Haihtui kuin pieru saharaan.

Anonyymi

Uskomatonta mitenkä ministeripuolue tuhottiin näin pienessä ajassa. Tämä on osoituksena että ihmiset äänstivät puoluetta eikä henkilöitä. Persuista eronneet luulivat vievänsä äänestäjät mennessään mutta toisin kävi. Itse äänestin persuissa Porilaista palomiestä mutta hänen loikkansa Sinisiin oli kuin märkä rätti vasten kasvoja joten aloin suorastaan inhota takinkääntäjää toivoen että voisi antaa miinusäänen.

7

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eilen uutisissa kerrottiin hädästä maatiloilla, kun sinne ei saada työvoimaa korona viruksen takia. Rajat suljettu ja maatiloilla näinä vuosina käytetty ulkomaista työvoimaa.
      Uutisissa haastateltiin ministeri Leppää ja erästä mansikanviljelijää. Nyt on maatalous niin ahtaalla, että kotimaisen ruuan tuotanto vaarassa. Johtaa vääjäämättä hinnannousuun, kun tuotanto jää vähäiseksi.

      Onhan nyt lomautettuja Suomi täynnään ja sinisten entiset kansanedustajat vapaana työhön. Olisi hupaisa näky Timo Soini kontallaan mansikkapellolla. Siellä mönkisivät myös Sampo Terho, Jari Lindström, Susanna Koski ja Jani Toivola. Pirkko Mattila pakotetaan hoivatyöhön, kun siihen koulutus.

      Ei muuta, kun niskasta kiinni näitä ja pelloille oikeaan työhön!

      • Anonyymi

        Eiköhän noita paljon kauemmin työttömänä olleita ole tuonne maatiloille töihin. Ja nuorempaa väkeä, joitten luulisi notkistuvan mansikkapellollekin. Vaan ei taida lösöistä olla kuin suutaan soittamaan.
        Sinisistäkin moni tienaa rahaa muu muassa kirjojen kirjoittamisella tms. ja heillä on rahantulo muutenkin vakaampaa kuin ikiluusereilla. Jussi Niinistö olisi hyvä kunnanjohtaja.

        Soini ei tarvitse enää töitä, hän pääsee kohta eläkkeelle ja varmasti ei rahapulaa ole muutenkaan. Huomattavasti enemmän tehnyt töitä eläessään kuin moni haukkuja ja kadehtija.
        Siniset oli ja on paras puolue edelleen, mutta eihän vajaalla älyllä toimivat sisäsiittoiset suomalaiset mitään ymmärrä.


    • Anonyymi

      Toivottavasti ihmiset eivät milloinkaan lakkaa inhoamasta peräkontin kumileimasimia.

    • Anonyymi

      Soini tuijottaa omaa napaansa-peilin kautta

      • Anonyymi

        Joutilas mies, maatilalle oikeaan työhön.


    • Anonyymi

      Soini loikkareille tuli todella kovat paikat,kuten Jussi Niinistökin hakee joka kuntaan töihin. Kannaus nyt! Kannattikos tukea Soinin eläkeetuja?

    • Anonyymi

      Maatilan työt on kunnioitettavia töitä.
      Niitä töitä on suurin osa jatkosodan jälkeen syhtyneistä lapsista ja nuorista tehneet.
      Samoin sitä aikaisemmat sukupolvet.
      Lola Odussogakin ilmoittautunut maatilan töihin lehtijuttujen mukaan.
      Sitä vois miettiä omalle kohdalleen hänkin joka täällä palstoilla aikansa kuluksi muita yrittää alaspainaa ja mollata.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      73
      7462
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      71
      7236
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      152
      5896
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      54
      4847
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4129
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3810
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3447
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3358
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      80
      2843
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      209
      2492
    Aihe