vaatetta vähensinkin ulos mennessäni.
      Pari kertaa mulla on tehnyt niin, että ketjun kun avaa, vilahtaa ja menee sivu valkoiseksi. Seuraavana päivänä taas toimii.
      Sitä vaivaa ei ole muualla, kun näillä sivuilla.
      Annoin sen vanhan koneeni pojanpojalle, oli aika paljon sitä purkanut, mutta kuulemma sai sen korjattua.

      • Hämärtyvässä illassa!
        Jos olisin nuorempi, varmaan harmittelisin, että päiväni meni ihan hukkaan.
        Sanotaanhan, että laiskimus töitään luettelee. pölyimuria taluttelin, sehän
        kuuluu viikko-ohjemaan. Niin ja peräti kyyditsin roskat. Tulihan siinä 50 m.
        ulkoilukin. Eipä paljon muuta mainittavaa päivän uurastuksestani.
        Viihteen puolelta valittuja paloja katselin tv-stä. Ja sitten monet nokoset
        päivän mittaan:)
        Toimet Uudenmaan eristämiseksi jatkuu. Pientä justeeraamista vielä
        sääntöihin on tekeillä. Kaipa se siitä valmistuu. Enhän voi auttaa päätöksen
        teossa, joten tunnen tarpeettomaksi siitä huolta kantaa:)
        Eiköhän tämä ilmoittautumisestani riitäkin. Mukana vielä huokuilen:)

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Hämärtyvässä illassa!

        Minua huolestuttaa nuo kuulemani Etelä-Euroopan velan ottajat. Kuuntelin uutisia: Yhteisvastuulliset velkakirjat on nyt EU-päättäjillä keskustelussa!

        Sääntöjäkin muutettu, velkajarru purettu!
        Nyt ajetaan ilman JARRUA velkaa ottamaan!
        ¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

        Ikävöin sitä vanhaa, ihanaa Suomea, ennen EU:hun liittymistä.
        Saatiin itse päättää asioista ja hyvin sodan jälkeen talous laitettiin kuntoon.

        Etelä-Euroopan maat ovat erilaisia kuin me Pohjois-Eurooppalaiset,
        jotka olemme tottuneet laittamaan "suun säkkiä myöten".

        Toivottavasti suomalaiset päättäjät nyt ymmärtävät, eivätkä tähän suostu!

        Jos Italiankin velka-taakat joutuisimme yhdessä maksamaan, niin emme kestäisi sitä
        me kylmänkolean pohjoisen pienen maan kansa.

        Suomessa noin 5,5 miljoonaa asukasta. Italiassa yli 60 miljoonaa. Miten me niiden velat maksettaisiin kyllä ne suhteutetaan asukaslukuihin, joten älä huoli ei me Italian velan alle luhistuta.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Suomessa noin 5,5 miljoonaa asukasta. Italiassa yli 60 miljoonaa. Miten me niiden velat maksettaisiin kyllä ne suhteutetaan asukaslukuihin, joten älä huoli ei me Italian velan alle luhistuta.

        Olemme nettomaksajia toisin kuin Italia, joka on aina käsi ojossa ottamassa lisää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olemme nettomaksajia toisin kuin Italia, joka on aina käsi ojossa ottamassa lisää.

        Huomenet lauantaiaamuun, kauniina aloitamme päivän ja mieli avoimena ottamaan vastaan kaikkea mitä päivä meille tarjoaa.
        Minulla matot haistelevat raitista ilmaa ja nyt onkin pölyttömämpää, kun kadut pesivät.
        Tomaatin taimet aion kouluttaa ja siten huushollin puhdistaa.
        Eilen keikuin yläkomerot ja oli vahinko tulla, kun raskasta laatikkoa hyllyyn nostin, mutta vielä sain kiinni hyllyn reunasta ja tässä nyt suht koht kunnossa kirjoittelen.
        Menikin aikaa, kun kaikkia muistoja sieltä laatikoista rupesin tutkimaan, roskiin kuitenkin muutama pussillinen lähti.

        Uhkakuvia jatkuvasti tulee muualta maailmasta, kyllä saisi jokainen maa omat harminsa selvittää, mutta eihän se niin aina mene, autettava on, kai ne nyt ottavat huomioon maamme kyvyn myös noissa avustus asioissa.
        Eipä taida meidän puhumiset ei toivomukset kuulua maailmaan päätöksiin.
        Miljoona ruusua kuulu radiosta, ruusut olisi ihania saada, ei miljoona tarvitsisi, muutama riittäisi;)

        Tuo telkkarin katsominen alkaa jo istumalihaksiin koskemaan, pitää yrittää useasti nousta ja kulkea edes jääkaapille;)
        Tosissaan kun puhun, on pakolla aina keksittävä jotain muutakin hommaa, ettei silmät joudu tuijotuksesta kipeytymään.
        Taitaa olla joskus olo haluton edes lenkille lähtemään, mutta salli se toki itsellesi ynnämuu, ei muutama päivä väliin jääneenä isoa harmia aiheuta, talteen se lepokin kertyy;)

        Meille on nyt Uudellamaalla käynyt tuonut tartunnan, näin lehti kertoo,mutta varmaan niitä alkaa ilmaantua lisää, kaikkeen on varauduttava ja tehtävä se pieni minkä itse voi.
        Minulla saattaa olla jo koneeni ikä syy näihin usein tuleviin harmeihin.

        Iltakahvit olen jo aikaa sitten jättänyt, en unen takia ei vaan maistu, kyllä olen kuullut monen kertovan kahvin unen laatuun vaikuttavan ja piristys ainehan se on.
        Minä "taiteilin" öljyvärein, kyllä sekin melkosta sotkua aiheuttaa, mutta helpompaa korjailla päälle maalaamalla.
        Katselin eilen todistuksiani ja ei kyllä koulunumero mitään taitajaan viittaava piirustuksessa luvannut, no lopputulos sitä todistaa, muutenkin kamalan huono oppilas olen ollut 7-8 suurimmalta osin, joku huonompikin.
        Aika paljon opettajat mielivaltaa käyttivät siihen aikaan, kun useampia kouluja joutui kokeilemaan, sen huomasi.
        Samoilla saattaisin selvitä nytkin, voisi olla joku numero huonompikin;(

        Nyt on kuitenkin muistelot jätettävä ja tähän aresti maailmaan siirryttävä.
        Tuli mieleen, että olen toista viikkoa ollut kulkutautisairaalassa eristettynä, silloin tulirokon vuoksi, silmiin kuulema jätti vaivan.
        Noista pommeista vielä, kyllä ne taisi tavoittaa ainakin pääkaupunki seudulla myös kuolemaan johtuvia osumia ja ei täällä meillä pommisuojia ollut.
        No tämä tästä, sotaa ei kai kukaan ainakaan toivo tulevaksi, vaikka kyllä tämä viruskin aika moista tuhoa aikaan saa.
        Ilon etsintään, kun oikein tarkasti katselemme, aina joku pisara iloa löytyy;)

    • Huomenta nojatuolilaisille. Jokos me ollaan viikko "lusittu", tätä karanteenia eletty ? Ei tässä oikein pysy ajallisesti kartalla, kun päivät pakkaavat olla "sitä samaa"...

      No. Tähän mennessä on selvitty hyvin, niin kai sitä täytyy ajatella. Ulos pääsee, ruokaa saa, enkä tähän arkeeni mitään erityistä kaipaa. Seuraakin saa kun sopii tapaamisen ulos ja pitää suositellun turvavälin. Lähiystäväni tosin asuvat kauempana, joten heidän kanssaan pidetään yhteyttä muilla keinoin. Mukava lisä sosiaaliseen kanssakäymiseen ovat olleet nämä kohtaamiset, mitä on sattunut metsälenkeillä. Siellä etenkin me vanhatrouvat mielellämme vaihdamme muutaman sanan keskenämme, joskus kehkeytyy pitempikin keskustelu. Eräänlaista vertaistukea sekin, kun kerrotaan omasta selviytymisestä muuttuneessa tilanteessa.

      Huolelta ei tietenkään kukaan välty. Kaikki kolme elossa olevaa veljeä kuuluvat riskiryhmään ikänsä ja terveydentilansa vuoksi, pojat ja miniät toimivat sosiaalialalla, tartuntavaara ja ylikuormittuminen on heillä todellinen uhka. Kun siihen vielä lukee pienet lapset ja perheen arjen muutokset ollaan aika isojen haasteiden keskellä.
      Eikä isovanhempia voi ottaa lukuun kuorman keventäjinä...

      Kiva lukea, että nojatuolin väki pystyy pitämään toiveikkuutta yllä. Mitä nyt hetkellistä alakuloa pukkaa välillä, sekin tietysti vaan vahvistaa sitä, ettei toiveikkuus ole päälleliimattua vaan merkki siitä, että eletään realiteeteissa, nähdään uhkat ja mahdollisuudet.
      Hyvää viikonloppua ja jaksamita kaikille.
      demeter1

      • Anonyymi

        Juuri näinkin, mutta nyt kaikki riskiryhmäläiset kiireesti tilaamaan itsellenne ruumisarkku, niin kauan kuin niitä vielä riittää, ettei sitten jää surevien omaisten harkittavaksi, mihin ihmeeseen kalmo pitäisi laittaa, kun ei arkkuja ole, eikä vanhaan mattoonkaan kääriminen tunnu oikein soveliaalta. Siis hopi hopi, kaikki joukolla hautausurakoitsijoiden pakeille, niin kauan kuin vielä ehditte ja kirstuja riittää.

        Ei varmasti ole soveliasta hymyillä tuolle viestillesi, Anonyymi 10.50, mutta onneksi kukaan ei näe..)) Minulla on aina ollut vähän outo huumorintaju...
        Mahtavatko muuten myydä arkkua elävälle, kun hautapaikkaa elävä ei pysty itelleen ostamaan, näin olen kuullut.
        Toisaalta, sitä ole pidetty sopimattomana, että joku tekee itselleen ruumisarkun? Niitä tehtiin mielestäni kansalaisopistojen puutyöryhmissäkin, kuten uurniakin. Ennen varsinaista käyttöä arkkua voitiin käyttää säilytystilana, uurnasta en tiedä.
        Ehkäpä tämä kriisi auttaa meitä suhtautumaan myös kuolemaan luonnollisemmin, tuo sen konkreettisemmin elämän keskelle.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Tästä kolminkertasesta notkahduksesta selvitäksemme kansana
        on otettava oppia historiastamme:
        hehkuttakaamme taas uutta yhteisöllisyyttä ja talvisodan henkeä,
        sillähän me nousimme sodan jälkeen, vaikka niin paljon Suomen nuoria oli idän jättiläisen voimin tapettu.

        Älkää liian paljon miettikö, vaan lähtekää liikkumaan!

        Voidaan hyvin! M-e.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näinkin, mutta nyt kaikki riskiryhmäläiset kiireesti tilaamaan itsellenne ruumisarkku, niin kauan kuin niitä vielä riittää, ettei sitten jää surevien omaisten harkittavaksi, mihin ihmeeseen kalmo pitäisi laittaa, kun ei arkkuja ole, eikä vanhaan mattoonkaan kääriminen tunnu oikein soveliaalta. Siis hopi hopi, kaikki joukolla hautausurakoitsijoiden pakeille, niin kauan kuin vielä ehditte ja kirstuja riittää.

        Turhaa kiirettä pidät, Suomessa on kuollut vain muutama sairastunut. Mutta pahimmillaan sairaus on kyllä sellainen, että sitä ei toivo vihamiehelleenkään. Pysy siis kotonasi, ja jos arkkua suunnittelet, niin käytä nettiä hankintoihisi.
        Kyllä tähän eristykseen tottuu. Ihan leikinlaskun paikka tämä ei ole.
        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä kolminkertasesta notkahduksesta selvitäksemme kansana
        on otettava oppia historiastamme:
        hehkuttakaamme taas uutta yhteisöllisyyttä ja talvisodan henkeä,
        sillähän me nousimme sodan jälkeen, vaikka niin paljon Suomen nuoria oli idän jättiläisen voimin tapettu.

        Älkää liian paljon miettikö, vaan lähtekää liikkumaan!

        Voidaan hyvin! M-e.

        Terveydellinen, taloudellinen ja sosiaalinen notko, josta on noustava. M-e.

    • Anonyymi

      Hyvää huomentapäivää!
      Aurinkoinen ja vähätuulinen sää. Siitä pian nauttimaan omimalleni merenrantapaikalle meri-ilmaa hengittämään. Vaikken tupakoikaan, niin olen noita keuhkorakkuloita voimaannuttanut meri-ilmalla. Aikoinaan tuberkuloosia hoidettiin meri- ja vuoristoilmastoissa.

      Esikoisen kanssa puhuttiin eilen pitkä puhelu. Hän kertoi heidän kuulumisiaan kuten myös minullekin tosi tärkeiksi tulleiden ystäviensä perheiden voinnista ja kuulumisista. Moni on minulle tuttu lasteni päiväkotiajoista ja olen kulkenut heidän elämissään mukana.
      Syyllistäminen ja "kyttääminen" on epämiellyttävä piirre, jonka ovat huomanneet mm. kauppareissuillaan. Neljän hengen talouteen pyrkivät ostamaan useamman päivän ruokaostokset ettei niitä tartunta-alttiita kauppareissuja tulisi kovin usein. Ja ostoskärryihin kohdistuu niitä "hamstraatteko" katseita ;)
      Taloudelliset huolet ja koko yhteiskunnan tulevaisuus ja uudelleen rakentaminen hyvinvointiyhteiskunnaksi on tietysti meidän kaikkien huolena.

      Eilen osui telkkari auki, kun terapeutti Tommi Hellsten puhui korona-ahdistuksesta. Sitähän se on, itsensä nykäisemistä tähän hetkeen ja näihin arkisiin puuhiin, kun ajatukset alkavat soutamaan tummille vesille.

      Tässä nyt tuli tätä omaa juttua taas. Sämpylätaikinan laitoin kohoamaan ja nyt niitä hengitysharjoituksia tekemään.

      Hyvää vointia kaikille!

      brinkkala

      • Niin. Ne keuhkot kannattaa varmasti pitää kunnossa ja testata välillä..)) Aamuteeveessä joku haastateltava neuvoi yksinkertaisen testin koronan toteamiseen; jos pystyy pidättämään hengitystä 10 sekunttia, ei ole saanut koronaa..))
        Uskoo ken tahtoo. Itse olen sairastanut lapsena keuhkokuumeen, aikana, jolloin antibiootteja ei ollut tai ainakaan niitä ei saatu. Muistan kyllä hengittämisen vaikeuden ja kuumehoureisen ajan. Sitä en tahtoisi enää kokea, jos valita saisi.
        SkillaN kertoi tuolla löytäneensä koulutodistuksiaan. En ollut kympin tyttöjä minäkään..))
        Mutta verratavissa kuitenkin meidän presidentin ja pääministerin koulumenestykseen...
        Heidän todistuksiaanhan on julkaistu ja taas näkyy, että huono tai keskinkertainen koulumenestys ei merkitse sitä, että olisi lahjaton kaikilla elämän osa-alueilla.
        Sekä meidän presidentti että pääministeri ovat osoittaneet kyvykkyytensä tänäkin poikkeuksellisena aikana. Heistä saamme olla ylpeitä ja kiitollisia.

      • demeter1 kirjoitti:

        Niin. Ne keuhkot kannattaa varmasti pitää kunnossa ja testata välillä..)) Aamuteeveessä joku haastateltava neuvoi yksinkertaisen testin koronan toteamiseen; jos pystyy pidättämään hengitystä 10 sekunttia, ei ole saanut koronaa..))

        Tuo hengitykseen keskittyminen on ihan asiaa. se jopa vähentää stressaantumista.
        Jäin miettimään, kun ylenpänä sanoit, ettei hautapaikka voi elävä ostaa.
        Kyllä se ainakin ennen oli mahdollista. Kun joskus 27v. sitten isä kuoli, ostetiin sellainen hautapaikka, missä on paikka kahdelle arkulle ja viidelle uurnalle.
        En tiedä ovatko asiat siitä muuttuneet.
        Joskus taannoin oli jossain lehdessä juttua tuosta arkun itselleen rakentajista. Ihan mielenkiinnolla sen silloin luin.
        Tuo koulumenestys ei tosiaankaan kerro kaikkea. Eikös Ponssenkin perustaja aikoinaan ollut kansakoulupohjalta ja niin taitaa olla tämä Sukarikin.
        Tuo ´´vatsappi´´ se jo tänäänkin piippasi. Ovat nuo jälkipolvet kuulolla, että miten muorilla menee.
        Pari päivää sitten pojanpoika laittoi vauvansa kuvan, kun ei oikein nyt voi livenä tavata.
        Eilen taas miniä laittoi koiransa ja kissansa kuvan. Kissapentu oli jo kasvanut kolmikiloiseksi.
        Pilviverhon takaa hiekan aurinkokin yrittelee kurkistella. Kai sitä pitää pieni kävelylenkki tehdä, ettei vallan laiskistu. Nuo kotihommat kun on täällä kerrostalossa vähäisiä.

        Minun lie parasta jättää tuo kymmenen sekunnin testi tekemättä. Tulisi juuri tuolla hetkellä se muistin menetys ja unohtaisin hengittämisen tyystin. Ja arkulle akuutti hankinta. Jäisi epäselväksi diagnoosi; korona vai hapenpuute alkavasta dementiasta johtuen ;)

        brinkkala

      • Eliaana kirjoitti:

        Tuo hengitykseen keskittyminen on ihan asiaa. se jopa vähentää stressaantumista.
        Jäin miettimään, kun ylenpänä sanoit, ettei hautapaikka voi elävä ostaa.
        Kyllä se ainakin ennen oli mahdollista. Kun joskus 27v. sitten isä kuoli, ostetiin sellainen hautapaikka, missä on paikka kahdelle arkulle ja viidelle uurnalle.
        En tiedä ovatko asiat siitä muuttuneet.
        Joskus taannoin oli jossain lehdessä juttua tuosta arkun itselleen rakentajista. Ihan mielenkiinnolla sen silloin luin.
        Tuo koulumenestys ei tosiaankaan kerro kaikkea. Eikös Ponssenkin perustaja aikoinaan ollut kansakoulupohjalta ja niin taitaa olla tämä Sukarikin.
        Tuo ´´vatsappi´´ se jo tänäänkin piippasi. Ovat nuo jälkipolvet kuulolla, että miten muorilla menee.
        Pari päivää sitten pojanpoika laittoi vauvansa kuvan, kun ei oikein nyt voi livenä tavata.
        Eilen taas miniä laittoi koiransa ja kissansa kuvan. Kissapentu oli jo kasvanut kolmikiloiseksi.
        Pilviverhon takaa hiekan aurinkokin yrittelee kurkistella. Kai sitä pitää pieni kävelylenkki tehdä, ettei vallan laiskistu. Nuo kotihommat kun on täällä kerrostalossa vähäisiä.

        Kirjoitin tuosta hautapaikka-asiasta päivällä, mutta sitten nettiyhteys salaperäisesti katosi.

        Minä ymmärrän tuon epäämisen sillä tavalla, että jos joku on ostanut hautapaikat, siis sukuhautaan, sinne menevät ne, joista on maksettu, mutta sitä ennen jonkun täytyy kuolla.
        Jos taas yrittäisin ostaa itselleni ja mahdollisesti lapsilleni se ei käy ennenkuin olen kuollut..)) Ymmärtäähän se, jos sattuisi niin, etten kuolekaan..))
        Meniköhän taas överiksi, tämä spekulointi ?
        No. Olihan tuolla keksitty hyvä käyttötarkoitus uurnallekin, siis varsinaista tarkoitusta odotellessa..))
        Kiva, että sinullakin on vauvaseurantaa päällä, Eliaana. Meidän sukuun pitäisi ilmeistyä vauva ihan näinä aikoina ja toinen kesäkuussa. Ovat siis siskon ja veljen lapsenlasten lapsia..)) Vähän huolestuttaa, tuon koronan vuoksi...

        Menikin päin brinkkalaa nämä vastaukset, mutta teräviä tyttöjähän täällä ollaan..))
        Brinkkala pähkäili tuota hengitystä. Se vaara tuossa testissä tietenkin on, että hengittäminen unohtuu, kun pakkaa tuota unohtamista olla liikkeellä. Hyvä kun sanoit..))
        Mutta ihan tosissaan. Dannykin Perjantai¨-ohjelmassa katsoi, että hänen nuorekkuutensa perustui paljolti hyviin keuhkoihin, hengittämiseen.

    • Anonyymi

      Kauniisti aamuaurinko valaisee tienoon! Kun ulos katsoo niin luulisi, että mitään
      huolta ei ole missään, eikä kenelläkään, niin tyyni maisema, muutamat puiden oksat hieman tuulen mukaan taipuu.

      No corona kyllä tahtoo mieleen pakostakin tulla, vaikka kuinka koittaisi sen hetkeksi unohtaa!
      Oli kuitenkin rohkaiseva uutinen, että Kiinassa alkaa jo tauti olemaa ohi ja talous taas nousee! Kyllä se ohi menee täälläkin ja alkaa uusi nousukausi.
      Suomi maksoi Venäjälle valtavan velan sodan jälkeen, pystyi siihen ja vielä
      rakentamaan sodan vaurioittamat kaupungit uudelleen!

      Silloin oli sitä talkoohenkeä, naapuri auttoi naapuria, kökällä tehtiin koko kylän työt.
      Nyt päivän töihin, tuli mieleen brinkkalan sämpylät, niitä teen minäkin.

      Hyvää oloa kaikille,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Me leipurit ;) Luin jostain, että leipominen on suosiossa yhä useammassa kodissa näinä aikoina. Itse yritän pitää ruokailuajoista kiinni ja muutenkin pitää jonkinlaista päivärytmiä.

        brinkkala

    • Anonyymi

      Tervehdys Nojatuolilaisille !
      Osaa täälläkin huumorin kukka kukkia. Anonyymi 10:50, että ruumisarkkuja tilaamaan, käyköhän niin, että tulee ylimääräisten vessapaperirullien säilytyspaikaksi. Ei ole tarkoitus kirjoittajalle keljuilla, aiheutti hupia, samoin rauhoitti kovasti hätäilevää mieltäni. Tosiasia on, että meillä on perussairautemme, kenellä mikäkin . Niiden kanssa kippuroimme, omassa arjessamme. Yritetään pitää mieliala korkealla, kyllä tästä selvitään. Jos ei ole keskustelukumppania, kirjoitellaan vaikka tänne, voimme vertailla, meidän ikääntyneiden tuntemuksia.
      Hyvää vointia ! Kesää kohden kelloja siirtäen.

    • Anonyymi

      Taas uusi päivä alussa, eka päivälenkki tehty, taitaa kunto kasvaa kohisten, kun kilometrit eivät enää tunnu jaloissa. Ehkä siihen on auttanut myös jokapäiväinen jalkahoito shiatsu laitteen avulla. 15 minuuttia päivässä hierontalaitteessa on vienyt miltei kokonaan kivut, jotka ovat haitanneet jo vuosien ajan. Tiedä sitten häntä....

      Meidän nuoriso on tänä aamuna lähtenyt maapaikallemme kunnostamaan talviteloilta taloa kesäkuntoon, aikovat pääsiäistä siellä viettää nauttien maaseudun rauhasta.
      Ihan ikävä tuli sinne, kun katselin kuvia joita lähettivät minulle. Kukkaloisto on kohta siellä valloillaan, niin paljon on jo noussut erilaisia kukan alkuja näkyviin.
      No, se kukinta-aika taitaa jäädä minulta näkemättä kun karenssiaikamme varmaan jatkuu vielä pitkään.

      Eilen "karkasin" pakoittavista syistä Turkuun, joten tapaamani ystävän kanssa kiersimme jokirantaa sieltä hiljaisemmalta puolelta. Paljon oli kulkijoita sinnekin eksynyt, mutta turvaväliä pitivät hyvin. Tuntui mukavalta kun sai pitkästä aikaa jutella kasvottain ystävän kanssa, hyvin kävi keskustelu, vaikka sitä turvaväliä noudatimme.
      Kyllä se vaan niin on , ystävän näkeminen antoi taas voimaa jaksaa tätä karenssia.
      Mutta, kyllä se siitä.... km.

      • Tuulemaan pistin minäkin heti aamusta: Imuroin aamukahvin jälkeen ja pyyhin pölyt. Sitten suihkuun ja itsekin puhtaana aloin kaalilaatikon valmistamisen.
        Siellä se nyt muhii pitkään uunissa ja mieli on niin hyvä kun sain paistinpannut ja kastrullit taas kirkkaiksi 😊))

        Kirjolohta on paistettuna pari palaa, joten ruuanlaitosta selviän ens'viikkoon-
        Lähitienoo saa nyt olla ulkoilualueeni, onhan tässä iso piha-alue grillipaikkoineen, pöytineen ja keinuineen. Keväisen herttaiselta näyttääkin aurinkoinen tienoo,..illalla menen parvekkeelle soittamaan mandoliiniä huvikseni,.. heippa kaikille🌿

      • Anonyymi
        sini-sirkku kirjoitti:

        Tuulemaan pistin minäkin heti aamusta: Imuroin aamukahvin jälkeen ja pyyhin pölyt. Sitten suihkuun ja itsekin puhtaana aloin kaalilaatikon valmistamisen.

        Ylläpito suosittelee ystävällisesti sinua varmistamaan, ettei mandoliinisi soittaminen häiritse naapureitasi tai yleistä järjestystä. Varsinkin öisin pitää huomioida naapurit, koska joku tai jotkut heistä saattavat kaivata hiljaisuutta työn, levon tai jonkun muun sairauden takia.

        Heh heh ylläpito!

      • Anonyymi
        sini-sirkku kirjoitti:

        Tuulemaan pistin minäkin heti aamusta: Imuroin aamukahvin jälkeen ja pyyhin pölyt. Sitten suihkuun ja itsekin puhtaana aloin kaalilaatikon valmistamisen.
        Siellä se nyt muhii pitkään uunissa ja mieli on niin hyvä kun sain paistinpannut ja kastrullit taas kirkkaiksi 😊))

        Kirjolohta on paistettuna pari palaa, joten ruuanlaitosta selviän ens'viikkoon-
        Lähitienoo saa nyt olla ulkoilualueeni, onhan tässä iso piha-alue grillipaikkoineen, pöytineen ja keinuineen. Keväisen herttaiselta näyttääkin aurinkoinen tienoo,..illalla menen parvekkeelle soittamaan mandoliiniä huvikseni,.. heippa kaikille🌿

        Voi Sinisirkku-kulta , miten kiva olisi kuulla ja nähdä Sinut parvekkeellasi mandoliinia näppäilemässä kuin trubaduuri! Minä mandoliinilla viipaloin ja raastan juureksia ja vihanneksia kuin musiikkia vaan . :) Ehkä saisin jonkin vaatimattoman melodian aikaan lastenlasten ukulelella, joka on näillä meidän musiikkiluokkalaisilla ollut ensi soittimena, 5-kielinen kannel oli jo musiikkileikkikoulussa.
        Mukavaa oli kuulla, että sait rakkaasi onnellisesti karavaanireissulta kotimaahan. Meidän piti lähteä huhtikuussa muutamaksi viikoksi, mutta saa nähdä uskalletaanko enää koskaan muualle kuin kotimaahan.

        Saunailtaa varten etsin pakasteesta suppilovahveroita, joita oli täällä syksyllä runsaasti. Laitan uuniin piirakan, jossa on lisäksi paria juustoa ja purjoa sekä paprikaa väriksi. Pitääkin laittaa suppiksista myös keittoa jonain päivänä, sulatejuustolla höystäen saa maukasta.

        Leppoisaa lauantai-iltaa ja viikonloppua !

        Ramoona

    • Tuulinen päivä Korvessa. Aurinkoakin, joten josko päiväkahvit parvekkeella joisimme.

      Olen pitänyt yhteydenottoaamupäivän. Keskustelin sisareni ja veljieni kanssa. Veljillä on lintubongausharrastus joten luonnossa viihtyvät. Sisko taas sukuselvitystä tekee ja hänen miehensä linnunpönttöjä pihahuoneessa.

      Elämä jatkuu.

      Imuroin alakerran, nyt kuuluu imurin ääni yläkerrasta.

      Näin etiäpäin ; )

    • Anonyymi

      Joku palstalla aikaisemmin mietiskeli tuhkauurnan väliaikaista varhennettua hyötykäyttöä. Minä olen ratkaissut ongelman kansanopistossa tekemäni uurnan suhteen, pidän sitä pöydällä piparkakkurasiana, johon tarkoitukseen se sopii vallan mainiosti siihen asti, kunnes se joutuu oikeaan tarkoitukseensa. Tosin pari kaiverrettua ristiä ole väliaikaisesti peittänyt häveliäästi kukkatarroilla. Terv. Tyyne- täti.

      • Sinulla on luovuutta. Hienoa!

      • Päivää!
        Lämmintäkin on ollut yli 10 C, mikäs on ollessa. Pienen lenkin kävin
        pyörähtämässä ja ihan mukavalta tuntui. Saunakin on tänään käytössäni oman
        harkinnan mukaan. Lenkkisaunat on poistettu toistaiseksi. Näin kertoi
        ilmoitustaululla taloyhtiön johto.
        En aio olla niin täydellinen, että pohtisin arkkuja tai uurnia käyttöäni
        varten. Luultavasti ne hoituu normaali rutiinilla ajallaan.
        Koronatiedotetta tulee runsaasti. Sekään ei tunnu riittävän. Aina on "joku taho",
        jonka mielestä kaikki menee pieleen. Jälkiviisaus on kyllä jo ennestäänkin
        tunnettu "viisauden muoto". Sillä ei ole rajoja ja se on "oikea taho". Näin tulee
        mieleeni, kun selailen kirjoittelua. Nojatuolissa on ihan asiallinen meininki:)
        Kyllä se noin yleensä vaatii lukijaltakin arviointikykyä. Mikä on totta, mikä
        tahallista tai tahatonta valhetta. Rakennetut kertomukset eivät välttämättä
        ole tosia, niillä voi olla omat tarkoitusperänsä. Siksi kannattaa outojen
        juttujen perään kysyä itseltään, että ketähän tämä tarina palvelee? No se
        tästä.
        Eipä tämä karanteenin muotoinen eläminen vielä vaikealta tunnu. Tottahan
        joitain rajoituksia on ja niistä kyllä olen pitänyt kiinni. Olen elämäni aikana
        monimuotoisissa oloissa ollut, yhteiskämpissä joissa on voinut olla lähes
        100 miestä tiukkaan majoitettuna tai yksinäisenäkin oleillut. Hyvin olen
        mielestäni sopeutunut myös "itseni kanssa".
        Hyvää jatkoa teille näissä vaihtelevissa olosuhteissakin!

    • Anonyymi

      Kainuussakin on nyt todettu pari koroona tartuntaa.

    • Anonyymi

      Kun ei oikein muuta osaa, niin seikkailee netissä. Ei asiaa, josta ei saisi uutista!
      Ei ole kylläkään ihmettelemistä siinä, että kansa uskoo kaiken maailman valeuutisia ja kertoo eteenpäin kyttäämisiä ja huhuja, kun hullaantuvat vauvan valokuvastakin. Saara Parikka- niminen henkilö on julkaissut kuvan vauvastaan ja seuraajat hullaantuivat uutisen mukaan. Kuvassa on runsaisiin toppavaatteisiin puettu vauva, myssy nenää myöten päässä. Mytty tungettu ahtaasti tyynyn ja seinän väliin.
      En hullaantunut yhtään.
      Monesti myös kuninkaallisista on vauvauutisia, valokuvat paksuissa toppauksissa olevasta olennosta, joka voisi olla mikä tahansa. Mutta hurmaava on, ja jos isosisko on äännähtänyt jotain vieressä, ovat hänen sanansa hulvattomia ja ratkiriemukkaita.
      Alkaako pinnani kiristyä?
      Mökkihöperyys alkaa ärsyyntymisellä ja otsan rypistelyllä.
      Kuulemma lapsiperheissä on jo ärsyyntymiskynnys ylittynyt ja huhupuheen mukaan pikaiset huostaanotot lisääntyneet.
      Mkr.

      • Näin tuon Saara Parikan nyytin, eipä ollut tytär mitenkään poikkeuksellinen kaunotar ; )
        En hullaantunut minäkään. Minä alan saada huumorini takaisin. Ei oikein ärsytä enää mikään.
        Karanteenin aikana sosiaalisessa mediassa leviää hupikuvia. P.n näytti hupikuvan, jonka hänen ystävänsä Hollannista lähetti tänään. Kuvassa vanhempi naisihminen istuu nojatuolissa ja kutoo. Tekstissä luki. Kahden yhdessä vietetyn kotikaranteeniviikon jälkeen vaimo alkoi kutomaan miehelleen kaunista kaulahuivia. Kun kuvaa katsoi tarkemmin kaulahuivi osottautui hirttonuoraksi.

        Hyvää yötä 😁

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Näin tuon Saara Parikan nyytin, eipä ollut tytär mitenkään poikkeuksellinen kaunotar ; )

        Minäkin näin tänään vitsin, jossa mies on lääkärillä kaksi sukkapuikkoa pystyssä takaraivossaan. Lääkäri sitten kysyi: ..ja sitten erehdyit sanomaan vaimollesi, että mielestäsi kutominen on mummojen puuhaa? Vaimo ei kai sitten ollut vielä mummo.

        Mira

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Näin tuon Saara Parikan nyytin, eipä ollut tytär mitenkään poikkeuksellinen kaunotar ; )
        En hullaantunut minäkään. Minä alan saada huumorini takaisin. Ei oikein ärsytä enää mikään.
        Karanteenin aikana sosiaalisessa mediassa leviää hupikuvia. P.n näytti hupikuvan, jonka hänen ystävänsä Hollannista lähetti tänään. Kuvassa vanhempi naisihminen istuu nojatuolissa ja kutoo. Tekstissä luki. Kahden yhdessä vietetyn kotikaranteeniviikon jälkeen vaimo alkoi kutomaan miehelleen kaunista kaulahuivia. Kun kuvaa katsoi tarkemmin kaulahuivi osottautui hirttonuoraksi.

        Hyvää yötä 😁

        Varmasti tapahtuu ympäri maailman!
        Hyvää yötä. - Mkr.

    • Anonyymi

      Kyllä tässä kärsivällisyyttä tarvitaan, ei ole ihme, jos yksi ja toinen ärsyyntyy!

      Mutta ollaanpa edes kesään päin menossa! Jos tämä olisi pamahtanut syyspimeillä,
      olisi vielä ikävämpi juttu. Ei surra Makriina!

      Valo auttaa ja tieto siitä, että pian tämä loppuu, virukset kuolee.

      Hyvää vointia kaikille,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Ei taida ihan pian loppua tämä tappava tauti. Suomessa ollaan vasta alkumetreillä .Vanhoilla juoksee eläke eikä tarvitse henkensä kaupalla käydä töissä ja yrittää huolehtia koululaisista, jotka on koko ajan kotona.

        Sunnutaiaamun rauhaisaa ja kaunista maisemaa auringon paisteen hohteessa tässä katselen.
        Kelloja on siirretty kesäaikaan ja kesä kovaa vauhtia lähenee.
        Ensin pääsiäinen ja sitten kohta juhannus ja varmaan nämä harmit jo silloin poissa ovat.
        Hirtehishuumoria on jaksettu viestitellä ja se on hyvä sekin, iloa ja naurua nyt kaivataan, että ei mieli ihan maanrakoon painuisi.
        Tuosta hautapaikan ja arkun ostosta on minulla totinen ja tosi juttu.
        Minun ikäinen nainen, miehensä ja lapsensa hautaan saattanut, nyt kertoi sairastavansa vatsasyöpää.
        Kaikki arkkua, vieraita ja tarjoukisa myöten on paperille laitettu hänen tahtonsa mukaan viimeisen hetken kohdatessa.
        Tiedän myös hyväkuntoisen naisen tehneen arkun itselleen, ei mitään uutta kuulla noita juttuja.
        Sen verran vielä, että minunkin hautani odottaa, äitini ja isäni kuolemasta tuli niin kauan, että mieheni samaan hautaan voitiin siunata ja siinä on sitten paikka minullekin, kun hetkeni koittaa.
        Kuolema kuuluu elämään ja siitä keskustelu tänä päivänä on yleistynyt, ennen se tuntui pahalta.

        Nyt kuitenkin iloisempiin asioihin, kuten Ramoonan suppilopiirakan haluihin, vesi kielellä kertomaasi luin, aina tulee halu jotakin erilaista tehdä, minulla ei suppilovahveroita ole, joten ajatus synnytti sipulipiirakan.
        Sekin herkullista.

        Hyvä oivallus myös varoitus naapureiden häirinnästä, ota ihan tosissaan sini-sirkku;)

        Kissamummo ja demeter tavanneet ystäviä, vähän äänekkäämäpää saattaa olla juttuaminen, mutta eipä taida kuuntelioitakaan kovin lähellä olla, ne välimatkat kaikilla;)

        Onhan nyt toki aivan toiset olosuhteet, kuin meidän nuoruudessa, kaikkeen on pitänyt sopeutua ja niin on myös tehty, kuten ynnämuu kerrrot.
        Sodan jälkeen on maantila nostettu, asutettu evakot ja maksettu velat ja niin tullaan tekemään tälläkin kertaa, uusi alku ja ponnistus, kaikki selviää.
        Miaelina ja Neeassa tästäkin urakasta kerroitte ja uskoa siihen, että nykyinenkin väestön osa joka voimissaan on, tekee sen jälleen.

        Makriina tympääntymistään kertoili vauva kuviin, onhan se melkoista ihmettä katsella niitä "myttyjä" joita ei edes tunne, kun taas nälkää näkevt lapset maailma saaa kyyneleet silmiin, eriarvoisia olemme ja tulemme kaiketi aina olemaan, hyvää ei osata jakaa.

        Kyllä tässä on itsekenenkin sitä huumorimieltä keksittävä, muuten hukka perii, mukava , että olet sen jo löytänyt korppis, ja hauskuutta vaan kirjoituksiin.
        Minä en muista vitsejä, mutta ehkä yksi tämän tyylinen saa hymyn huulille, tilanne komiikkaa.
        Kaksi pyöräilijää ajeli tiellä peräkkäin ja takimainen koetti saada viestinä ekalle, että sinun pyöräsi rämisee, ja tätä huudeltiin jonkun aikaa, kunnes eka huuta, minä en kuule mitään, kun pyöräni rämisee, saiko hymyn huulille?

        Tuohon viimeiseen viestiin tekee mieli sanoa, että tauti ja harmit jatkuu, helpottaisiko teidän työssä käyvien elämä, jos eläke keskeytettäisiin?
        Sen jälkeen ainakin sairaalat täyttyisi, mitä jos ei anneta mielen painua näihin syövereihin.

        Kadut meillä täällä hiljaisina ja autioina, katsoin eilen onnibussin tuloa liikenneasemalle ketään ei pois jäänyt, yksi ihminen luikahti nopeasti sisään, Kuopioon päin matka vei.

        Kaikkea mukavaa, mitä suinkin saatte aikaan, teille kaikille toivotan, jaksetaan ja jaksammekin;)

        Vanhoilla juoksee eläke siksi, että se on yleensä eläkeläistä ketteräjalkaisempi;-)

        Vanhoilla juoksee eläke siksi, että ovat tehneet työtä,
        josta eläke on OSA SITÄ PALKKAA,
        joka maksetaan vasta nyt, eläkeläisikäisenä.

        Totta,
        he tekivät työtä lapsista aikuisiksi asti, lapsina auttoivat kotona äitiä ja isää.

        He maksavat siitä palkastaan VERON valtion kassaan nyt vanhoinakin.
        Niinkuin aina ovat maksaneet.

        Pyöräilyvitsistä tuli mieleeni teini-ikäinen ystäväni vuosien takaa, joka sai aina hysteerisen naurukohtauksen muistaessaan kaskun, jossa pyöräilijä ja jalankulkija tulivat toisiaan vastaan. Molemmat väistivät ajoissa, mutta vahingossa kaiken aikaan samaan suuntaan. Lopulta pyöräilijä huusi hädissään: PYSÄHDY, toinen pysähtyi, ja sitten pyöräilijä ajoi hänen ylitseen.
        Hehheh.

        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta,
        he tekivät työtä lapsista aikuisiksi asti, lapsina auttoivat kotona äitiä ja isää.

        Kuten nykyäänkin ovat varsin ahkerasti kotona auttamassa äiskää ja iskää, minkä läksyiltänsä ehtivät, eläkettään odottaessaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyöräilyvitsistä tuli mieleeni teini-ikäinen ystäväni vuosien takaa, joka sai aina hysteerisen naurukohtauksen muistaessaan kaskun, jossa pyöräilijä ja jalankulkija tulivat toisiaan vastaan. Molemmat väistivät ajoissa, mutta vahingossa kaiken aikaan samaan suuntaan. Lopulta pyöräilijä huusi hädissään: PYSÄHDY, toinen pysähtyi, ja sitten pyöräilijä ajoi hänen ylitseen.
        Hehheh.

        Mkr.

        Makriina, vielä 18-vuotiaanakin voi kyseenalainen huumori olla ainakin silloin tällöin pojilla käytössä. Ajokortit kun oli saatu, niin
        yksi poikani kavereista kertoi autolla ajaessaan noudattavansa omia liikennesääntöjä, kadun yli ajetaan vihreillä, keltaisilla ja tuoreilla punaisilla.
        Tosikkovanhempainsa ulosanti ankaroitui tiukaksi.
        Miaelina.

    • Kaunista sunnuntaipäivää Korvesta. Söimme myöhäistä aamiaista (brunssiksi kai kutsuttua). Kello oli jo yli kaksitoista havahduttuani siirtämään kellon viisareita eteenpäin.
      Nukuin pitkään, kiitos huolteni vähenemisestä. Lääkekuuri tepsiì ja olo on hyvä.

      12-päivää P.n karenssia takana. Taudin oireet alkavat keskimäärin 5,1 pv. tartunnan jälkeen.
      Joten paremman puolella ollaan. Käytän edelleen ja jatkossakin kasvomaskia ja vinyylihanskoja kauppa-asioillani. Pyrin käymään myöhään kaupassa ta hiljaisina aikoina kuten eilen illalla täydensin leipäpuutteitä puoli yhdeksältä illalla.

      Testaamme makuaistia, syödessämme, toteamalla, että  esim. punaherukka-inkiväärihillo maistuu ihanalle aamupuuron kanssa. Tai toinen ääripää wc-toimien jälkeen, että hajuaisti toimii ; ) No, hätä.

      Tänään tuli taas yksi hupivideo. Vaippaikäinen taapero juoksee eteisessä ja säikähtää nurkan takana tuolilla aivastelevaa äitiään ja juoksee kauhistuneen näköisenä takaisin huoneeseensa.

      Eilen opetin puhelimen välityksellä isoveljeäni näiden tarinoiden (videoiden)  teossa. Niitä näet voi tehdä erilaisten ohjelmien välityksellä ja lähettää ystäville piristykseksi.

      Ei onnistunut siten kuin toivoin avaamani keskustelu pelosta ja ahdistuksesta plus 70-palstalla joten jouduin toteamaan, että ongelmia ei lie tai onhan niitä, mutta olkoon.

      Eläkkeistä olette jutustelleet, tuleehan se eläke, joka kuukausi tilille ja nyt myös koronatyöttömille ja lapsiperheillekin on apua tarjolla niin valtion kuin yksityisten taholta ja jos tiukille menee niin velkaakin saa.

      Kivaa päivää kaikille ; .)

      • ynnämuu

        Ilta tulikin tänään tavallisista aikaisemmin, helppoahan se kun viisareita
        kellosta siirtelee:)
        Kävelylenkki tuli tehdyksi, siinähän sitä pyhäpäivän hommaksi. Omaisetkin
        ovat soitelleet ja tekstiviestiä lähettäneet. Viranomaisilta tuli viesti, että
        turhanpäiväinen matkailu maakunnasta pois on kielletty. Eiköhän sama
        viesti lie tullut monellekin.
        Oikeastaan tulin tänne vain ilmoittautumaan. Nyt ei juttu luista, vaikka
        aiheita olisikin. Hyvää iilanjatkoa kohti huomista!

      • Illan kohokohta on minulle National Geographick'in klo 21 alkava *Cosmos mahdolliset maailmat*, pohjautuen ilmeisesti Carl Sagan'in aikanaan tuottamaan suosittuun tv-sarjaan.

        Jostakin luin 30 vuoden tuoneen jo niin paljon uutta tietoa, että versio cosmoksesta oli uudistuksen tarpeessa.
        Mielenkiinto rinnakkaistodellisuuksiinkin elää ajan avaruuskäsityksissä, varmaa on vain, ettemme lähes kaikkia tiedä.

        Uusi karanteeniviikko alkaa aamulla, kesäaikakin, joskin kovin viileä oli sää tänään.
        Etäseurusteluun on elämä mennyt,...hyvä sentään niin, onhan iloiset virnistykset kiva nähdä Facetimen avulla. Huomenna näen ilmeisesti nuorimmaiseni oven ulkopuolella, sisälle ei nyt mummolaan suositella. Käteistä on tuomassa, vaikka en mielelläni käsittele rahoja, mutta onhan hyvät kertakäyttö hansikkaat kotona.

        Nyt uutisiin,..voidaan kaikki hyvin, ja ollaan hyvällä melellä!

    • Anonyymi

      Funtsin aikansa kuluksi, ettei oman mökin tai ok-talon myyminen haja-asutus alueelta ollutkaan ehkä niin hyvä siirto kuin luultiin.
      Näissä pandemia-tapauksissa ollaan viruksilta paremmin suojattuja kuin kerrostaloissa.
      Totta on että helpommalla työllä yhteisissä asuntoratkaisuissa tietenkin selviää.

      Paikkalinnut ovat ovat jo pesänrakennuspuuhissa. Varislinnut keräävät risuja täyttä häkää. Liekö ollut sepelkyyhkypari joka tukkipuun, kuusen oksalla esittivät muusta maailmasta piittaamatta kuherteluaan.
      Sepelkyyhky on muuttolintu, mutta uuttukyyhkypari tuskin viihtyisi havupuun oksalla lemmenleikeissään.
      > hurskis,

      • Huomenta uuden viikon alkuun ja maaliskuun loppu käsillä.
        Kauniina alkaa tämä päivä, ei pilven hattaraa taivaalla näy, mummolaan meno päivä;)
        Elämä jatkuu kaikista harmeista huolimatta, kaksi viikkoa siitä, kun tämä häly päälle rynni, loppua ei näy.

        Noista veroista ja eläkkeistä, olen melkoisen varma, että itse olen eläkkeeni maksanut ja vielä vähän toistenkin osalle siitä mitä maksuun on otettu, en ole tarvinnut käyttää.
        En ole yhtään pahoillani, vaikka näin on, hyöty ei kaikille millään samanlaisena tule monestakin syystä.
        Kaiken sen minkä jokainen on saanut yhteiskunnalta, olen minäkin saanut, mutta verojen maksajana olen suuresti ollut, joten hyvällä mielin eläkkeeni allekirjoitan.
        Onnekseni elämä on hellästi minua kohdellut, työtä ja terveyttä olen saanut ja näin osuuteni pystynyt maksamaan ja maksan edelleen 20% eläkkeestäni.
        Työllä ja taas työllä on hankittu isolla pankkikorolla kaikki se mitä nyt on ja osuuteni eläkkeestä olen ansainnut.

        Hyvin suojassa olen, vaikka kerrostalossa asunkin hurskainen, kerran viikossa kaupassa käyn ja muutaman kerran roskapussin tyhjennään, muuten ei oven käynti saranoita kuluta.
        Sinulle on kyllä nuo pihan ihanuudet täysin nautittavissa ja lintujen seuranta siinä ohessa, minulla se vähäisempää.
        Kyllä variksia minäkin lentelevän näen risut suussa ja se on varma kevään merkki.
        Radiosta eilen kuulin, että varis on viisas lintu, joten seurasi on hyvinkin fiksua;)

        Eihän uutta jutun aihetta nyt meinaa löytää, on vain korona ja eripura mitä sekin mukanaan tuo.
        Olen hieman huolissani ihmisten mielen liikkeistä, kun tämä eristetty elämä estää ne tavalliset purkamis kohteet.
        Perheissä on varmaan lastenkin elämä erilaista kuin tavallaan.
        Yrittäväthän tuottaa telkaristakin lapsille ajankulua, mutta loppuu se into katseluunkin, liikkuvilta lapsilta.

        Minä en jaksa kiinnostua sini-sirkun tapaan avaruusasioista, en edes katso noita avaruus elokuvia, ei fantasiakaan houkuta.
        Jalat tukevasti maassa ja tässä ajassa;)

        Käsineet kädessä minäkin kaupassa asioin, yksin ja kärrien työtäminen suojan tarvitsee.
        Vara ei venettä kaada ja tunnollinen yritän olla myös ulkoilussa, tosin se aika helppoa onkin, kun vastaantulijoita ei liion näy, kyllä on aavemainen tämä kaupungin ilme.

        Noita liikenne sääntöjä olen nähnyt myös vanhempien ajajien joskus omaan tyyliinsä tekevän, sama laki ei näy velvoittavan kaikkia, siitäpä sitten joskus ikävyyksiäkin tulee.
        Nuorille olisi sitä valistusta ilman muuta jaettava, into ja näyttämisen halu on suuri.

        Makriina kerroit tuon väistämis jutun, kyllä se on todellista totta myös jalankulkijoilla, väistetään samaan aikaan ja mikäs siitä seuraa, yhteentörmäys, vauhti on vaan niin hidas ettei vahinkoa juurikaan satu, nauruksi menee;)

        Nyt aion ruveta huovutustipuja värkkäämään neulan kanssa, lopputulos arvoitus, mutta jotain joutavalla ajan kuluksi kelpaa tämäkin homma.
        Ajattelen tuota pääsiäisen aikaa, ei tarvitse leipoa mitään, jos ei oma mieliteko ilmaannu, vieraista ei pelkoa vielä silloin ainakaan.
        Ehkä se rahkapiirakka on kuitenkin tehtävä ja näin pääsiäis tunnelmaa luoda, kun se aika tulee.
        Iloa elämäänne vaikka sydän verta vuotaisi;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Huomenta uuden viikon alkuun ja maaliskuun loppu käsillä.

        Ostoskärryn aisassa me pöpöt on, se on totta. Mutta kun samoilla hanskoilla nostelet tavaroita kärryyn, pöpöt leviää tavaroihin ja sitten vielä levität pöpöt maksupäätteeseen. Eli pitäisi olla jotain muuta sen kärryn aisan suojana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostoskärryn aisassa me pöpöt on, se on totta. Mutta kun samoilla hanskoilla nostelet tavaroita kärryyn, pöpöt leviää tavaroihin ja sitten vielä levität pöpöt maksupäätteeseen. Eli pitäisi olla jotain muuta sen kärryn aisan suojana.

        sormisuojat tyhjän näpyttelijöille

    • Anonyymi

      Kevät keikkuen tulevi, ja sen huomaa! Eilinen auringon paiste on enää muisto vain, aamuun herätessä lumi peitti tienoon, ja lumiaurat jo töitä saivat.
      Niinpä aamulenkki lyheni koirulin kanssa, aamupissa nopsaan, kun nuoskalumi koiran tassuihin ja mahanaluseen tarttui ihan lumipalloiksi asti. Niitä sitten kotona on sulateltu kuuman veden alla.

      Eilinen olikin ihana päivä, kun pari lastenlasta piipahti etupihan aidan takana mummoa tervehtimässä, turvaväliä tottakai pitäen. Työpaikkansa on suljettuna, mikä antaa nuorille huolenaiheen moneen asiaan uuteen elämänvaiheeseen joutuessa. Mutta ehkäpä juttutuokiomme auttoi, kun mummolta niitä elämänohjeita kyselivät. Hyvillä mielin kuitenkin lähtivät, uskoen elämän kantavan näistäkin vaikeuksista oppien.

      Televisiota olen minäkin tuijotellut paljon, löytänyt monta ajatuksia herättäviä ohjelmia, kuten se Wuhanin koronatilanteesta kertova, järkyttävää katseltavaa, toivottomuutta kaiken keskellä. Toinen ohjelma, jonka löysin oli Imelda Marcosista kertova, millainen diktaattorin vaimo, röyhkeyttä ja kansansa varoja ryöstelevä.
      Ei ehkä kannattaisi näitä kauheuksia katsella, mutta todellisuus näissä on karua ja totuuttakaan ei pidä unohtaa.
      Tätä kirjoittaessa alkoi aurinko paistaa, valoa ja iloa kaikille antaa ja toivoa kaiken pahan keskelle. Jaksamisia ja voimia kaikille. km.

      • Anonyymi

        Näinä aikoina voisi TV:kin esittää myönteisiä ohjelmia, on kai iloisiakin dokumentteja olemassa! Kaikkialla pitäisi korostaa elämän myönteisiä puolia. Hyvää naurua tässä jokainen kaipaa.
        Rikossarjoja tulee joka kanavalta, ja harmittaa, kun niiden rikokset muuttuvat yhä raaemmiksi. Tai sitten joku juoni on niin mutkikas, että kun sitä kerran viikossa seuraa, ei enää pysy kärryillä.
        Joku jatkuva sarja on mukava seurattava, kuten kakkosen Casuality, joka tulee joka aamu klo 9 . Siinä kerrotaan sairaala-arjesta kepeällä tavalla. Siellä näkee katastrofin toisensa jälkeen ja uhrautuvia pelastustyöntekijöitä ja sairaalan väkeä, jotka raskaan työpäivän päälle jaksavat joka ilta mennä pubiin lasilliselle. Välillä sitä ajattelee, että kovin on huteraa brittiläinen talonrakennustaito, kun talot sortuvat tuon tuostakin ambulanssihenkilöstön niskaan, tai autot räjähtävät, kuten tänä aamuna 3 kolariautoa yhdessä.

        Pitää tässä yrittää työllistää itsensä tavallisiin arkiaskareisiin, ettei ihan uppoudu viihteelle,
        jollainen tämä keskustelupalstakin on! Surffailu netissä voi viedä mukanaan.

        FB:ssa eräs kaveri kuvaa joka päivä siivoustyönsä tuloksen. On jynssännyt huoneen toisensa jälkeen, pessyt verhot ja ikkunat, buunannut, pessyt huonekalujen päälliset.
        Mutta sitähän ennen vanhaan tehtiin, suursiivous, kahdesti vuodessa. Huono oli emäntä, joka ei kantanut mööpeleitä pihalle ja pessyt ja buunannut niitä juhannukseksi ja jouluksi.
        Nyt ei. Kiitos siitä.
        -Mkr.-

    • Anonyymi

      Huomenta Nojatuoliin!
      Kaunis aurinkoinen maanantai- aamu, pakkasta ollut yöllä, Taivas kauniin sininen, kevät tunnelmainen, vaan kaikkihan on nyt sekaisin.
      Meinaako muilla mennä nukkuminen pätkäiseksi, ruokahalu kadonnut, vaikka kaapit täynnä hamstrattua ruokaa. En ole itsestäni enää huolissani, mutta läheisistä, lapsi perheineen, sisarukset perheineen, jotkut ystävät. Tämäkin itsekästä, kun koko maailma on samassa huolien kehässä.. Ketään ei voi huolestuttaa, täytyy vain odottaa puhelua, kuunnella, rohkaista. Nauttia Messenger-minuuteista, hipelöidä puhelimen kylmää linssiä, rakkaita nuppusia kohden.

      Sos.media ei ole alaani, silti ymmärrän, etteivät ihmiset vieläkään halua nöyrtyä luonnon edessä. Luonnon, jonka me sodan jälkeen syntyneet sukupolvet olemme
      tuhonneet.
      Länsimaissa ei ihmisellä ole koskaan maailmanhistoriassa ollut sodan jälkeisen ajan hyvinvointia. On varallisuutta, terveyden hoitoa, valinnan vapautta, nykyään melkein rajaton sanan vapaus.

      Mihin me olemme sitä käyttäneet ?
      Jokainen voi henkilökohtaisesti punnita omia arvojaan, voisiko olla jotain mahdollisuutta muutokseen. Voisinko nöyrtyä, myöntäen ymmärtäneeni väärin,
      toimineeni väärin . Olenko unohtanut lähimmäisen rakkauden ja miten sitä voi toteuttaa epätäydellisenä, vajavaisena ihmisenä.
      Meillä on nyt aikaa miettiä odotellessamme viruksesta selviämistä. Voisimmeko jatkossa yrittää ymmärtää, mitä merkitsee sovussa eläminen. mitä merkitsee riidan haastaminen, mitä siitä hyödyn, mitä siitä seuraa,
      Tunnenko edes itseäni, kuinka sitten toista. Voinko myöntää, etten ole aina sopusoinnussa itsenikään kanssa. Pystynkö opettelemaan nöyrempää asennetta Luojaa, luontoa ja lähimmäistäni kohtaan ?
      Annetaan lähimmäisen hengittää rauhassa, elämänsä päivät. Jospa meille kaikille riittäisi tilaa ja happea.

      Tämä lyhyt pätkä lohduttaa:
      Jos vain siivet jostain saisin,
      lentäisin kuin kyyhkynen,
      kauas suojaan kiiruhtaisin,
      alta myrskytuulien.

      Antakaa anteeksi purkautuminen, yritän parantaa tapani.
      Elämässä on paljon hyviä asioita, nautitaan niistä karanteenin aikana.

      Olkoon viimeinen Anonyyminä

      • "Jokainen voi henkilökohtaisesti punnita omia arvojaan, voisiko olla jotain mahdollisuutta muutokseen. Voisinko nöyrtyä, myöntäen ymmärtäneeni väärin,
        toimineeni väärin . Olenko unohtanut lähimmäisen rakkauden ja miten sitä voi toteuttaa epätäydellisenä, vajavaisena ihmisenä." Tässä on lainaus Anonyymi klo 11.31 viestistä.

        Hyvä pohdiskeleva kirjoitus. Ihan kaikkea en näe samalla tavalla, mutta se
        ei asiaa jos on erilaisia näkemyksiä. Niihän yleensä usein onkin.
        Kun ajattelen lähtökohtiani tälle "matkalle", sitä on ohjannut suuresti joku
        muu kuin omat haluni tai tahtoni. Rajalliset mahdollisuuteni on vain tullut
        hyväksytyksi. Niissä puitteissa elämäni on mennyt. Jos nyt kokeilisi "jälkiviisautta"
        soveltaa, niin tuskinpa olisin voinut toisinkaan tehdä. Puutetta ja tiukkaa
        on elämä ollut. Niin myös monilla kanssakulkijoillani. Rikkauksia en ole saanut.
        Enkä ole edes sellaista kuvitellutkaan. Jos nyt asuinkämppäni olen saanut
        ja siitä velkani maksanut, ei se vielä ole "suurta kuormasta syöntiä." Sosiaaliturvaa
        ei silloin alussa juuri ollut, enkä ole sitä hakenut myöhemminkään. Tottahan
        se, että yleinen elintaso ja koulutusmahdollisuudet ovat korjaantuneet, mutta
        se ei ole kaikkia tavoittanut.
        En narise nykyisestä toimeentulostani. Pärjään ihan hyvin. Se tarkoittaa sitä,
        että hyväksyn sen, minkä olen duunarina aikaan saanut.
        Mitä sovussa elämiseen tulee, olen ko. anonyymin kanssa samaa mieltä. Tässä
        tilanteessa, jossa olemme, turhan suukapelin voisi ihan hyvin unohtaa. Se
        ei tietenkään merkitse sitä, etteikö omia mielipiteitään voisi esittää.

      • ynnämuu kirjoitti:

        "Jokainen voi henkilökohtaisesti punnita omia arvojaan, voisiko olla jotain mahdollisuutta muutokseen. Voisinko nöyrtyä, myöntäen ymmärtäneeni väärin,

        Korjaus po. "...mutta se ei asiaa muuta, jos on erilaisia näkemyksiä."

        Samoilla linjoilla olen kaikessa tuossa.
        Olen kotoisin maalaistalosta, siellä oli puutarha omenapuineen mansikkaaineen, oli siis TYÖTÄ lapsesta asti,
        oli maata ja metsää, mutta rahaa ei ollut,
        isä ei halunnut maataan tai metsiään myydä.
        Sillä isän pyhänä kokema tarkoitus oli antaa perintö, työpaikka yhdelle pojalleen,
        sillä jos se olisi jaettu kaikille lapsille, ei siitä ehkä olisi saanut elantoaan kukaan.

        Niinpä me koululaisetkin koetimme pärjätä melkein ilman rahaa,
        säälimme ja suojelimme äitiä ja isää, jotka olivat kokeneet sodan,
        joka vei heidän kaksi lastaan,
        molemmat poikansa sinne tykin ruuaksi moneksi vuodeksi.

        Emme kertoneet pahimpia asioita äidille, emme sitäkään,
        ettei koulussa ollut ruokailua.

        Pojat pysyivät hengissä , haavoittuivat tosin
        sekä fyysisesti että henkisesti, mutta onneksi kuitenkin palasivat kotiin.

        Vanhin poika rakastui ihanaan tyttöön, joka halusi hänen muuttavan sinne heille.
        Niinpä sitten tehtiin, ja uuden talon sinne poika ( tai mies jo silloin) rakennutti.

        Ja niin toinen poika sitten tuli kotitilan isännäksi ja
        samalla monien kunnan luottamustoimien johtoon, kuten isäkin ja eno oli ollut.

        Ihmeellistä on elämän kulku kaikissa asioissa ollut.
        Enpä nyt pitkästytä teitä enempää,
        hyvää ja kivaa illanjatkoa teille kanssakulkijoilleni toivotan. M-e.

        Ihanaa aamua, aurinko siniseltä taivaalta paistaa, olisi täydellistä tämä maaliskuun viimeinen aamu, mutta tumma varjo mukana seuraa, se ikävä korona tietoineen.
        Näyttää niin hiljaiselta tuo kadulla liikkuminen, että ihmettelen taudin leviämisestä , mutta kavala on tapansa etsiä uhrejaan.

        Noin se monasti oli kuten Miaelina kerrot, liian pieniksi tilat olisi silppuuntuneet, jos kaikille olisi yritetty elämistä järjestää, vanhin poika yleensä sen kotitilan peri, maksoi sitten osuuksia toisille, tiukalla varmaan oli kaikki.
        Tänä päivänä ei enääpieniä tiloja olekkaan.
        Muistan äitini ystävättären perheen maalla, missä paljon kävimme, aina jotakin puutteen kevennystä mukaan saatiin, vaikka pieni oli paikka.
        Kaksi lehmää, sika ja kanoja muistan olleen,taisi olla lammaskin.
        Kasvinmaata ja jokunen marjapensas ja omenapuu, hyvin vähäistä, mutta aina riitti meille kaupunkilaisille kaikkenlaista evästä, vielä naapureiltakin.
        Silloin aistittiin hyvin ihmisten hätä ja vähästäkin riitti antamista.

        Ynnämuu kerroit myös siitä elämän "uran" alkamisesta, ei ne suuria olleet perinnöt, jos oli mitään, halu selvitä sitä voimakkaampi.
        Tartuttiin työhön mitä tarjolla oli, ei ollut mahdollisuuksia valita, toimeentulo oli hankittava.
        Sitten monellekin se saatu työ jäi vakinaiseksi, siitä se elämän mahdollisuus saatiin.
        Ei ollut avustuksia minkäänlaisia, mutta kaikesta selvittiin ja mieli vieläkin hyvä siitä, että omalla työllä on toimeen tultu.
        Ehkä se oli helpompi sopeutua, kun ympärillä olevilla ihmisillä useinkin samat kuviot.

        Tuota inhimillisyyttä minä myös perään kuulutan, on ikävä havaita sen aina vaan pienemmäksi muuttuvan, kanssa kulkijoiden hätä ei tunnu koskettavan.
        Kasvamista se ihmisen elämä on loppuun saakka ja jos vähänkin jaksaa syventyä omiin tekemisiin, huomaa paljolti vajavainen olevansa.
        Mieli huomaa elämän vaikeudet ympärillä, mutta vähäiseksi jää se hyvä millä voisi helpotusta antaa, aina ei niinkään aineellista, vaan se henkinen tukeminen saattaisi uskoa antaa vaikeuksien ympäröiviä.
        Niin paljosta voin olla kiitollinen, mutta osaanko siitä apua toisille antaa?
        Ajattelemisen aihetta annoit anonyymi 11,31.

        Makriina samaa minäkin harmittelen, tuota raakuutta mitä aina ja aina vaan joka tuutista tulee, mistä löytyy esimerkki noille nuorille, kun elämän kuvana vain väkivalta.
        Minä katson paljon televisiota, mutta sivuutan kaikki rikoselokuvat ja yritän löytää muunlaisia ohjelmia hyppimällä kanavalta toiselle.
        Tuo Kotoisa ja Huvila&Huusi on sellaisia ohjelmia, joissa aina ihmettelee taitoja millä saadaan kaunista aikaan, no toki rahaakin menee;)
        Kohta ajankohta vuorossa, milloin mökkiläiset ja pihan omistajat voivat kykyjään kokeilla, minäkin täyttä päätä jo parvekkeen muutamista kukkatarhaksi suunnittelen.
        Näissä puuhissa aika kuluu ja unohtuu jopa koronan uhkat.

        Kyllä huoli työpaikoista on monellakin, lomautuksia on pakko tehdä, kun ei kauppa käy ja varmasti iso korjaus tarve tulee, kun saadaan tämä virus talttumaan, mutta on sitä rakennettu uutta ennenkin ja varmaan tästäkin selvitään.
        Tyttärenikin huoliaan kertoi, lomautus varmaan tällä viikolla ilmoitetaan ja kun kaikki elämä on työn varaan rakennettu, toimeentulosta huoli lisääntyy.
        Eihän tälle mitään mahda mummotkaan, apua sen minkä pystyy antamaa ja uskon luomista elämän jatkumiseen.

        Ei sormisuojuksia tarvita, sillä kaikki mitä kirjoitetaan on asiaa ja siitä jokainen omansa voi ammentaa, sinäkin 10,27:)
        Mitä tulee noihin suojautumisiin kaikki mitä tehdään on hyödyksi, näin uskon.
        Noita hedelmiä ja muita irrallaan olevia toki pestään kotiin tuotuna ja jokaisella on varmaan itsesuojelu vaisto sen verran kehittynyt, että osaa miettiä mikä olisi parasta.

        Nyt ihastelemaan tätä päivää ja iltaa kohti sitä saattelemaan, jotain myös aikaan saamalla;)skillan

    • Anonyymi

      Huomenta aurinkoiseen aamuun.

      Maaliskuun viimeienen pv, 2020. Haluan muistaa tämän päivän tunnelman aina, kun tästä selvitään. Taitaa suurin oppi pitkän matkan varrelta olla, että aina ihminen pelkää vääriä asioita. Pelko kuuluu ihmisluonteeseen, tulevia ei osaa aavistaa.

      Lueskelin kauempaa, SkillaN kirjoitat myönteisesti elämästä, menneistä.
      Olen usein miettinyt, meidän sodan jälkeisen sukupolven vaikeuksia, tämän päivän nuoriin. Arvelen meidän olevan sitkeämpää tekoa, mistä se sitten johtuu, en osaa vastata. Lapsesta saakka ihmiset hukkuvat tavarapaljouteen. Kalliskaan lahja lapselle, on kohta vain rojukasan lisäke. Voi, kuinka pienestä, se onnellisuuden tunne tuli lapsena, muistojen häivähdykset. Mahtuuhan paljon ikävääkin lapsuusmuistoihin, työnnetään pois mielestä. Koulutus mahdollisuudet muuttuivat ratkaisevasti 60-luvulla, joskus hieman vihlaisee, olisipa, vaan hyvin on ammatti leivän antanut, eiköhän tuo riitä eläkkeen muodossa loppumatkankin.
      Jokainen on oman pienen elämänsä kuningas/kuningatar, elämä on muokannut muotoisekseen. Elämäkertoja lukenut, en enää jaksa aloittaa, ovat liian paksuja. Kertomalla mielipiteensä, ajatuksensa, se on mielipiteiden vaihtoa.
      Toisen ihmisen ajatuksia ja vaikutteita ei ole koskaan oikeutta arvailla, julistella kovaäänisesti, se on synneistä suurin, näin olen matkani varrella päätellyt. Toiset saavat olla eri mieltä siitäkin asiasta, mielipiteeni pidän siltä osin vaieten.

      Ostoskekukset ovat nyt hiljenneet, ostosparatiisit tyhjiä. En ole koskaan pitänyt nykyisestä kauppojen melko rajattomasta tavaratarjonnasta, merkkiä sitä ja tätä. Kun haluan villatakin, en hae merkkiä, vaan päälleni sopivaa, jossa väri, muoto ja laatu miellyttää. Joskus kaupoissa suorastaan hermostuttaa paljous, aiheuttaa niissä ostosparatiiseissa pakollista viipymistä.

      Lähiruokakauppa on auki kellon ympäri. Nuoret eivät voi ymmärtää aikaa, kun työpäivä oli 8.30-16.30 ja kaupat menivät kiinni klo 17.00. Lauantaina oltiin töissä klo 13.00 ja kaupat menivät kiinni klo 14.00. Juoksemalla ehti juuri ennen sulkemista kauppaan. Kioskien edessä oli pitkät jonot, se oli pikku kioskien loiston aikaa. Ei siinä vaatekaupoille ollut aikaa, kun illalla pesi, oli aamulla puhdasta päälle. Onhan tuota aina riittävästi ollut päällä, kukkarolleni sopivan hintaistakin. Ennen ommeltiin ja neulottiin kaikki itse, muun kiireen lisäksi, nyt olisi aikaa, vaan ei enää kiinnosta. Kaapissa on riittävästi, loppu elämäksi.

      Aamupuurot ja kahvit juotu ajat sitten, pesukone päälle. Tänään täytyy lähteä lenkille, kun vielä saapi, muuten hajoaa.

      Kuukauden päästä on lehti jo puissa, kevät pitkällä. Aurinkoista päivää kaikille. M-lena

      • Anonyymi

        Oletko Marjalena?

      • Kovin on nostalgisia muistelmia menneistä, mutta noin se meni kuin kirjoitit.

        Olimme itseasiassa ihan samanlaisia nuoria kuuskytluvulla kuin aikaisemmat ja myöhäisemmätkin sukupolvet. Halusimme näyttää sieviltä ja muodikkailta kun lähdimme kylille tai lavatansseihin. Niin, ero oli vain siinä, että valmista ei ostettu kun ei ollut mistä ostaa, mutta Ajan sävelen ja Suosikin kuvista jäljensimme omilla neulepuikoilla tai ompelukoneilla kopiovaatteita ; )

        Uusin Hollannissa vaatekaappiani. Nyt ei ole tarvetta vaatteilla koreilla joten jäävät odottamaan parempia aikoja.

        Korvessa harmaa päivä joten jäätanssit on tältäpäivää tanssittu. Olin eilen iloisella tuulella kampaamoreissun jälkeen. Hiukset lyhenivät 20 cm ja niihin lisättiin kaunis vaalea hieman punertava sävy. Uudesta ilmeestä hullaantuneena tein mökillä tanssivideon rannan jäällä.
        Sitä levitin italialaisen poliisien tanssivideon ohella faceen.

        Tällainen harmaa päivä on sopiva askarteluun. Tein jo viime keväänä keramiikassa nojatuolimuotit minimaailman asukkaille, ne pitäisi verhoilla. Siinä voisi olla tämän päivän haaste.

        Lumisade alkoi juuri ; ( tykkään auringosta.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Kovin on nostalgisia muistelmia menneistä, mutta noin se meni kuin kirjoitit.

        Minä luulin, että kampaamot ovat karanteenissa. Minun olisi pitänyt mennä kuukausi sitten kampaajalle, mutta en kerinnyt ennen tätä eritykseen määräämistä, Tukkani on todella kampaajan kaipuussa. Ainoa lohtu on, ettei minua nyt oikein kukaan näe tässä stailingissa, mutta peiliin vilkaiseminen aiheuttaa väristyksiä. Huoh.
        Yöllä jo luulin koronan iskeneen, kun vilunväreet pitivät minut hereillä kahden peiton alla. Olin ihan jäähtynyt, ja mietin, millaisia ne oireet siis ovat. Puolen yötä palelin, sitten meni tunne ohi, ja jouduin heittämään lisäpeitteen pois. Mikä lienee ollut syynä jäähtymiseen.
        Ei asunto ollut sen kylmempi kuin yleensäkään.
        Ei satanut lunta tänne eristettyyn maakuntaamme. Pakkasta oli jokunen aste, mutta kevät varmaan nyt voittaa. Kuulemma aiheettomia rajanylitysyrityksiä on ollut aamuruuhkassa. Ehkä yrittäjät olivat kotimaisia turvapaikanhakijoita. Paperittomia. Kuulleet, että turvapaikanhakijat on aina otettava vastaan, Ohisalon luvalla.
        Nyt hernesopan tekoon.

        Niinpä äsken lähetin Seniorihoivan miespuolisen avustajan sitten ruokaostoksille. Listan ja plussakortin rahoineen olin laittanut valmiiksi jo ennen, ja selitin etten kutsu sisälle nyt, vaan asiointi on nyt ovelta ovelle.

        Henkilö, joka käy monen luona, ja eri kaupoissakin, on liian iso tartuntariski tämän ikäiselle. Hyvin hän sen ymmärsi, tuo ruuat ovelle, ja vie roskapussit mennessään.

        Mukavasti on päivä alkanut, sienikeitto on suunnitelmissa, jahka nyt tuo lähetti on toimituksensa tuonut. Kylmyyttä valitti edellinen kirjoittaja, kyllä pikku pakkanen ulkona on tuntunut huone lämpötiloissa täälläkin.

        TV tuolissa jos istuu kauemmin vedän jo vilttiä jaloilleni 😊
        Ikävältä tuntuu seurata näitä karanteeniohjeita, kun normaalisti olisin keittänyt kahvit ruokakuskille ! Eipä auta kuin seurata ohjeita, ja iloita kevään edistymisestä,..kunhan taas lämpökin palaa takaisin.

        Kodin onnenhetkiä vaan riittämiin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä luulin, että kampaamot ovat karanteenissa. Minun olisi pitänyt mennä kuukausi sitten kampaajalle, mutta en kerinnyt ennen tätä eritykseen määräämistä, Tukkani on todella kampaajan kaipuussa. Ainoa lohtu on, ettei minua nyt oikein kukaan näe tässä stailingissa, mutta peiliin vilkaiseminen aiheuttaa väristyksiä. Huoh.
        Yöllä jo luulin koronan iskeneen, kun vilunväreet pitivät minut hereillä kahden peiton alla. Olin ihan jäähtynyt, ja mietin, millaisia ne oireet siis ovat. Puolen yötä palelin, sitten meni tunne ohi, ja jouduin heittämään lisäpeitteen pois. Mikä lienee ollut syynä jäähtymiseen.
        Ei asunto ollut sen kylmempi kuin yleensäkään.
        Ei satanut lunta tänne eristettyyn maakuntaamme. Pakkasta oli jokunen aste, mutta kevät varmaan nyt voittaa. Kuulemma aiheettomia rajanylitysyrityksiä on ollut aamuruuhkassa. Ehkä yrittäjät olivat kotimaisia turvapaikanhakijoita. Paperittomia. Kuulleet, että turvapaikanhakijat on aina otettava vastaan, Ohisalon luvalla.
        Nyt hernesopan tekoon.

        Tämä vilukissa on siis Makriina, joka ei ikinä muista kirjautua, kun se on tehtävä joka aamu. Aikaisemmin olin pysyvästi kirjautuneena, mutta jonkun uusinnan jälkeen en ole enää onnistunut siinä.
        Minä olen niin tapoihini pinttynyt, että en opi enää mitään uutta. Sen huomaan esimerkiksi Facebookissa, kun yritän lähettää sinne valokuvan, Joskus onnistun, useimmiten en. Ja enhän minä muista, miten se onnistuminen tapahtui.
        On olemassa ikäihmisille tarkoitettu neuvontapalsta "Enter". En ole perehtynyt sen sivuihin. Onkohan kukaan muu?
        Miten se onkin, että nuoret jo lapsesta asti osaavat ja pystyvät käsittelemään tietokonetta ja kännykkää ihan eri tavalla, kuin tällainen fossiili? He puhuvat ja kommunikoivat sujuvasti englannilla jo ennen teini-ikää. Se oli ainakin minun kohdallani mahdotonta niinä aikoina, koulussa luettiin saksaa.
        Yksi lapsenlapseni on pelannut tietokonepelejä ulkomaalaisten vastapelureiden kanssa alakouluikäisestä alkaen. Englantia oli opittava, että peli sujuisi. Kyllähän sitä oppii, kun joutuu sitä käyttämään.
        Hyvää päivänjatkoa!

      • Makriina2 kirjoitti:

        Täällä korvessa palvelut pelaa vielä ja kuten kampaajani sanoi niin kauan hän palvelee kuin on asiakkaita ja on turvallista. Tilasin ajan jo alkukuusta ja jännäsinkin onko auki. Oli pakko leikata, liian hauraita olivat latvahiukseni ja väri haalistunut. Uusi väri piristi kummasti. Nyt selviän syksyyn. Tietenkin läheinen kontakti syntyy kun mm. tukkaa pestään. Tunsin pesutilanteessa pisaroita kasvoillani säpsähdin ja kun asetuin takaisin tuoliin sipasin käsidesiä huuliin ; ) Kasvomaskia ei voi pitää käsittelyn aikans se nimittäin kiinnitetään korvien taakse ja kastuu ja haittaa työskentelyä.

        Korvessa paraikaa kova myrsky ja lumipyry. Näpertelin yhden pienen tuolin minimaailmaan. Ruoanlaitosta on tullut picknikkien ohella yksi päivän kokokohdista. Tänään jauhelihapihviä, bataattilohkoja, salaattia ja kotihilloja.
        Yksi vaara tietty noissa ulkopicknikeissä on kun pitää olla aina jotain hyvää kahvin, teen tai kaakaon kanssa.

        Kauppateissut teen nopeasti, käytän kasvomaskia ja suojahanskoja. Olen huomannut, että saan tuijotuksia sillä hyvin harva täällä vielä käyttää kasvosuojainta.

        Korvessa jäljiteltiin ensimmäiset koronatapaukset koronatartuntaketjun kautta. Nämä viiruksen kantajat eivät itse ilmoittautuneet vaan heidät pyydettiin testiin ja samalla saatiin kaksi uutta viiruksen kantajaa kiinni.

        Tuntui pahalta lukea, mutta liekö olleet oireettomia. Luonnollisesti heti alkoi hurjat huhut, joita paikallinen terveysviranomainen joutui tänään oikomaan lehdessä.

        Ei ole enää puhdasta Kainuuta, jossa tuntisi olevansa herran kukkarossa, mutta näin on tyytyminen.

        Hyvä, että jäljittivät ne viruksenkantajat. Moni kansalainen varmasti ajattelee, että eihän se minuun osu, vaikka kansanjoukossa kuljinkin. Tuo salaaminen on pahinta. Luulisi, että sitä syöksyisi testiin äkkiä, jos alkaisi pelätä kantavansa virusta .
        Meitä on moneksi.
        - Mkr. -

        Jos rikkoo karanteeneja ja sillä vielä meuhkaa palstoilla , saakin syyllistää !

        Kainuun kampaaja tallaa Suomen ja koko maailman terveysviranomaisten yli, että jollain kainuun ämmällä olisi tukka hyvin vaikka muut kuolisivat sen takia. Johan siellä pelattiin venäläistä rulettia hollantilaisen karanteenin suhteen.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Täällä korvessa palvelut pelaa vielä ja kuten kampaajani sanoi niin kauan hän palvelee kuin on asiakkaita ja on turvallista. Tilasin ajan jo alkukuusta ja jännäsinkin onko auki. Oli pakko leikata, liian hauraita olivat latvahiukseni ja väri haalistunut. Uusi väri piristi kummasti. Nyt selviän syksyyn. Tietenkin läheinen kontakti syntyy kun mm. tukkaa pestään. Tunsin pesutilanteessa pisaroita kasvoillani säpsähdin ja kun asetuin takaisin tuoliin sipasin käsidesiä huuliin ; ) Kasvomaskia ei voi pitää käsittelyn aikans se nimittäin kiinnitetään korvien taakse ja kastuu ja haittaa työskentelyä.

        Korvessa paraikaa kova myrsky ja lumipyry. Näpertelin yhden pienen tuolin minimaailmaan. Ruoanlaitosta on tullut picknikkien ohella yksi päivän kokokohdista. Tänään jauhelihapihviä, bataattilohkoja, salaattia ja kotihilloja.
        Yksi vaara tietty noissa ulkopicknikeissä on kun pitää olla aina jotain hyvää kahvin, teen tai kaakaon kanssa.

        Kauppateissut teen nopeasti, käytän kasvomaskia ja suojahanskoja. Olen huomannut, että saan tuijotuksia sillä hyvin harva täällä vielä käyttää kasvosuojainta.

        Korvessa jäljiteltiin ensimmäiset koronatapaukset koronatartuntaketjun kautta. Nämä viiruksen kantajat eivät itse ilmoittautuneet vaan heidät pyydettiin testiin ja samalla saatiin kaksi uutta viiruksen kantajaa kiinni.

        Tuntui pahalta lukea, mutta liekö olleet oireettomia. Luonnollisesti heti alkoi hurjat huhut, joita paikallinen terveysviranomainen joutui tänään oikomaan lehdessä.

        Ei ole enää puhdasta Kainuuta, jossa tuntisi olevansa herran kukkarossa, mutta näin on tyytyminen.

        Ei koronavirus tee ketään likaiseksi. Loukkaavaa määritellä alueita sen mukaan. Thaikut sanovat eurooppalaisia turisteja likaisiksi, vaikka sieltä maailman kolkalta on tämäkin tappaja peräisin. Kyllä sinne kainuuseenkin turistit on tervetulleita rahaa tuomaan ja taas sieltä on kauaskin reissattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, että jäljittivät ne viruksenkantajat. Moni kansalainen varmasti ajattelee, että eihän se minuun osu, vaikka kansanjoukossa kuljinkin. Tuo salaaminen on pahinta. Luulisi, että sitä syöksyisi testiin äkkiä, jos alkaisi pelätä kantavansa virusta .
        Meitä on moneksi.
        - Mkr. -

        Miten niitä viruksia enää voi jäljittää, kun tartuntalähteitä on niin paljon. Kuulostaa melkein ajojahdilta ja ensimmäiset seudulta voi tulla melkein vihan kohteiksi. Eteläpohjanmaalla oli kehotettu terveyskeskuksessa olemaan hiljaa testeistään sen takia.

    • Kävin päivällä ulkoilemassa, tuuli kävi. Juuri, kun tulin takaisin alkoi lunta satamaan. Satanut jo pari tuntia.
      Ei siellä montaa kulkijaa näkynyt.
      Luin tuossa, että Ruotsista on ruokaa kyselty. (Snellmanilta) Siellä on huoltovara vain 50% , kun se meillä on 80%.
      Eipä olisi uskonut.

    • Anonyymi

      Olipa kova lumisade iltapäivällä! Vein jo lumikolan pois, kauas aittaan, ajattelin, että ei sitä tänä keväänä enää tarvita, mutta kyllä vaan olisi tarvittu!
      Sain kyllä sitten harjalla vähitellen nuo laatat puhtaaksi.

      Skillan kertoi, että hän ei pidä mistään fantasiaelokuvista, jossa mielikuvitusta on vähän liikaa! Itselläni on sama, kyllä elokuvan pitää perustua todellisiin asioihin,
      mielikuvitusta saa kyllä käyttää, eihän ne muuten synny!

      Esim. Mika Valtarin kirjat ovat miellyttäviä, kerronta tempaa mukaansa!

      Aurinko tuli esiin ja niin kirkkaana paistaa tänä maaliskuun viimeisenä päivänä.
      Hyvää huhtikuuta,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Täällä heitteli vain harvaan lenteleviä lumihattaroita. Maahan valkoista ei
        jälkeä jäänyt. Lämmintäkin oli muutamia asteita.
        Roskiskeikan yhteydessä vähän jaloittelin, siinä varsinainen "työni."
        Lueskelua koetin pitkin päivää harrastaa ja väliin nokosia, kun silmäni
        lupsahteli kiinni. Kyllä minulla näyttää tämä lahjakkuuteni - unenlahjani - toimivan. Oikeastaan hyvähän sekin, katkaiseehan se harmittavat,
        turhat ajatukset:)) Hyvää jatkoa teille! Terveisin ynnämuu.

        Huomenet nyt hyvin talvisissa merkeissä, aurinko kyllä paistaa, mutta maa on valkoisena ja aurat jyrräävät.
        Näin aprillipäivän kunniaksi teki puhtaan valkean maiseman, tämä säitten haltija.

        Kyllähän se lepo näin "nuorille" on kuin rahaa pankkiin pistäisi, sellainenkin sanonta on olemassa, kai se pätee myös eläkeläisille;)
        En oikein osaa ajatella, miten nämä päivät niin nopsaan kuluvat, mitään suurempaa tekemistä ei tarvitsekaan.
        Onhan tuota jotain aikaan saanut, kun melkoinen laatikollinen neuleita on syntynyt, mihin niitä laittaisi, ehkä joulun aikaan sitten tarvitsevia löytyy.

        Neeassa ,kyllä mielikuvitus tai sanoisiko unelmointi sopii minullekin, mutta nuo avaruuteen liittyvät ovat minun ulottomuuksissa.
        Harvoin elokuva aivan totuudellisesti toimii, mielikuvia lisäksi.
        Täytyy sanoa, että mielikuvia kirjoittajilla ja tuottajilla riittää, jotain sitten jätetään myös katsojan mielikuvien varaan, hyvä niin.

        Minulla on tilattu kampaaja pääsiäisen jälkeen, saa nähdä onko silloin vastaanottoa.
        Yksinhän siellä tuolissa, ainakin minun kampaajalla istutaan, jos suojaukset sen muut on käytössä, eiköhän onnistu.
        Juuri tänä aamuna luin lehdestä, että paikkakunnallani tehdään soittokierros yli 70 vuotisille, kartoitetaan vointia.
        Tuntuu joskus vähän ylimenevältä nämä hommat, luulisi jokaisen tietävän toiminnat ja ne toteuttavan, en vähättele vaaraa, mutta hieman pienemmin voisi näitä estoja ja uhkia mainostaa.
        Tottelemattomuus on huono tapa nuorilla, kuin vanhoillakin.

        Meillä on nämä varmuusvarat hyvin huomioitu, sekin viisautta, sen pahan ajan tullen, pitäisi kaikilla pieni kuiva varasto oltava.
        Olen ajatellut, että jos vesihuolto ja sähkö ei pelaisi, olisi jo hätä toista luokkaa.
        Nyt voimme omalta osaltamme hoitaa pesut ja muut tarvittavat hommat, ruokaakin on helppo tehdä, kun hellat pelaa ja aika kuluu median touhuja seuraten, mitä jos näin ei olisi?

        Makriina älä murehdi, täällä toinen muistamaton, vaikka kuinka ohjeita annetaan, ei onnistu kuvien sun muun laitot ja Fase onkin niin kovin sekava, johtuneeko koneestni vai siitä, että sinne niin paljon tulee viestejä.
        Jos kadotat jonkun haluamasi, ei sitä heti kohta löydä takaisin, se kysyy kärsivällisyyttä liian kanssa ja usein käynkin vain vilkaisemassa tarjonnan.
        Olenhan jotakin saanut näkyviin kuvistani, lähinnä käsitöitä olen sinne laittanut, muutamia tauluja myös.

        Miaelina, eihän nuoret meinaa todeksi uskoa näitä meidän nuoruuden aikoja, niin paljon on maailma muuttunut.
        Olisi oikein hyvä, että historiaa kerrottaisiin, ehkä olisi helpompi suhtautua tähän päiväänkin.

        Kaupassa olen käynyt keskimäärin kerran viikossa ja toimin kaikkien ohjeistuksien mukaan ja omaa ajattelua koitan mukaan sekoittaa ja välttää vaaraa.
        Lenkillä olen käynyt ja siinä en näe mitään taudin kulkuun vaikuttavaa, kun en kenenkään kanssa jutustele.
        Olen kyllä huomannut tässä ikkunan edessä istuen, miten samat henkilöt joka päivä kauppaan menevät, siis minun ikäiseni, en ymmärrä heidän ajatteluaan.
        Ihmisille on annettu ajattelun mahdollisuus, jos sitä ei osaa käyttää samalla tapaa toisten kanssa, minkäs sille voi.
        Tauti leviää ja harmia tulee, hyvä jos jotain edes jokainen itse tekisi.

        No taas yhtä tauti kerrontaa, mutta sehän on päivän aihe vielä kauan, vaikka kuinka varotaan ja oikein toimitaan, samalla yriteään toitottaa, ettei aiemmin olleita flunssia kummenpaa ole tämäkään tauti kuolleisuuden suhteen.
        Vietetään nyt kaikki sellainen huhtikuun ensimäinen päivä ja jatkossa lisää, ettei vaaranneta itseämme , emme toisiamme, ohjeita noudattaen tauti taltuu.

        Vaikka kuinka pinnistelen, en keksi hyvää aprillipilaa. Vanha kunnon "pjhallasi on kirahvi" ei oikein taida onnistua näin virtuaalisesti, ja koronasta ei ole korrektia pilailla. Kuulemma eivät lehdetkään julkaise aprillipilaa, sanoi Kympin Uutiset eilen.
        Yöllä oli tullut lunta! Luulin sitä aprillipilaksi, mutta ei - ihan oikeaa lunta nurmikon päällä. Ihmeellinen näky tänä talvena.
        Tapahtumaköyhää on vangitun elämä. Kummasti siitä kuitenkin pitää kiinni, eikä pyri ihmisvilinään. Luin jonkun lääkärin lohduttavaksi tarkoitetun lauseen, että on taudista iäkkäämmätkin tervehtyneet, jopa yksi kahdeksankymppinenkin. Puhui varmaan omista potilaistaan, ei koko Suomen tilanteesta . Minä en kumminkaan lohduttautunut yhtään.
        Poikani oli käynyt ihan laillisilla asioillaan isossa ostoskeskuksessa ja sanoi, että eihän siellä näkynyt muita asiakkaita missään. Vain narkkarit notkuivat vakituisilla paikoillaan.
        Onko huhtikuu ensimmäinen kevätkuukausi, vai joko kevät alkaa maaliskuussa? Joka tapauksessa tintit taitavat jo lauleskella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenet nyt hyvin talvisissa merkeissä, aurinko kyllä paistaa, mutta maa on valkoisena ja aurat jyrräävät.
        Näin aprillipäivän kunniaksi teki puhtaan valkean maiseman, tämä säitten haltija.

        Kyllähän se lepo näin "nuorille" on kuin rahaa pankkiin pistäisi, sellainenkin sanonta on olemassa, kai se pätee myös eläkeläisille;)
        En oikein osaa ajatella, miten nämä päivät niin nopsaan kuluvat, mitään suurempaa tekemistä ei tarvitsekaan.
        Onhan tuota jotain aikaan saanut, kun melkoinen laatikollinen neuleita on syntynyt, mihin niitä laittaisi, ehkä joulun aikaan sitten tarvitsevia löytyy.

        Neeassa ,kyllä mielikuvitus tai sanoisiko unelmointi sopii minullekin, mutta nuo avaruuteen liittyvät ovat minun ulottomuuksissa.
        Harvoin elokuva aivan totuudellisesti toimii, mielikuvia lisäksi.
        Täytyy sanoa, että mielikuvia kirjoittajilla ja tuottajilla riittää, jotain sitten jätetään myös katsojan mielikuvien varaan, hyvä niin.

        Minulla on tilattu kampaaja pääsiäisen jälkeen, saa nähdä onko silloin vastaanottoa.
        Yksinhän siellä tuolissa, ainakin minun kampaajalla istutaan, jos suojaukset sen muut on käytössä, eiköhän onnistu.
        Juuri tänä aamuna luin lehdestä, että paikkakunnallani tehdään soittokierros yli 70 vuotisille, kartoitetaan vointia.
        Tuntuu joskus vähän ylimenevältä nämä hommat, luulisi jokaisen tietävän toiminnat ja ne toteuttavan, en vähättele vaaraa, mutta hieman pienemmin voisi näitä estoja ja uhkia mainostaa.
        Tottelemattomuus on huono tapa nuorilla, kuin vanhoillakin.

        Meillä on nämä varmuusvarat hyvin huomioitu, sekin viisautta, sen pahan ajan tullen, pitäisi kaikilla pieni kuiva varasto oltava.
        Olen ajatellut, että jos vesihuolto ja sähkö ei pelaisi, olisi jo hätä toista luokkaa.
        Nyt voimme omalta osaltamme hoitaa pesut ja muut tarvittavat hommat, ruokaakin on helppo tehdä, kun hellat pelaa ja aika kuluu median touhuja seuraten, mitä jos näin ei olisi?

        Makriina älä murehdi, täällä toinen muistamaton, vaikka kuinka ohjeita annetaan, ei onnistu kuvien sun muun laitot ja Fase onkin niin kovin sekava, johtuneeko koneestni vai siitä, että sinne niin paljon tulee viestejä.
        Jos kadotat jonkun haluamasi, ei sitä heti kohta löydä takaisin, se kysyy kärsivällisyyttä liian kanssa ja usein käynkin vain vilkaisemassa tarjonnan.
        Olenhan jotakin saanut näkyviin kuvistani, lähinnä käsitöitä olen sinne laittanut, muutamia tauluja myös.

        Miaelina, eihän nuoret meinaa todeksi uskoa näitä meidän nuoruuden aikoja, niin paljon on maailma muuttunut.
        Olisi oikein hyvä, että historiaa kerrottaisiin, ehkä olisi helpompi suhtautua tähän päiväänkin.

        Kaupassa olen käynyt keskimäärin kerran viikossa ja toimin kaikkien ohjeistuksien mukaan ja omaa ajattelua koitan mukaan sekoittaa ja välttää vaaraa.
        Lenkillä olen käynyt ja siinä en näe mitään taudin kulkuun vaikuttavaa, kun en kenenkään kanssa jutustele.
        Olen kyllä huomannut tässä ikkunan edessä istuen, miten samat henkilöt joka päivä kauppaan menevät, siis minun ikäiseni, en ymmärrä heidän ajatteluaan.
        Ihmisille on annettu ajattelun mahdollisuus, jos sitä ei osaa käyttää samalla tapaa toisten kanssa, minkäs sille voi.
        Tauti leviää ja harmia tulee, hyvä jos jotain edes jokainen itse tekisi.

        No taas yhtä tauti kerrontaa, mutta sehän on päivän aihe vielä kauan, vaikka kuinka varotaan ja oikein toimitaan, samalla yriteään toitottaa, ettei aiemmin olleita flunssia kummenpaa ole tämäkään tauti kuolleisuuden suhteen.
        Vietetään nyt kaikki sellainen huhtikuun ensimäinen päivä ja jatkossa lisää, ettei vaaranneta itseämme , emme toisiamme, ohjeita noudattaen tauti taltuu.

        Kaikkea ei voi samalla kertaa tuoda, jos matka on aika pitkä.
        Minä teen sen pyöräillen, sillä pyörässä raskaatkin mantelimaitolitrat, kaali, vesimelooni ja vihannekset kulkevat mukana kevyesti, sen huomasin eilenkin.

        Tänään hain vielä kananmunia 15 kpl ja marjapakasteita sekä pussillisen omenoita.
        Ostin kyllä hiljattain omppuja, hyvän näköisiä ja kypsiä, mutta kuudesta omenasta jouduin heittämään pois kaksi, sillä ne olivat keskeltä pilaantuneita, ruskeita.

        Muita tarveaineksia onkin kaappi jo täynnä. M-e.

    • Hyvää keskipäivää Korvesta. Luin kahviaamiaisella Korven Sanominta toimittaja  Sepo Turusen kolumnin....Muuttuuko ihminen. Otteita siitä....

      "Tähän asti korona on muuttanut ihmisten käytöstä kahteen suuntaan.  Samalla kun jotkut ovat heränneet yhteis-ja omakohtaiseen vastuuseen, jotkut keskittyvät vain omaan hyväänsä ja löytävät syntipukkeja ja syyllisiä kaikkialla, mihin silmänsä kääntävät. Itseasiassa tämä kahtalaisuus näkyy meissä itse kussakin. Tahdomme auttaa, mutta samaan aikaan turvaamme omaa elämäämme tyhjentämällä kauppojen hyllyt makaroneista ja vessapapereista.

      "Kärsimys ei jalosta ketään ja kärsimys kärjistää ihmissuhteita."

      Näin olemme siirtynneet huhtikuun ensimmäiseen päivään. Luin yhden aprillipilan faceryhmästä, joka oli mielestäni hauska.

      -Kello 12.00 Alkot pistävät ovensa kiinni kahdeksi kuukaudeksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi.-

      No, itsellä viimeinen lääkekuuripäivä/kymmenestä ja sen jälkeen vielä pari päivää karanteeria alkoholista. Josko lauantaisaunajuomaksi ottaisin kylmää valkkista, jos ne Alkot ovat auki ; )

      Korvessa talviset maisemat, kylmä tuuli ei innosta ulkoliikuntaa, joten pysyn sisähommissa.

      Tänään ehkäpä minimaailman huoltotöitä.

    • Eilinen lumi on vielä maassa.
      Tuota tiedotustilaisuutta tuossa katselin.
      No en malta olla kertomatta, että kesken kaiken sain mukavan videon ´´vatsappiin.´´
      Pojantytär käynyt ultrassa, terve poikahan sieltä tulossa.
      Pojanpojalla on tytär, kesällä täyttää vuoden, että sitten on kumpaakin lajia seuraavassakin sukupolvessa.
      Hieman olen huolissani, kun hän on hoitotyössä.
      Kas, aurinko tulee esiin, pitänee pieni lenkki tänäänkin tehdä.

      • Anonyymi

        Paljon onnea tulevasta lapsenlapsesta! Elämä kulkee eteenpäin kaikesta kaaoksesta huolimatta.
        Jos raskaus saattaisi vaarantua, eiköhän odottava äiti voida siirtää turvallisempiin töihin, luulisin.

        Kiitos kaunis. Onneksi hällä on kesälomaa ennen äitiyslomaa, hän voi sitten jäädä työstä pois aika pian.
        Ulkona juuri kävin, paikoin osui raaka tuuli.

    • Anonyymi

      Eliaanalle onnittelut tulevasta lapsenlapsenlapsesta, käsitin että olet jo ennestäänkin isomummi . Nyt on alkuvuodesta ollut lehtitietojen mukaan kasvua syntyvyydessä, jospa vauvabuumi jatkuukin pidempään, tuollaiset uutiset ovat toivoa antavia, kerrassaan ihania. Meidän ensimmäinen lapsenlapsi on nyt 21, opinnot hyvässä vauhdissa, toivottavasti aikanaan saamme mekin olla isoisovanhempia. 13-vuotias tyttärentytär laittoi meille kuvan nalleikkunastaan. Etäkoululainen sommitteli ikkunaansa nallet riviin ja moikkauskyltin mukaan ohikulkijoita ilahduttamaan. Minäkin innostuin laittamaan ikkunalaudalle pehmokoiran ja lampaan katselemaan ulos.

      Meille antoivat lapset ukaasin olla käymättä lainkaan kaupassa, itse ovat käyneet ja nyt sovittiin kaupalta kotiintuonti. Minullakin tukka alkaa olla pois mallistaan , saattaapa vaikka harmaantuakin, kun ei tehdä värihuuhtelua pitkään aikaan. Minulla on kevytväri, joka kuluu luonnollisen tasaisesti pesuissa, ei tule juurikasvua. Ponnarille kohta vaan, ja pannalla pois kasvoilta, eipä tässä ole mitään menojakaan, joissa pitäisi olla edustava. En tilaa silmälääkäriäkään, ei mitään erityistä ongelmaa nyt olekaan näkemisessä. Otin pitkästä aikaa esille ompelukoneen, ja piti ihan ohjekirjasta tarkistaa langan pujotus ja ompeleet, olen niin vähän tätä uutta käyttänyt. Tai mikä uusi tämäkään, viisi vuotta ainakin, mutta harvoin käyttäessä ei ole painunut toiminnot automaattisena mieleen, kuten vanhassa palvelijassani Husqvarnassa. Siitä mokomasta meni yksi sellainen osa rikki, jota ei voinut korjata ja jouduin hyvästelemään kummivanhempien ostaman häälahjani. Aion uusia kaikki nuhraantuneet kankaiset pannulappuni, minulla on vielä äidin peruina paljon ihanan nostalgisia kankaanpaloja 70-luvulta, iloisen värikkäitä kukkakuoseja. Laitan eristyskerroksen väliin, nämä kankaiset on helppo pestä koneessa. Lasten ja lastenlasten virkkaamat hellyttävät patalaput olen ripustanut pieneen naulakkoon ja otetaan käyttöön erityistilanteissa. Minulla on myös 1990-luvulla Tallinnasta ostettuja pellavakankaita, mietin niille käyttöä. Ehkä ompelen ainakin laudeliinoja, voi antaa lahjaksikin.

      Skillan sanoit, että korona on kuin varjo. Minullekin on muutaman aurinkoisenakin aamuna tullut sellainen varjon tunne mieleen. : mitä meillä on edessä ? On myös lohdullisia uutisia, että rajoitukset ovat tepsineet, tauti ei ole levinnyt räjähdysmäisesti. Mutta ollaan vasta alkuvaiheessa, ja pitäisi keksiä pian rokote, muuten virus jää kiertämään ties miten pitkäksi aikaa. Lääkkeistäkin on jotain ounasteluja, mutta ei vielä läpimurtoa. Pidetään huolta itsestämme, meidän tehtävä on nyt pysyä karanteenissa , että ei syntyisi liian isoa kuormitusta kerralla sairaanhoitoon. Kesän alussa viimeistään on työelämän alettava rullaamaan, eihän muuten kansanterveyteenkään ole resursseja, saati muuhun. Meidän koululaiset jo toivovat, että pääsisivät kouluun ja kaverien kanssa olemaan. Ehkä ensi syksynä osaavat Suomen koululaiset arvostaa lähiopettamista open äänellä ja persoonalla ja joka koulupäivä tarjottavaa hyvää monipuolista lounasta.

      Voikaa hyvin !

      Ramoona

      • Anonyymi

        Kyllä kouluakin jo kaivataan, vaikka ei etätyötä tekevät vanhemmat koululaisestaan paljoa tiedä. Tytär kertoi: "Tuollahan hän on omassa huoneessaan tietokoneensa kanssa, hänellä on koevikko menossa. Mutta lounaan laitto on nyt tullut arkipäiviinkin, tuonikäinen poika tarvitsee tuhdin lounaan!"
        Ja toisen perheen pojan pianotunnitkin ovat nyt verkossa, joten tottumista hänelläkin on.

        Voidaan hyvin, eikö niin! Terveisin Miaelina.

        Avustajani kävi kaupassa ja toi niin ison lohifilen, että piti valmistaa muutama ruokalaji siitä. Loput meni pakastimeen soppa-aineeksi, osan graavasin ja tänään tein graavista lohihyytelöä.
        Se käy perunan kanssa ateriasta, ja on Maalahden limpun päällä myös hyvää.
        Nythän suositellaan kuonokoppaa ikäihmisten henkilökunnalta, ei tuolla eilen ollut edes suojakäsineitä. Samoin kaupassa itse käyvillä pitää olla hengityssuoja tai huivi
        myöskin, varmaan hyvä idea.

        Eipä tässä muuta kuin pikaista käyntiä ulkona, keittiöpuuhat vei suurimman osan ajastani. Ilta onkin nyt vapaa, pitänee katsoa tv-ohjelmat!

        Iloiset terveiset ja pysykää terveinä!

        "Suojamaskin käyttö ( tai ei ) on henkilökohtainen oma päätös."

        ”Jokainen tekee henkilökohtaisessa elämässään päätöksen suojamaskin käytöstä.”

        Pekonen sanoi, että suojamaskien käytöstä on arkielämässä kahta koulukuntaa, eikä hän voi ohjeistaa ketään henkilökohtaisessa elämässä käyttämään tai olla käyttämättä suojamaskia.

        – Jokainen tekee itse sen päätöksen, käyttääkö sitä maskia vai ei.

        Kotihoidon osalta Pekonen sanoi, että normaaleihin työkäytänteisiin suusuojat eivät varsinaisesti kuulu.

        – Siksi varmastikin kuntien varautuminen tilanteeseen on osaltaan ollut puutteellista tai heikkoa.

        Hän sanoi, että sosiaali- ja terveysministeriö voi tukea kuntia niiden hankinnassa. Hän lisäksi toisti, että valmiusvarastot eivät ole tyhjiä ja suojia on."

        IS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kouluakin jo kaivataan, vaikka ei etätyötä tekevät vanhemmat koululaisestaan paljoa tiedä. Tytär kertoi: "Tuollahan hän on omassa huoneessaan tietokoneensa kanssa, hänellä on koevikko menossa. Mutta lounaan laitto on nyt tullut arkipäiviinkin, tuonikäinen poika tarvitsee tuhdin lounaan!"
        Ja toisen perheen pojan pianotunnitkin ovat nyt verkossa, joten tottumista hänelläkin on.

        Voidaan hyvin, eikö niin! Terveisin Miaelina.

        Korjaus: koeviikko

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Suojamaskin käyttö ( tai ei ) on henkilökohtainen oma päätös."

        ”Jokainen tekee henkilökohtaisessa elämässään päätöksen suojamaskin käytöstä.”

        Pekonen sanoi, että suojamaskien käytöstä on arkielämässä kahta koulukuntaa, eikä hän voi ohjeistaa ketään henkilökohtaisessa elämässä käyttämään tai olla käyttämättä suojamaskia.

        – Jokainen tekee itse sen päätöksen, käyttääkö sitä maskia vai ei.

        Kotihoidon osalta Pekonen sanoi, että normaaleihin työkäytänteisiin suusuojat eivät varsinaisesti kuulu.

        – Siksi varmastikin kuntien varautuminen tilanteeseen on osaltaan ollut puutteellista tai heikkoa.

        Hän sanoi, että sosiaali- ja terveysministeriö voi tukea kuntia niiden hankinnassa. Hän lisäksi toisti, että valmiusvarastot eivät ole tyhjiä ja suojia on."

        IS

        Iltaa!
        Tuli juuri ruokalähetys. Omaisihan toimittajat olivat. Ei vain viitsisi
        vaivata, onhan heilläkin työnsä.
        Kävin Terveyskeskuksessa. Asianani oli preseptin uusiminen, olen
        sen saanut tehtyä kätevästi neuvonnassa. Niin nytkin. Kun tulin kotio,
        oli tekstiviesti, että preseptin uusinta on tehty.
        Osaisin kyllä tiukan tullen hoitaa homman netissäkin. Käytän tätä
        vaihtoehtoa, koska ei haluta takoa pankkitunnuksiaksiani tähän asiaan.
        Läppärinihän on vajavainen, Windous 7. Näin ainakin peloittelivat.
        Tietoturva kyllä toimii.
        Niin...Terveyskeskukseen. Aulassa oli pari virkailijaa päivää sanomassa.
        Kuulustelivat, että onko minulla yskää ja mitä asiaa. Hyvin selvisin, eikä
        toiminnassa ollut kovin virallinen sävykään.

        Päivien puheenaihehan on koronavirus. Mitäpä erikoista noista sanoisi.
        Hallitus toimii hyvin ja hallitusti, tiedotuksia tulee ja tarvittavat korjaukset
        tekevät. Onhan se valtava työmäärä, eivät asiat ole yksinkertaisia.
        Ruotsissakin tehdään nyt suurta käännöstä kamppailukeinoissa
        virusta vastaan.
        Aprillipäivähän se on tänään. Ajattelin juttua, mutta hylkäsin. Vakavalla
        asialla ei kannata leikitellä. Tarkoitukseni oli vain "löytää" koronan
        pysäyttämiseen erikoinen lääkitys. Tiesin aikoinaan, kun mummoani
        huijattiin, koska hän söi tavattoman paljon hotapulvereita. Äitini
        nappasi tyhjät listat talteen ja täytti sen vehnäjaujolla ja suolalla. Täydestä
        meni! Tietysti olin kyselemässä, että auttoiko?
        Hyvää jatkoa teille itsekullekin. Pärjäillään...

      • Kiitos Ramoona, on lohdullista tämän koronan aikaan muistaa, että elämä jatkuu kuitenkin.
        Vanhin lapsenlapsistani on jo 27v, mihin lie aika vilahtanut.
        Tämä lienee se ikä, että katsoo taapäin tai eteenpäin, tuntuu, että aika on kovin nopeakulkuista.

      • Eliaana kirjoitti:

        Kiitos Ramoona, on lohdullista tämän koronan aikaan muistaa, että elämä jatkuu kuitenkin.
        Vanhin lapsenlapsistani on jo 27v, mihin lie aika vilahtanut.
        Tämä lienee se ikä, että katsoo taapäin tai eteenpäin, tuntuu, että aika on kovin nopeakulkuista.

        Aurinkoa taas tänä aamuna ja pakkastakin kuusi astetta.
        Olisi mitä parhain ilma vaikka ikkunan pesuun, mutta vielä taidan siirtää, ehkä vasta pääsiäisen jälkeen tartun hommiin.
        Eilen satoi räntää ja ajattelin apeana, että päivä ei mitään lohtua anna, mutta niin vaan selvisin ja hyvin nukutun ja aurinkoisen sään johdosta, uusi päivä innostaa.

        Eliaanalle onnea, nuo tiedot ne kohottaa mielialaa ja syntyvyyden lisäys, mistä on kerrottu, myös toivoa antaa jatkuvuudelle.
        Vaikka maailman tilanne kaikkine harmeineen onkin vaikea, uskoa on nuorilla paremmasta ja siihen uskon minä myös.
        Vastukset on tarkoitettu voitettavaksi ja aiemmista kokemuksista voittajina selvinneenä, uskoa riittää.

        Noista särkylääkkeiden syömisistä minäkin olen kuullut, kalkkitapletti poistaa hyvin säryn ja kivun, taas kerran oma keho homman hoitaa.
        Ei oikeaa aprillipilaa tullut näköpiirini, tänään luin lehdestä anteeksi pyynnön pilasta joka oli mieliä pahoittanut, huumorikin on taitolaji.
        Minä uusin reseptit tietokoneella ja ne sitten apteekissa näkyvät, voi vielä tarkistaa siellä ajan minkä voimassa ovat.

        Täällä taas lehdestä sain lukea, miten kiitokset johtava hoitaja antoi väestölle varovaisuudesta, tauti tapauksia ei monta.(vielä)
        En tiedä miten suojaavat itseään hoitajat kotikäynneillään, luulen että vaaran tietävät ja toimivat sen mukaisesti.

        Kauppaan aion lähteä heti aamusta, ehkä hiljaisinta aikaa, vaikka melko hiljaista on koko päivän, ei pakolla törmää kehenkään.
        Kaselen juuri ikkunasta, miten rollaattorilla kulkee naapuritalon asukan, huivi korkealla kasvojen edessä, suoja sekin.
        Roskapussit vien samalla reissulla ja sinnekin pääsen varmaan omassa yksinäisyydessä;)
        Kassi täynnä tavaraa, joten viikko ainakin seuraavaan käyntiin.

        Kuulin eilen radiosta miten koulukkaat kaipaa jo kouluun, varmaan kiristyy ilmapiiri kotona ollen, se kaverien kanssa oleminen on osa heidöän elämää.
        Ehkä myös yhteenkuuluvuus tästä tilanteesta johtuen tulee tärkeäksi ja arvostus toisten olemassa olosta korostuu.

        Pellavakankaista hyviä pyyhkeitä tulee, muutaman pesun jälkeen kuivaavat hyvin, saunapyyhkeinäkin ihania, samoin laudeliinoina.
        Noita pannulappuja on kertynyt, kaikki langanpätkät virkaan kaksinkertaisiksi lapuiksi, niitä on kiva tehdäkin ja väreillään ilahduttavat.
        Kyllä tuo pitkäaikainen taudin olemassa olo huolta aiheuttaa, miten kestävät yritykset ja entäs lomautuneeksi joutuneet?
        Kukkakauppiailla tuntuu menevän myös huonosti, nyt päätin ostaa kotimaisen tuottajan kukkapuskan itseäni ilahduttamaan, samalla yrittäjää tuen, tehkää samoin, nämä pienetkin ostot apuna on yrityksille.
        Niitä lähituottajan tuotteita pitäisi ostaa ja tukea näin jatkuvuutta.
        Uskon kouluruokailun arvostuksen muuttuvan ja toivoisi siitä kouluihin pysyvä keskustelu viriävän, kun elämä taas normaalisoituu.

        Minulle ei suurta ongelmaa tekisi vaikka viinakaupat kiinni olisi, mutta valtion kassalle ja työtekijöille harmia tulisi.
        Virossa käydessä ostin jotakin, (tietysti)kaikki koskemattomina.

        Onhan meitä monta yli 80:stä jotka vielä ilman tautia ollaan ja toivotaan kovasti myös tartunnalta sivussa olevamme, kaikin esitetyin keinoin.
        Perusterve vanhuskaan ei altistu , jos suojaa itseään oman kykynsä mukaisesti, kiertäen vaaran paikat, tosin varmuutta ei ole, missä se tauti yllättää, jaksamista vaan nyt tarvitaan.
        Pian pääset pihahommiin Makriina ja se mieln piristää, luonto herää, linnut pesäpuuhissaan, kevät vanhankin mielen nostattaa:)

        Nyt on aamu virahtanut, pitää vielä aamutoimena soittaa puutarhalle, mistä tilauksen kesäkukista tein, että tuovat kotiin asti, ei tarvitse postiin senkään takia mennä.
        Mukavaa päivää ja kiertäkää vaaran paikat, niin hyvin kuin vain on mahdollisuutta.

        Kukaan ei tiedä ilman testejä, onko tautia, koska se voi olla ihan oireeton koko ajan tai monta päivää. Silti voi tartuttaa. Uskokaa nyt vihdoin tämä, mitä koko ajan tolkutetaan mediassa !

        Kyllä korona tarttuu myös perusterveisiin nuoriin ja voi olla ankara, siitä on paljon varoitettu ja näytetty esimerkkejä. 70 ja etenkin 80 ikä on jo valtava riski, ei tarvitse olla mitään sairauksiakaan niin kuolleisuus on huimasti kohonnut. Toivotonta taistelua, jos vanhukset ei suostu ymmärtämään ja pysymään karanteenissa.

        Menkää vaan kampaajalle lähikontaktiin. Eihän se millään voi olla juuri se teidän kampaajanne taudinkantaja oireettomana. Eikä millään te perusterveet sitten ainakaan sitä koronaa kanna oireettomana ja tartuta.

        Sarkasmiasi tuskin täällä ymmärretään.

        Korona leviää nopeasti, koska osa levittää oireettomina tai lievin oirein.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006460917.html

    • Anonyymi

      Koko ajan olen ollutkin perusterveiden kirjoissa, Kanta.fi:n teksti on alkanut: "Perusterve nainen, ei yhtäkään pysyvää lääkettä.."

      Vasta viime vuonna tuli eka pysyvä lääke verenpaineeseen, ja aloin ottaa sitä, mutta varmaan olivat jotkut labra-tulokset sekaisin, sillä aivan väärä lääke.
      Lopetin sen itse keväällä, jolloin lääkärini ei ollut tavattavissa, kun olin kaatunut pyöräni kanssa. En ajaessani, vaan ihan paikallaan seisovan pyörän yli mennessäni.

      No käsi on parantunut ja vielä toinenkin pikku tapaturma polveeni sattui, sekin on parantunut nyt, ja alan olla vakuuttunut, etten kovin hyvin kestä mitään lääkkeitä.

      Paras tyytyä omiin olemisiini ilman outoja lääkkeitä edelleenkin, elää terveellisesti , syödä hyvin ja ruuasta nauttien sekä liikkua säännöllisesti, näillä mennään.
      Iloista huhtikuun alun torstaita, olkoon se toivoa täynnä meille kaikille! Miaelina.

      • Anonyymi

        Noita lääkkeitään jättäneitä kaatuilevia riittää näissä vanhuksissa.
        Eikö mielestäsi ole järjetöntä on kehoittaa liikkumaan säännöllisesti, kun ikäpolven ihmisiä vakavasti patistetaan pysymään kotona?
        Kotona voimistelemaan olisi järkevämpää ehdottaa.

      • Anonyymi

        Verenpainelääke tuli jonkin erehdyksen kautta, ja mittarikin piti ostaa.
        Kyllä ihmettelin, sillä verenpaineeni ovat aina olleet luokkaa 110/ 60 - 125/ 70 niinkuin äidilläni ja isällänikin.

        Nyt kun minulla on vain yksi kaikkein pienin lääke, ne ovat 100 / 60 - 120/ 50 -luokkaa.

        Kun minulla viime vuonna oli ne kaksi (lääkärin mukaan kyllä 'mietoa' ) lääkettä, tapahtuivat nuo kaatumiset.

        Nyt on kaikki hyvin, vaikka oikeastaan voisin lopettaa tuonkin pienimmän. M-e.

    • Anonyymi

      Päiväätä kaikille.
      On jo yli puolenpäivän, mutta olen aamutekijöissäni yhä, kun nukuin pommiin ja sitten seurasin koronatiedotuksia telsusta. Sujuvasanainen Li Andersson antoi lohtua kotikoululaisten vanhemmille ja opettajille. Kyllä se varmasti on kova paikka kaikille.
      Toisaalta taas voidaan ajatella, että se on erittäin valaiseva herätys niille vanhemmille, jotka ovat tähän saakka ajatelleet, että heidän älykäs koululapsensa on liian tiukan säännöstön uhri koulussa. Lapsihan on itsenäinen ja opiskelee ohjaamattakin. Suvun kultapala! Moni opettaja on ollut helisemässä näiden neropattien vanhempien kanssa, jotka ovat puuttuneet kaikin tavoin lapsensa koulunkäyntiin sekä yksityisesti että vanhempainilloissa. - Mieli voi muuttua, kun nyt omin silmin voi seurata lapsukaisen opiskelua keittiön pöydän ääressä.

      Sää on todennäköinen, pilveen vetää. Ei oikein tee mieli ulos. Eilinen lumihuntu oli unta vain jo iltapäivällä. Tälle päivälle ei taida tapahtumia kerääntyä. Toivotan palstalaisille kuitenkin hyvää ja koronatonta päivänjatkoa.
      Mkr.

    • Anonyymi

      Luin tuolta netin puolelta, että Naantalin kaupungin kotihoidon työntekijät jakavat 200:lle saariston ja Kanta-Naantalin asukkaalle keväisen tulppaanikimpun. Hieno ele kaupungilta, sillä iloa varmasti tuottaa kimppu yksinäisyydessä ja eristyneisyydessä eläville vanhuksille.
      Olen itsekin huomannut, kuinka mieluusti joku yksinään rollaattoria työntävä vanhus ilahtuu, kun koiran kanssa tulemme vastaan. Mielellään haluaisivat helliä ja silitellä tätä minunkin karvaturriani, mutta en anna heille mahdollisuutta silittelyyn, hyvin ymmärtävät kun sanon, että tämä aika ei oikein sovi hellyydenosoituksiin.

      Soisi sitä iloa yksinäisille tuottaa, onneksi varakas Naantali jakaa iloa näille kotiinsa pakosta joutuneille, ulkoilua ei varmaan monellekaan ole mahdollisuuksia, nyt kun omaisetkaan eivät saa tavata rakkaitaan.

      Monet kunnat vaan kärvistelevät rahapulassaan, eikä ole näin ollen mahdollista jakaa ylimääräisiä menon aiheita, vaikka pieniäkin.
      Siispä nyt olisi vaikkapa miljardööreillä hyvä paikka antaa lahjoituksia kunnille ja kaupungeille, jotta pienenkin lisäavun köyhimmät sekä huonokuntoisimmat saisivat. Solidaarisuus olisi nyt paikallaan.
      Hyvä kello kauas kuuluu, oli ennenvanhaan viisas sanonta, hyvyys palkitaan, näillä sanoin tänään. km.

    • Huomenta Korvesta.

      Olemme päässeet ohi P.n matkakaranteenin. Samoin lääkekuurini on purrut ja tunnen oloni erinomaiseksi kevät allergiaa lukuun ottamatta. Ostin narsissiruukun suursiivouksen jälkeen ilahduttamaan puhdasta kotiamme, unohdin jälleen, että en kestä sisäkukkia, joten ne piti heittää parvekkeelle pakkaseen hyvin pian ilmenneen niiskutukseni vuoksi. Kukat ilahduttavat, mutta ei kaikkia ; )

      Olen vähentänyt kauppareissuja. Tänään aijon kuitenkin mennä täydentämään ruoka puutteita. Prismassa on leveimmät käytävät, joten siellä asioiminen tuntuu turvalliselta.

      Eilen kotipuuhastelussa valmistui kolme nojatuolia minimaailmaan ja tänään ajattelin nikkaroida pari pöytää. Kyllä tekevälle töitä löytyy ; ) Mielikuvitus ja luovuus on karanteenin kourissa hyväksi.

      Anonyymin puskaoheistajan pitää ottaa huomioon, että jos hän itse on perussairauksien rasittama ja ikäryhmään 80-kuuluva, niin eivät kaikki 80-vuotiaat välttämättä ole hengen vaarassa vaikka sairastuisivat.
      Viimeisistä tilastoista voi lukea, että vähiten koronaan sairastuneita ovat pienet lapset ja yli 80-vuotiaat. Selviytyäkin voi siitä esimerkkinä
      italiaset 96 -101-vuotiaat viirukseen sairastuneet.

      No, tietty riski kasvaa iän myötä, mutta ei me yli 70vuotiaat olla suuri riskinottoryhmä. Kyllä ne taitaa olla 30 - 55-vuotiaat.

      Lapsien syntyvyys on ollut keskustelun kohteena. Kun luen, että olette jo isoisoäitejä niin minusta se kuulostaa oudolta. No, olen tietty 72-vuotias ja monellahan on tällä ikää jo lapsenlapsia. Omani kaksi ja P.n nuorimmat kaksi ovat väliltä 25 - 36-vuotiaita. Näillä neljällä ei ole jälkikasvua eikä siis aiheuta heidän kotioloissa suuria erikoisjärjestelyitä. Ainoastaan etäopiskelua ja etätöitä. No, ei sekään kuulemma ole mieltä innostavaa.

      No, nyt muonavarastojen täydennysreissulle.

      Hyvää päivän jatkoa kaikille.

      • Tänään onkin auringossa ulkoilun kannalta lämpimämpi päivä. Istuin pihalla autonrengas keinussa, ja juttelin parin kolmen metrin etäisyydeltä koiranulkoiluttajan kanssa.
        Piristää juttelu kasvokkain vaikka vain muutamia sanoja vaihtaen.

        Ainoa mihin en ole tottunut, on etteivät lapset nyt vieraile, mutta Facessa pidetään yhteyttä puhelimitse.
        Laitoin lettutaikinan turpoamaan iltapäiväkahvin kanssa, mutta en vielä ole paistanut. Muuten en ole vielä turhautunut kotonaoloon, aina on riittänyt puuhastelua, mutta ulkoilu piristää ihmeesti.
        Tutut Facessa järjestävät musiikillisiä kilpailuja, joita on ollut hauska seurata, ja muutenkin ylläpitävät ryhmähuumoria.

        Tsemppiä meille kaikille !

      • Anonyymi

        Itse olin äiti 22-vuotiaana, isoäiti 46-vuotiaana ja isoisoäiti 69vuotiaana. Ei siinä mitään kummallista ole. Miksi se muka kuulostaa oudolta ? Silti on opiskeltu, töihin ehditty ja asunnot maksettu, vaikka itse jouduin hankkimaan lastenhoitajan. Nuoremmille oli jo hyvä päivähoitosysteemi eikä lapset ole hidastaneet uraa, päinvastoin tuovat vastuuta koko elämäntavasta. Minusta on enemmänkin outoa, ettei 72vuotiaalla ole edes lapsenlapsia. Tuota Peetä ei tarvitse miksikään malliksi tuoda, jos on saanut lapsia isoisän iässä, vaikka miten mainostat perusterveyttä. Siinä on kahden sukupolven ero, siinä ei varmaan teinien maailma oikein aukene ja riski jäädä orvoksi liian varhain. No onhan Saulillakin, joopa joo.

      • Anonyymi

        30-55 vuotiaiden pitää käydä töissä , iso määrä sairaaloissa, kaupoissa, kuljetuksessa jne. Niitä ei etänä tehdä. kaikkien työ ole räplätä tietsikkaa. Kyllä he varmasti suurimmaksi osaksi terveitä ovat, silti tauti voi iskeä rankkana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olin äiti 22-vuotiaana, isoäiti 46-vuotiaana ja isoisoäiti 69vuotiaana. Ei siinä mitään kummallista ole. Miksi se muka kuulostaa oudolta ? Silti on opiskeltu, töihin ehditty ja asunnot maksettu, vaikka itse jouduin hankkimaan lastenhoitajan. Nuoremmille oli jo hyvä päivähoitosysteemi eikä lapset ole hidastaneet uraa, päinvastoin tuovat vastuuta koko elämäntavasta. Minusta on enemmänkin outoa, ettei 72vuotiaalla ole edes lapsenlapsia. Tuota Peetä ei tarvitse miksikään malliksi tuoda, jos on saanut lapsia isoisän iässä, vaikka miten mainostat perusterveyttä. Siinä on kahden sukupolven ero, siinä ei varmaan teinien maailma oikein aukene ja riski jäädä orvoksi liian varhain. No onhan Saulillakin, joopa joo.

        Itse olin äiti 36-vuotiaana toisen kerran 42-vuotiaana. Ei siinä mitään kummallista ole.

        Eli tahdon sanoa, että me jokainen olemme yksilöitä omine valintoinemme. Mikä olen sinun valintojasi moittimaan, en mikään.

        Mitä en ole itse kokenut voi minusta tuntua oudolta kuten sinustakin tuntuu minun kokemukseni oudoilta.

        Miksi valitsit anonyymiyden?

        Korppis

      • Anonyymi

        Tuli virhe, ihanne ikä on 20-25

    • Anonyymi

      Minulla on kuusi palvelijaa, jotka ovat opettaneet minulle sen, mitä tiedän.
      Heidän nimensä ovat: Mitä ja Miksi? Milloin ja Kuinka? Mistä ja Minne?

      Rayard Kipl
      Edellä olevat lauseet tuli vastaani ja mietin, noita kysymyksiä pitäisikin kysyä.
      Silloin asiat selkiytyisi ja lopputulos olisi hyvä!

      Kuntopyöräilin äsken lähes tunnin. Oli nyt taas niin kaunis ilma ja keväinen,
      ettei olisi millään malttanut lopettaa!

      Nautitaa keväästä,
      Neeasa

    • Anonyymi

      Kone jätti lopun pois, jalaittoi nimen väärään paikkaan, Radyard Kipling oli
      oikein.

      • Anonyymi

        Taisi vieläkin koneesi laittaa väärään paikkaan nimen, oikea nimi on: Rudyard Kopling.

    • Olen etsinyt Kahvipirttiä. Olen ollut aivan eksyksissä. Sitten huomasin että
      kahvipirttiä ei enää ole, vaan nyt on meno sen verran hidastunut että istahdamme nojatuoliin hetkeksi hengähtämään ja kertomaan kuulumisia.

      Taitaa olla ajankohtainen aihe tuo koronavirus täällä, niinkuin muualla maailmassa.
      Olen ollut vapaaehtoisesti karanteenissa kuukauden ajan. Käyn lenkillä joka päivä, muuten pysyttelen sisällä enkä tapaa ketään muuten kuin puhelimen välityksellä ja
      tietysti netin välityksellä. Asun ostoskeskustalossa ja voin mennä hissillä kauppaan aikaisin aamulla (klo 7) ennenkuin tulee muita asiakkaita, joten minulla ei ole mitään hätää tällä hetkellä. Olen iloinen joka aamu kun tunnen että vielä henki pihisee.

      Juuri nyt alkaa musiikkiristikko radiossa ja sen ratkon yhdessä poikani ja miniäni kanssa netillä. Joten tässä vaan pieni ilmoitus että hengissä ollaan. Palataan asiaan myöhemmin! Hyvää viikon loppua kaikille nojatuolilaisille!

      • Anonyymi

        Onko se pirtti kans joutunu sulkemaan ovensa, kun nyt ei saa edes minkäänlaisa kuppiloita pitää auki. Ankeeks on menny.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko se pirtti kans joutunu sulkemaan ovensa, kun nyt ei saa edes minkäänlaisa kuppiloita pitää auki. Ankeeks on menny.

        Hyvää Palmusunnuntaita myös tähän jo tavallaan unohdettuun Noja-tuoliin, olette viestejä laittaneen mukavasti, mutta nyt en jkasa enää vastailla, kaikilla asiallista asiaa olisi, mutta kirjoitin jo tuonne uuteen nojatuoliin pitkän viestin.
        Ikävää sekaannusta tulee, kun lähekkäin on nämä ketjut, mutta ei hätää. luen kyllä kaikki, kun huomaan uutta ilmenneen.

        Mdk-Mdk sinulle kerron, että minut ja pirtti tavallaan karkoitettiin 70 :sta, ikä aiheutti harmia.
        No tulin sitten oikean ikäni palstalle ja päätin aloitta uutena Noja-tuolilla mikä onkin jo poikinut monenlaista harmia, sen oikein kirjoituksen vuoksi.
        Mielikuvitusta pyrin jatkamaan, kuten pirtissäkin paljolti viljeltiin ja siksi ajatelin että Noja antaisi henkistä tukea ja sitten väliviivan takaa tuoli lepoa, mutta tämähän ei kaikille sopinut, tai mielikuvitus puuttui;)
        Sinulla asiat mallillaan, kun kauppaankin noin turvallisesti pääset.
        Kaupassa käyn minäkin kerran viikossa ja pyrin löytämään sen hiljaisemman ajan kohdan, hyvin on onnistanut.
        Ulkona pienen lenkin pyrin tekemään, pitkää en jaksa ja sekin sujuu ilman kohtaamisia.

        Kiva että annoit kuulua itsestäsi, monasti olet mielessä ollut, ajatuksena uuteen elämääsi sopeutumisen osalta.
        Onhan vuosia kulunut näiden viestittelyjen kanssa, ystäväksi sinut koen ja hauskaa on kuulumisesi kuulla jatkossakin.

        Anonyymi 14,22 näin on käynyt, mutta Noja-tuoli elää ja vaikuttaa;)

      • SkillaN kirjoitti:

        Skillanille osoitan viestini, kun kerroit että sinut on karkoitettu 70 palstalta.
        Ikäsyrjinnästä ollaan keskusteluja käyty, ikäänkuin se olisi este kirjoittelulle. Pitäisi olla iloinen kun on virkeitä vanhuksia, jotka ovat löytäneet kohtaamispaikan netiltä ja monesta vakikirjoittajasta on tullut hyviä nettiystäviä, vaikka ei olisi koskaan toisiaan kohdannut. Sinut muistan 2000-luvun alkupuolelta, jolloin seikkailimme silloinkin liian nuorella palstalla. Mujtta on vaikea kuvitella että nyt on 70 v sukupolvi muuttunut sellaiseen suuntaan nettikirjoittelussa, joita täällä naapurimaassa metsästetään nettitrolleja tv-ohjelman avulla. Keskustelut ovat käyneet niin härskeiksi tuntemattomien ihmisten keskuudessa, että halutaan kaivaa esille pahimpia kirjoittelijoita kertomaan julkisuudessa, mikä on homman nimi heidän pääkopassaan.
        Hyvää pääsiäisen aikaa Skillan ja muutkin Nojatuoliin istahtaneet!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe