Tiheä kaupunkiasuminen ja korona leviää

Anonyymi

Yhteiskuntaa on koko ajan ajettu siihen, että ihmiset asuisivat kaupungeissa ja muuttaisivat harvaan asutuilta alueilta kaupunkeihin asumaan.
Siinä on suuri riski, kuten nyt ollaan nähty mitä ongelmia aiheutuu, kun ihmisiä asuu suuria määriä, miljoonia, jopa yli 10 miljoonaa pienellä alueella suurkaupungeissa.
Sellaisessa ympäristössä vaaralliset tartunta taudit leviävät helposti ja nopeasti, jota ei saada hallintaan, jollei määrätä ulkona liikkumis kieltoa.
Suurkaupungeissa on suuria puistoja ja metsiä, mutta nekin täyttyisivät ihmisistä, jos ulkonaliikkumis kiellon aikaan saisi ulkoilla puistoissa tai metsissä.

Siitä syystä tulisi suosia syrjäseutujen asutusta, pieniten kaupunkien asutusta ja maaseutuasutusta, eikä keskittää kaikki suurkaupunkeihin.
Mitä harvemmassa ihmiset asuvat, niin sitä paremmin selviytyy tällaisista vaarallisista tartunta taudeista.
Harvaan asutulla aluella ei ulkonaliikkumis kieltoa edes tarvita, kunhan ne muutamat ihmisten kohtaamistilanteissa pidetään riittävä etäisyys ja voidaan liikkua luonnossa ja pyöräillä aivan yksikseen.
Siinä mielessä päättäjät näkevät koko maan vain Helsingin näkökulmassa, että joka puolella suomea on yhtä paljon ihmisiä liikkeellä, kuin helsingissä.

2

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mistäköhän ne maaseudulla asuvat hakevat ruokansa ja muut tarvittavat asiat? Lähikaupungin hypermarketista tietenkin, ja virusaltistus on tapahtunut! Ei kaupunkioloissa ole mitään sen suurempaa vaaraa kuin muuallakaan, tietenkin sairastuneiden määrä on suurempi kaupungeissa kuin maaseudulla, prosenttiluku on kuitenkin sama. Pääkaupunkiseudulla tulee Coronaan sairastumaan varovasti arvioiden 300.000 ihmistä, 1.000 asukkaan pitäjässä 300, kuitenkin sairastuneita on molemmissa tasan tarkkaan yhtä paljon!

    • Anonyymi

      Ajettu... jep jep. taas joku peräkammarin poika siellä huutelee.

      Kaupungit kasvavat siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmiset (satunnaisia peräkammarin poikia lukuun ottamatta) haluavat asua kaupungissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6965
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      107
      4711
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      51
      3962
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3334
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      678
      2017
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      230
      1401
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1338
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1283
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1277
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      962
    Aihe