Kummallisen hiljaa on nuo persutkin olleet maahansaapuvista turisteista ja lomalaisista jotka palaavat koronan tartuntaalueilta . Ovat jättäneet torjunnan muiden tehtäväksi . Ensimmäiseksi pitäisi läänien ja maakuntien rajat sulkea turhalta liikenteeltä , ennen kuin on liian myöhäistä ja asettaa palaavat karanteeniin . Kohta alkaa kesämökkikausi ja Luviankin väkimäärä tuplaantuu kaksinkertaiseksi , kun Helsingin ja eteläsuomen juppikansa saapuu , saapuu heidän mukana myös koronavirus joka leviää kun ihmiset käyvät kaupoissa ja kunnan torilla kala ja ruokaostoksilla ja tapaavat tuttujaan ja sukulaisiaan julkisilla paikoilla . Terveysasemat ruuhkaantuvat entisestään vaikka nytkin on vaikea saada aikaa lääkärille , kun niitä ei vissiin liikaa ole , entä sitten kun ovien takana on jono kesäasukkaita ? Montako turhaa kuolemaa tulee kun lääkäriin ei pääse ajoissa eikä tarkempiin tutkimuksiin ? Tarpeen vaatiessa olisi otettava armeija apuun maakuntien rajoja vartioimaan , ei kai ne sotilaat siellä kasarmeilla lomalla ole ja kun sinne on menty kuuluu sen laitoksen riskeihin myös oma kuolema , eikä vain vihollisen tappaminen . Ne kymmenen miljadia maksavat lentokoneetkin voisi näissä oloissa unohtaa , kun ei entisilläkään mitään järkevää käyttöä ole ollut viimeisen 80vuoden aikana , ei niillä voi edes pandemiaa ja koronavirusta tuhota . Parempi käyttää nekin rahat kansalaisten hyväksi ja elvyttää taloutta tulevina vuosina . Kyllä armeijan kapiaiset voivat aivan hyvin lennellä rajoja valvomassa vaikka Saab-Safiireilla ovat huomattavasti halvempia , varmatoimisia ja eivät paljon saastuta , vähäpäästöisiä .
Vastaukset 5
- Anonyymi
Eikai persujen järki riitä muuhun kuin mölyämisees, nyt kun ketään ei kiinosta turvapaikan hakijat mersu persut on hiljaa.
- Anonyymi
Pysyykö eristys ja turvavälit näin epidemian aikana?
- Anonyymi
Kyllä olisi parasta pysyä , koittaa muuten hautaustoimistoille kulta-aika , taisi olla sittenkin viisas päätös kun hautausmaata laajennettiin taannoin . Laitakarin parlamenttikin kokoontuu nyt niin että autot on ympyriäisessä ringissä tai tiiliskiven muotoisessa muodostelmassa laiturilla ja sieltä huutelevat toisilleen turvallisen matkan päästä minimissään kaksi metriä ettei sylki roisku kaverin auton ikkunaan tai oveen .
- Anonyymi
No niin , nyt näytti ensimmäiset pääkaupunkiseudun jupit saapuvan mökeilleen . Paljon oli ruokaa , viiniä ja juomia mukana , varmaan koronavirus myös . Toivottavasti pysyvät mökeillään eivätkä lähde tartuttamaan kylille . Se siitä sitten saatiin kun Uudenmaan rajat avattiin . Tosin eläkevakuutusyhtiöt varmaan kiittävät kun eläkevastuut vähenevät kun jo pörssikurssitkin ovat romahtaneet ja rahaa ei enää virtaa sisälle entiseen malliin .
- Anonyymi
Satakunnan Kansassa 20/4 kerrottiin Eurajoella olevan 5 kpl varmistettuja koronavirus tartuntoja . Onkohan ne tai osa täällä Eurajoen pohjoisasassa Luvialla ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1371772
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2461200Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.173869Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.261641- 33591
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12561- 219555
- 189531
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen19474- 41466